Ubudin apinametsä on yksi kuuluisimpia Ubudin ja koko Balin nähtävyyksiä. Se on vain 10 minuutin kävelymatkan päästä tästä hotellilta ja sen takia niitä apinoita on tässäkin liikkunut.
Alueella on n. 1300 balilaista pitkähäntämakakia. Siellä käy kuukauden aikana 10 000- 15 000 vierasta. Alueella on paljon muutakin nähtävää kuin vain apinat. Upea sademetsä, patsaita ja temppeleitä. Hindutemppelit on rakennettu 1350-luvulla.
Luonnollisesti apinat ovat tottuneet ihmisiin ja se ei ole välttämättä hyvä asia. Apina voi hypätä olkapäälle, napata silmälasit, laukun ja olla agressiivinenkin, jos huomaa että ihmisellä on vaikka ruokaa mukanaan. Säännöt olivat kyllä selkeät.
Ihan kivasti omissa oloissaan apinat kuitenkin pääosin olivat eivätkä ottaneet kontaktia ihmisiin. Pari kertaa nähtiin kun apina nappasi kädestä vesipullon tai halusi alkaa tutkimaan tarkemmin jonkun reppua.
Siellä osa hengaili pyhien temppeleiden katoilla. Oli näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka ja tänne tullaan vielä uudelleen Rasmuksen ja Minean kanssa tällä viikolla.
Siis viiskyt, apua! Tuntuu numeroina paljolta, ei meinaa ymmärtää, että kyllä se nyt vaan oma ikä on. Heräsin aamulla apinoiden kolisteluihin katolla, ihan huippua. Aamupalalla sain hotellin henkilökunnalta synttärikakun ja tottakai laulun kanssa se tuotiin pöytään.
Ihan rauhassa syötiin ja nautittiin ja ehdittiin synttäriaamun yhteiskuvakin ottaa ravintolan terassilla.
Sitten napattiin taksi Grab-sovelluksella, joka on muuten tosi kätevä täällä, hinnat näyttää etukäteen eikä tarvi niistä neuvotella. Reilun tunnin matkan päässä ovat kuuluisat Tegalalangin riisiterassit. Päivä oli aivan liian kuuma siellä kävelemiseen ja siksi skipattiin se heti suosista. Riisiterasseja ja viidakkoa oli niin paljon kivempi vaan katsella uima-altaalta ja nauttia hyvistä juomista Tis Cafeesta. Läheinen Cretya Ubud on kuuluisa paikka tähän hommaan, mutta se oli täynnä. Ei todellakaan haitannut sillä tämä taisi olla parempi valinta, sillä paikka oli pieni ja idyllinen. Siellä oli ravintolan lisäksi pari pientä infinity poolia riisiterasseille päin ja onnistuimme saamaan paikat altailta, ihana ympyrän muotoinen aurinkopeti. Siis mitkä maisemat, aivan uskomattoman hienot!
Hinta ei päätä huimannut, kahdelta hengeltä piti maksaa n. 50€ sisälle ja se ei ollut sisäänpääsymaksu, vaan sen verran sai käyttää ruokaan ja juomaan. Palvelu oli aivan superhyvää balilaista tasoa taas kerran ja viihdyimme paikassa monta tuntia. Viidakko ja riisiterassit, tätä olin tullut hakemaan ja tässä se nyt oli. Olipa hienoa! Drinkkejä tuli suoraan pedille ja ruokakin tuotiin siihen.
Yritin tehdä parhaani, että saisin edes yhden hyvän viiskymppiskuvan siellä kuumuudessa. Siis hiki vaan virtasi, auringossa ei käytännössä pystynyt olemaan ollenkaan. Altaiden vesi sentään vilvoitti. No, jotenkin se kuitenkin onnistui!
Aika kului aivan liian äkkiä, Reima oli buukannut kello kolmeksi meille hotellin Spa-osastolle parin tunnin elämyksen. Puolen tunnin matkaan meni taas tunti, mutta siihen alkaa pikku hiljaa tottumaan täällä. Ehdittiin nipin napin ajoissa paikalle. Hotellin Spa on kyllä tosi hieno, rauhallinen musiikki ja hienot tilat.
