Pietari: Kävellen paikka haltuun

28/06/201907/07/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

Monesti on ollu tarkoitus mennä Pietariin, sinne kun pääsee Suomesta kätevästi junalla ja kaupunki on kuulemma näkemisen arvoinen. Ei ole koskaan tullut käytyä koko Venäjälläkään. Matkaa ei vaan olla saatu aikaiseksi, kun pitää olla viisumikin ja aina on ollut joku muu kohde mielessä, kun lomamatkaa on suunniteltu. Tällä kertaa oli tarpeeksi hyvä syy hoitaa viisumirumba ja tulla tänne, sillä matkan varsinainen tarkoitus on tulla katsomaan cheerleadingin EM-kisoja ja kannustaa vaasalaista juniorijoukkuetta West Coast Vikingsin IRONia. Meidän Minea kilpailee joukkueessa.

Varattiin aikaa myös nähtävyyksien katselulle ja eilen olimmekin Allegron tuomina Pietarissa jo yhdentoista aikaan. Yövyimme sukulaisten luona Lahdessa ja lähdimme sieltä kahdeksalta eli hämmentävän nopeasti olimme jo Venäjällä. Junassa piti täyttää maahantulokortti, joka pitää olla täällä liikkuessa koko ajan mukana. Rajamuodollisuudet hoituivat junassa kätevästi, tosin todella tarkkaan syynättiin passi ja viisumi. Ylipäätänsä kaikenlaista rajamuodollisuuksiin liittyvää henkilökuntaa junassa oli pilvin pimein. Viisumit hoituivat Lähialuematkat Oy:n kautta eli itse täytettiin lomakkeet ja lähetettiin Lähialuematkoille ja he hoitivat viisumin valmiiksi meille Matkahuoltoon. Hinta oli n. 80€/ viisumi ja postikulut päälle.

Juna-asemalta sompailimme itsemme kahdella metrolla hotellille. Metroasemat on merkitty suhteellisen pienillä M-kirjaimilla eikä asemaa heti meinannut löytyä, mutta Finladskaja- juna-asemalta kun lähtee kävelemään vasemmalle niin siinä tulee kadunkulmassa kyllä metroasema vastaan. Metroasemat on merkitty täällä nykyään myös länsimaisin kirjaimin eli hyvin pärjää siinä mielessä.

Hotellikin löytyi, mutta ei ihan vaikeuksitta, sillä vanhanaikaisen paperikartan perusteella suunnistimme, netin käyttö on täällä nimittäin aika kallista suomalaisella liittymällä, kun ei olla Euroopassa. Vaikeuksia tuottaa hieman se, että katujen nimet eivät ole talojen seinissä heti risteyksessä, vaan jossain talon seinässä myöhemmin, jos ollenkaan. Mutta löytyihän se kun otti silimän kätehen ja muutamat ylimääräiset askeleet.

Ei muuta kuin laukut respaan säilytykseen ja Pietaria tutkimaan!

Päätimme lähteä ensimmäiseksi tutustumaan Kristuksen ylösnousemuksen katedraaliin eli Kirkkoon veren päällä. Kirkko on saanut nimensä siitä kun tsaari Aleksanteri II murhattiin siihen paikalle ja kirkko rakennettiin hänen muistokseen. Siellä on matkaoppaskirjasen mukaan pidetty aikanaan vain yksi jumalanpalvelus ja se on toiminut Neuvostoliiton aikana varastona. Herran jestas, komea varasto! Kirkko on avattu 30 vuoden kunnostuksen jälkeen vasta 1997. Pääkupoli oli harmiksemme just remontissa.

Kirkko on sisältä kokonaan mosaiikkia ja on todella kaunis. Ei millään meinaa tajuta, että kaikki se upeus sisällä on tehty mosaiikista.

Kirkon vieressä on paljon museoita ja suuri puisto. Venäläinen museo oli valtavan suuri, mutta tyydyimne ihailemaan sitä vain ulkoa päin.

Rauhallisen ja kauniin vihreän puiston kujilla oli mukava vaellella.

