Torinolla ei ole mitään tekemistä makaroonin kanssa, vaikka me Suomessa syömmekin Torino -makaroonia. Piti oikein tätä kysyä ChatGPT:ltä. Torino on sen sijaa Piemonten alueen suurin kaupunki, itse kaupungissa asuu n. 900.000 asukasta ja Torinon alueella 1,5 miljoonaa. Kaupungissa on paljon teollisuutta ja yliopisto. Suurkaupunkimaisuus näkyikin heti kun lähestyimme Torinoa. Täällä pohjoisen järvien alueella kaikki on aika idyllistä ja siistiä. Torinossa oli eri lailla rosoista esikaupunkialueella, graffiteja, erilaisia kansallisuuksia, vähän roskaistakin. Vilinää riitti. Ajomatka täältä Monatesta sinne kesti noin 2 tuntia. Oli sunnuntai eikä paljoa liikennettä, auton saimme parkkiin parkkihalliin aika lähelle Piazza San Giovannia, joka on yksi kaupungin kuuluisista aukioista.

Sen laidalla on Pyhän Johanneksin kirkko, jossa säilytetään Jeesuksen käärinliinoja. Tai väärennettyjä sellaisia. Vatikaani ei anna tutkia asiaa enempää. Itse kirkko ei ollut mikään ihmeellinen, ei ulkoa eikä sisältä. Aika tyypillinen näillä main.

Heti kirkon takaa löytyy kuninkaan linna upeine puistoineen ja toinen kuuluisa aukio, Piazza Reale josta pääsee kuninkaanlinnan sisäpihalle ja puutarhaan. Siellä oli ihan kiva käydä. Piti ihan googlettaa, että mistä kuninkaasta on mahtanut olla kyse, 1600 -luvun keskivaiheilla linna oli rakennettu Savoijin -kuningashuoneen palatsiksi. Palatsi on nykyään museo, mutta skipattiin se tällä kertaa.

Piazza Realea ympäröi kauniit rakennukset ja siellä on varmasti normaalisti enemmän vilinää kuin sunnuntaina puolen päivän jälkeen.

Oli jano ja päädyimme kahvilaan aukion laidalle, kun siinä mainostettiin spriziä ja aperitivoa. Siinä oli kiva hetki varjossa aistia tunnelmaa. Oltiinkin ihan unohdettu tämä tapa, jota järvien alueella ei paljoa ole, juoman kanssa saa suolaista syötävää eli aperitivoa.

Jatkoimme sitten virkistäytyneinä toista pääkatua Via Romaa pitkin kohti rautatieasemaa. Kadun molemmat reunat ovat täynnä luksusmerkkien liikkeitä. Kadun reunat ovat katettuja prameasti, ihan samalla tavalla kuin Milanossakin.

Sitten vasta Milano-fiilis tulikin kun vastaan tuli nelihaarainen upea kauppakeskus, se oli vain hieman pienempi ja vaatimattomampi kuin Milanon Galleria Vittorio Emanuele. Upea tämäkin oli. Nimesinkin Torinon MiniMilanoksi. Luksusliikkeitä riitti vaikka kuinka pitkälle ja molemmin puolin Via Romaa. Päädyimme sitten rautatieaseman huudeille ja siitä jatkoimme kohti Piazza Vittoria Venetoa. Se oli valtava, mutta erilainen, sen läpi pääsi autolla. Se rajoittuu Po-jokeen joka halkoo kaupunkia.

Olemme muuttuneet jo niin italialaisiksi, että joimme espressot! Hyvää oli. Reima ainakin menisi jo ihan italiaanosta.

Toinen kaupungin pääkatu, samalla tavalla molemmin puolin katettu on Via Po. Sekin oli aivan täynnä kauppoja, mutta aivan tavallisia. Siellä oli paljon ihmisiäkin sunnuntaikävelyllä ja shoppailemassa.

Torino on kuuluisa myös suklaasta ja päädyimmekin suklaakauppaan ja ostettiin todella rasvaista ja täyteläistä suklaata. Ei kyllä voittanut meidän Fazeria kuitenkaan.

Jatkoimme kävelyä ja yllätyin kyllä koko Torinosta, oli tosi kauniita rakennuksia ja tämmöinenkin ihana sisäpiha.

Monta tuntia meillä siellä menikin ja jos olisimme innostuneet shoppailemaan, niin olisi mennyt myöhäiseen iltaan asti.

