Terhi:

Amalfin asunto piti luovuttaa kymmeneltä ja Peugeotin nokka suunnattiinkin saman tien kohti vuoristoa. Ei näistä maisemista olisi kyllä malttanut lähteä ja taas tuli sellainen tunne, että tänne haluaisin vielä palata.

Nyt kun kokemusta vuoristoteillä liikkumisesta oli enemmän tuntui se vuoren ylitys melko helpolta, siellähän oli koko ajan kaksi täyttä kaistaakin, eikä paikallisbusseja. Ajoimme kohti Napolia ja sitten kohti Roomaa. Neljä tuntia meni tuohon matkaan, mutta viimeiset puoli tuntia jumitettiin keskustan ruuhkassa. 

Viimeisen yön hotellin varaaminen oli jäänyt vähän viime tinkaan, vasta pari viikkoa sitten varasin sen. Hinnat olivat tietenkin aika korkeat ja 135€:n hintaan saimme pienen huoneen neljälle Roma Terminin läheltä. Ajattelimme siinä vaiheessa, että junalla varmaan kannattaa aamulla mennä lentokentälle ja olisimme siinä kätevästi lähellä rautatieasemaa. Ei ilmastointia saanut siihen hintaan. Huoneet ilmastoinnilla olivat monta sataa euroa ja nuukuus iski siinä vaiheessa. Yksi yö nyt menee vaikka missä! Ihan hyvät arvotelut oli tämä Hotel Giorgina saanut booking.comissa ja siksi sen uskalsin varata.  Kun auto vuokrattiin ja haettiin se aseman lähellä olevasta parkkihallista, niin heti olikin selvää, että siinä oli vähän erilainen Rooma läsnä. Oli melkoisen epämääräisen näköistä kulkijaa, talojen seinät spreiattuja ja muutenkin huonomman näköistä seutua. Edellisiltana katsoin sitten, että Hotel Giorgina on vain parin korttelin päässä Roma Terministä ja aloin pelkäämään, että ollaan siellä aivan epämääräisillä huudeilla. Pahalta se vähän näyttikin, mutta ei hätää! Tämä olikin Roma Terminin alkupään kortteleita ja tämä seutu on ihan siistiä. Huone oli myös ok, mutta lämpötila ulkona oli 34 kun tänne saavuttiin eli sisälläkin sitä lämpöä riitti.

Todettiin heti, että olipa meillä säkää niinä päivinä kun Rooman nähtävyydet kierreltiin, ei ollut todellakaan näin kuuma. Paolon meille karttaan piirtelemistä nähtävyyssuosituksista oli näkemättä enää Villa Borghesen puisto. Hän suositteli pyörien vuokraamista ja puiston katselemista. Suunnattiin sinne. Siellä olisi ainakin varjoa ja pyöräily tuntui ajatuksena paljon paremmalta kuin kävely. Matkan varrella oli taas hienoa Piazza Rebublicaanja monenmoista patsasta. Huvittavaa miten niihinkin ihan turtuu, ei jaksanut enää kaivaa kameraa laukusta. 

Paikan päällä meille kaupiteltiin kulkupeliksi Segwaytä ja nehän me vuokrattiin. Minä kyllä vähän epäröin, että mitenköhän sellaisella kulkeminen onnistuu, mutta se oli tosi helppoa pienen opastuksen jälkeen. 

Puistosta oli hienot näkymät Rooman ylle.

Kierreltiin puistoa niillä menopeleillä tunnin verran ja istuskeltiin vielä lopuksi varjossa kahvilassa. Helle tosiaankin verotti tänään matkamakista.

Käveleskeltiin takaisin hotelille hienoja katuja pitkin. Siinä näytti olevan viiden tähden hotellia rivissä ja samaten merkkivaateliikkeitä. Kiva kun tuli nähtyä tämäkin osa Roomaa vielä.