Hetken unohti, että olimme viiden miljoonan asukkaan kaupungissa, sillä kulkijoita ei ollut meidän lisäksi torstaipäivänä puistossa paljon.

Jatkoimme eteenpäin kohti kesäpuistoa, joka oli graafisempi ja täynnä patsaita ja suihkulähteitä. Siellä runoilija Aleksadr Pushkin on matkaopaskirjasen mukaan ollut kuin kotonaan ja ilmeisesti asunut niillä huudeilla. Pushkin: ”Kesäpuisto on minun pihani. Kun herään, menen sinne aamutakissa ja tohveleissa. Luen, kirjoitan ja otan iltapäivänokoseni siellä. Se on minulle kuin toinen koti.” Eikä ole ihme, että hän on siellä viihtynyt, kaunista oli.

Kaikenlaista hienoa puistoa oli kävelty ja suuta kuivasi jo kovasti. Huonosti oli ollut näkyvissä terasseja, joista matkalaisille saisi sopivaa suun kostuketta. Kiersimme puistoalueelta Miljoonakatua pitkin takaisin Verikirkolle ja pääkadulle Nevski Prospektille päin kävellessä löysimme vihdoin terassin, josta sai kuohuvaa ja olutta! Aurinkokin näyttäytyi sopivasti ja pieni tauko oli tarpeen.

Päätimme vielä jatkaa kohti Eremitaasia kanavan reunaa pitkin. Neva-joen kanavat halkovat kaupunkia monin kohdin ja ovat kyllä kivan näköisiä ja tuovat kaupungille sen omaleimaisen ulkonäön.

Nevski Prospektin varrella tuli heti vastaan Kazanin tuomiokirkko, jonka voisi tsekata myöhemmin lähemmin.

Pienen taivaltamisen jälkeen päädyimme Eremitaasille, jonne mennään myös sisälle joku toinen päivä. Siihen pitää olla hyvin valmistautunut, sillä siellä on nähtävää 15 vuoden ajaksi, jos katsoisi teoksia 8 h joka päivä ja jokaista vain minuutin!

Yllättävän hyvin kävellen haltuun otettava kaupunki tämä on. Erehdyimme ottamaan metron takaisin hotelille, se oli pikkuisen väärä metro ja kävelimme loppujen lopuksi enemmän kuin suoraan Nevski Prospektia pitkin olisi kertynyt matkaa! Metro ei ole muutenkaan täällä kätevä lyhyillä matkoilla, sillä matka liukuportaita pitkin maan alle kestää pitkään, sillä metro on täällä todella syvällä. Se kulkee välillä Neva-joen alta. Maan alla joutuu monesti vielä lisäksi kävelemään paljon, ennen kuin pääsee metroon. No, sekin opittiin, kantapään kautta, kuten yleensä!

TOP 3 nähtävyyttä Teneriffalla

06/04/201910/04/2022 / matkamakinen / Jätä kommentti

Vaikka all-inclusive matkalla oltiin niin ei matkamakinen toki voi perus nähtävyystouhuakaan unohtaa. Vaikka sangriaa valuvat hanat parhaansa asiaa hankaloittivatkin.

TOP 3 nähtävyyslistat Teneriffalta pitävät kaiketi kaikki sisällään saaren keskellä nököttävän Teide-tulivuoren ja sen ympärillä leviävät upeat maisemat. Meidän rytmiryhmästä oli jo osa täällä aiemmin vieraillessaan siellä vieraillut niin se uhrattiin ensimmäisenä kaikentarjoilunjamukavuuden-alttarille.

Kaukaa sitä toki ihailtiin ja ihmeteltiin. Mahtava ja komia on.

Meidän retkueen listalla oli korkealla ihan tämä lähitienoon Los Gigantes; eli jättiläiset. Majesteettisen jylhä kivimuodostelma jonka juurella on idyllinen pikkukylä ja omalaatuinen ’natural piscinas’.

Aallot löivät omaa pärskähtelevää tahtiaan tämän uimapaikan toimintaan.

