Torstaina lähdettiin kymmenen maissa jo aamulla kohti Sveitsiä. Lähin outlet sijaitsee nimittäin vain 45 minuutin matkan päässä tästä Monatesta siellä Sveitsin puolella Mendrisio -nimisessä kaupungissa. Lähellä Milanoa olisi monta muutakin outlettiä. Tämä Fox Town -outlet koostuu kahdesta eri rakennuksesta ja sieltä löytyy kaikki yleiset laatumerkit ja lisäksi tosi paljon meille tuntemattomia italialaisia ja muunkinmaalaisia laatubrändejä. Se olikin tosi kiva, ei aina samoja bossit, guessit ja calvin kleinit! Reima etsi kauluspaitoja ja niitä löytyikin, myös puvuntakki. Mun ei pitänyt ostaa oikein mitään, mutta löytyi yhdet korkkarit ja kolme mekkoa. Hyviä löytöjä oli kyllä ja äkkiä siinä viitisen tuntia meni. Välillä käytiin viemässä kasseja jo autoonkin.
Oli oikein kivan kokoinen outlet, ei sellainen valtavan suuri.
Jatkettiin vielä tsekkaamaan viereinen Riva San Vitale, kun se näytti olevan järven rannalla. Ihan nätti se olikin.
Kirkko oli kiinni, mikähän siinäkin on, että täällä haluan aina mennä kirkkoihin.
Sveitsissä kaikki puhuivat italiaa eikä se muutenkaan tuossa rajan tuntumassa oikein poikennut Italiasta.
Kimi odotteli jo nälkäisenä meitä, onneksi löytyi vielä sille salmonia, lohiruokaa. Se on Kimin herkkua.
Maanantaina söimme aamupalaa terassilla ja ihmettelimme, kun alkoi kuulumaan kovaäänistä kissan maukumista. Kuulosti ihan Kimiltä, joka oli syönyt aamuruuan hetki sitä ennen ja lähtenyt ulos keittiön ikkunasta, josta saa kulkea vapaasti. Reima meni talon eteen kuulostelemaan tarkemmin mistä ääni kuuluu. Saman tien karu totuus paljastui, ääni oli Kimin ja se kuului naapuritalon puusta ja korkealta! Siellä Kimi surkeana maukui eikä ilmeisestikään uskaltanut tulla alas. Siis ei voi olla totta!
Hetki siinä ihmeteltiin, että mitä tehdään. Vieressä oli muitakin puita ja keksittiin laittaa Sup-lauta kahden puun väliin. Kimin tarvitsisi hypätä vain laudalle ja siitä pääsisi helposti tulemaan alaspäin ja toista puuta pitkin alas.
Yritimme houkutella Kimiä alas, mutta ei tuntunut ymmärtävän meidän ideaa. Jätimme laudan sinne ja menimme syömään aamupalan loppuun ja miettimään mitä voisimme tehdä. Meillä ei ollut tarpeeksi korkeita tikkaita saatavilla. Nina soitteli Suomesta puutarhurille josko hän voisi tuoda tikkaat. Puutarhuri oli kiireinen, mutta lupaili, että voisi tulla toki auttamaan. Mitään ei ollut tehtävissä ja totesimme, että katsotaan osaisiko Kimi kuitenkin tulla sieltä itsekseen alas, kun kyllästyy siellä olemiseen eikä ihmisiä ole siinä alhaalla pyörimässä.
Olimme yhtenä iltana nähneet kun Kimi kiipesi palmuun ja hyppäsi varmasti kolmen metrin korkeudesta maahan. Nyt oli toki ylempänä, ehkä 4-5 metrin korkeudessa mutta oksia oli joita pitkin pääsi alemmas ja se meidän Sup-lautaviritelmä. Voi Kimi!
Lähdimme lähelle, 5 minuutin kävelymatkan päässä olevalle kylän beach clubille lounaalle ja uimaan puutarhuria odotellessa. Monate -järvessä on aivan todella kirkas ja puhdas vesi ja se on rauhallinen, moottoroiduilla veneillä siellä ei saa ollenkaan ajella. Järvi oli meille tuttu toiselta puolelta viime kesältä, Caddrezzaten puolelta. Kylän kirkontorni näkyikin hienosti tälle puolelle ei kuvassa taida erottua. Kuvan sorsa oli todella kesy, siinä paistatteli päivää ja piti siipien suojassa kuutta poikastaan.
Oltiin rannalla monta tuntia ja viestiteltiin Ninan kanssa puutarhurin tulemisesta ja käytiin välillä katsomassa Kimiä. Siellä se nökötti edelleen puussa. Sillä oli vähän turhankin mukava paikka kahden puurungon välissä. Vaikutti siltä, että sillä ei ollut kiire alas. Olihan syönyt tukevasti aamulla ja juonut vettä juoksevasta bideestä, kuten sillä on tapana.