Hoito oli meille kahdelle, samassa huoneessa saimme balilaisen kokovartalohieronnan, kuorinnan ja kaikenlaisia öljyjä ja rasvoja siinä siveltiin niin moneen kertaan ettei mukana meinannut pysyä. Aluksi oli myös minijalkahoito ja lopussa päähierontakin vielä. Sitten pääsimme balilaiseen erikoisuuteen eli kukkakylpyyn. Olipa upea kokemus kertakaikkiaan. Niin rentouttava kuin olla ja voi. Olipa myös romanttista, vaikka tämä ei mikään honeymoon ollutkaan. Voi kiitos Reima.
Siitä omalle pihalle ja shamppanjat juhlan kunniaksi. Raahasin pullon oikeasti Suomesta asti kun en ollut ihan varma olisiko täältä edes saanut shamppanjaa. Sain sen tanssikavereiltani lahjaksi lähtiessä. Kentällä Denpasarissa näytti shamppanjaakin kyllä olevan myynnissä, mutta täältä ei taida saada. Aurinko jo laski ja päivä oli ollut mun mielestä jo täydellinen.
Luvassa oli vielä kynttiläillallinen hotellin ravintolassa. Siis aivan liikaa, Reima oli kyllä ylittänyt itsensä kaikessa järjestelyissä tänään. Oli kuulemma myös ollut helppoa sillä hotellilla todella palvelu oli pelannut myös etukäteen, kun oli näistä kysellyt.
Kynttiläillallinen oli todella katettu vaan meille ja lisänä oli tosi kauniit kukista tehdyt kuviot lattiaan ja pöytäkin oli täynnä tulipunaista ruusunlehtiä. Kävelimme paikkaan kukka-kynttiläpolkua pitkin. Ympärillä viidakon äänet ja tropiikin kuumuus. Sääappien mukaan vieläkin oli 26 astetta eikä tuulen henkäystä todellakaan käynyt, aika kuumaa siis illallakin. Palvelu oli erinomaista ja ruoka ja juoma oli tosi hyvää. En olisi osannut tämmöistä edes kuvitella.
Tämä oli täydellinen päivä – tai ainakin melkein. Vain lapset puuttuivat ja hekin tulevat tänne ylihuomenna ❤️. Sitten jatketaan lomaa heidän kanssa – meikäläinenkin nyt sitten viiskymppisenä.
Eka aamu oli kyllä upea, aamupala tarjoillaan tämän hotellimme Tejaprana Bisman ravintolassa, jonka yhteydessä on myös hotellin uima-allas. Palvelu oli aivan erinomaista ja aamupalavalikoima runsas. Kaikki tuotiin pöytään. Hedelmätkin niin nätiksi laitettuna.
Sitten äkkiä omalle altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Ilma oli tukahduttavan kuuma. Ei siinä kauaa ehditty oleilla kun katolta alkoi kuulua rapinaa ja apinoita tuli pihaan!
Kääk! En oikein tiennyt miten päin olla. Uskaltaako niitä kuvata jos tulevat nappamaan kännykän tai tulevatko liian lähelle.
Siellä onneksi kuitenkin pysyivät katon rakenteissa tai puissa eivätkä tulleet meitä kohti. Olihan niitä mukava seurailla mutta rentoutumisesta ei tullut kyllä mitään.
Onneksi apinat lähtivät sitten teilleen ja viivyttiin altaalla aika pitkään. Sitten alkoi tuntumaan siltä, että pitäisi vähän lähteä katselemaan tätä Ubudia. Aivan lyhyen kävelymatkan päässä onkin Ubudin pääkatu, jossa tunnelma oli heti hektinen. Autoja, skoottereita, kauppoja, kaupustelijoita, ravintoloita, kahviloita ja baareja. Ubud Palace tuli tsekattua joka olikin nätti, ostimme samalla sinne liput illaksi. Siellä järjestetään joka ilta balilaistanssiesitys. Vaivaiset 5€ maksoi lippu. Kahvi, ruoka, juoma, mikään ei muuten maksa täällä ylipäätänsä oikein mitään.
Ubud Palace on avattu 1920 -luvulla jo yleisölle ja on alun perin 1800-luvulta, mutta on kunnostettu maanjäristysten jälkeen. Se on toiminut aikanaan kuninkaan palatsina.
Katua pitkin kun jatkettiin, niin siinähän tuli jo seuraava palatsi vastaan Ubud Water Palace (Pura taman saraswati) sinne oli pieni pääsymaksu ja sisäänpääsyn edellytyksenä oli pukeutua perinneasuun. Nätti paikka oli sekin.