Saimme keväällä erittäin mieluisen tiedon, että saisimme jo toista kesää putkeen tulla Italiaan hoitamaan tuttavamme Ninan kissaa Kimiä. Viime kesänä Kimi palveluskuntineen asui pienessä Cadrezzaten kylässä ja vietimme siellä ihanat kaksi viikkoa tutkien lähiseutuja. Perhe on muuttanut talven aikana viereiseen Monaten kylään. Tänne tulimme perjantaina ja ihana pienen pieni kylä on tämä Monatekin, käytännössä yhdistynyt viereiseen Travedonan kylään.

Todella rauhallinen paikka. Vaikka emme ole olleet täällä ennen, niin jollain hassulla tavalla tuntui kuin kotiin olisi tullut. Ekan aamun aamupalalla sai aistia paikan tunnelmaa.

Asunto on uudempi ja modernimpi kuin edellinen, nätti pieni terassi. Kyllä meidän taas kelpaa täällä olla, kiitos Nina jo etukäteen.

Taloyhtiöllä on valtavan suuri takapiha, näyttää kuin olisi aikoinaan lohkaistu vanhasta kartanosta. Siellä tehtiin remonttia, kyllä siitä tulee upea kun tulee kuntoon. Takapihalla on myös aivan hurmaava uima-allasalue istutuksineen.

Ihan kuin Kimi olisi muistanut meidät, ehkä vain kuvittelen. Tuli heti kehräämään ja vaatimaan huomiota ja hyppäsi keittiön pöydälle. Ihana Kimi.

Eilen lauantaina osattiin kerrankin olla tekemättä melkein yhtään mitään. Aamulla kun ei ollut vielä liian kuumaa lähdettiin katsomaan minkälaiseen kylään olimme perjantai-iltana saapuneet. Kuten arvata saattaa, juuri tällaiseen tyypilliseen idylliseen pohjoisitalialaiseen kylään, jossa on muutama baari ja ravintola, kirkko ja hautausmaa, gelateria ja muutama kampaamo. Kävimme myös hautausmaalla. Täällähän rikkaimmat rakentavat suvun hautaa varten melkein oman kappelin hautausmaalle. Haudatuista on kuvat haudoissa ja paljon tekokukkia haudoilla.

Alimpana tässä kuvassa näkyy katu heti talolta Monate-järvelle päin. Sieltä löytyy myös pieni beach club.

Mentiin altaalle makoilemaan, siellä ei ollut kuin muutama ihminen meidän lisäksi. Myöhäinen lounas tai ehkä lähinnä välipala syötiin omalla terassilla kauppareissun jälkeen.

Kauppareissulla poikettiin pieneen kylään kahville, Reiman teki mieli affogatoa, jonka olimme oppineet viime reissulla. Kahvi, jossa on jäätelöpallo seassa. Tässä kahvilassa oli kolme palloa ja kermavaahtoa, ei täällä ainakaan laihdu!

Lauantaina otettiin rennosti ja lähdettiin Il Laricen Beach Clubille ottamaan vielä talteen Italian aurinkoa. Borromeon saaripäivä oli ollut sen verran pitkä, että oli mukava ottaa taas vähän rennommin. Monate -järvi on muuten kokonaan rauhoitettu moottoriveneiltä ja varmaan siksikin suosittu näille beach clubeille. Vesi on tosi kirkasta ja tässä aika matalaakin, joten olosuhteet uimiselle ovat mainiot.

Kyläjuhlat olivat alkaneet jo keskiviikkona ja jatkuvat maanantaihin asti. Illalla lähdettiin sinne eilistä paremmalla energialla. Taas oli tosi paljon porukkaa paikan päällä ja ihmiset söivät pöydissä. Nuoriso tarjoili ruokaa pöytiin ja kaikilla oli samanlaiset paidat. Jotenkin tuntui, että oli talkooväkeä, ainakin nämä nuoret. Ehkä jopa ruuan laittajatkin. Pöydät olivat taas täynnä joten kävimme pikaisesti pizzalla viereisessä Il Larisessa ja palasimme takaisin kun bändi aloitteli soittamistaan. Jos eilen oli lattari-ilta, niin tänään oli rokki-ilta. Illan päätti Ladies of the rock, jossa oli kovatasoiset naislaulajat.

Aika rauhallista se meno oli, ihmiset eivät paljoakaan tanssineet. Paljon lapsia ja perheitä oli paikalla vielä kahdentoista aikaan, kun lähdettiin sieltä. Myös paikallinen tanssiryhmä esiintyi ja se vaikutti olevan kiinnostavin yleisölle. Mietittiin että mistä kaikkialta ihmiset sinne tulivat, niin paljon porukkaa oli että ehkä hieman kauampaakin. Kiva ilta oli ja hieno kokemus. Kuvassa näkyy ruokalista, litra viiniä 7 euroa!