Kun tulimme rannalta kotiin huomasimme, että siellä oli Kimin pelastusoperastio käynnissä. Naapurin isäntä oli tuonut tikkaat paikalle ja sieltä yritettiin tökkiä Kimiä alas jollain siivousvälineellä. Kimi ei hievahtanutkaan. Naapurit luovuttivat, mutta pyysimme heitä jättämään kuitenkin tikkaat siihen. Saatiinkin sitten paremmat tikkaat naapurin varastosta ja niille Reima kiipesi ja siirsi Sup-lautaa ylemmäs. Kimillä olisi alle metri hypättävää sille.
Reima yritti työntää sillä siivousvälineellä Kimiä pyllystä liikkeelle, jotta aktivoituisi hyppäämään alas oksalle tai laudalle. Kimi saatiinkin liikkeelle, mutta vaihtoi vain paikkaa. Siis ei ole totta, miten ei hoksaa tulla alas.
Aikamme siinä yritettiin kaikenlaista, ruokaa laitettiin alas ja heiteltiin laudalle, näytettiin ruokapussia. Väkeä kertyi paikalle ja saimme neuvoja ja ihmettelyjä italiaksi. Yksi mies kiipesi myös tikkaille, oli Reimaa vähän pidempi ja ylettyi Kimin tassuun, mutta ei siitä ollut mitään apua. Kani kani, puhuttiin eli koirasta, sitä mekin veikkasimme, että viereisen talon koira oli Kimin ajanut puuhun, ei olisi huvin vuoksi sinne mennyt. Mikään ei auttanut ja puutarhurin tulosta apuvälineineen ei ollut tietoa. Kerran jo puutarhuri oli kuulemma pelastanut Kimin samaisesta puusta, nosturilla, sillä oli ollut ylempänä.
Ilta alkoi jo hämärtämään ja Kimi jäi puuhun. Ei ollut mitään tehtävissä enää sille päivää. Tässä kohtaa jo tiesimme, että ei ollut sieltä omin avuin tulossa alas. Tein meille pasta carbonarat ja syötiin illallinen terassilla, Kimi oli hiljaa puussa.
Yö nukuttiin aika levottomasti ja niskakin oli jumissa kun oli niin paljon katsellut sinne yläilmoihin.
Aamulla saimme aikaisin tiedon, että nyt se puutarhuri tulee ja niin hän tulikin, itse asiassa kaksi vanhempaa herraa. Nyt oli asiaankuuluvat varusteet, valjaat joissa turvaköysi. Naapurin isännältä löytyi vielä yksi jatkopala tikkaisiin. Olimme kaivelleet valmiiksi esiin Kimin kuljetuskopan ja puutarhuri kiipesi tikkaille ja sai itsensä tukevasti puuhun kiinni turvaköydellä, koppi hilattiin ylös ja olimme varmoja, että Kimi menee siihen. Neuvojia taas riitti. Puutarhuri oli kärsivällinen ja jutteli rauhallisesti Kimille. Kimin tarvitsisi ottaa vain yksi askel omaan koppaansa ja pääsisi alas. Mutta ei, siis ei ota sitä askelta. Koppaan laitettiin ruokaa, ei vaikutusta. Puutarhuri tuuppasi Kimiä pyllystä kohti koppaa, ei apua siitäkään. Ei ylettynyt kovin hyvin sitä tekemään. Mutta koppa oli Kimin nenän edessä, pää melkein siellä!
Aikaa kului, varmaan tunti yli meni. Menin sisälle laittamaan pyykkiä kuivumaan välillä ja käymään suihkussa. Sitten yhtäkkiä Reima ja Kimi tulivat yhtä aikaa sisälle.
Loppujen lopuksi siinä oli käynyt niin, että puutarhuri oli joutunut lähtemään muualle ja sitonut kopan oksan haaraan. Oli vaikuttanut siltä, että homma loppui siihen. Sitten kuitenkin toinen paikalla ollut puutarhuri oli lähtenyt autolleen ja tullut takaisin sadetakin kanssa, ilmeisesti aikeenaan yrittää jotenkin sen avulla saada Kimi pois. Kimi oli sillä aikaa hypännyt koppinsa katolle ja siitä tämä toinen puutarhuri sitten vaan nappasi niskasta kiinni ja pudotti kissan maahan! Kimi putosi jaloilleen ja oli lähtenyt pinkomaan täysiä viereiselle nurmikolle. Tuli sitten kuitenkin saman tien kotiin, söi ja joi ja meni nukkumaan aivan uupuneena. Huh mikä helpotus, että hurjasta pudotuksesta huolimatta se oli kunnossa.
Keittiön ikkuna laitettiin kiinni ja Kimi jätettiin sisälle, nyt pitäisi rauhassa huilata vuorokauden koittelemuksista, eikä lähteä yhtään minnekään seikkailemaan, oli ollut puussa 27 tuntia.
