Olimme ekana aamuna kävelyllä bonganneet kyltin balilaisen ruuan kokkauskurssista ja kävelimme sisään kysymään olisiko sellaiselle tilaa. Torstaiaamulle saimme paikat kurssille. Tänään aamulla piti jaksaa herätä kukonlauluun , sillä meitä tultiin hakemaan 7.45 villasta Ubudin keskustaan torille. Sillä tavalla alkoi balilaisen ruuan kokkauskurssi. Opas selosti aineksista joita tulisimme käyttämään. Tämä tori on vain aamuneljästä yhdeksään auki ja sen jälkeen kaikki kerätään pois ja alueesta tulee parkkipaikka.

Ajelimme takaisin meidän huudeille kokkauspaikkaan ja siellä olikin aika iso porukka turisteja, yli kaksikymmentä turistia osallistumassa kurssille. Porukka jaettiin kahteen osaan ja jokainen valmistaisi oman ruokansa. Kaikki oli tosi hyvin organisoitu ja kaikki vaiheet näytettiin selkeästi. Monta ruokalajia olisi tulossa, eli ei kun hommiin!

Valmistimme kahta eri marinadia, kahta eri kastiketta maapähkinä- ja balilainen kastike, curry-kanaa, satay -kanaa ja tonnikalaa kasviksilla bambunlehdessä. Jälkkäriksi keitettyä banaania palmusokerikastikkeessa.

Kaikki tehtiin ihan A:sta alkaen ja perinteisin menetelmin.

Paljon oli aluksi pilkkomista.

Morttelissa jauhettiin aineksia.

Sitten päästiin kokkailemaan.

Melkein pari tuntia siinä meni kokkailessa, ohjeistuksia kerrottiin aina välillä ja kokki kierteli siellä auttelemassa. Henkilökuntaa oli paljon ja aina yhtäkkiä oli vaan edelliset kipot kadonneet edestä ja uutta tuli tilalle ruokineen. Todella hyvin organisoitu systeemi ja mukavan rento meininki.

Kyseessä oli Ketut Cooking Classes ja tätä voi suositella. Perheyritys oli kyseessä, isä, äiti ja poika ja veljenpoika. Oli kyllä muutakin avustava henkilökuntaa siellä. Muut osallistujat tulivat Ubudista ja ehdittiin tutustua yhteen nuoreen brittipariskuntaan ja Etelä-Korealaiseen pariskuntaan. Olipa ihme säkä että meidän naapuriin sattui tämmöinen paikka ja hoksattiin mennä sisälle kyselemään.

Vihdoin ruoka oli valmista ja kyllä jo oli nälkäkin.

Aiemmin jo yritimme päästä Cretya Ubudiin päiväpassilla, mutta se oli täynnä. Samaa näytti aina vaan nettisivut, täynnä oli kaikille päiville mitä enää olemme Ubudissa. Cretya olisi ollut Tegalalangin riisiterasseilla ja isompi hotelli-ravintolakompleksi, jossa on upeat uima-altaat parissa tasossa. Katselimme muita vaihtoehtoja ja Wanna Jungle and Pool Bar oli myös täynnä, mutta onnistuimme saamaan paikat Hanging Gardens of Bali -nimisen huipputasoisen hotellin altaille. Kuskimme Kadekin mukaan kyseessä olisi seitsemän tähden hotelli, no en tiedä onko semmoisia olemassakaan.

Päiväpassin nimi viittasi aikanoiseen laatuun, sillä se oli nimeltään Millionaire hangout daypass eli miljonäärin päiväpassi. Hinta tuli siitä, että päiväpassi maksoi kahdelta hengeltä miljoona rupiaa eli alle 60 euroa. Siis vajaa 30€ henkilöltä, taitaa olla aika lailla se hinta mitä Suomessa pitäisi kesällä pulittaa vaikkapa Tropiclandiaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut itse asiassa sisäänpääsymaksu vaan sen verran minimissään piti ostaa ravintolasta ruokaa ja/tai juomaa. Tosi kiva systeemi, paikka oli niin upea että olisin voinut maksaa sisällekin pelkästään tuon verran.