Maggiore -järvellä sijaitsevat kuuluisat Borromeon suvun saaret. Niitä on neljä: Isola Bella, Isola Madre, Isola Pescatori ja yksityinen vain suvun käytössä oleva Isola San Giovanni.

Borromeon aristokraattisuku hankki saaret omistukseensa 1600 -luvulla. Suku alkoi rakentaa upeita palatseja ja puutarhoja saarille. Borromeon suku oli yksi Milanon alueen tärkeimmistä suvuista. He hankkivat omaisuuttaan jo 1300- luvulla kaupan käynnillä ja pankkiliiketoiminnalla. Angeran prinssiksikin joku suvun jäsen oli aikanaan nimitetty ja tämä selittikin nyt jälkikäteen sen Angeran linnan. Piti oikein goolettamalla hankkia tämä tieto, sillä vieraillessa saarilla asia ei ihan auennut, että mistä suvun rikkaidet ovat peräisin.

Ajelimme Lavenoon aamusta ja hyppäsimme laivaan, joka vei meidät suoraan järven toiselle puolelle Intraan. Siellä oli vähän odottelua ja sitten pääsimme toiseen laivaan, joka vei meidät parin pysähdyksen taktiikalla saarista suurimmalle eli Isola Bellalle. Saarta hallitsee Borromeon suvun palatsi, joka puutarhoineen käytännössä kattaa melkein koko saaren pinta-alan. Tämä palatsi oli näkynyt hyvin Bavenoon ja silloin päätimme että tuolla on päästävä käymään.

Ostimme liput palatsiin sisälle, taisi maksaa parikymppiä per henkilö. Palatsi oli aivan käsittämättömän upea, sitä ei voi vangita kuviin ja vaikea on kuvailla sitä loistoa. Ensimmäiset huoneet, joita taisi olla 4 ja yksi valtavan suuri viides huone olivat lattiasta kattoon täynnä tauluja upeine kullattuine kehyksineen. Kaikki katot, seinät ja lattiat olivat älyttömän koristeellisia.

Makuuhuonekin oli melkoisen hulppea.

Sitten tultiin suurempiin saleihin, joista toinen oli kuin kirkon sali.

Siellä oli myös tanssisali, jossa prinsessa Diana ja Charles olivat olleet illallisella vuonna 1984, sekin kertoo suvun vaikutusvallasta. Upeat huoneet vaan jatkuivat ja jatkuivat. Kaikkialta oli upeat merimaisemat joka suuntaan. Linnan alakerta oli aivan eri tyyppinen ja pinnat tehty kivistä ja simpukoista.

Sitten päädyimme ulos puutarhaan. Mitäpä muuta se olisi voinutkaan olla kuin upea.

Oltiin tiedetty, että saaret ovat kauniit, mutta ei tämmöistä osannut kuvitellakaan. Onhan sitä jonkin verran tullut nähtyä kuninkaallistenkin palatseja, mutta tämä oli omaa luokkaansa.

Lyhyen lautan odottelun jälkeen menimme naapurisaarelle, joka tarkkaan ottaen ei olekaan enää Borromeon suvun omistuksessa. Stresan kaupunki on ostanut sen ja Isola Pescatore -nimeä käytetään kaikissa lauttakartoissa, netistä olimme sen sijaan lukeneet Isola Superioresta joten vähän oltiin sekaisin jossain kohtaa näistä saarista. Saari oli aivan eri tyyppinen kuin äskeinen Isola Bella. Tämä on vanha kalastajasaari ja se on täynnä ihania vanhoja taloja ja muutamat kapeat kujat menevät talojen välistä.

Saarella asuu pysyvästi 25 asukasta ja kesällä saari täyttyy päiväturisteista ja asuntoja vuokrataan myös lomalaisille. Saarelle kannattaa suunnata ruoka-aikaan, sillä se on aivan täynnä ravintoloita ja elää turismista nykypäivänä. Oli tunnelmallinen paikka ja siellä pääsee myös halutessaan uimaan. Oli todella paahteinen päivä, mutta onnistuimme löytämään lounaalle varjoisan rantaravintolan ja siinä istuessa olo vähän viileni.

Aika kului äkkiä ja lauttoja menee aika usein, silti niitä joutui aina vähän odotella. Aikaa oli vielä kuitenkin tutustua Isola Madreen, joka on puutarhasaari.