Me pakkasimme rantapyyhkeet ja uikkarit mukaan ja lähdimme autolla ajelemaan aika päämäärättömästi läheiselle Maggiore -järvelle. Pysähdyimme lounaalle nättiin pikkukylään rannalle ja jatkoimme siitä Luinoon, joka oli jo suurempi kaupunki. Lopulta päädyimme pienelle rannalle Luinon lähelle. Rantaan laski vuoristopuro, josta jäi pieni allas rantaan. Se vesi oli todella kirkasta ja viileää. Maggiore -järvi tuntui melkein liiankin lämpimältä, kirkasvetinen on sekin. Todettiin, että oikeastaan ihan sama mihin kylään järven rannalla pysähtyy, kaikkialla on kauniit maisemat ja idyllistä. Voi että, on täällä vaan niin ihanaa ja rauhallista.
Torinolla ei ole mitään tekemistä makaroonin kanssa, vaikka me Suomessa syömmekin Torino -makaroonia. Piti oikein tätä kysyä ChatGPT:ltä. Torino on sen sijaa Piemonten alueen suurin kaupunki, itse kaupungissa asuu n. 900.000 asukasta ja Torinon alueella 1,5 miljoonaa. Kaupungissa on paljon teollisuutta ja yliopisto. Suurkaupunkimaisuus näkyikin heti kun lähestyimme Torinoa. Täällä pohjoisen järvien alueella kaikki on aika idyllistä ja siistiä. Torinossa oli eri lailla rosoista esikaupunkialueella, graffiteja, erilaisia kansallisuuksia, vähän roskaistakin. Vilinää riitti. Ajomatka täältä Monatesta sinne kesti noin 2 tuntia. Oli sunnuntai eikä paljoa liikennettä, auton saimme parkkiin parkkihalliin aika lähelle Piazza San Giovannia, joka on yksi kaupungin kuuluisista aukioista.
Sen laidalla on Pyhän Johanneksin kirkko, jossa säilytetään Jeesuksen käärinliinoja. Tai väärennettyjä sellaisia. Vatikaani ei anna tutkia asiaa enempää. Itse kirkko ei ollut mikään ihmeellinen, ei ulkoa eikä sisältä. Aika tyypillinen näillä main.
Heti kirkon takaa löytyy kuninkaan linna upeine puistoineen ja toinen kuuluisa aukio, Piazza Reale josta pääsee kuninkaanlinnan sisäpihalle ja puutarhaan. Siellä oli ihan kiva käydä. Piti ihan googlettaa, että mistä kuninkaasta on mahtanut olla kyse, 1600 -luvun keskivaiheilla linna oli rakennettu Savoijin -kuningashuoneen palatsiksi. Palatsi on nykyään museo, mutta skipattiin se tällä kertaa.
Piazza Realea ympäröi kauniit rakennukset ja siellä on varmasti normaalisti enemmän vilinää kuin sunnuntaina puolen päivän jälkeen.
Oli jano ja päädyimme kahvilaan aukion laidalle, kun siinä mainostettiin spriziä ja aperitivoa. Siinä oli kiva hetki varjossa aistia tunnelmaa. Oltiinkin ihan unohdettu tämä tapa, jota järvien alueella ei paljoa ole, juoman kanssa saa suolaista syötävää eli aperitivoa.
Jatkoimme sitten virkistäytyneinä toista pääkatua Via Romaa pitkin kohti rautatieasemaa. Kadun molemmat reunat ovat täynnä luksusmerkkien liikkeitä. Kadun reunat ovat katettuja prameasti, ihan samalla tavalla kuin Milanossakin.
Sitten vasta Milano-fiilis tulikin kun vastaan tuli nelihaarainen upea kauppakeskus, se oli vain hieman pienempi ja vaatimattomampi kuin Milanon Galleria Vittorio Emanuele. Upea tämäkin oli. Nimesinkin Torinon MiniMilanoksi. Luksusliikkeitä riitti vaikka kuinka pitkälle ja molemmin puolin Via Romaa. Päädyimme sitten rautatieaseman huudeille ja siitä jatkoimme kohti Piazza Vittoria Venetoa. Se oli valtava, mutta erilainen, sen läpi pääsi autolla. Se rajoittuu Po-jokeen joka halkoo kaupunkia.
Olemme muuttuneet jo niin italialaisiksi, että joimme espressot! Hyvää oli. Reima ainakin menisi jo ihan italiaanosta.
Toinen kaupungin pääkatu, samalla tavalla molemmin puolin katettu on Via Po. Sekin oli aivan täynnä kauppoja, mutta aivan tavallisia. Siellä oli paljon ihmisiäkin sunnuntaikävelyllä ja shoppailemassa.
Torino on kuuluisa myös suklaasta ja päädyimmekin suklaakauppaan ja ostettiin todella rasvaista ja täyteläistä suklaata. Ei kyllä voittanut meidän Fazeria kuitenkaan.
Jatkoimme kävelyä ja yllätyin kyllä koko Torinosta, oli tosi kauniita rakennuksia ja tämmöinenkin ihana sisäpiha.