Maisemat ja tienoo vastasi aikalailla sitä mielikuvaa mikä seudusta ja Teneriffasta oli yleensäkin. Puhdasta ja viimeisteltyä ranta/hotelliasutusta kauttaaltaan. Täällä turisti on iloinen.

TOP 3 nähtävyyksiin Teneriffalla valikoitui myös pieni Mascan kylä joka toistui monessa yhteydessä must-see kohteena tällä saarella.

90 asukkaan kylä vajaan 700 metrin korkeudessa on kuulemma aina melko sumuisen sateinen ja siksi kaiketi myös huiman vehreä.

Matka paikanpäälle vaatii napakkaa pakkia mutkaisella ylös-alas-reitillä mutta perille päässeet palkitaan upeilla epäkanariansaarelaisilla maisemilla.

TOP 3 nähtävyyttä Teneriffalla -erikoismaininnan saa Siam Park-vesipuisto. Hienosti rakennettu ja huolela ylläpidetty vesipetojen keidas valloitti tämän poppoon sydämet.

Uikkareiden saumoja koettelevat raidit ovat vain yksi osa viehätystä tässä tripadvisorin Travellers’ Choice Awards listalla maailman parhaimmaksi rankatussa vesipuistossa. Pikkulapsiperheille on myös paljon tehtävää, nähtävää ja koettavaa.

Teneriffa: Los Gigantesin kylä

05/04/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

Lähdin siskon perheen kanssa aamukävelylle Los Gigantesin kylään, joka on parin kilometrin päässä tästä hotellista, joka sijaitsee oikeastaan nimestään huolimatta Puerto de Santiagon kylän liepeillä. Kylään mentäessä näkyvätkin valtavat laavakivikalliot, oletamme, että kylän nimi on niistä peräisin. Onhan nuo aika giganttiset.

Kylässä oli muutamia alkuperäisen näköisiä taloja, mutta hotellikylähän tämäkin on. Hotellit ovat levittäytyneet pitkälle vuoren rinteille. Kiva tunnelma kylässä oli silti.

Pikkuruinen kirkkokin kylästä löytyi ja sen edestä nätti aukio. Olikin jo jätskin ja päiväjuoman aika.

Takaisin hotellille olikin kunnon nousu, mutta ei kyllä haitannut. Sitten taas lounas maistui ja menimme loppupäiväksi altaalle mummin ja papan kanssa. Ihanan rento päivä oli. Reima oli koko päivän nuorison kanssa Siam Park vesipuistossa ja kertoo siitä lisää huomenna.

Teneriffa: Pappa 70-vuotta

05/04/201905/04/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

Torstaina juhlittiin koko päivä papan 70-vuotissynttäreitä. Vuokrasimme balilaistyyliset sängyt hotellilta ja nautiskeltiin siellä koko päivä auringossa ja sopivasti varjossakin loikoillen. Pappa sai elämänsä ensimmäiset ilmapallot! Oli jo aikakin!

Päivä sujui rennoissa merkeissä ja sikin sokin oltiin kolmella pedillä.

Balipedin saa omakseen hotellilta 25 eurolla ja hintaan kuuluu kuohuviinipullo ja pieni hedelmä ja suklaakakkutarjoilu.

Ihanat pedit oli kuitenkin illan tullen pakko jättää ja mennä laittautumaan juhlailtaa varten. Illaksi olimme varanneet ala carten, teemana oli italialainen ruoka.

Tilattiin alkuun kuohuvaa ja saatiin taas ihmetellä tätä paikallista tapaa kaataa kuohuviiniä.

Tottakai syötiin myös kakkua ja tarjoilijat toivat kakut pöytään asiankuuluvasti onnittelulaulua laulaen. Suklaakakku oli superhyvää!

Vietimme tosi kivan illan syöden ja jutellen. Aurinko laski merelle ja pian olikin aika siirtyä seuraamaan illan show.

Joka ilta turistien viihdykkeeksi täällä järjestetään esityksiä. Nyt oli vuorossa taikurinainen, joka olikin ihan taitava ja hävitti hoikan avustajansa uskomattoman pieneen boksiin.