Illalla menimme lähimpään ravintolaan syömään ja vanha omistajasetä ihastui niin Mineaan, että toi hänelle jälkkäriksi ilmaiseksi tuoreita kirsikoita. Ruoka ei ollut kovin kummoista, mutta hintatasoon nähden ihan ok. Illan tullen lämpötila laski ehkä 25 asteeseen ja oli kiva kun ehdittiin vielä istua rauhassa iltaa Roomassa. Aamulla lähtö Suomeen, heippa Rooma!

Terhi:

Tänään olimme aamusta asialla ja lähdimme ajamaan kohti Positanoa. Matkaa sinne on tästä kylästä vain 18 km, mutta ei se mikään äkillinen rykäys ollut sinne autolla ajaa. Maisemat olivat huikeat, vuoren rinteitä pitkin tämä Amalfin rantareitti kiemurtelee.

 Kovin kaasu pohjassa täällä ei Reima turistina uskalla ajella, eikä varsinkaan kun meidän matkapahoinvointiperhe on kyydissä. Jyrkkiä mutkia koko ajan ja äkkijarrutuksiakin muutama. Hulluimpia täällä näyttävät olevan bussikuskit! Kulman takaa vaan tulee iso paikallisbussi ja sitten on vaan jarrutettava äkkiä, sillä molemmat autot ei mutkasta yhtä aikaa mahdu. Parit sydämenpysähdykset siinä tuli meikäläisellä näinkin lyhyellä matkalla. Kylissä olikin kivempi ajella, sillä siellä on paikallistenkin pakko ajaa vähän hiljempaa.

Positanoon saavuttuamme alkoi heti ihmettely parkkipaikasta, sillä kadut ovat todella kapeita ja  kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin on pysäköity auto. Yllättäen siinä ei ollutkaan ongelmaa, sillä ennen kylää oli monta parkkipaikkaa, hinta 5€/tunti. Ei lähdetty etsimään halvempaa, oltiin vaan tyytyväisiä kun saatiin auto parkkiin. Parkkimaksuihin täällä muutenkin kuluu koko ajan rahaa, omassa kylässä se on toki paljon halvempaa 8€ / päivä. Positano oli juuri niin kaunis kuin olin ajatellutkin. Vähän kuin Cinque Terren kylät, mutta vaan paljon suurempi. Talot on rakennettu vuorten rinteille, aivan päällekkäin ja kadut ja kujat kiemurtelivat vuoren rinteitä pitkin.

Alhaalla oli melko iso ranta, siis siihen nähden minkä kokoisia rantoja täällä seudulla on nähty. Päivä oli kuumin näistä Amalfin päivistä ja menimmekin saman tien rannalle. Ei vaan jaksanut siinä painostavassa kuumuudessa kovin kauaa kierrellä. Ensin matkamakinen reissuselfie ja sitten uimaan!

Merivesi viilensi taivaallisesti! Mutta ei kyllä kauaa, kivet ja hiekka olivat todella kuumaa. Vähän kuin kiukaalla olisi maannut!

Positanossa oli paljon vaateliikkeitä, tavallisen näköisiä rantamekkoja, no ehkä vähän hienompia, mutta eivät ne olleet niiden hintojen väärti kuitenkaan. Perusrantamekko 250€! En vaan ymmärtänyt ilmeisesti sen rantavaatemerkin hienoutta. Hinnat matkamuistomyymälöissä olivat myös korkeammat kuin Amalfissa ja samoin ravintoloiden hinnat. Rikkaiden paikka selvästi. Turisteja oli todella paljon, eikä sitä aidointa menoa sen takia tästä paikasta löytynyt. Hieno päiväreissukohde se kuitenkin oli.

Illalla menimme syömään jo toistamiseen tässä asunnon lähellä olevaan ravintolaan, josta on hienot näköalat merelle ja läheiseen Praianon kylään. Ilma oli painostava ja pian salamat alkoivat iskeä merelle, se oli upea näky. Ei alkanut satamaan, ukkonen pysyi merellä ja paikallinen lauluniekka lauloi ravintolassa O sole mioa, this is Italy!