Monta tuntia meillä siellä menikin ja jos olisimme innostuneet shoppailemaan, niin olisi mennyt myöhäiseen iltaan asti.
Saimme keväällä erittäin mieluisen tiedon, että saisimme jo toista kesää putkeen tulla Italiaan hoitamaan tuttavamme Ninan kissaa Kimiä. Viime kesänä Kimi palveluskuntineen asui pienessä Cadrezzaten kylässä ja vietimme siellä ihanat kaksi viikkoa tutkien lähiseutuja. Perhe on muuttanut talven aikana viereiseen Monaten kylään. Tänne tulimme perjantaina ja ihana pienen pieni kylä on tämä Monatekin, käytännössä yhdistynyt viereiseen Travedonan kylään.
Todella rauhallinen paikka. Vaikka emme ole olleet täällä ennen, niin jollain hassulla tavalla tuntui kuin kotiin olisi tullut. Ekan aamun aamupalalla sai aistia paikan tunnelmaa.
Asunto on uudempi ja modernimpi kuin edellinen, nätti pieni terassi. Kyllä meidän taas kelpaa täällä olla, kiitos Nina jo etukäteen.
Taloyhtiöllä on valtavan suuri takapiha, näyttää kuin olisi aikoinaan lohkaistu vanhasta kartanosta. Siellä tehtiin remonttia, kyllä siitä tulee upea kun tulee kuntoon. Takapihalla on myös aivan hurmaava uima-allasalue istutuksineen.
Ihan kuin Kimi olisi muistanut meidät, ehkä vain kuvittelen. Tuli heti kehräämään ja vaatimaan huomiota ja hyppäsi keittiön pöydälle. Ihana Kimi.
Eilen lauantaina osattiin kerrankin olla tekemättä melkein yhtään mitään. Aamulla kun ei ollut vielä liian kuumaa lähdettiin katsomaan minkälaiseen kylään olimme perjantai-iltana saapuneet. Kuten arvata saattaa, juuri tällaiseen tyypilliseen idylliseen pohjoisitalialaiseen kylään, jossa on muutama baari ja ravintola, kirkko ja hautausmaa, gelateria ja muutama kampaamo. Kävimme myös hautausmaalla. Täällähän rikkaimmat rakentavat suvun hautaa varten melkein oman kappelin hautausmaalle. Haudatuista on kuvat haudoissa ja paljon tekokukkia haudoilla.
Alimpana tässä kuvassa näkyy katu heti talolta Monate-järvelle päin. Sieltä löytyy myös pieni beach club.
Mentiin altaalle makoilemaan, siellä ei ollut kuin muutama ihminen meidän lisäksi. Myöhäinen lounas tai ehkä lähinnä välipala syötiin omalla terassilla kauppareissun jälkeen.
Kauppareissulla poikettiin pieneen kylään kahville, Reiman teki mieli affogatoa, jonka olimme oppineet viime reissulla. Kahvi, jossa on jäätelöpallo seassa. Tässä kahvilassa oli kolme palloa ja kermavaahtoa, ei täällä ainakaan laihdu!
Jonkin verran jännättiin autolla ajamista, sillä olin lukenut että liikennesääntöjä ei Albaniassa oikein ole ja että paikalliset ajavat rajua ylinopeutta usein. Vaaratilanteita syntyy siis helposti. Erityisesti suuremmissa kaupungeissa ja pääkaupunki Tiranassa ajaminen voisi olla haasteellista. Tämän takia päätettiin jättää tällä kertaa Tirana välistä, vaikka se olisikin ollut mielenkiintoinen myös.
Kyllä siinä liikennekulttuurissa olikin aluksi ihmettelemistä. Heti ensimmäinen risteys lentokentän lähellä ja emme tienneet miten toimia. Annetaanko meille tietä vai ei, vilkulla ei ole mitään merkitystä. Ei minkäänlaisia väistämissääntöjä risteyksissä, sinne sekaan vaan auton nokkaa tunkemaan. Sama homma liikenneympyröissä, piti vaan mennä jotenkin ja sitten vaan pääsi kun uskalsi mennä. Onneksi Reima on tottunut Etelä-Eurooppalaiseen liikennekulttuuriin jo monessa maassa eli niin suuri shokki tämä ei ollut kuin sellaiselle joka on ajanut vaikkapa vaan Pohjoismaissa.
Moottoriteillä liikenne sujui ihan hyvin, kannattaa ajaa vaan oikeaa kaistaa, vasemmalla ajetaan välillä aikamoisia nopeuksia. Autokanta on erikoinen, paljon hienoja ja kalliita mersuja, bemareita ja audeja, isoja. Sitten toisaalta enemmistö pieniä autoja ja edullisempia merkkejä ja vanhempaa laatua. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyväkuntoisia autoja enimmäkseen.