Voi, että oli taas kiva päivä. Tässä vielä koko porukka teema-asuissa!

Teneriffa: Altaalla makoilua ja vähän urheiluakin

04/04/201905/04/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

Sunnuntaina tulimme ja koko maanantai maattiin oikein urakalla altaalla. Sääennusteet eivät pitäneet onneksi paikkansa, taivaalla sisämaassa vuorilla oli mustia pilviä, samoin merellä, mutta Los Gigantesissa vaan paistoi aurinko. Kuulemma tämä on Teneriffan aurinkoisin paikka, johtuen lähialueen vuorista ja Gomeran saaresta, jotka ilmeisesti blokkaavat pilviä hyvin. Tuo oli helppo maanantaina allekirjoittaa.

Meidän perhe on laajennetulla kokoonpanolla tällä kertaa liikenteessä, sillä mukana on myös Rasmuksen tyttöystävä Eve. Heillä on oma huone ja meillä on kahden huoneen huoneisto Minen kanssa. Meidän huoneista ei tarvitse montaa askelta ottaa, niin on suoraan action altaalla, jossa on kaikenlaista ohjelmaa turistien huvitukseksi pitkin päivää. Maanantaina olimmekin aktiivisia ja osallistuimme naisvoimin allasjumppaan.

Nuoret ovat käyneet kuntosalilla ja eilen olimme bodypumpissa. Se ei ollut Les Mills tunti vaan hotellin viihdyttäjien vetämä ja vähän sinne päin bodypump se kyllä oli, mutta hiki tuli ja aina saa tehoja kun laittaa rautaa tankoon! Jumppasalista ja kuntosalilta on kivat maisemat merelle.

Aamukävelyjä on tehty vaihtelevin kokoonpanoin ja kävipä Reima eilen juoksemassakin. Ylämäkiä riittää niitä haluaville. Keskiviikkona lähdimme siskon kanssa aamutuimiin kävelylle ja ihmettelimme laavamaisemia ja laavahiekkaista rantaa.

Kyllä tässä nyt on koko porukka päässyt hyvään lomamoodiin ja ollaan opittu olemaan tekemättä mitään ja nauttimaan oleilusta ja yhdessä olosta. Ehkä tässä vielä vähän loppuviikosta aktivoidutaan katselemaan saarta. Meidän perheellä on auto vuokrattuna ja tulimme sillä lentokentältä tänne hotelille. Tiistaina käväisimme sillä edes takaisin Playa de las Americasissa ja teimme siellä vähän ostoksia, sillä silloin oli huonompi ilma sään puolesta ja satoikin osan päivää.

Teneriffa: Buffashokki

04/04/201904/04/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

All inclusive -hotellien ruokailuthan tapahtuvat yleensä suurissa ravintoloissa, joissa valtavan pitkät pöydät notkuvat ruokaa, niin täälläkin. Kahtena iltana saa mennä halutessaan syömään ala carte puolelle. Ravintola on valtavan suuri ja korkea ja etuseinä on lasia ja maisema onkin nätti merelle päin. Lattia on marmoria, kuten tapana on. Tämä miljöö lisättynä useiden satojen ihmisten ruokailusta aiheutuvalla kilinällä ja kolinalla ja tuolien siirtelyllä ja juttelulla ei todellakaan anna edellytyksiä rauhalliselle ruokahetkelle. Olihan tämä tiedossa, mutta jotenkin se meteli oli kyllä shokki ekana iltana. Olikohan siinä samalla vähän matkustuspäivän väsymystäkin silloin ilmassa vai tottuuko sitä vaan kaikkeen, sillä muina päivinä se meteli ei ole niin paljon enää häirinnyt. Olemme kyllä syöneet ravintolan terassilla aina jos se on ollut mahdollista. Siinä on rauhallista, välillä vaan liian tuulista, meren rannalla kun ollaan ja aika korkealla. Ekana iltana se ruokakaan ei ollut oikein kummoista, mutta eilen oli italialainen ilta ja todella hyvää ruokaa samaten espanjalaisena iltana.