Terhi:

Eilen ajateltiin, että lähdetään tänään käymään Positanossa. Aamulla tuntui kuitenkin siltä, että ei jaksa lähteä minnekään. Otetaanpa tänään vaan rennosti omassa kylässä. Mennään rannalle ja huilataan. Rannalle pääsee vain yhtä reittiä, luvassa oli portaita kohti merta. Lähtöpiste heti meidän asunnon kohdalta, tästä:

Portaat vievät ensin alas kohti kylän kirkkoa ja kiermurtelevat kylän läpi kohti merta. Portaita kahdella askeleella, portaita yhdellä askelmalla, kääntyviä portaita, välillä kapeiden teiden ylitys ja lisää portaita. Alas niitä oli helppo mennä, mutta ylöskin on sitten tultava….

Portaita jatkui ja jatkui, mikäs siinä oli niitä alaspäin mennessä, maisemat palkisivat hikisiä turisteja. Alhaalla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa reunassa, vastapäätä venerivistöä aivan pikkuinen ranta, siellä oli kohteemme. Tiedossa ei ollut mitä reittiä pitkin pääsisi tuolle isommalle rannalle. Pientä ja idyllistä, sitä haettiin. Alaspäin siis vaan!

Vihdoin perillä! Vesi oli kristallinkirkasta ja lapset viihtyivät tuntikausia vedessä. Takana olevalta kalliolta pystyi hyppimään mereen ja sinnehän niiden oli kivuttava tietenkin. 

Olemattoman pienellä rannalla oli kolme ravintolaa ja kahvila, niiden lisäksi tässä koko kylässä on vain yksi ruokakauppa ja kolme muuta ravintolaa.  Pastaa, jossa oli kolmea laatua simpukoita ja katkarapuja, nam! Se oli parasta mitä olen tällä reissulla syönyt.

Tässä ranta mereltä päin kuvattuna. Ei siihen kovin montaa rantatuolia mahtunut. Aika mahtavalla paikalla muutama asuntokin siinä. Mietittiin siinä, että ei ihan pelkkää maitopurkkia varmaan viitsi kaupasta lähteä hakemaan, jos siellä asuisi. Lähin kauppa on nimittäin tämän meidän asunnon tasalla. Laskettiin portaat takaisin tullessa, niitä oli asuntoon tasan 874! Kyllä täällä reidet ja pakarat paikallisilla kunnossa pysyy. Meikäläisellä meinasi vähän hapottaa ja hellekin teki tehtävänsä, puuh.

Terassilla meitä odotti yllätys, melko muhkea gekko vai lieko jo iguaani. Se hengaili meidän kanssa hetken, kun keitettiin kahvit ja syötiin paikallisisa limoncello-pikkuleipiä. Ne on ylihyviä.  Harmi,  kun niitä ei saa tuotua Suomeen, murskaantuisivat rinkoissa, kun ovat aina pusseissa myynnissä.

Sitruunaa kasvaa täällä kaikkialla, Limoncelloa valmistetaankin täällä Amalfin alueella. Tämä kasvoi jonkun pienessä puutarhassa matkalla rannalle. Varsinaiset viljelmät ovat kuitenkin vuorten rinteillä.

Illallinen maistui erinomaiselta, ehkä johtui osittain tästä maisemasta.

Reima:

Ensimmäinen aamu valkeni sateen ja ukkosen jäljiltä amalfinaurinkoisena ja alkoi lämmittämäänkin suomipoijan lihaksia jo ennen ysiä. Häthätää hankitut aamupalavärkit välttivät ja lähdimme ajelemaan syherötietä Amalfiin päiväkeikalle. Matkaa oli kilsoina pikkusen vajaa viisi, mutta puiden, vastaantulijoiden ja rotkojen väistely verotti vauhtia ja matkaan tuhrautui ihmeen kauan. Postale Italianan jannut vetäsee ton kyllä puolta nopeampaa, oli nimittäin vauhtia ohituksissa.