Teiden hyvä kunto yllätti meidät, valtatiet ja moottoritiet joita ajettiin olivat todella hyvässä kunnossa, asfaltit uusia ja monet leveitä ja leveät pientareetkin vielä. Myös vuoristossa ajeltiin hyviä teitä. Tiranan kentältä etelään päin oli vähän huonommassa kunnossa oleva asfaltti, mutta sekin ihan ok. Tietenkin tilanne on aivan eri jos eksyy jollekin pienelle vuoristotielle, pitää olla tarkkana, että ajelee isompia teitä.
Pikkuhiljaa Reima tottui ajamaan ne risteykset ja liikenneympyrät ja vaihtamaan kaistaa vaikka autoja tuli takaa jatkuvana virtana ja näytti siltä että kukaan ei anna tilaa. Jotenkin siihen sitten vaan tottui ja oppi lukemaan muita kuskeja. Kummasti se liikenne vaan sujuu ilman sääntöjäkin. Uskomatonta kyllä. Jos jää paikoilleen niin kaikki menee edelle toiselta kaistalta ja vaikka mistä. Pitää ajaa melkein puskurissa kiinni, että kukaan ei tule väliin. Toki päästettiinkin aina pari autoa menemään eteen jos oli ruuhkaa. Kahdet silmät kyllä piti olla tarkkana koko ajan, sekä autossa, että jalankulkijana. Kaiken kaikkiaan ajomatkat sujuivat hyvin. Olin suunnitellut kohteet niin, että ajaminen oli minimissä, pisimmät ajomatkat kestivät 2,5 h. Hyvin google maps osasi arvioida ajoajat. Nopeudet olivat välillä tosi hitaita kun ajettiin kylien läpi.
Parkkeeraaminen oli monin paikoin haasteellista, autoja saattaa ilmetä jopa hotellin parkkipaikalla olevien autojen eteen, kuten tässä Sarandëssa. Ei tästä ihan heti meidän valkoisella Kialla lähdetä joka mustan auton takana.
Ilman omaa autoa liikkuminen olisi ollut tosi hankalaa, tämmöinen kiertomatka ei olisi onnistunut välttämättä. Busseja menee jonkin verran, mutta ei niitä paljoa näkynyt, aikataulujenkin kanssa on vissiin vähän niin ja näin. Takseilla toki pääsee myös liikkumaan aivan hyvin.
Kiitos Albania, enää kolme viikkoa ja päästäänkin taas Italiaan! Tulee taas ZeekSackeille käyttöä. Ne muuten toimi todella hyvin tämmöisellä reissulla.
Albanian rahayksikkö on leki (LEK) ja 100 lekiä vastaa pikkuisen vajaata euroa eli helppo on ajatella hinnat euroina, kun vaan poistaa kaksi nollaa. Lekejä ei voi vaihtaa Albanian ulkopuolella, mutta heti lentokentällä löytyy rahanvaihtopisteitä ja joka puolella turistikohtessa. Paremman kurssin saa lentokentän ulkopuolella. Olin lukenut jostain että pankkiautomaatit ottavat ison komission ja siksi otettiinkin euroja mukaan, 800€ viikoksi yhteensä kahdelle ihmiselle ja se riitti hyvin. Monissa paikoissa, olisivat eurotkin käyneet mutta ei kaikkialla. Isommissa ravintoloissa, ruokakaupoissa ja hotelleissa toimivat myös kortit hyvin, mutta niiden varaan ei kannata jättää mitään. Välillä yhteydet tökkivät ja alle 500 lekin ostoksia ei supermarket hyväksynyt kortilla. Helpointa täällä on käyttää käteistä.
Hintataso oli todella halpa kuten olen moneen kertaan jo kirjoittanutkin. Kallein illallinen kahdelle juomineen taisi olla Sarandëssa ja maksoi 37€, halvin eilen Golemissa pizzeriassa 13€, kaksi pitsaa ja juomat. Annoksien hinnat vaihtelivat 5 eurosta 12-13 euroon. Mitä enemmän turistipaikka, sitä ”kalliimpi”. Drinkkien hinnat 5-8€ yleensä, iso olut 2-3€, alkoholittomat juomat 1,5-2€. Tankillinen bensaa maksoi 50€. Supermarketit eivät olleet mitenkään erityisen halpoja, jos yövyt jossain asunnossa etkä hotellissa niin todennäköisesti on edullisempaa syödä aamupala ravintolassa. Tässä pitserian hintoja Golemissa.
Tämä kuva taisi olla Dürresista tavallisesta rantaravintolasta:
Ruoka oli todella hyvää, söimme perinteistä albanialaista, löytyy myös italialaista ja kreikkalaista. Yhtäkään hampurilaista emme syöneet mutta niitäkin olisi joistain paikoista saanut. Ilmeisesti hygieniatasokin on hyvä, ainakaan emme saaneet ruokamyrkytystä tai muitakaan vatsaoireita. Söimme joka päivä fetasalaattia ja aamupalalla tuoreita hedelmiä, kurkkua ja tomaattia eli emme vältelleet tuoreita tuotteitakaan. Päin vastoin, olivat todella hyviä.