Tiistaille olimme varanneet ala carten koko porukalle ja siellä oli barbecue -teema. Olemme tässä kuvassa sinne syömään lähdössä mun uudessa psykedeelisessä haalarissa, jonka ostin samana päivänä kun allasalueella oli sopivasti mekko- ja haalarimyyjiä. Niin, taisin ostaa lisäksi kolme mekkoakin! Pitihän mullakin olla jotain hauskaa päällepantavaa kun Reimalla on hawaijipaita.

Sini oli ostanut miesvälle yhtenäiset lomapaidat ja naisille hatut. Eihän täällä isossa resortissa muuten löydä toisia, ellei ole yhtenäiset asut!

Lounaalla on melkein yhtä laaja valikoima ruokaa, kaikille löytyy varmasti jotain ja millään ei pysty maistamaan kuin pientä osaa tarjolla olevista ruuista. Varsinkin, kun meikäläinen aina jättää tilaa jälkiruuille, jotka ovat olleet todella hyviä, kaikenlaisia leivonnaissia ja tietenkin jätskiä kastikkeineen.

Teneriffa: Matkamakinen makaa resortissa

04/04/201905/04/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

Isäni täytti viime viikolla 70-vuotta ja siskon kanssa aloimme syksyllä miettimään, että nyt lähdetään porukalla reissuun. Meidän perhe, siskon perhe sekä vanhempamme kaikki reissaamme joitakin kertoja vuodessa ja kukin tahollaan. Monesti ollaan ajateltu, että pitäisi lähteä yhdessä jonnekin, mutta jokaisella on omat aikataulut ja reissukohteet eikä olla saatu aikaiseksi järjestää yhteistä matkaa. Nyt sille oli ainakin tarpeeksi hyvä syy, samalla saisimme juhlistaa papan 70-vuotispäivää. Ajankohtaa rajasi meidän Rasmuksen ylioppilaskirjoitukset, jotka päättyivät viime viikolla eli ihan oikeana päivänä 27.3. reissuun ei päästy, mutta melkein heti perään kuitenkin. Kohdetta mietittiin jonkin aikaa ja samaten 11 hengen porukan asumismuotoa ja ruokailuja. Joku ihana villa kokonaan meille jossain kivassa kohteessa oli ensin mielessä, mutta niitä katseltuamme totesimme aika pian, että ei se taidakaan olla kovin kätevä vaihtoehto. Suurimmat villat ovat melkein aina aika syrjässä, eikä palvelut ole ihan ääressä ja autolla pitäisi sitten aina lähteä syömään ja liikkua. Kukaan ei meistä halua paljoa kokkailla lomalla eli ravintoloissa kuitenkin pääasiassa syötäisin. Lisäksi 11 henkilölle pitäisi oikeastaan tilata aina pöytä, että mahduttaisin samaan ravintolaan syömään. Matkassa on monenikäistä porukkaa ja teinien ja pikkuväen unirytmit ovat varsin erilaiset. Se vaihtoehto alkoikin tuntumaan liian monimutkaiselta, edellyttäisi liikaa suunnittelua ja asettaisi aikataulurajoitteita ja tulisi helposti turhaa sähläämistä ja hermojen kiristelyä. Etelä-Euroopassa voisi hyvällä säkällä olla ihan kelpo kelit, mutta ei välttämättä vielä huhtikuun alussa uintikelit. Kovin pitkälle lennolle ei haluttu lähteä ja niinpä kohteeksi valikoituikin sitten aika pian Kanariansaaret ja hotelliksi all inclusive-ratkaisu, jossa ruokaa ja juomaa on tarjolla kaikkien tarpeisiin ja aikatauluista riippumatta. Teneriffan saarelle sitten päätettiin lähteä ja paikaksi valittiin aika rauhallinen Los Gigantes. Reissu tilattiin TUI:lta ja hotelli on Blue Star Costa Los Gigantes.