Hindutemppeli on tämäkin ja se on omistettu jumala Saraswatille. Ei tiedetä mitä jumalien tuoleja nämä oli mutta istua niihin sai.
Taivas alkoi uhkaavasti tummenemaan ja hipsimme lähimpään kuppilaan kevyelle ja myöhäiselle lounaalle. Ihmeteltiin siinä istuessa liikennettä, paikallisia tuli varmasti jostain temppelistä sillä ohi meni paljon skootterilla paikallisia perheitä perinneasuissaan. Kyllä, koko perhe mahtuu yhteen skootteriin täällä. Sade oli äkkiä ohi eikä tuntunut viilentävän ilmaa yhtään.
Balilainen tanssiesitys oli sitten luvassa. Se oli aika kiva, erikoista limputusta kylläkin musiikki, sitä soitti parinkymmenen miehen orkesteri ksylofonin tyyppisillä soittimilla. Tanssijoina oli miehiä ja naisia.
Joku tarina tanssissa kerrottiin, mutta se jäi vähän epäselväksi. Asut olivat upeita ja tanssijat taitavia. Erityisesti sormet näyttelevät näköjään tuossa paikallisessa tanssissa isoa roolia. Niitä heiluteltiin todella nopeasti, pieniä liikkeitä. Erikoista.
Meidän piti vain piipahtaa keskustassa mutta jäimmekin sinne koko iltapäiväksi ja illaksi. Jälleen iltapulahdus altaaseen ja nyt nukkumaan.
Saavuimme eilen illalla ja lentokentällä meni aika pitkään vaikka kovin pitkiä jonoja ei ollutkaan, ensin viisumijono ja sitten vielä piti tietokoneella hoksata tehdä tullausilmoitus/maahantuloilmoitus. Etukäteen tilattu kuski löytyi sujuvasti ja yllättävän pitkä automatka Ubudin alkoi. Todella kuuma ja kostea oli ilma, autossa ilmastointi pelasi. Paljon liikennettä ja melko vauhdikasta, skoottereita ja autoja. Päätiet olivat hyvässä kunnossa mutta Ubudissa tiet vaan kapenivat ja oli tosi ruuhkaista.
Saavuimme melkein parin tunnin ajomatkan jälkeen ensimmäiseen majapaikkaamme Tejaprana Bisma -hotelliin joka koostuu pienistä taloista omalla pihalla ja uima-altaalla. Kuin taikaiskusta kaikki liikenteen melu oli hävinnyt, tämä on hiljaisen kadun päässä vaikka aivan Ubudin sydämessä, apinametsän vieressä. Oli jo pimeää, emmekä nähneet maisemaa, mutta pieni talomme oli aivan ihana ainakin sisältä, balilaistyylinen kuten halusin. Oma pieni uima-allas ja piha, hurmaavaa!
Tuskin maltoin odottaa aamua, että näkisin tarkemmin minne olimme tulleet. Äkkiä piti kuitenkin lähteä vesiostoksille vaikka muutaman pullon talo tarjosikin ja nälkäkin oli. Lähimpään kauppan ja syömään melkein ensimmäiseen kuppilaan ja sitten iltapulahdus altaaseen ja vihdoin nukkumaan. Matka oli pitkä mutta ihan ok se meni, ainut huono puoli oli, että Dohasta tänne Balille oli jatkuvasti turbulenssia eikä oikein saanut nukuttua.
Etukäteen olin jonkin verran miettinyt kaikkia ötököitä mitä viidakkotalomme mahtaisi tarjota ja sen takia olimme ostaneet mukaan oman hyttysverkon sängyn päälle. Huoneessa ei muutamaa pikkumuurahaista lukuun ottamatta mitään kyllä näkynyt, mutta Reima alkoi kuitenkin säätämään sitä verkkoa sängyn päälle ja hyvin saatiin teipillä seinään kiinni. Jospa uni tulisi sen alla paremmin silmään. Gekot tai sammakot ääntelevät ulkona, mutta kyllä nukahdin hyvin.
Aamulla heti kun silmäni sain auki oli pakko mennä avaamaan verhot ja katsoa minne oltiin tultu. Vähän liikutuin, maisema oli upea, mikä sirkkojen siritys, linnun laulu ja trooppinen aamun lämpö.
Suihku on sisällä, mutta amme ulkona, tänään pitää mennä testaamaan.