Siellä oli toki myös suvun palatsi, ensimmäinen niistä. Sinnekin piti pulittaa sisäänpääsymaksu, mutta näkemistä riitti taas.

Koko saari on käytännössä yhtä valtavaa puutarhaa, siellä on kasveja ympäri maailman ja siellä on vapaana papukaijoja ja riikinkukkoja. Eivätkä nekään mitään tavallisia.

Itse linna oli sekin hieno, mutta ei niin upea kuin juuri nähty Isola Bellan palatsi. Tämä oli kuitenkin enemmän eläväinen, kun siellä oli myös vahanukkeja kalusteiden keskellä.

Puutarha oli kuitenkin se juttu tällä saarella.

Aikatauluista kannattaa pitää huolta saarilla liikkuessa, ainakin jos on matkassa näillä isommilla lautoilla. Paikka meni jo kiinni ja meidän olisi pitänyt tunti odotella lauttaa takaisin Intraan, mutta pienen odottelun päästä pääsimme läheiseen Pallanzaan odottelemaan jatkoyhteyttä. Tilasimme siellä Aperolit rannan kahvilassa ja ilmaiseksi tuotiin pientä syötävää. Aika kiva, suolainen maistui hikisen päivän iltana.

Tosi väsyneinä pääsimme kotiin yhdeksän aikaan. Caddrezzaten kylässä oli kyläjuhlat ja olimme pitkin viikkoa seuranneet niiden valmistumista. Iso teltta oli pystetty ja lapsille joitain tivolilaitteita ja esiintymislavakin löytyi. Viimeisillä voimilla raahauduimme vielä sinne katsomaan menoja ja voisimme myös syödä siellä.

Hups, kaikki pöydät olivat aivan täynnä väkeä eikä ollut minkäänlaista mahdollisuutta saada sieltä ruokaa ja pöytää.

Siellä alkoi bändi soittamaan lattarimusaa, mutta olimme liian väsyneitä ja päätimme lähteä läheiseen kylän ravintolaan La Paradaan vaan nopeasti syömään. Raikas salaatti ja piadina ja kotiin nukkumaan. Ikkunasta kantautui musiikki myöhään yöhän. Huomenna sitten paremmalla jaksamisella kyläjuhliin jotka jatkuvat vielä perjantain ja lauantainkin.

Aronaa vastapäätä oli se linna joka eilen nähtiin, pitihän se lähteä katsomaan. Oli vain vartin päässä meidän kylästä. Kyseessä oli Angera -niminen pieni kylä ja lähdimme ajamaan ylös kohti linnaa. Emme olleet ottaneet selvää mikä se on, tai pääseekö sinne edes. Lippukassa sieltä löytyi ja maksamalla reilun kympin sisäänpääsyn sai vierailla linnassa , sen puutarhassa sekä nukkemuseossa.

Rocca di Angera on 1200 -luvulta ja kuulunut alun perin Viscontin suvulle. Se sijaitsee strategisesti tärkellä paikalla ja siitä on voinut hyvin tarkkailla liikennettä merellä ja tarvittaessa puolustaa linnaa. Nykyään se kuuluu Borromeon suvulle.

Linna oli ihan hieno, siellä oli upea puutarha ja nukkemuseo oli todella iso. Parasta taisi kuitenkin olla taas maisemat jotka sieltä avautuivat alas Maggiore -järvelle.

Koska mittari oli taas 34 astetta plussan puolella niin katsoimme parhaaksi lähteä loppupäiväksi omaan kylään ja beach clubille. Vuokrattiin tällä kertaa aurinkotuolit, uitiin ja nautittiin myöhäiseen iltaan.

Tänään saimme Ninan tyttären Paulinan kotiin vajaaksi vuorokaudeksi. Hän kävi vain pikaisesti kotona ja jatkoi sitten matkaansa Laiguegliaan. Siellä olemmekin olleet käymässä varmaan viitisen vuotta sitten. Olipa kiva jutella Paulinan kanssa kuulumisia. Veimme hänet syömään kylän keskustan La Parada -ravintolaan. Kello oli nimittäin kolme ja kaikki rannan ravintolat olivat juuri menneet kiinni. Oli lounaan ja illallisen välinen aika. Mutta ehkä juuri La Parada olikin oikea valinta, sillä ilman Paulinaa emme olisi osanneet tilata sieltä piadinaa, joka on vähän kuin tortillan tai quesadillan ja pitsan välimuoto. Piadinan sisälle saa useita täytteitä, ne ovat tortillatyylisen mutta paksumman lätyn sisällä. Otin mozzarellaa ja tomaattia, Reimalla oli pekonia, provola-juustoa ja sieniä. Olivat todella herkullisia ja täyttäviä. Jälkiruuaksi otin saman kuin Paulina eli affogaton, joka on kahvi, jossa on gelatopallo mukana. Sekin oli uusi tuttavuus ja herkulllista.