Hotelli on valtava kompleksi, alueella on kolmekerroksisia taloja 18 kpl, joissa kussakin 20-30 huoneistoa, kolme uima-allasta, lasten altaita, lasten leikkipaikkoja, spa palveluineen, kuntosali, urheilukenttiä, kiipeilypuisto, useita baareja ja ravintoloita. Alue on oikein nätti ja hyvin hoidettu ja sijaitsee korkealla. Saimme huoneen, josta ei ole montaa askelta uima-altaalle ja baariin. Sopii meille!

Nälkä täällä ei tule, eikä jano. Aamupala ei ole vielä loppunut, kun allasalueen snack baari jo aukeaa klo 10 ja se on auki klo 17 asti. Aamupala ei ole oikein vielä laskeutunut kun pitää jo mennä lounaalle ja illalla on tietenkin vielä päivällinen syötävä. Buffapöydät ovat aivan älyttömät, kuten yleensä näissä paikoissa. Paikalliset alkoholijuomat kuuluvat hintaan, omat hanat viineille, sangrialle ja oluelle, kuohuvaa ja drinkkejä saa baarimikolta.

Sääennusteet olivat pikkuisen pessimistiset meidän lomaviikon säiden suhteen. Ensimmäinen päivä, sunnuntai, oli ainut jolle ei luvattu ollenkaan sadetta. Kaikille muille päiville luvattiin aurinkoa, pilviä ja sadepisaroista. Joillekin päiville pelkkää vesisadettakin. Forecan ennusteet olivat kaikista pessimistisimmät, accuweather oli positiivisin. Päätinkin seurata sitä. Ylipäätänsä vaikutti siltä, että Teneriffan saaren säätä on vaikea ennustaa, sillä sääennusteet vaihtelivat todella paljon, riippuen mistä sivustolta katsoi.

Ekana päivänä piti paistaa ja niin paistoikin. Hetken aikaa sekoiltuamme resortin kaduilla ja ihmetellessämme mistä mikäkin asia löytyy, selvitimme tiemme kuitenkin syömään snack baariin ja altaalle.

Loma on alkanut, jee!!

Malta: Gozon idyllinen saari

21/10/201806/04/2019 / matkamakinen / Jätä kommentti

Blue Lagoonin virallisesta satamasta, ei siis siitä minne Comino Ferries meidät toi, näytti lähtevän samanmoisia pienehköjä veneitä Gozon saarelle. Siitä sai suoraan ostettua viidellä eurolla / henkilö liput ja vene lähtikin matkaan Gozolle saman tien. Vene vei Mgarrin satamaan ja sieltä lähtee busseja saaren suurimpaan kaupunkiin ja Maltan entiseen pääkaupunkiin Victoriaan. Elämän tahti Gozolla tuntui heti leppoisemmalta ja Victoria, toiselta nimeltään Rabat, oli oikein nätti kaupunki. Vähän kuin pieni Valletta, paljon idyllisempi, keskiaikainen sekin.

Täällä oli juuri niitä minun niin rakastamia hiljaisia ja kapeita kujia, ihanaa!

Kaupunkia hallitsee kukkulan päällä oleva linnoitus nimeltään Cittadella, joka on matkaoppaan mukaan tehty sinne jo 1400 -luvulla. Turkkilaiset ovat hyökänneet Gozoon v. 1551 ja vieneet lähes 7 000 kaupungin asukasta mukanaan orjiksi. Siitä lähtien saarelaiset pysyivät öisin linnoituksen suojissa. Nykyään Cittadella on asumaton ja sen muureja pääsee kiertelemään ja sieltä avautuu hienot näkymät kaupunkiin ja sitä ympäröivään maaseutuun.

Pitkä päivä oltiin oltu matkassa, mutta vielä piti saada gelatot ennen kotiin lähtöä.

Sitten hyppäsimmekin bussiin joka ei suinkaan vienyt meitä takaisin Mgarrin satamaan suorinta tietä, vaan kierteli vaikka kuinka monta pientä kylää. Se ei itse asiassa minua haitannut, sillä ne kaikki näyttivät tosi kivoilta ja tulipa samalla nähtyä saarta enemmänkin. Pieni epäusko siinä kyllä tuli, että päästäänkö ollenkaan satamaan ja muutamat muutkin turistit siinä jo alkoivat kyselemään, että päästäänkö sinne satamaankin vielä tämän päivän puolella. Piti vielä tarkistaa kuskilta asia ja kyllähän me Mgarriin sitten lopulta päästiin. Ilta pimeni jo kun lähdimme sillä isolla lautalla takaisin Maltan saarelle. Olipa kiva päivä.