Päivä miljonäärinä! Siltä todella tuntui täällä. Olimme yhdentoista jälkeen paikalla ja emme voineet uskoa, että olimme ainoat koko paikassa. Kaksi infinity poolia ja mitkä viidakkomaisemat.

Olimme varmasti ainakin tunnin oman perheen kesken siellä. Toki henkilökuntaa pyöri ympärillä kuten luksushotellissa kuuluukin. Ei oikein uskaltanut edes aurinkotuolin selkänojaan koskea kun joku jo säntäsi auttamaan että ei tokikaan tarvitsisi ”miljonääri”turistin itseään moisella vaivata.

Nautimme kyllä niin täysillä paikasta, oudointa oli että sinne tuli ainoastaan kolmihenkinen saksalainen perhe ja yksi pariskunta jotka olivat siellä noin tunnin. Ilmeisesti hotellin asukkaat olivat omilla altaillaan tai retkillä.

Tilattiin ihanat drinkit ja aurinko paistoi.

Hotelli koostuu erillisistä taloista, joissa kaikissa on oma allas. Koko hotelli on rakennettu jyrkkään laaksoon keskelle viidakkoa, asiakkaat pääsevät liikkumaan kahdella funikulaarilla ja tällaisella mekin laskeuduimme altaille.

Hinnat poolbarissa olivat tuplat verrattuna Ubudin normaalihintoihin eli kyllä se miljoona kahdelta hengeltä saatiin hyvin kulumaan ja vielä vähän ylimääräistäkin. Suomalaiselle hinnat olivat silti kohtuulliset, Suomen tasoa alkoholijuomat mutta ruuat halvemmat.

Kadek vei meidät aamulla sinne ja paluu oli sovittu viideltä. Se olikin ihan sopiva aika lähteä, taidettiin kaikki nukkua pienet päikkäritkin siinä aurinkotuoleilla. Aurinkorasvaa kului ja väkisin meinasi iho alkaa punoittamaan, onneksi välillä tuli pilviä ja näytti siltä että alkaisi satamaankin. Sääennusteen mukaan olisi taas pitänyt olla ukkosta ja kaatosade mutta pisaraakaan ei tullut.

Taas päästiin niin hienoon paikkaan, että ei mitään järkeä. Tälle ei tunnu loppua täällä tulevan. Alkaa vaikuttamaan siltä, että Balille tullaan toistekin. Hintataso on todella edullinen, ihmiset todella ystävällisiä ja täällä on turvallista. Todella paljon nähtävää, emme ehdi kuin olemattoman pienen osan nähdä tässä kahdessa viikossa.

Jotta elämä ei menisi aivan miljonäärihommaksi menimme illalla syömään läheiseen Warungiin. Warung on paikallisten käyttämä hyvin edullinen ravintola. Se oli yksinkertainen, mutta viihtyisä terassi keskellä riisipeltoja ja Rasmus toivoi, että menisimme sinne. Hän aina haluaa mahdollisimman paikallisen ruokakokemuksen. Tilattiin paistettua riisiä ja nuudelia kanalla ja Rasmus jonkin annoksen jonka nimeä en jaksa muistaa. Oli superhyvää, parasta paikallista mitä ollaan täällä saatu. Hinta oli alle 3€ / annos.

Sirkkojen siritys sekoittui ravintolan soittamaan paikalliseen perinnemusiikkiin ja viereisestä temppelistä kuului seremonian musiikkia. Täysikuu nousi suurena riisipellon ja palmun takaa. Taas täydellinen päivä.

Täällä on paljon kuuluisia temppeleitä, joiden upeita kuvia netti ja Insta on pullollaan. Parin tunnin matkan päässä Ubudista länteen on Ulun Danu Beratan, joka sijaitsee vuorijärvellä 1200 metrin korkeudessa. Kyseessä on jälleen hindutemppeli ja se on rakennettu Shivan, Visnan ja Brahman kunniaksi 1700-luvulla.