Autoilu on kyllä täällä melko mieleenpainuvaa. Tiet ovat kapeita ja saattavat kaventua entisestään, vauhdit ovat aika kovat, ja äänitorvi on syytä olla kunnossa. Mutkatkin ovat paikkapaikoin yli 180 astetta, miettikääpä sitä. Mutta siis toimii! Jengi ajaa niin että liikenne sujuu, suomalaiset jäärät ei pääsis täällä mihinkään, onneksi meikäläinen on joustava wannabe-italiaano niin totuin tähän vuorokaudessa. Parkkeeraaminen on sitten ihan toinen juttu, ja se että jos missaat risteyksen niin seuraavan uukkarin pystyy tekemään seuraavassa kylässä.

Amalfin keskustan Duomo oli näyttävä ja kadut idyllisiä kujasokkeloita.

Amalfista saatiin  ensituntumaa jo sateisena sunnuntaina mutta maanantai oli tuonut turistit ja hälinän. Nyt oli menoa ja meininkiä mutta autolle sai ihan hyvin paikan parkkialueelta, eikä ihan mansikoita edes maksanut. Tunnelmaltaan ja yleisilmeeltään Amalfi oli sellainen Portofinon ja Manarolan sekoitus; fiiniä kikkailua rosoisessa ympäristössä. Odotin jotenkin ’kalliimman’ oloiseksi koko paikkaa mutta yllätyin positiivisesti. Rannat oli mukavia, palvelu asiallista ja rahastuksen makua ei oikeen missään. Saattaa olla huippusesonkina toista, mene ja tiedä. 

Snacktime ja Cuoppo Di Calamari.

Perinteinen MatkaMäkinen-reissuselfie, vol 4.

Jylhän jyrkät rannat olivat kyllä upeinta antia, Italia on vaan niin siisti!

Terhi: Illalla lähdimme vielä tutkimaan meidän omaa kylää Conca dei Marinia. Aivan alhaalla oli näkyvissä jokin linna, ilmeisesti se oli aikanaan toiminut vartiotornina. Sinne oli ihan reilusti portaita ja aurinko oli jo laskemassa , mutta päätimme vielä kivuta sinne maisemia katselemaan. Kyllä kannatti! Capo di Conca oli kyseessä, sen luimme opastauluista.

Jollakin riitti vielä energiaa vetää leukoja matkalla ylös asunnolle. Se en ollut minä!

On täällä vaan niin hienoa, en tiedä voisiko näihin maisemiin kyllästyä ikinä. 



Terhi:

Pompeiji on historiankirjoista tuttu kaupunki. Muistan ainakin lukeneeni siitä, vaikka moni muu tärkeämpi asia on historiankirjoista kokonaan päässyt unohtumaan. Muistelisin, että historiankirjassa olisi ollut kuva kivettyneestä ihmisestä, joka on löytynyt Pompeijista. Pompeiji on toiminut satamakaupunkina jo n. vuodesta 600 eKr ja sen tuhon päivä koitti elokuussa vuonna 79 jKr kun Vesuvius-tulivuori purkautui. Siihen aikaan ei tiedetty, että Vesuvius on tulivuori tai tulivuorista ylipäätänsä, eivätkä ihmiset ymmärtäneet lähteä ajoissa pakoon. Tuhkapilvi ja hohkakivet peittivät nopeasti kaupungin alleen. Tuhossa kuoli 2000 tai jopa 3000 ihmistä. Purkauksen jälkeen kaupunki unohdettiin yli tuhanneksi vuodeksi. Kaupunki löydettiin v. 1748 ja vuosisatojen kuluessa se on kaivettu kokonaan esiin. Tuhkan alla kaupunki on säilynyt poikkeuksellisen hyvin.