Olipa mukavaa kun saimme olla paikallisoppaan kanssa syömässä ja muutenkin jutella tämän fiksun ja mukavan nuoren naisen kanssa, joka tulee syksyllä Suomeen opiskelemaan.

Iltapäivällä lähdimme Aronaan, joka on Piemonten puolella Maggiore -järven rantaa.

Siellä oli taas nätti rantabulevardi.

Kylän läpi meni kapea kauppakuja ja pikkuruisissa putiikeissä näytti olevan ihan hyvät alennuksetkin. Jotain tarttui mukaankin Suomeen viemisiksi.

Rantakadulla maisemaa hallitsi vastarannalla vuoren päällä oleva linna. Mietittiin pääsisiköhän sinne sisälle käymään.

Meillä ei ollut oikein nälkä ja päädyttiin rantaravintolaan vaan juomille. Siellä sai maksamalla juoman lisäksi 2€:n lisähinnan pientä aperitivoa. Se vaikutti sopivalta tähän iltaan. Syötävää tuli itse asiassa tosi paljon.

Reima oli jostain syystä alkanut katsomaan netistä mitä täällä Maggiore -järven rannalla ja seutuvilla maksaa talot. Olemme leikitelleet ajatuksella, että ostaisi täältä jonkun talon ja remontoisi sen, kuten Ellen Jokikunnas ja miehensä juuri nyt Suomessa telkkarissa näkyvässä sarjassa. Reima oli huomannut myös että Aronassa oli hyvällä paikalla ravintola myynnissä. 350 000 eurolla. Siinähän se oli rannalla, ei muuta kuin rahat tiskiin ja tämä olisi meidän! Reima voisi kuulemma toimia baarimikkona ja kyllähän minä voisin sitten emännöidä ravintolaa ja toimia tarjoilijana. Enää tarvittaisiin joku joka osaisi pyörittää ravintolabisnestä ja kokata hyvää italialaista ruokaa.

Se oli kaikista hiljaisin ravintola, todella hyvällä paikalla rannan aukiolla. Mikähän siinä oli vikana, ehkä vähän fiinimpi kuin naapuriravintolat. Tulisikohan Sukula laittamaan tämän kuppilan kuntoon? Hän asuu Piemontessa ymmärtääkseni.

Laveno on vain noin 20 minuutin päässä tästä Caddrezzatesta ja Maggiore -järven rannalla. Ollessamme Bavenossa olimme huomanneet järven toisella puolen vuoren jossa oli puita kaadettu kohtisuoraan ylöspäin ja illalla siinä näkyi valotkin olevan. Päättelimme, että kyseessä voisi olla vuoren huipulle vievä funikulaari. Googlen avulla selvisikin, että kyseessä oli Lavenon kylä ja vuoren päälle tosiaan pääsisi maisemia ihailemaan. Maanantaina olikin aika taas aktivoitua laiskan sunnuntain jälkeen jolloin vähän siivoiltiin taloa ja hengailtiin vaan oman kylän beach clubeilla.

Äkkiä olimme perillä ja funikulaari löytyi pienestä kylästä äkkiä. Maksoimme 12€ lipun ja sitten selvisikin, että eihän kyseessä ollutkaan funikulaari joka menee raiteita pitkin, kuten Luganossa. Vastassa oli enemmänkin kiikkerät tynnyrit jotka veisivät meidät ylös, apua!

Vaihtoehtoina oli tämmöinen avomalli tai vielä kamalamman näköinen kopillinen versio. Se vaikutti kuumalta ja ahtaan paikan kammo siellä olisi iskenyt. Nyt oli vaan luotettava italialaiseen tekniikkaan ja tynnyrikyytiin hypättävä. Jonoa ei ollut joten eipä ollut aikaa miettiä mennäkö vai ei.

Tynnyreitä ei pysäytetty ollenkaan vaan vauhtiin mentiin ihan sujuvasti merkityiltä kohdilta ja setä paukautti sitten oven kiinni. Laveno jäi allemme ja Maggiore järvi avautui kauniina edessämme.