Ajelimme vesiputoukselta ylös kiemuraista teitä vuorelle ja vettä alkoi satamaan. Sadekausi on vielä menossa täällä, mutta toistaiseksi on ollut tosi vähän sateita. Maisemaa ei voinut sateen vuoksi ihailla ja perille päästyämme vettä tuli oikein kunnolla. Nälkäkin jo oli ja menimme pahimpaan turistirysään temppelialueella syömään ja sadetta pitelemään. Se oli ensimmäinen buffa mikä täällä ollaan nähty, no mahat tulisi ainakin täyteen. Saimme kivat paikat terassilta. Yllätys olikin, että ruoka oli taas hyvää. Jopa semmoisessa massaruokintapaikassa. Paikallisia herkkuja. Tällä kertaa sateen myötä lämpötila laski ja tuntui jopa siltä että ei olisi kuuma. Sääappin mukaan oli vaan 24 astetta, kyllähän se oli 10 astetta vähemmän kuin muina päivinä! Kyllä kroppa näköjään tottuu kuumuuteen. Sade kuitenkin lakkasi yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin ja pääsimme tutkimaan temppelialuetta.

Hieno oli tuo varsinainen temppeli ja aivan upealla paikalla.

Sen viereen oli rakennettu kaikenlaista kuvauspaikkaa turisteille, leikkipaikka lapsille, siellä sai mennä maksusta silittelemään kaneja ja sivettikissoja. Meni vähän maku koko temppelistä sen takia, pelkältä turistimestalta alkoi tuntumaan koko paikka.

Aika nopean stopin jälkeen jatkoimme matkaa vuorelta alas ja uusien vuorien rinteille Jatiluwih -riisiterasseille. Siellä oli aivan upean näköistä, silmänkantamattomiin riisiterasseja vuorten keskellä. Todella vihreää oli, meillä oli säkää. Voisihan siinä olla vain mutalätäköitä eli juuri kynnetty pelto tai ihan pieniä taimia vasta.

Siellä oli tosi rauhallista, eikä ollut liian kuumakaan kävellä. Vain muutamia turisteja liikkeellä ja paikalliset pitivät pieniä myyntikojuja siellä peltojen keskellä.

Ostimme paikallisia sipsejä joita sai maistellakin ennen ostopäätöstä. Aivan upea oli tämäkin paikka. Bali on ollut todellakin kaiken odotuksen arvoinen, monipuolinen ja kaunis.

Ainut ikävä puoli noilla terasseilla oli se, että siellä oli siellä täällä lehmiä pienissä katoksissa karsinoissaan, siis niin pienissä että eivät pystyneet liikkumaan käytännössä ollenkaan. Ihan järkkyä, ei täällä eläimillä ole oikeuksia.

Aika sopiva retkipäivä oli kyllä ja aika meni äkkiä. Kello oli jo seitsemän illalla ja aurinko laskenut kun kurvasimme Ceylon Villas:n pihaan. Kaksi hierojaa odottikin siellä meitä jo valmiina, Rasmus ja Minea saivat tunnin balilaisen hieronnan. Hinta per henkilö oli 150 000 ruplaa eli alle 9 euroa. Sama hinta kuin useimmissa paikoissa Ubudin keskustassa vaikka tulivat tänne asti.

Illalliselle käveltiin läheiseen Mango Cafeeseen, se oli liian länsimainen meidän makuun. Ruoka oli laadukasta mutta ei nyt mitenkään erikoista. Paikka sinänsä oli ihan hieno.

Buukattiin kokopäiväretki Kadekilta tiistaipäivälle. Kympiltä starttasimme kohti Leke Leke -vesiputousta. Sinne oli noin puolentoista tunnin matka joka meni läpi paikallisten kylien ja maaseudun. Oli mielenkiintoista katsella paikallista maisemaa. Näimme lukemattomia riisipeltoja ja paikallisia työssään.

Matka Leke Leke -vesiputoukselle kesti melkein kaksi tuntia, mutta oli kyllä sen väärtti. Kyseinen paikka ei ole vielä mahdottoman tunnettu ja vähän kauempana Ubudista ja ehkä sen takia aika rauhallinen. Putoukselle oli noin vartin kävelymatka parkkipaikalta ja sen varrella oli mahdollisuus mennä Bali-keinuun. Ei minulle sopiva juttu, mutta Minealle kyllä! Aika hurjaltahan se näytti, mutta ihan turvallista kuitenkin. Vyötäröllä oli varmistushihna ja selän takana ekstrahihna johon voi nojata.