Oli kyllä hämmästyttävää miten paljon siellä oli säilyneitä maalauksia talojen seinissä.

 Käveleskelimme alueella muutaman tunnin ajan ja oli kyllä vaikuttava alue. Siellä oli teattereita, toreja, asuintaloja, kauppapaikkoja, kylpylöitä ja siellä oli nähtävissä selvästi kadut ja niiden varrella olevat rakennukset. Oli tavallisten työläisten asumuksia ja rikkaampien isoja taloja puutarhoineen.

Löytyihän se kivettynyt ihminenkin.

Erikoisia patsaita siellä oli, jossain kohtaa vartaloa oli luukku, josta katsoi ihminen.

Sitten suuntasimme auton nokan kohti vuoristoa ja ajelimme melkoista serpentiinireittiä Amalfin rannikolle,  Conca dei Marinin kylään, jossa meitä odotti loppuloman koti. AirBNB:n kautta on tämäkin asunto. Nyt on tilaa enemmän kuin olisi tarpeen, meille ja lapsille omat makkarit, keittiö ja olohuone. 

Keittiö ei ehkä ihan osunut omaan sisustusmakuun, mutta aika hauska!

Kaiken kruunaa reilunkokoinen terassi aivan upealla maisemalla!

 Talon alakerrassa on ravintoloita ja pikkuinen piazza. Nälkäisinä menimme alakerran pizzeriaan syömään ja se oli aivan pikkuinen. Meistä oltiin kovin kiinnostuneita ja kerroimme asuvamme yläkerran asunnossa. Omistajat, ilmeisesti vanha isäntä ja hänen tyttärensä olivat superystävällisiä. He eivät osanneet montaakaan sanaa englantia, mutta innokaasti siinä juteltiin. He italiaa ja elekieltä ja me englantia. Ehkä puolet ymmärrettiin ja oli tosi kivaa. Aloimme siinä sitten tekemään lähtöä ja talon isäntä totesi, että he tarjoavat meille proseccolasilliset. Aivan uskomatonta ystävällisyyttä! Sitten kävikin nolo juttu, kortti ei käynytkään siinä ravintolassa ja meillä käteinen raha niin vähissä, että jäätiin kymppi velkaa ravintolalle,  voi hitsin hitsi! Mutta no problemos meille vakuutettiin, maksakaa sitten myöhemmin. Conca dei Marinin kylässä ei ole ollenkaan pankkiautomaattia eli ei sitä velkaa voinut saman tien pois hoitaa. Illemmalla ajeltiin kuitenkin Amalfiin, josta löytyi pankkiautomaatti ja saatiin sieltä ostettua aamupalatarvikkeitakin. Ruokakaupat kun olivat tässä kylässä menneet kiinni jo yhdeltä näin sunnuntaina. Amalfissakin varsinaiset ruokakaupat olivat kiinni, mutta pieni kauppa sieltä kuitenkin löytyi, josta saimme tarvittavat ruoat aamua varten. Takaisin kotikylään päästyämme menimme kiireen vilkkaa maksamaan kympin velkamme alakertaan. No problemo, meille taas ystävällisesti vakuutettiin. 

Pompeijissa oli puolipilvistä ja oikein sopiva nähtävyyksien katselukeli, viilein päivä tähän mennessä ”vain”25 astetta. Tänne Amalfille tullessa alkoi aika pian ukkonen ja salamat iskivät melkein koko iltapäivän merelle. Saapa nähdä minkälainen yöstä tulee, jyske mereltä oli ainakin päivällä melkoinen. 