Jos tulet Maltalle, niin kyllä kannattaa käydä myös näillä kahdella pienemmällä saarella. Muutenkin, kierteleminen kannattaa. Älä jää jumiin hotellille!

Malta: Blue Lagoon

21/10/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Perjantaille oli luvattu ihanteellista rantasäätä ja kaikista hienoin ranta koko Maltalla olisi monenkin lähteen mukaan Cominon saarella sijaitseva Blue Lagoon. Meistä neljästä kolme kärsii hyvin helposti matkapahoinvoinnista ja kaikenlaiset laivalla kulkemiset jätetäänkin sen takia usein meidän matkoilla väliin. Cominolle olisi kuitenkin vain 25 minuutin laivamatka ja ajateltiin, että kyllä me noin olemattomasta matkasta selvitään. Olin lisäksi lukenut, että ainakin Gozon saarelle menee tosi iso lautta, jossa on autojakin sisällä eli oletin, että Comino Ferries, joka bongattiin netistä olisi varmaankin myös joku aika iso paatti. Siinä olin täysin väärässä. Kyseessä oli aivan tavallinen vene, johon mahtuu ehkä parikymmentä ihmistä ja kun näimme sen tulevan satamaan meitä ja muita turisteja hakemaan huomasimme, että sehän keikkuu joka suuntaan. Minä ja lapset otimme äkkiä matkapahoinvointilääkkeet. Reima on ainut, joka pärjää merenkäynnissä meidän perheestä ilman niitä. Enää ei voitu perua, liput oli ostettu ja silmissä jo siinti Blue Lagoonin upeat maisemat!

Varsinainen merimatka ei kestänyt edes sitä 25 minuuttia, sillä hyvin pian olimme jo Cominon saaren suojissa ja matkaan sisältyi pieni luolien katselukierros ennen perille pääsyä.

Perillä emme tulleet minnekään varsinaiseen satamaan, vaan pienelle betonilaiturille, josta ei ollut minkäänlaista polkua minnekään. Meille vaan kerrottiin, että kiivetkää ylöspäin, siellä on tie ja että paluumatka lähtisi samasta paikasta. Ei tämä meidän perheelle mikään ongelma ollut, mutta mietin, että jos olisi ollut mukana pieniä lapsia tai huonompijalkaista vanhempaa väkeä, niin siinä olisi ollut melkoinen työ päästä polulle. Rattaita tänne ei kannattaisi raahata missään tapauksessa. Maisemat olivat kyllä upeat jo ennen kuin pääsimme varsinaiselle Blue Lagoonille. Hyvä, että tultiin tänne!

Pienen, mutta hikisen kävelymatkan päästä olimmekin perillä. Paikalla oli myös paljon muita turisteja, tottakai. Väkeä ei kuitenkaan ollut aivan mahdottomasti, voin kuvitella minkälaista täällä on sesonkiaikaan. Ei välttämättä löydä pyllyllensä tilaa ollenkaan. Vastarannalle pääsi uimalla. Vastapäätä olevalla saarella oli iso luola, johon pääsi sisälle. Suurimman osan matkasta olisi voinut itse asiassa kävellä, mahdollisesti kun vesi on matalalla sinne voi kävellä kokonaan. Jäin vahtimaan suosiolla tavaroita, kun Reima ja lapset lähtivät sinne seikkailemaan.

Viihdyttiin laguunilla monta tuntia. Meillä oli eväitä mukana, mutta paikan päältä olisi saanut kyllä hyvin ostettua ruokaa ja juomaa. Käteistä kannattaa olla mukana.