Eihän näitä maisemia pysty kuvailemaan eikä kuviin ja videoihin vangitsemaan, oli niin mahdottoman kaunista.

Tämä taitaa olla papaijaa.

Vesiputoukselle laskeuduttiin alas laaksoon ja yritimme pienen joen. Pian putous alkoikin näkymään.

Perillä! Alhaalla oli vain kourallinen ihmisiä eikä meidän kauaa tarvinnut odottaa kuvausvuoroa.

Aika zen-paikka kieltämättä oli.

Ilma oli todella kostea ja kuuma vaikkei aurinko paistanutkaan koko aikaa, tuntuu kuin 43 piti varmaan taas paikkansa. Ylös oli jonkin verran kipuamista, mutta sinänsä helppo homma sillä hyvät portaat oli tehty. Virkistävät juomat ja pikku lepo, sitten seuraavaan kohteeseen!

Siitä lisää huomenna, nyt on pakko alkaa nukkumaan kun kello on jo yli puolen yön ja huomenna olisi aamulla taas retkipäivä.

Rasmus ja Minea tulivat sunnuntai-iltana Balille, oli aivan superihanaa kun saatiin heidätkin tänne paratiisiin. Minea ainakin oli loman tarpeessa kun ylioppilaskirjoitukset olivat ohi ja Rasmuksellekin kelpasi breikki opiskelujen ja työn väliin.

Tilattiin yllätyksenä lapsille paikallinen erikoisuus eli kelluva aamiainen oman villan altaalle. Olipa upea kokemus ja miten kaunis kattaus!

Siitä oli hyvä aloittaa päivä ja rauhassa nautittiin oman villan altaasta ja auringosta. Aamupalan jälkeen lähdettiin tutkailemaan ympäristöä. Olemme melkein maalla, tämä on Tampaksiringin kylä n. 10-15 minuutin päässä Ubudin keskustasta. Paikallisia pääasiassa ja jonkin verran yksityisiä turisteille vuokrattavia asuntoja, muutamia ravintoloita on lähellä. Minea ja Rasmus lähtivät aamupäivällä lyhyelle juoksulenkille ja me Reiman kanssa kävelylle. Kuten kaikkialla täällä, katua pitkin kun kävelee niin heti on temppeli vastassa. Kello taisi olla puolessa päivässä ja lähimmässä temppelissä oli hindujumalien palvontamenot loppumaisillaan. Saimme todistaa kun kylän miehiä, naisia ja perheitä lähtivät sieltä hienoissa asuissaan. Vanhoja uhrilahjoja tuotiin pois sieltä pään päällä.

Monta kertaa päivässä ymmärtääkseni hindujumaille uhrataan, omassa kotitemppelissä, työpaikalla ja temppelissä. Kaikkialla on uhrilahjoja, kauniita pieniä ja temppeleihin viedään isompia. Kun kylän naiset siinä iloisesti juttelivat keskenään ja menivät koteihinsa tuli sellainen olo, että kyllä uskonto on varmaan täällä todella iso yhdistävä tekijä. Kokoonnutaan säännöllisesti yhteen, tuli tunne että ketään ei jätetä yksin eikä varmaan pulaankaan jos jotain sattuisi. Täällä ihmiset huolehtivat toisistaan, meillä viimekädessä yhteiskunta. Meillä olisi paljon opittavaa tästä yhteisöllisyydestä kyllä. Heillä olisi paljon opittavaa meiltä kyllä myös, ihan lähtien perusasioista kuten jätehuollosta.