Terhi:

Perinteisesti meillä on ollut kaikenlaista vastoinkäymistä ja ainakin melkoista odottelua autonvuokrauksien kanssa. Roomakaan ei pettänyt tässä asiassa meitä. Olimme Paolon suosituksesta vuokranneet auton Sicily by car-nimisestä paikallisesta autovuokraamosta ja säästimmekin siinä kohtaa satasia verrattuna kansainvälisiin autonvuokraamoihin. Aamulla lähdimme kymmenen aikaan Trasteverestä bussilla kohti Roma Terminiä eli Rooman päärautatieasemaa. Kuten arvata saattaa se oli todella suuri ja parikymmentä minuuttia tuhraantui pelkkään autonvuokraamo-osaston löytymiseen. Se oli, by the way, laiturin 24 läheisyydessä, jos joku sattuu tätä tietoa tarvitsemaan. Ei löytynyt tästä sijainnista oikein tietoa netistä. Siellä olikin hieno jonotussysteemi, lappu otettiin ja todettiin, että tällä firmalla oli tasan yksi tiski ja siinä yksi henkilö töissä ja meitä ennen 17 numeroa! Just! 

Auton vuokraamisessa kuluu paperitöineen aina jokunen hetki ja veikkasin heti, että ei taida tunnin odottelu riittää. No, onneksi oli se numero eli ajateltiin, että lähdetään jonnekin käymään ja tullaan hetken päästä katsomaan missä numerossa ollaan menossa. Sitten yhtäkkiä se taulu, jossa kaikkien autonvuokrausfirmojen numerot pyörivät, menikin epäkuntoon eikä näyttänyt enää kuin muutaman firman numeroita, ei Sicily by Car -firman jonotusnumeroa ollenkaan. Hetki siinä ihmeteltiin, että miten kukaan enää tietää, että mikä numero on menossa ja noudatetaanko enää numerojärjestyskään. Epätietoisuuden vallitessa Reima alkoi jonottamaan tiskille. Siinä oli alusta asti ollut yksi ja sama pariskunta. Minä leiriydyin lasten ja matkatavaroiden kanssa lähistölle odottamaan.

Homma ei vaan edennyt, kesti n. 40 minuuttia ennen kuin se eka pariskunta sai autonsa! Siinä oli siis enää 16 ennen meitä… Reima jatkoi kuitenkin jonottamista, kun epäselvää oli, onko siinä nyt numerojärjestys vai jonotusjärjestys, joka ratkaisee. Numeroita huudeltiin, mutta porukkaa ei ollut paikalla ja loppujen lopuksi saatiin auto noin puolentoista tunnin odottelun jälkeen. Haettiin se aseman vieressä olevasta parkista ja päästiin tosi sujuvasti autostradalle kohti Napolia ja Pompeijia. Siinä mielessä voi siis ihan hyvin suositella Roma Terminiä autonvuokrauspaikaksi. Pelkona nimittöin oli, että juututaan vielä Rooman ruuhkiin.

Olin varannut meille Pompeijista hotellin, jossa on uima-allas yhdeksi yöksi. Ajatus oli, että relataan pitkien ja aika raskaiden Rooma-päivien jälkeen yksi päivä altaalla ja nautitaan rennosta olemisesta. Tiesin, että hotelli ei ollut Pompeijin keskustassa, sillä sieltä uima-altaallista hotellia ei löytynyt. Kun navigaattori meidät sitten ohjasi kohti jotain melko rähjäistä seutua ajattelin, että virhevalinta oli ehkä tullut tehtyä. Se pikkuisen rosoinen ja ihana Italia ei nyt enää pitänyt paikkansa, vaan talot olivat oikeasti huonokuntoisia ja tienvarret olivat täynnä roskaa. No, Hotel Pompei oli kuitenkin ihan hyvä, peruskuntoinen ja siisti ja se uima-allaskin löytyi. Respassa asiat hoitui englanti-italialla ja laukut kannettiin huoneeseen asti tässä kolmen tähden hotellissa. Respassa asioita hoiti mamma ja hotellin baarissa ja altaalla hääräili poika, joka heti altaalle päästyämme esitteli tyttärensä Sofian, joka viihtyi altaassa.