Meidän hotellit olivat kaikki todella hyviä, luokitus 4 tähteä Bookingin mukaan. Hintataso vaihteli 44€-144€/yö, täällä kaikkien hotellien hintaan kuului automaattisesti aamupala. Kallein paikka jossa yövyimme oli sviitti Dürresissä, siinä oli kaksi huonetta ja poreamme makuuhuoneessa ja aivan rannalla. Silti se ei ollut hienoin sviitti, sillä, hienoin ja suurin sviitti maksoi 79€ Golemissa. Hienoin hotelli, aivan palatsi, oli Beratissa, siellä tavallinen huone maksoi 78€. Kalleimmat hotellien hinnat olivat Sarandëssa ja Ksamilissa, tavallinen huone 4 tähden hotellissa satasen luokkaa. Palvelu hotelleissa oli todella hyvää, aivan erinomaista. Ainoastaan Vlorën hotellissa ei sitä luokkaa kuin muualla. Samoin palvelu ravintoloissa aivan erinomaista ja ruoka tuli aina hämmästyttävän nopeasti, henkilökuntaa on paljon. Hotellien tarkat nimet löytyy blogista kunkin kaupungin kohdalta.
Aamupalat olivat joka paikassa buffetista ja todella monipuolisia. Kahvi joko ihan ok suodatinkahvia tai erikoiskahveja sai tilata.
Golemista olin varannut aika viime tingassa hotellin oikeastaan vaan sillä perusteella, että sieltä sai hulppean sviitin 79€ hintaan ja tietty aamupalalla. Se oli kuitenkin aika kaukana rannasta. Siksi päätimme ajaa ensin rantaan. Golem on rantalomakohde, paljon pienempi kuin muut missä olimme käyneet, mutta ranta oli todella pitkä. Aivan täynnä hotelleja ja hotellien yksityisiä rantoja. Aika perussettiä siis.
Söimme lounaan ja samalla sai jäädä ravintolan aurinkotuoleille. Käytiin vielä viimeisen kerran uimassa. Rannalla oli ihme pallukoita, emme tienneet mitä ne olivat. Merestä tulleita ja pehmeitä.
Luonnon ihmeitä nähtiin muutenkin pitkän laiturin päässä, valtavan suuria meduusoja ja iso parvi.
Matka hotellille oli nopea, Hilal Palace näytti hienolta.
Sviitti oli iso, kyllä täällä huomiseen mahtuu olemaan.
Parveke oli aivan valtava, vieressä moskeija.
Hotellin nimi olikin itse asiassa Hilal Palace – Halal bookingissa. Menimme kivalle kattoterassille tilaamaan loman viimeiset aperotlit, mutta ei sieltä saanutkaan aperolia eikä mitään muutakaan alkoholia sisältävää. No ei tietenkään kun tämähän on joku muslimihotelli! Eipä tullut mieleen eikä hotellin kuvauksessa ollut mitään mainintaa asiasta, eikä arvosteluissakaan. Paitsi siis tietenkin tuo halal. Ei sitten jääty tälle ihanalle hotellin baarin kattoterassille vaan lähdettiin katselemaan ympäristöä jospa sen aperolin saisi jostain muualta.
Ihan lähellä hotellia oli joku baari ja mentiin sinne. Setä ei ymmärtänyt aperolista mitään, osoitimme pulloa siellä baaritiskillä, mutta kävi selväksi että hän ei olisi drinkkiä osannut tehdä. Hän tarjosi birraa eli olutta ja sitä sitten otettiin.
Pieni Korca sitten jäähdytetystä lasista paikallisten miesten kuppilassa! Kyllä mua huvitti se mun hotellivalinta, vähän voisi perehtyä. Me oltiin sen sviitin takia ihan huitsin nevadassa.
Käytiin minimarketissa ostamassa vielä muutama juoma ja uskallettiin ne nauttia maisemaa katsellen isolta parvekkeeltamme.
Kävi sitten ilmi, että hotellilta on kuljetus rantaan. Sepä kiva, emme enää sinne kuitenkaan lähteneet. Olimme löytäneet yhden eriskummallisen ravintolan, ainakin takuulla paikallisen hotellin läheltä. Mietimme olisiko uhka vai mahdollisuus mennä sinne syömään.
Meinasimme oikeasti mennä, mutta siellä ei ollut illalla oikein ketään ja pelättiin että saadaanko jotain vanhentunutta ruokaa. Käveltiin rantaa kohti ja 10 min kävelymatkan päässä oli jo useita ravintoloita. Ei se hotelli niin kauhean sivussa kuitenkaan ollut. Otettiin varman päälle ja tilattiin pitsat, margareta 4,50€ ja diavola 5€. Aivan älyttömän hyvää.