Lähdettiin iltapäivällä näyttämään Rasmukselle ja Minealle Ubudin keskustaa ja käytiin uudelleen apinametsäkin tsekkaamassa. Balilainen tanssiesitys vol 2 nähtiin tällä kertaa Saraswati Templessä (Ubud water palace), jossa puitteet olivat hulppeammat kuin Ubud Royal Palacessa, tanssiesitys kesti tunnin ja oli sopivan pituinen. Se aiempi kesti melkein 2 tuntia ja alkoi jopa tanssista kiinnostunutta vähän pitkästyttämään.

Ubudin keskusta tuntuu ensin aika kaoottiselta, mutta nyt siihen on jo jotenkin tottunut. Autoja, skoottereita, ihmisiä, myytävää tavaraa, kahviloita, ravintoloita, temppeleitä, majataloa, hotelleja, hostelleja, spa-palveluja, taksia tarjoavia kuskeja ihan joka paikassa. Myös paljon taidetta ja käsitöitä, jotka ovatkin Ubudin erikoisuus.

Käveltiin apinametsästä keskustaan päin ja koko ajan vastaan tuli pieniä temppeleitä ja tavallisten talojen upeita portteja.

Kaupan teko on täällä onneksi aika maltillista, eikä mitään mahdotonta houkuttelua ostamaan. Toki kun jotain pysähtyy katsomaan, niin heti tullaan kauppaa tekemään ja tinkiäkin saa ja kuuluukin. Kaikkea on niin paljon, että ei sitä oikein osaa keskittyä mihinkään, jotain pientä matkamuistoa toki pitää aina ostaa mukaan.

Me oltiin aivan järkyttävän hikisiä ja uiminen alkoi tuntumaan hyvältä idealta. Päivälämpötila on ollut täällä 34-35 ja Forecan mukaan ”tuntuu kuin” 40 ja siltä se tuntuu ihan oikeastikin. Tuule ei yhtään ja ilma on kosteaa. Mentiin tällä kertaa hotellin yleiselle altaalle. Aurinko oli juuri laskemassa. Tämä on viimeinen ilta tässä hotellissa, huomenna vaihdetaan majapaikkaa, mutta pysytään Ubudin alueella. Ihana hotelli ollut kyllä kaikki puolin.

Ubudin apinametsä on yksi kuuluisimpia Ubudin ja koko Balin nähtävyyksiä. Se on vain 10 minuutin kävelymatkan päästä tästä hotellilta ja sen takia niitä apinoita on tässäkin liikkunut.

Alueella on n. 1300 balilaista pitkähäntämakakia. Siellä käy kuukauden aikana 10 000- 15 000 vierasta. Alueella on paljon muutakin nähtävää kuin vain apinat. Upea sademetsä, patsaita ja temppeleitä. Hindutemppelit on rakennettu 1350-luvulla.

Luonnollisesti apinat ovat tottuneet ihmisiin ja se ei ole välttämättä hyvä asia. Apina voi hypätä olkapäälle, napata silmälasit, laukun ja olla agressiivinenkin, jos huomaa että ihmisellä on vaikka ruokaa mukanaan. Säännöt olivat kyllä selkeät.

Ihan kivasti omissa oloissaan apinat kuitenkin pääosin olivat eivätkä ottaneet kontaktia ihmisiin. Pari kertaa nähtiin kun apina nappasi kädestä vesipullon tai halusi alkaa tutkimaan tarkemmin jonkun reppua.

Siellä osa hengaili pyhien temppeleiden katoilla. Oli näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka ja tänne tullaan vielä uudelleen Rasmuksen ja Minean kanssa tällä viikolla.

Siis viiskyt, apua! Tuntuu numeroina paljolta, ei meinaa ymmärtää, että kyllä se nyt vaan oma ikä on. Heräsin aamulla apinoiden kolisteluihin katolla, ihan huippua. Aamupalalla sain hotellin henkilökunnalta synttärikakun ja tottakai laulun kanssa se tuotiin pöytään.

Ihan rauhassa syötiin ja nautittiin ja ehdittiin synttäriaamun yhteiskuvakin ottaa ravintolan terassilla.