Tässä kirjoitellessani samalla apinoita odottelen terassilla, mutta ei ole vie näkynyt. Varoitusteksti tuossa yläpuolella että ovet aina kiinni eikä saa jättää mitään ulos, apinat voivat viedä ne. Nyt suihkuun ja aamupalalle. On tämä kyllä aivan ihana paikka, onneksi tultiin tänne.
10 vuotta on siitä kun olin viimeksi sademetsässä, silloin olin nelikymppismatkalla perheen kanssa Costa Ricassa. Silloin kirjoitin ekaa kertaa tätä Matkamakinen blogia, olkoon tämä samalla Matkamäkisen kymmenvuotisjuhlamatka! Nyt tuli taas tarve päästä sademetsään ja tropiikkiin, kokemaan jotain erilaista. Kohteeksi valikoitui Bali. Emme ole mieheni Reiman kanssa Aasiassa reissaneet Dubaita idempänä ja Bali vaikuttaisi olevan helppo kohde aloittaa. Thaimaa olisi ollut toinen helppo vaihtoehto, mutta kaunista maisemaa, jota aina haen matkoillani, olisi ehkä helpommin luvassa Balilla. Bali on myös pienuudessaan helposti hallittava.
Bali on saari Indonesiassa, kahdeksan astetta päiväntasaajan alapuolella. Pohjoispuolella on Jaavan valtameri ja eteläpuolella Intian valtameri. Indonesia on muslimimaa, mutta Bali on poikkeuksellisesti hindulainen ja on onnistunut säilyttämään omintakeiset hinduperinteensä. Turismin alku saarella juontaa juurensa 1960-1970 -luvuille ja on tänä päivänä massiivista. Odotettavissa on paljon ihmisiä pienellä alueella, autoja ja skoottereita jumissa pienillä ja suht huonokuntoisilla teillä. Mutta ennen kaikkea odotettavissa on upeaa luontoa eli trooppista sademetsä, riisipeltoja ja riisiä vuorten rinteillä kasvamassa, tulivuoria, vesiputouksia, apinoita, gekkoja, lintuja ja kaikenlaista hyönteistä, lentävää ja maassa vilistävää. Jälkimmäisiä en niinkään odota!
Luvassa on myös hindu-uskonnon kauniita temppeleitä, paikallisia perinnetanssiesityksiä ja ihania spa-hoitoja. Eniten odotan näkeväni upeita maisemia ja lämpöä, joka taitaa tosin mennä trooppisen kuumuuden puolelle, sillä päivälämpötilat huitelevat yli kolmessakympissä ja viilein aika osuu aamuyöhön jolloin on muutaman tunnin ajan ennusteiden mukaan 22 astetta. Kosteus tulee olemaan kovaa, sillä sadekausi on menossa joka tarkoittaa kovia iltapäiväkuuroja tai sateita pidempäänkin. Onneksi ne ajoittuvat yleensä yöhön ja ovat muutenkin oletettavasti lyhytkestoisia.
Kirjoittelen tätä junassa matkalla kohti Helsinki-Vantaata, ulkona vilisee talvinen lumimaisema. Lento lähtee iltapäivällä tänään neljän maissa ja perillä olemme 18 h myöhemmin eli keskiviikkona klo 10.30 Suomen aikaa. Kauas on taas pitkä matka. Parin tunnin vaihto Quatarissa, Dohassa. Tämä oli nopein yhteys mikä löydettiin. Kaksin ollaan matkassa Reiman kanssa aluksi ja ”lapset” tulevat perässä lauantaina. Minean ylioppilaskirjoitukset ja meikäläisen 50-vuotispäivä osuivat samaan aikaan. Halusin kuitenkin olla jossain ihanassa paikassa juhlapäivänä ja näinhän se ratkaistiin. Tervetuloa mukaan matkalle 😀!
Slovenian tärkein nähtävyys jäi viimeiselle päivälle. 40 minuutin automatkan päässä oli vaikuttava luonnon nähtävyys, Euroopan suurin luola, jonne turistit pääsee – Postovjnan tippukiviluolat. Luola -sana kuulostaa joltain pieneltä, mutta tämä on valtava luolasto, joka on aikojen alussa joen aikaansaama. Luolastoa on ihmisen toimesta yhdistetty toisiinsa ja oli kyllä aivan valtava kokonaisuus. Syvimmillään olimme n. 120 metriä maan alla. Kohteessa liikutellaan tehokkaasti turisteja, siellä ehtii päivässä käydä 10 000 turistia. Ruuhkia ei ollut vielä näin alkukaudesta ja ostimme liput vasta edellisenä iltana ja kaikille mahdollisille ajoille olisi saanut lipun. Kello kymmenen junaan buukkasimme itsemme, siis tippukiviluolan junaan. Sinne todella mentiin avonaisella junalla. Aika reipasta vauhtia se kulki läpi luolien ja ihan piti olla tarkkana ettei puhelin ole liian ylhäällä ja jää käsi väliin!