Alun järkytyksestä toivuttuani pystyin nauttimaan noususta, kunnes vauhti pysähtyi ja jäätiin siihen paikalleen heilumaan. Mielessä ehti jo käydä että jos tämä masiina nyt hajoaa, niin kauanko kestää ennen kuin meidät saadaan pelastettua sieltä kiikkumasta. Onneksi ei tuullut, mutta jonkin verran tynnyri heilui. Matka jatkui pienen paussin jälkeen ja muutama pysähdys vielä tuli nousun aikana. Ehkä kyse oli vaan siitä, että joku ei päässyt sujuvasti kyytiin tai kyydistä pois. Nousu kesti noin 15 minuuttia ja olimme noin kilometrin korkeudessa perillä.

Ylhäällä oli hotelli (varmaan aika kallis), ravintola ja kahvila. Arvasimme, että ravintola olisi hieman ylihintainen, mutta päätimme mennä sinne kevyelle lounaalle. Harvemmin saa lounastaa niin upeissa maisemissa.

Matka alas oli yllättäen helpompi, tiesin jo että laite voi välillä pysähdellä ja että korin heilumisen kanssakin pärjää. Tutkittiin hetki Lavenon kylää joka uinui aika hiljaisena vaikka wikipedia kertoi, että se olisi vilkkain Lombardian puolen lomakohde Maggiore -järvellä. Illalla ravintolat olisivat varmaan täynnä, me harhailimme pikkukujilla ja kävelimme rantakatua pitkin.

Saavuttuamme omaan kylään, päätimme vielä lähteä saman tien uimaan. Emme viitsineet iltapäivän ollessa jo pitkällä maksaa aurinkotuoleista, pulitimme vain yhteensä 6€ sisäänpääsymaksun suurimmalle kylän Beach Clubille Il Laricelle, jossa olikin tosi paljon väkeä. Suurin osa oli kuitenkin jo pois lähdössä ja ranta hiljeni mukavasti. Tuuli kävi vähän järveltä eikä ollut niin mahdottoman kuuma.

Pyörällä takaisin väliaikaiseen kotiimme ja illallisen tekoon.

Lauantaiaamuna kun kastelin kukkia terassilla, kuului iloinen ”Moi!”. Ninan libanonilainen kaveri Fatme, jolla on suomalainen mies ja joka puhuu hyvää suomea, käveli talon ohi. Olimme hänet jo muutamaan kertaan tässä kylällä tavanneet ja hän vinkkasi, että Maggiore -järven toisella puolella Bavenossa olisi illalla valoshow, puoli kymmenen aikaan. Paikka olisi muutenkin hänen mielestään käymisen arvoinen, kiva rantabulevardi ravintoloineen ja rantakin löytyisi. Meillä ei ollutkaan mitään suunnitelmia tehty päivälle. Ainoastaan ajatuksena oli vähän urheilla. Niinpä tehtiin lihaskuntotreeni sisällä tuulettimen puhaltaessa päälle, sillä ulkona se olisi ollut aivan liian raskasta. Suihku ja pikainen grillauslounas ja sitten kohti Bavenoa.

Mapsin mukaan Bavenoon ajelisi järven rantaa pitkin reilussa tunnissa. Ajelimme idyllisen näköisten pikkukylien läpi ja välillä suurempienkin kylien läpi, saavuttaessa vastarannalle tie meni lähellä rantaa ja tietä reunusti hulppeat huvilat ja hienoja vanhoja hotellejakin alkoi näkymään. Stresan kylä oli todella hieno upeine hotelleineen ja ajateltiin, että sinne ajellaan erikseen joku päivä vielä. Jatkettiin suoraan Bavenoon ja auto parkkiin kylän keskustaan. Rannassa oli satama josta lähti järven eri kohteisiin matkustavia laivoja ja pienempi hop on – hop off -veneitä joilla olisi päässyt kätevästi rannasta näkyville Borromeon kolmelle kauniille saarelle. Istuttiin lähimpään kahvilaan cappucinolle ja Coppa Casa -jätskiannos piti myös testata.

Istuskeltiin siinä aika tovi kunnes aktivoiduttiin katselemaan nättiä Bavenoa.

Kirkon pihaan johti hieno ja erikoinen paviljonki.

Rantakin paikasta löytyi ja iltapäivän aurinko kuumotti sen verran kovaa, että pulahdus oli taas tarpeen. Pienellä rannalla oli paljon väkeä, mutta sekaan mahtui vielä.

Illan mittaan rannan ravintolassa alkoi musan volyymit nousemaan ja osa ihmisistä jo tanssikin. Siellä olisi voinut olla ihan kiva meno, mutta päätimme kuitenkin kävellä takaisin kylän keskustan rantabulevardille. Se olikin jo vilkastunut kovasti. Satuimme juuri ennen pahinta ruuhkaa onneksi paikalle ja saimme kivat paikat yhdestä rantaravintolasta. Siellä oli paljon etukäteen varattuja paikkoja ja ihmisiä alkoi jonottamaan pöytiä puolisen tuntia meidän sinne tulon jälkeen.