Sitten napattiin taksi Grab-sovelluksella, joka on muuten tosi kätevä täällä, hinnat näyttää etukäteen eikä tarvi niistä neuvotella. Reilun tunnin matkan päässä ovat kuuluisat Tegalalangin riisiterassit. Päivä oli aivan liian kuuma siellä kävelemiseen ja siksi skipattiin se heti suosista. Riisiterasseja ja viidakkoa oli niin paljon kivempi vaan katsella uima-altaalta ja nauttia hyvistä juomista Tis Cafeesta. Läheinen Cretya Ubud on kuuluisa paikka tähän hommaan, mutta se oli täynnä. Ei todellakaan haitannut sillä tämä taisi olla parempi valinta, sillä paikka oli pieni ja idyllinen. Siellä oli ravintolan lisäksi pari pientä infinity poolia riisiterasseille päin ja onnistuimme saamaan paikat altailta, ihana ympyrän muotoinen aurinkopeti. Siis mitkä maisemat, aivan uskomattoman hienot!

Hinta ei päätä huimannut, kahdelta hengeltä piti maksaa n. 50€ sisälle ja se ei ollut sisäänpääsymaksu, vaan sen verran sai käyttää ruokaan ja juomaan. Palvelu oli aivan superhyvää balilaista tasoa taas kerran ja viihdyimme paikassa monta tuntia. Viidakko ja riisiterassit, tätä olin tullut hakemaan ja tässä se nyt oli. Olipa hienoa! Drinkkejä tuli suoraan pedille ja ruokakin tuotiin siihen.

Yritin tehdä parhaani, että saisin edes yhden hyvän viiskymppiskuvan siellä kuumuudessa. Siis hiki vaan virtasi, auringossa ei käytännössä pystynyt olemaan ollenkaan. Altaiden vesi sentään vilvoitti. No, jotenkin se kuitenkin onnistui!

Aika kului aivan liian äkkiä, Reima oli buukannut kello kolmeksi meille hotellin Spa-osastolle parin tunnin elämyksen. Puolen tunnin matkaan meni taas tunti, mutta siihen alkaa pikku hiljaa tottumaan täällä. Ehdittiin nipin napin ajoissa paikalle. Hotellin Spa on kyllä tosi hieno, rauhallinen musiikki ja hienot tilat.

Hoito oli meille kahdelle, samassa huoneessa saimme balilaisen kokovartalohieronnan, kuorinnan ja kaikenlaisia öljyjä ja rasvoja siinä siveltiin niin moneen kertaan ettei mukana meinannut pysyä. Aluksi oli myös minijalkahoito ja lopussa päähierontakin vielä. Sitten pääsimme balilaiseen erikoisuuteen eli kukkakylpyyn. Olipa upea kokemus kertakaikkiaan. Niin rentouttava kuin olla ja voi. Olipa myös romanttista, vaikka tämä ei mikään honeymoon ollutkaan. Voi kiitos Reima.

Siitä omalle pihalle ja shamppanjat juhlan kunniaksi. Raahasin pullon oikeasti Suomesta asti kun en ollut ihan varma olisiko täältä edes saanut shamppanjaa. Sain sen tanssikavereiltani lahjaksi lähtiessä. Kentällä Denpasarissa näytti shamppanjaakin kyllä olevan myynnissä, mutta täältä ei taida saada. Aurinko jo laski ja päivä oli ollut mun mielestä jo täydellinen.

Luvassa oli vielä kynttiläillallinen hotellin ravintolassa. Siis aivan liikaa, Reima oli kyllä ylittänyt itsensä kaikessa järjestelyissä tänään. Oli kuulemma myös ollut helppoa sillä hotellilla todella palvelu oli pelannut myös etukäteen, kun oli näistä kysellyt.

Kynttiläillallinen oli todella katettu vaan meille ja lisänä oli tosi kauniit kukista tehdyt kuviot lattiaan ja pöytäkin oli täynnä tulipunaista ruusunlehtiä. Kävelimme paikkaan kukka-kynttiläpolkua pitkin. Ympärillä viidakon äänet ja tropiikin kuumuus. Sääappien mukaan vieläkin oli 26 astetta eikä tuulen henkäystä todellakaan käynyt, aika kuumaa siis illallakin. Palvelu oli erinomaista ja ruoka ja juoma oli tosi hyvää. En olisi osannut tämmöistä edes kuvitella.