Matkalla näimme upeita tippukivimuodostelmia, emmekä edes tienneet että junasta pääsi pois välillä. Eikä vain päässyt pois, vaan kävelimme ainakin kilometrin isommista luolista yhä vaan suurempiin. Turisteja oli parhaimmillaan kolmessa kerroksessa, niin suuria ne luolat olivat. Takaisin lähdettiin sitten myös junalla.
Opimme, että yksi sentti tippukivimuodostelmaa kasvaa 100 vuodessa. Aivan uskomatonta miten hitaasti niitä muodostuu ja miten valtavia ne olivat. Opas kertoi paikan mielenkiintoista historiaa. Luola on ollut turistikohde jo 1800 -luvulla, toki vain pieni osa siitä oli silloin löydetty. Sähköt sinne oli tehty jo 1800 -luvulla ja aikaisemmin kuin Ljubljanan kaupunkiin. Täällä on ymmärretty turismin päälle jo silloin. Toisen maailmansodan aikana siellä oli pidetty venäläisvankeja, jotka olivat mm. rakentaneet sinne yhden ison sillan. Siellä karuissa oloissa elää n. 100 eliölajia ja yksikin vähän käärmeen näköinen lisko voi elää satavuotiaaksi. Sen sydän lyö vain pari kertaa minuutissa ja se ruokailee vain kerran 10 vuodessa! Uskomatonta mutta totta.
Paikkaa oli mahdotonta kuvata, ainakin kännykällä , mutta tässä silti pari kuvaa. Tämä pitää ehdottomasti kokea itse. Ai niin, muista ottaa vaatetta päälle luolaan. Siellä on vain 10 astetta. Jotkut eivät olleet tätä hoksanneet ja värjöttelevät kesämekoissa tai shortseissa. Me onneksi luettiin asiasta edellinen iltana, ei sitä kyllä kissan kokoisin kirjaimin missään lukenut eli voi jäädä huomaamattakin.
Luolan kylmyyden jälkeen 34 asteinen ulkoilma tuntui taas oikein mukavalta ja selvää oli, että loppupäiväksi mennään omalle altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Viimeinen päivä oli menossa.
Tästä asunnosta pitikin vielä kertoa, tätä voi todellakin suositella. Löydät tämän AirBNB:stä nimellä Stella Sky Terrace & Garden. Tässä on viisi asuntoa ja aivan hurmaava puutarha neljässä eri tasossa terasseineen ja pikkuruinen uima-allas. Vanha kaupunki on aivan alapuolella eli tämä on aivan ytimessä.
Olipa monipuolinen ja sopivan aktiivinen loma. Oli ihanaa olla koko perheen kanssa matkalla. Tänne voisi vielä palata. Juhannukseksi Suomen suveen, heippa Slovenia!
En ole missään ikinä nähnyt niin turkoosin sinistä vettä kuin nyt Bled-järvellä. Väri on niin turkoosi, että se näyttää aivan värjätyltä. Ajelimme tunnin matkan aamusta Bledin linnaan ja siellä hienointa oli ehdottomasti maisemat.
Linnan sisällä oli myös historiasta kertova näyttely, mutta se jäi jotenkin toiseksi. Linna oli korkealla vuoren rinteessä ja voi vaan kuvitella miten suojainen se on ollut vihollisten hyökkäyksiltä. Linna oli rakennettu 1100 -luvulla.
Päivä oli todella kuuma, yli 30 asteinen ja totesimme parhaaksi viettää se Bledin rannalla. Rannalle oli noin kympin sisäänpääsymaksu ja samalla rahalla sai uida kirkkaassa vedessä ja katsella maisemia kaikessa rauhassa koko päivän. Voin kuvitella, että ranta on sesonkiaikaan ruuhkainen, mutta nyt siellä oli hyvin tilaa. Sieltä löytyi pukkuväelle kaikenlaista aktiviteettia ja lastenaltaat oli erotettu järvestä turvallisiksi uintipaikoiksi. Se olikin hyvä sillä järkyn isoja kaloja päivysti lasten altaiden ulkopuolella sillä siinä oli ponttoonilaitureita joiden alla oli ilmeisesti viileämpää lymyillä.