Aamulla lähtee lento. On ollut todella mielenkiintoinen matka, jotain ihan erilaista tässä Albaniassa kyllä on. Tänne tullaan toistekin, Tirana ja siitä pohjoiseen on vielä näkemättä ja monta muutakin paikkaa. Vaikka satuttiinkin tuommoiseen muslimihotelliin, niin muuten uskonnolla ei ole täällä Albaniassa mitenkään suurta roolia. Vähän yli puolet on muslimeja mutta hyvin vapaamielisiä. Erittäin vähän näkyi kaapuihin pukeutuneita naisia. Kommunismin aikana uskonnot oli kielletty eli täällä ei kristinuskollakaan ole paljoa merkitystä. Sen huomaa mm. siitä että kirkkoja ei ole kovin paljoa. Ei niin kuin Italiassa ja Kreikassa, joka kylässä.
Kirjoittelen vielä käytännön vinkkejä joista voi olla sinulle hyötyä, jos suunnittelet matkaa tänne.
Meidän hotelli Vlorëssa oli lähellä Old fishermans beachia ja siinä ei totta puhuen ollut kovin montaa ravintolaa lähellä. Oli rantabaareja. Parempi paikka Vlorëssa olisi ilmeisesti lähellä Lungomare Beachia, mutta sen hoksasin somesta liian myöhään. Toisena päivänä Vlorëssa eli juhannuspäivänä ei tehty oikeasti yhtään mitään, me kertakaikkiaan vaan maattiin hotellin aurinkotuoleilla ja otettiin aurinkoa. Siis koko päivä, illalla vaivauduttiin syömään viereiseen rantabaariin. Tilattiin pitsaa ja se oli älyttömän hyvää. Italiahan on ihan vieressä eli eihän se kumma ole.
Sunnuntaina lähdettiin tsekkaamaan Vlorën vanha kaupunki. Se oli pieni pala Italiaa keskellä Albaniaa. Siis aivan ihana paikka!
Siellä oli tosi idyllistä ja ihania kahviloita. Käytiin jääteellä yhdessä.
Vanha kaupunki oli vain muutaman korttelin kokoinen ja äkkiä kierretty.
Sitten olikin taas jo kaikenlaista maisemaa. Paljon täällä on tämänkin näköistä kaikkialla.
Vanhan kaupungin lähellä oli mielenkiintoinen markkinapaikka ja poikettiin sinne. Siellä myytiin ihan kaikkea, rautakauppatavaraakin. Se oli aito markkinapaikka, eikä mikään turisteja varten tehty.
Jo ennen puolta päivää mapsiin laitettiin viimeinen kohde Golemin rantakaupunki, ihan lähellä Dürresia ja noin tunnin ajomatkan päässä Tiranan lentokentältä.
Ajoimme leveää moottoritietä pitkän pätkän ja matka eteni joutuisasti. Lähempänä Golemia oli vesimelonin myyjiä tien poskessa. Niitä oli ollut muuallakin paljon.
Olinme etukäteen varautuneet siihen, että täällä on roskia tienvierissä, syrjäisemmillä rannoilla ja ylipäätänsä turistialueiden ulkopuolella. Tämä onkin pitänyt paikkansa, eihän tätä voi pohjoismaiseen tai keskieurooppalaiseen tasoon verratakaan. Sen verran on tullut reissattua, että silmä on tottunut kaikenlaiseen. Kyllä täällä silti enemmän on roskaa näkyvissä kuin monessa muussa paikassa jossa ollaan oltu. Turistialueet kuten Sarandë ja Ksamil olivat aika hyvässä kunnossa. Dürresin rannalla oli jonkin verran roskaa, mutta ei paljoa. Sekin ilmeisesti riippuu vähän missä kohtaa rantaa on. Tämä Vlorë tai Vlora, jossa nyt ollaan on kuitenkin selvästi roskaisin. Kun ajoimme hotellille niin tien vierustat olivat ihan täynnä roskaa. Hotellimme on lähellä kalastajien vanhaa rantaa ja tämä ei ole vissiin se suosituin turistialue vaikka tässä jonkin verran hotelleja ja pitkä ranta onkin.
Ranta on putsattu hotellien ja ravintoloiden kohdalta ja sieltä missä on rantatuoleja vuokrattavana. Kaikkialla muualla on paljon roskaa. Olimme kyllä aika järkyttyneitä.
Rannan vieressä olisi ollut upea metsä, sekin aivan täynnä roskaa.
On se kumma kun kaupunki tai valtio ei tee asialle mitään. Rannalla ei ole myöskään roskiksia. Ihan tosi surullista. Ranta olisi kertakaikkisen upea, kilometritolkulla aivan hienoa hiekkaa.
Toinen ikävä asia täällä koko Albaniassa on eläinten huono kohtelu, kaikkialla on kulkukoiria ja kissoja. Asialle ei tehdä mitään. Blue Eyen lähteen parkkipaikalla harhaili hevonen, niitäkin hylätään. Annoin sille jotain leipäsnäcksiä mitä meillä sattui olemaan mukana. Olen ottanut ravintolasta mukaan leipää ja antanut sitä kissoille ja koirille. Niin nälkäisiä ne eivät kuitenkaan ole olleet että olisivat niitä syöneet. Ilmeisesti löytävät roskiksista ruokaa. Koirat eivät ole erityisen laihoja, kissat kyllä tosi pieniä. Tulee avuton olo kyllä ja eläinrakkaana ihmisenä tulee tosi surulliseksi.