Tämä oli täydellinen päivä – tai ainakin melkein. Vain lapset puuttuivat ja hekin tulevat tänne ylihuomenna ❤️. Sitten jatketaan lomaa heidän kanssa – meikäläinenkin nyt sitten viiskymppisenä.

Eka aamu oli kyllä upea, aamupala tarjoillaan tämän hotellimme Tejaprana Bisman ravintolassa, jonka yhteydessä on myös hotellin uima-allas. Palvelu oli aivan erinomaista ja aamupalavalikoima runsas. Kaikki tuotiin pöytään. Hedelmätkin niin nätiksi laitettuna.

Sitten äkkiä omalle altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Ilma oli tukahduttavan kuuma. Ei siinä kauaa ehditty oleilla kun katolta alkoi kuulua rapinaa ja apinoita tuli pihaan!

Kääk! En oikein tiennyt miten päin olla. Uskaltaako niitä kuvata jos tulevat nappamaan kännykän tai tulevatko liian lähelle.

Siellä onneksi kuitenkin pysyivät katon rakenteissa tai puissa eivätkä tulleet meitä kohti. Olihan niitä mukava seurailla mutta rentoutumisesta ei tullut kyllä mitään.

Onneksi apinat lähtivät sitten teilleen ja viivyttiin altaalla aika pitkään. Sitten alkoi tuntumaan siltä, että pitäisi vähän lähteä katselemaan tätä Ubudia. Aivan lyhyen kävelymatkan päässä onkin Ubudin pääkatu, jossa tunnelma oli heti hektinen. Autoja, skoottereita, kauppoja, kaupustelijoita, ravintoloita, kahviloita ja baareja. Ubud Palace tuli tsekattua joka olikin nätti, ostimme samalla sinne liput illaksi. Siellä järjestetään joka ilta balilaistanssiesitys. Vaivaiset 5€ maksoi lippu. Kahvi, ruoka, juoma, mikään ei muuten maksa täällä ylipäätänsä oikein mitään.

Ubud Palace on avattu 1920 -luvulla jo yleisölle ja on alun perin 1800-luvulta, mutta on kunnostettu maanjäristysten jälkeen. Se on toiminut aikanaan kuninkaan palatsina.

Katua pitkin kun jatkettiin, niin siinähän tuli jo seuraava palatsi vastaan Ubud Water Palace (Pura taman saraswati) sinne oli pieni pääsymaksu ja sisäänpääsyn edellytyksenä oli pukeutua perinneasuun. Nätti paikka oli sekin.

Hindutemppeli on tämäkin ja se on omistettu jumala Saraswatille. Ei tiedetä mitä jumalien tuoleja nämä oli mutta istua niihin sai.

Taivas alkoi uhkaavasti tummenemaan ja hipsimme lähimpään kuppilaan kevyelle ja myöhäiselle lounaalle. Ihmeteltiin siinä istuessa liikennettä, paikallisia tuli varmasti jostain temppelistä sillä ohi meni paljon skootterilla paikallisia perheitä perinneasuissaan. Kyllä, koko perhe mahtuu yhteen skootteriin täällä. Sade oli äkkiä ohi eikä tuntunut viilentävän ilmaa yhtään.

Balilainen tanssiesitys oli sitten luvassa. Se oli aika kiva, erikoista limputusta kylläkin musiikki, sitä soitti parinkymmenen miehen orkesteri ksylofonin tyyppisillä soittimilla. Tanssijoina oli miehiä ja naisia.

Joku tarina tanssissa kerrottiin, mutta se jäi vähän epäselväksi. Asut olivat upeita ja tanssijat taitavia. Erityisesti sormet näyttelevät näköjään tuossa paikallisessa tanssissa isoa roolia. Niitä heiluteltiin todella nopeasti, pieniä liikkeitä. Erikoista.

Meidän piti vain piipahtaa keskustassa mutta jäimmekin sinne koko iltapäiväksi ja illaksi. Jälleen iltapulahdus altaaseen ja nyt nukkumaan.