Järvi oli tyyni ja suppailu olikin sopiva aktiviteetti nuoriso-osastolle. 1,5 h riitti hyvin siihen hommaan ja ehtivät nähdä läheltä ihmeellisen pikkuisen saaren jossa on kirkko ja joka näkyy kuvissa ylhäältä linnasta ja tässäkin taustalla.
Pitkä päivä oltiin rannalla ja sitten lähdettiin etsimään illallispaikkaa. Lapset löysivät suosituksia saaneen Garden Villagen, se oli pikkuisen sivussa rannasta ja aivan ihana paikka. Ruoka oli herkullista. Pöydät oli varattu majatalon asukkaille tai muille pöydän vastanneille, mutta onnistuimme saamaan pöydän. Siellä oli muuten erillisiä tree houseja esim. häämatkalaisten käyttöön, aika idyllinen paikka oli.
Vielä jaksoimme ajella järven toiselle puolelle iltakävelylle ja taas kännykkäkamerat lauloi. Ihana paikka tämä Bled, kuten kaikki täällä tähän asti, seesteinen ja rauhallinen.
Reima lähti aamutuimaan vuokraamaan meille auton loppulomaksi. Maksettiin Opel Corsa, saatiin uusi Mersu, olimme tyytyväisiä. Auton nokka suunnattiin kohti Slap Savican vesiputousta, jonka Minea oli bongannut Googlen kuvahausta. Vesiputous sijaitsee Triglavin luonnonpuistossa jonne oli reilu puolentoista tunnin ajomatka Ljubljanasta. Moottoritietä päästeltiin alkumatka, mutta sitten alkoi mutkittelevaa vuoristotiet ja samalla upeat maisemat.
Vesiputoukselle oli vain 20 minuutin kävelymatka eli se sopisi hyvin jalkavaiselle Rasmuksellekin. Monia muitakin vesiputouksia täällä Sloveniassa on ja olisi upeita patikkareittejä myös 20 minuuttia tuntuu vähältä, mutta kun se sisältää satoja portaita ja aika jyrkästi nousevan maaston, niin kyllä se puuskutusta aiheutti. Oikein helppokulkuinen reitti eikä mitään sen kummempia varustuksia tarvita. Perillä oli kyllä hienot maisemat.
Vesiputous oli upea!
Matka alas sujui tietenkin vikkelämmin ja seuraavaksi ajoimme pienen matkan Vogel -vuoren juurelle ja ostimme liput gondolihissiin. Noin 20€ siitä piti pulittaa per henkilö, mutta oli kyllä joka euron arvoinen reissu. Gondoli nosti meidät 1535 metrin korkeuteen ja vähän meinasi meikäläistäkin jännittää siellä kiikkuminen, vaikka en korkean paikan kammoinen olekaan. Kertakaikkiaan oli hienot maisemat lähivuorille ja alapuolella olevalle Bohinj -järvelle.
Vietimme Vogelilla aika pitkäänkin aikaa, yhtenä syynä oli toivoton kahvila, josta yritimme saada kahvit ja pari vohvelia. Siellä oli homma ihan sekaisin ja kaksi miestä juoksi edes takaisin tilausten kanssa ja puolet aina unohtui. Siinä näytti heillä itselläänkin olutta kuluvan ja se osaltaan ehkä oli syynä sekaannuksiin ja siihen ettei homma ollut oikein hallussa. Mahdottoman hyväntuulisia ja ystävällisiä olivat ja tunnustivat kun kolmannen kerran kyselimme vohveleidemme perään, että heidän naistyöntekijä oli vapaalla. Sen takia olivat aivan pulassa. Juu, yksi nainen olisi sitä hommaa kyllä pyörittänyt paremmin yksin kuin nämä kaksi sähläriä! Lopputulos oli, että tarjosivat yhden kahvin ja toivat lopuksi ilmaiset oluet ja kokiksen pöytään viivästyksen vuoksi. Näin kävi muissakin pöydissä. Taisi tulla tappiota siltä päivältä!