Käveleskeltiin rantaa pitkin illan jo hämärtyessä.

Käytiin katsomassa myös lähempää yhtä todella suurta taloa, se oli kuin linna.

Yritimme selvittää mikä se on ja mahtaako olla vierailukohde. Yksityisessä omistuksessa oli ilmeisesti eikä sinne päässyt, google mapsin mukaan kyseessä oli vuosuna 1879-1873 rakennettu Villa Henfrey-Branca. Yksityisessä omistuksessa on suvulla eli sinne ei pääse vierailemaan.

Aurinko alkoi laskemaan ja valaisi takana näkyvän saaren Isola Bellan palatsin. Mietittiin tullaanko vielä uudelleen tänne autolla tai läheiseen Stresaan, josta myöskin pääsisi saarille kätevästi.

Valoshowta odotellessa luonto järjesti oman valoshown ensin auringon laskiessa ja heijastaessa viimeiset säteet vastarannelle ja sitten valtavan suuren täysikuun noustessa vuorten takaa.

Olipa kiva päivä taas. Ai niin se valoshow, se oli semmoinen, jossa vesipatsaat nousevat eri värein valaistuna musiikin tahtiin. Ihan nätti, samantyyppisiä ollaan nähty muuallakin, kuten Dubaissa. Itse Baveno teki suuremman vaikutuksen meihin.

Perjantaiaamuna otettiin pyörät alle ja lähdettiin kohti Lago Maggiorea, Ispraan. Rannalla näytti olevan kiva reitti ja jatkettiin pyöräilyä kunnes tie meni huonoksi eikä sitä pitkin viitsinyt enää jatkaa. Korkeiden muurien takana oli ison näköinen piha ja varmaan hieno talo. Pikkuruinen ranta jäi tontin ja järven väliin. Suurimmat talot ovat usein aivan näkymättömissä, sillä kaikkia taloja täällä ympäröi vähintään rauta-aita portteineen ja lisäksi korkea pensasaita. Täällä on ilmeisesti myös paljon loma-asutusta, ”mökkejä”.

Pitkin rantaa oli pieniä uimarantoja, osa nurmikolla ja osa pikkukiveä/ hiekkaa. Jatkoimme takaisin lähemmäs keskustaa, päärannalle ja monta tuntia oikein huilailtiin ja otettiin aurinkoa ja uitiin. Maggiore -järven vesi on myös aivan kirkasta ja siinä on miellyttävä uida.

Aivan rannan tuntumasta lähtee pieni kävelyreitti joka on rakennettu aivan järven reunaan. Sen nimi on romanttisesti Passeggiata Dell’Amore eli kai rakkauden polku. Aktivoiduttiin kaiken makoilun jälkeen sen verran, että käytiin kävelemässä se. Kaunista oli, kuten arvata saattaa.

Hien määrällä ei ollut taas mitään rajaa, kun ajoimme takaisin ylös omaan kylään, mutta hyvää teki kun sen otti urheilun kannalta. Ajoimme suoraan oman kylän puistossa olevaan rantaan ja pulahdimme vielä siellä uimaan ennen kotiin menoa.

Vaikka oli perjantai-ilta, niin emme jaksaneet lähteä minnekään syömään. Tehtiin salattia ja laitettiin grilli kuumaksi ja syötiin omalla terassilla. Limoncellot maistuivat myös.

Illan hämärtyessä alkoi kova ukkonen, se ei onneksi tullut aivan päälle, mutta saimme ihailla todella kovaa salamointia vähän kauempana ja kovaa jyrinää. Alkoi sataa ja se oli hyvä, puutarhan kasvit saivat vähän vettä. Pihassa on upeita mehitähtiruukkuja palmujen juurella, nekin saivat nyt vettä ja kukoistavat nyt lauantai-aamuna kun tätä kirjoitan.

Olemme heränneet täällä aikaisin joka aamu, ehkä siksi että nukumme ikkunat auki ja kylä alkaa heräilemään seitsemän maissa ja linnutkin aloittavan laulunsa jo sitä ennen. Talossa ei ole jäähdytystä, mutta yllättävän hyvin on yön aikana viilentynyt. Ikkunaluukut pidetään päivisin visusti kiinni auringon puolelta. Eilen kun mentiin yhdentoista jälkeen nukkumaan ulkolämpötila oli vielä 26. Lämpötila laskee vain muutamaksi tunniksi, myöhään aamuyöllä, 23-24 asteeseen. Herätyskelloa ei siis tarvittu ja nautimme rauhallisen aamupalan, kahvit juodaan kotoisasti muumimukista.