Sarandessa ja Ksamilissa oli myös romanikerjäläisiä. Yleensä äiti ja pieniä lapsia ja koiranpentu, kerran oli pieni poika yksin aivan pienen koiranpennun kanssa. En tiedä oliko se pentu oikein elossakaan enää, näytti liian pieneltä että olisi selvinnyt ilman emonsa maitoa vielä. Pienelle pojalle hain kaupasta jotain syötävää ja annoin rahaa. Hän ei oikein reagoinut mihinkään, mutta kun avasin hänelle jäätelön ja annoin käteen niin katse vähän kirkastui. Ajattelin, että jäätelön saa ainakin syödä itse. Muut menee koko perheelle/yhteisölle varmaankin.
Jonakin yönä valvoin ja murehdin näitä ikäviä asioita.
Jos ja kun turisteja tänne lisää halutaan, niin roskahuolto ja eläinten kohtelu pitää saada paremmalle mallille. Moni jättää tulemasta tai ei tule uudelleen.
Ksamilista lähtiessämme päätimme vielä käydä yhdellä rannoista, joita on Ksamilin ja Saranden välissä. Valitsimme Mirror Beachin, joka näytti nätiltä kuvissa. Se olikin oikein kaunis paikka ja vesi tosi kirkasta. Olimme varmaan kymmenen aikaan siellä ja jonkin verran oli jo väkeä, veikkaan että iltapäivällä se olisi ihan täynnä. Rannalla oli vessat ja ravintola, parkki maksoi 5€, hyvä kun jostain osaavat täällä maksun ottaa
Seuraavaan kohteeseemme Vloren rantakaupunkiin maps näytti kahta reittiä joilla oli aika lailla sama ajoaika. Toinen olisi mennyt Gjirokasteriin päin eli olimme sen jo ajaneet, toinen näytti menevät alkuun rantaa pitkin. Mun puolesta kuski sai päättää ja Reima valitsi kiemuraisemman rantareitin. Ajoaika Vloreen 2,5 tuntia.
Matkalla näimme oliivi-, viini- ja maissiviljelmiä, heinää oli paalitettu. Vuohia, aaseja, hevosia ja lehmiä oli siellä täällä. Kaikki vapaana, oli tosi kaunista ja rauhallista. Yhden mutkan takana kuitenkin melkein törmäsimme lehmiin. Siinä olivat keskellä tietä, emmekä päässeet ohi vaikka tööttäilimme. Pieni ruuhkakin siihen tuli kun vastaan tuli autoja jotka eivät myöskään päässeet.
Jotenkin pikkuhiljaa päästiin sitten ohi, olivat hyväkuntoisia lehmiä ja söpöjä. Osalla kello kaulassa.
Pysähdyimme matkan varrella syömään aivan tosi kivaan aitoa albanialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan Lebenicassa. Ukkonen jyrisi jossain ja ilma oli painostava.
Ruokalista oli erikoinen, Reima tilasi mielestään jotain liharuokaa, minä kaalipiirakkaa ja varmuuden vuoksi otettiin yhdet ranskalaiset. Reiman liharuoka osoittautui maissijauhoista tehdyksi ikään kuin puuroksi, jossa oli lihapaloja.
Hyvää oli ruoka ja toivat vielä ilmaisen jälkiruuan, juustoa hunajalla ja melonia. Samalla pyysivät jos voimme tehdä googleen arvostelun ravintolasta. Lupasin tehdä ja pitääkin muistaa tuo.
Pääsimme Vloreen iltapäivällä neljän aikaan ja hotellimme Sea&Sand Beach hotel löytyi vaivatta. Hotellihuone ja hotelli oli ”perus”ja sitä hyvää tasoa mihin täällä on jo totuttu, tämä oli kuitenkin kalliimpi kuin muutamat muut missä oltiin oltu, reilun satasen yö ja siihen nähden ei ehkä ihan hintansa väärti. Olimme tottuneer jo liian hyvään! Olin valinnut tämän rantaravintolan ja rannan fasiliteettien perustella ja siinä mielessä täytti odotukset. Nätti karibialaistunnelma. Tajusimme, että nythän on juhannusaatto ja tilasimme aperolit sen kunniaksi. Hyvää juhannusta!
Kirjoittelen tätä juhannusaamuna parvekkeella, linnut laulaa ja kodittomat koirat juoksevat rannalla ja haukkuvat. Kello ei ole vielä seitsemääkään, mutta rannalla kävelee jo paljon ihmisiä. Meri kohisee. Vielä kaksi täyttä päivää reissua jäljellä.