Gondolin kyyti alas ei ollut ollenkaan niin jännä kuin ylös, mutta ihan mukavalta tuntui olla taas maan kamaralla. Ajelimme takaisin päin Bohinj -järvelle ja lämpötilan lähennellessä kolmeakymmentä oli mukava pulahtaa sinne uimaan. Vesi oli kirkasta ja sopivaa.
Pitkä päivä oltiin oltu liikenteessä ja nälkä yllätti. Syötiin erinomaiset pitsat ja Reima sai hyvää paikallista ruokaa alppityylisessä pikkukylässä matkan varrella.
Oli tosi kiva päivä ja ehdittiin paljon, upeita maisemia riitti koko matkalle ja ohitimme nopeasti Bled -järven jonne on tarkoitus suunnata huomenna.
Ekan päivän iltana todettiin että askeleita on kertynyt nyt riittävästi, varsinkin yhdelle venähtäneelle nilkalle. Muutenkin houkutti ottaa käyttöön paikalliset kaupunkipyörät eli Bisiklit. Olemattoman euron aloitusmaksun kun appia ladatessa maksaa, niin tunnin kerrallaan saa ajella ihan ilmaiseksi ja seuraava tunti maksaa 1€, sitä seuraavat taisi olla 4 €/h. Pyörät noudetaan ja palautetaan omille asemilleen joita on mukavasti ripoteltu ympäri kaupunkia. Samanlaisten systeemi kuin esim. Helsingissä Alepa -pyörissä. Mahtava systeemi eli eipä muuta kuin pyörät käyttöön ja menoksi.
Pyörällä matka taittui nopeaan ja samalla silmäilin löytyisikö joku isompi ruokakauppa kuin se mini, joka on ihan meidän asunnon lähellä. Löytyi, mutta ei sekään kummoinen ollut, mutta täydennettiin vähän vesi- ja aamupalavarastoja. Pyöräillessä saatiin selvyys sille mistä koko päivän kuulunut musiikki kuuluu, siellähän oli Pride-tapahtuma joen läheisellä esiintymislavalla ja sateenkaarikansaa paljon paikalla istuskelemassa puistossa. Kiertelimme kaupunkia jonkin aikaa ja sitten ajattelimme palauttaa pyörät. Sepä ei onnistunutkaan sillä vain yksi paikka oli vapaana. Kaupunki kuhisi elämää lauantai-iltana ja tietenkin oli bisikleillä tultu keskustaan kauempaa. Hetken selvittelimme pystyykö niitä jättämään siihen läheisyyteen, mutta niissä ei ollut lukkoja kuten Alepa-pyörissä ja ne pystyi jättämään vain aseman telineeseen. Nilkkavaivainen Rasmus sai jättää pyöränsä ja kävellä lyhyen matkan asunnolle, me muut lähdettiin kiroillen metsästämään vapaata asemaa. Appin mukaan missään lähimailla ei ollut vapaata asemaa ja pyöräilimme aivan laitakaupungille, että saimme jätettyä pyörät ja kävelimme kotiin aika pitkän matkan, olipa kätevää! Onneksi jokirannan maisemat palkitsivat taas keskustaan tullessa uupuneet matkalaiset. Päivä oli ollut todella pitkä, aamuneljältä oltiin herätty.
Sunnuntaiaamuna heräsin aikaisin ja nautiskelun aamupalan itsekseni yhdellä meidän asunnon lukuisista terasseista. Tämä asunto on ollut aivan napakymppi ja kerron lisää tästä myöhemmin. Vaikutti siltä että muut jatkavat kuorsaustaan ja lähdin aamukävelylle. Oli kiva kävellä jokirantaa pitkin ja katsella kun ravintoloita avataan ja niihin kertyy pikku hiljaa ihmisiä, pari nunnaa oli myös aamukävelyllä.
Ohitin kaupungin yhden nähtävyyden, lohikäärmesillan.
Seuraavana vastaan tuli silta, joka on aivan täpötäynnä rakkauslukkoja.
Antiikkimarkkinat oli alkamassa lähellä meidän asuntoa ja joenranta näytti täyttävän jos jonkinlaisista vanhoista esineistä ja paikallisista myyjistä.