Saatiin tilattua ruokaa ja Birra Moretit,  joten tämä päivä alkoi näyttää huomattavasti paremmalta! Koko matkan auton lämpötilamittari oli näyttänyt kolmeakymmentä ja kyllä se siltä tuntuikin. Oli ihanaa päästä pulahtamaan altaaseen!

Emme jaksaneet enää lähteä illalla  Pompeijin keskustaan, vaan tsekkasimme TripAdvisorista olisiko hotellin lähellä yhtäkään  ravintolaa. Yksi hyvät arvostelut saanut löytyi ihan läheltä ja suunnistimme sinne illalliselle. Ruoka oli tosi halpaa ja aivan älyttömän hyvää!! Ei olisi uskonut siitä ulkopuolen miljööstä ensi näkemältä. Ravintola oli toki ihan hienon näköinen, mutta koko seutu melko rähjäistä, kadulla lähellä hotellia ja ravintolaa oli jopa vessanpytty!

Olipas taas mielenkiintoinen päivä ja oli kiva, kun ollaan täällä totaalisen sivussa turistimeiningistä. Kirjoitan tätä hotellihuoneen terassilla ja tähän kantautuu naurunremakkaa viereisen talon pihalta, jossa syödään ja juodaan italialaisittain. Siskoni Sini aikanaan sanoi, jostain kohteesta, että ei välittäisi mennä sinne, kun siellä on niin paljon turisteja. En silloin tajunnut miksi, nyt vähän enemmän kun on tullut reissattua, niin ymmärrän mitä Sini tarkoitti. Parhaat elämykset matkustaessa ei aina välttämättä synny hienoimman turistinähtävyyden äärellä, vaan jossain ihan muualla. Melkoisen rähjäisellä Pompeijin sivukujalla, keskellä paikallista meininkiä.

 Oli täällä rähjäisellä syrjäkylällä kuitenkin yksi nätimpikin kohta. Tässä jonkun talon uskonnollinen  seinä:

Terhi:

 On tullut jo vissiin hehkutettuakin tätä Trasteveren kaupunginosaa. Yksi syy miksi tämä valittiin oli juurikin se, että illalla ei tarvitse lähteä kauas ruokapaikkaa etsimään. Tämä alue on täynnä toinen toistaan idyllisempiä trattorioita. Osassa vain joitakin pöytiä, kaikki levittäytyvät kadulle tai piazzalle illan tullen ja tunnelma on aivan ihana. Piazzoilla on erilaisia pikkunäytöksiä, musiikkia tai muita esityksiä. Eilen seurasimme tulitanssia.

Tiberjoen varrella on pitkä rivi ravintoloita ja kaikenlaista myyntikojua. Istuimme eilen siellä aika myöhäiseen, oli mukava seurata lämpimässä kesäyössä ihmisten illan viettoa, siellä oli paikallisia ja tietenkin turisteja paljon.

Tänään varasimme pöydän lähellä olevasta ravintolasta, varmistimme terassipaikat! Vaikka ravintoloita on paljon, niin on kyllä ihmisiäkin. Ekana iltana saimme paikat ihan säkällä.

Syötiin pitkän kaavan mukaan ja jälleen kerran saatiin todella hyvää ruokaa.

Kolme päivää Roomassa ei ole kovin paljon, mutta tuntuu, että tältä erää ihan riittävästi. Huomenna suunnistetaan aamusta rautatieasemalle, jossa meitä pitäisi odottaa auto ja siitä jatkamme etelämmäksi, kerron huomenna minne!

Paolon asunto on ollut tosi hyvä, jos suunnittelet Rooman reissua niin tätä voi tosiaankin suositella. AirBNB:ssä nimellä Paolos apartment in Trastevere. Tänne mahtuu neljä ihmistä, kaksi makkaria ja pieni keittiö.