Kymmenen maissa lähdimme päiväretkelle Luganoon. Sinne on 1 h 20 min matka, jos valitsee vuoristoreitin. Moottoritietä pitkin olisi ollut vain 10 minuuttia nopeampaa, mutta ei maisemaa. Ajelimme vuorten välistä ja yli, vain muutama pätkä oli kiemuraista tietä, aika helppo reitti oli kuitenkin.

Luganossa on n. 63 000 asukasta ja se sijaitsee vuorten keskellä Lugano -järven rannalla. Olimme laittaneet osoitteeksi erään keskustan parkkihallin ja sieltä kävelimme ulos ja suoraan hyvin hoidettuun puistoon.

Kävelimme viihtyisää rantakatua pitkin kohti keskusaukiota. Mieleen tuli Monaco ja Nizza. Hauskoja polkuveneitä vuokrattiin ja järvellä oli paljon liikennettä, veneitä, polkuveneitä ja suppailijoita. Eikä ihme, reilusti yli kolmessakympissä taas oltiin lämpötilan puolesta.

Lounastettiin keskusaukiolla ja kuten arvata saattaa hinnat olivat selvästi korkeammat kuin Italian puolella. Kaupunki oli vilkas mutta mitään turistimassoja ei ollut näkyvissä.

Jatkoimme aukiolta luksusliikkeiden reunustamaa kävelykatua Via Nassaa pitkin pois päin keskustasta. Kalleimmat miesten tennarit jotka bongattin näyteikkunalta maksoivat reilun tonnin. Kallein naisten laukku kolmisen tonnia. Business miehet kulkivat hienoissa puvuissaan kaduilla ja lomailijoissakin oli oikein siististi pukeutuneita paljon ja paikka vaikuttikin varakkaiden lomakohteelta.

Päädyimme takaisin rantakadulle, jota varjostavat mukavasti puut, kaikki penkit ovat alueella punaisia. Oli kyllä hienoa kaikkialla ja maisemat vuoristojärvelle hienot.

Kaupunkiin pääsee myös laivakyydillä. Ihana pysäkki!

Olimme jo kilometrin kävelleet ja huomasimme, että jos toisen kilsan vielä jaksaisimme, niin olisimme jo Luganon toisen funikulaarin lähtöpaikalla. Kaupungin eteläpuolella sijaitsee Monte San Salvatore vuori, joka on melkein kilometrin eli 912 m korkea. Sen juurelta voi lähteä reittiä pitkin kiipeämään portaita pitkin ylös tai sitten valita helpomman tavan eli funikulaarin. Se ei ollut ihan halpaa hupia vaan maksoi kahdelta 64 frangia eli n. 66 euroa.

Äkkiä Lugano jäi allemme ja oli aika jyrkkää nousua. Luotimme sveitsiläiseen teknikkaan, että kaikki pelaa ja nautimme kyydistä.

Ylhäällä oli ravintola upeilla maisemilla ja näköalatasanne jonne oli vielä pieni nousu. Sieltä oli huikeat maisemat alas Luganoon!

En ole korkean paikan kammoinen, kunhan putoamisen vaaraa ei ole, mutta hetki piti kuitenkin tässä nieleskellä.

Saimme nauttia maisemista kaksin, koko alueella oli vain joitakin turisteja.

Oli jokaisen frangin arvoinen kokemus!

Kävelimme rantakatua pitkin vielä keskustan ohi hieman keskustan itäpuolelle kaupungin uimarantaa kohti, sillä uimaan oli päästävä vielä ennen paluumatkaa.

Vesi oli aivan kirkasta ja viilensi vähän olotilaa.

Kun lähdettiin, niin auton mittari näytti 40,5. Ei ihme, että aurinko tuntui niin kuumalta, että oli pakko etsiä varjopaikka sieltä rannalta, vaikka oli jo ilta.

Kimi odotti meitä autotallin edessä ja oli ilmeisesti jo nälkäinen vaikka olin jättänyt sille kovia napuja terassille päivällä syötäväksi. Tai sitten oli vain seurankipeä, palvelusväki oli ollut jo liian pitkään omilla retkillään! Kimi sai pehmeää ruokaa ja halusi juoda bideestä, sitten meni tyytyväisenä lepäilemään.