Päästyäni asunnolle siellä oltiin vihdoin herätty. Päätimme lähteä aamupäivän aktiviteettina asuntomme yläpuolella olevaan Ljubljanan linnaan, sinne pääsee funikulaarilla ja semmoinen veikin meidät nopsaan perille. Linna oli ehkä vähän pettymys, se oli vähän niin kuin Turun linna ulkoa eikä mitenkään erityinen. Toki siellä olisi ollut museota ja audiovisuaalista opastusta jos jonkinlaista, mutta oltiin ostettu vaan liput siihen funikulaariin eikä porukalla ollut oikein innostusta muuhun. Kierreltiin vähän ja tultiin alas kävellen, ihan meidän asunnolle suoraan.
Loppupäivä chillailtiin asunnon puutarhassa, jossa on pieni allas vilvoitteluun. Oli tosi kuuma päivä!
Iltapäivän mittaan otettiin huonosta kokemuksesta huolimatta taas bisiklit käyttöön, sillä kohteena oli sivumpana keskustasta oleva Tivoli -puisto. Se oli valtava alue, jossa ajeltiin ja pysähdyttiin välillä viltille huilaamaan. Oli mukavaa olla varjossa puiden katveessa välillä, hellettä riitti.
Tällä kertaa palautus onnistui hyvin, vapaita paikkoja riitti monella pisteellä keskustassa.
Illalla tutustuimme paikalliseen ruokakulttuuriin alkupalan verran, paikallinen makkara oli hyvää, kaikki muut tarjottavat outoja ja rasvaisia, lukuun ottamatta niitä jotka kuvasta tunnistaakin.
Tultiin aika ajoissa asunnolle ja auringon laskiessa oli kiva höpötellä päivien tapahtumista ja suunnitella seuraavia päiviä. Suuntaamme seuraavaksi Bled -järvelle.
Oikein piti miettiä milloin viimeksi olemme olleet yhdessä vain meidän perhe matkalla, siitä taitaa olla viitisen vuotta. Olimme Maltalla syyslomalla yhdessä. Sen jälkeen olemme reissanneet erilaisilla komboilla. Olikin aivan superkivaa lähteä reissuun yhdessä. Kohteeksi valikoitui kevättalvella Ljubljana, Slovenian pääkaupunki. Finnair aloitti kesällä tänne suorat lennot. Täällä asustelee n. 280 000 asukasta ja paljon turisteja viihtyy täällä kesäisin. Eikä ihme, täällä on aivan tosi nättiä!
Tämä kaupunki on jotenkin sekoitus Prahaa, Italiaa, Kroatiaa, monia kauniita paikkoja joissa on tullut käytyä. Vanha kaupunki on tiivis ja sekoitus eri aikakausien arkkitehtuureja. Rasmus venäytti nilkkansa futista pelatessa reilu viikko sitten ja kepit oli mukaan otettava. Hyvin sujuu silti niillä kävely ja voi jo kävellä ilmankin.
Vanha kaupunki rajoittuu vuoreen jonka päällä on Ljubljanan linna.
Kaupunkia halkoo kaunis Ljubljanika -joki jonka lausumista ollaan täällä harjoiteltu! Upeaa katseltavaa riittää kun jokirantaa pitkin kävelee. Aamulla olimme keskustassa jo yhdeksän aikaan ja olikin ihanan rauhalliset kadut vielä.
Päivän mittaan väen määrä lisääntyi ja kahvilat, ravintolat ja erityisesti tori täyttyi paikallisista ja turisteista. Torilta paikalliset oikeasti ostavat kasvikset ja hedelmät, tuoreita olivat ja tunnelma oli autenttinen.
Päivä kului nopeasti käveleskellessä ja toki pääkirkkokin piti tsekata. Kirkko oli kokenut vuosisatojen varrella monta muutosta ja viimeisin tyyli oli barokkia. Oli upea kirkko sisältä, ulkoa tosi vaatimaton.
Lounaaksi otettiin friteerattuja meren eläviä ja voi että oli hyvää!
Hieman hämmennystä meissä turisteissa aiheutti naapuripöytään ilmestynyt setä kesyn strutsinsa kanssa. Tarjoilijat eivät olleet moksiskaan, ilmeisesti kanta-asiakkaita olivat. Strutsi ei ollut edes kiinni missään ja kyllä vähän säälitti jos sitä pidetään täällä kaupunkiolosuhteissa koko ajan.
Illalla vielä iltajuomaa ja ruokaa, sitten aikaisin nukkumaan sillä lento oli aikainen ja ollaan herätty neljän aikaan. Pitkä päivä, vielä monta tulossa!
MatkaMakinen 