Asunnon kuvista tai tekstistä ei käynyt ilmi, että tässä on ihana pieni sisäpiha usealla asunnolla, lukittujen porttien takana. Siellä pysytti hyvin nauttimaan iltaproseccot kaikessa rauhassa.

Heippa Rooma!!

Reima:

Tämän perjantain pyhä päiväohjelma piti sisällään kyläreissun ison Papan kotio. Avulias Landlord Paolo oli poliittisen turinoinnin lomassa livauttanut vinkin kätevästä siirtymisestä kämpiltä bussilla paavin porteille Vatikaaniin. Suunnistinkin siis aamusella omalle kotiaukiolle metsästämään munia ja tupakkakauppaa. Tupakkakauppaa siis siitä syystä että se oli ainut paikka mistä sai noita bussilippuja sai ja samalla poimin protskut mukaan. Aamulla lähitorilla kävikin kova kuhina, siellä paloiteltiin possua ja tuotteistettiin tonnikalaa tuoksujen kera.

Aamuisen palan jälkeen etsiydyimme pysäkille parin nunnan sekaan ja totesimme olevamme oikeassa paikassa. Linjuri tulikin pian ja kierteli kurveissa hidastelematta oikeaan paikkaan kukkulan yli ja tyytyväisenä säästyneestä jalkatyöstä hakeuduimme turistien virtaan.

Aukio Pietarin kirkon edessä on toooodella iso, nyt vasta oltiin todellisella isoolla kirkolla.

Ennen varsinaista kirkkokierrosta kapusimme kirkon kupoliin hakemaan yleiskuvaa mestoista. Reitti ylös kulki kapeaa portaikkoa pitkin ja välillä se oli vinhasti vinossakin kupolin muotojen mukaan. Hetkittäisen tasapainoharhan ja vekkulitalo-flashbackin jälkeen oltiin ylhäällä ja näkymät olivatkin aika jumalaiset.

Kupolista näkyi joka suuntaan, ja pitkälle ja kapuamisen vaiva palkittiin vaikka askelmittari oli päivän osalta jo punaisella. 

Seuraavaksi tutkailtiin Pietarin kirkon sisätiloja ja hämmästellä täytyi sitä katolista krumeluuria jota oli julmetun isoon kirkkoon koottu. Taiteentekijöinä oli nimimiehiä mutta matkalaisen ammattitauti -kulttuuriähky- oireili, ei pysty listaamaan. Kivaa toki oli kokoajan😀

Vatikaaniin tutustuminen oli sellainen must-juttu mutta kokonaiseen kulttuurielämykseen olisi vaadittu vielä museokierros ja sikstuksen kappelin kokeminen ja näkeminen. Siihen ei riittänyt ihan puhti eikä rytmiryhmän kollektiivinen innostus. 

Nyt kuitenkin nähtiin ja koettiin kirkon mahti ja valta. Ja saatiin ainakin haju siitä mitä uskonto täällä on ja miten se vaikuttaa normi elämään. Se riittänee tältä erää.

Sitten suunnattiin loppuunkuluneilla kantapäillä vielä käymättömille kaduille. Oli Piazza Popolot ja portaikot näkemättä. Matkalla tutustuttiin kuitenkin kaupungin kisahuumaan kun Italia kohtasi EM-jalkapallossa Zlatanin kätyrit. 

Paolo-isäntä jo varoitteli siitä että kisafiilis voi olla aika kateissa Roomassa mutta kyllä sitä löytyi kun hiukan Del Piero -paita päällä etsi. Loppuhetkien maali oli hauskaa katsottavaa Pantheonin pikkubaareissa. Forza Azzurri!

Harvinaisen hajonneilla jaloilla raahauduimme kotiin, toki vielä trasteveren kujille hetkeksi eksyen. Saimme kuitenkin matkalla tilattua pöydän illalliselle… jos pysytään hereillä niin saadaan ehkä dinneri…