Samalla pikkuveneellä olisimme päässeet takaisin Maltan saarelle, mutta ihan laguunin vieressä oli Gozon saari ja päätimmekin lähteä sinne suoraan Cominolta. Viiden euron hintaan saatiin liput yhtä pieneen veneeseen, mutta matka ei kestänyt kuin varmaan kymmenen minuuttia. Lisää Gozosta myöhemmin!

Malta: Kun mikään ei mene putkeen

18/10/201821/10/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Torstaille oli luvattu aika pilvistä säätä, kovaa tuulta ja iltapäivälle ukkostakin. Ei ollut tulossa rantapäivä ja päätimme lähteä tutkailemaan Mdinaa – hiljaista kaupunkia ja sen vieressä olevaa Rabat -nimistä kaupunkia, jossa olisi hautakatakombeja. Molemmat olivat sisämaassa ja ajateltiin, että siellä ei ehkä tuulisi niin kovaa kuin tässä rannikolla. Kaikki alkoi hyvin ja otimme bussin Burmarradin kylään, josta olisi jatkoyhteys Mdinaan. Burmarradin pysäkillä odottelimme kaikessa rauhassa bussia, niitä kun ei mennyt kovin usein oikeaan suuntaan. Bussi tuli sitten ja se oli aivan täynnä, eikä kuski voinut muuta kuin levitellä käsiään ja ajoi ohi. No, odotamme seuraavaa, sitä ei kuulu. Kun vihdoin tulee, on sekin täynnä, eikä mahduta mukaan. Samalle pysäkille alkaa kertymään väkeä, eikä kukaan ole menossa ohi vilahteleviin Valletan suuntaan meneviin busseihin, vaan koko porukka odottaa samaa seuraavaa Mdinan bussia kuin mekin. Olimme olleet siinä vaiheessa jo varmaan tunnin pysäkillä ja kaikkia alkoi pikku hiljaa tuskastuttamaan se homma. Siinä joutessa kuvasin bussipysäkin ympäristöä ja tältä siellä näytti. Aina ei ole niin idyllistä ja kaunista.

Joskus toisaalta rumakin on kaunista:

Itse asiassa nämä näkymät ovat varsin tyypillistä maltalaista katukuvaa. Talot ovat suurimmaksi osaksi aika huonokuntoisia ja osa näyttää hylätyiltä.

Siinä odotellessa todettiin, että jos kolmanteen bussiin emme mahdu, niin ei enää odotella. Takseja ei näkynyt missään, yksi ajoi ohi. Niitä ei ylipäätänsä täällä paljoa tunnu olevan. Kolmas bussi tuli, oli aivan täynnä – ei pysähtynyt. Marssimme bussipysäkiltä kohti kylän keskustaa, tai siihen suuntaan missä kuvittelimme sen olevan. Ajattelimme, että käydään lounaalla ja mietitään mitä tehdään. Kylän keskustaa ei löytynyt tai sitten sellaista ei ollut. Parin kadun kulman päästä löytyi jonkinlainen baari ja rohkeasti astuimme sisään paikallisten joukkoon. Mikään ei maksanut mitään siellä ja tilattiin ruokaa. Reima ja lapset saivat ihan ok ruokaa, mutta minä tilasin kanaleivän, joka maistui vähän kummalliselta. En syönyt sitä paljoakaan, sillä sen verran olen matkoilla oppinut, että jos joku ei maistu hyvältä, niin sitä ei kannata syödä. Myös ketsuppipurkki pöydässä oli sen verran tahmainen, että ajattelin, että jos nyt ei tule mahatautia kenellekään, niin sitten ainakin porukan vastuskyky kasvaa. Luulen, että suomalaisten standardien mukainen ravintoloiden hygieniatasosta kertova Oiva -merkintä ei siinä paikassa olisi ollut se hymyilevä naama!

Siinä syödessämme meitä jo nauratti, olimme olleet reissun päällä varmaan kaksi ja puoli tuntia ja olimme päässeet kämpiltä ehkä 3 kilometrin päähän! Mitä ajan tuhlausta! Sää oli edelleen pilvinen ja päätimme lähteä tsekkaamaan Popeye Villagen. Lähdimme bussilla takaisin päin ja sinne suuntaan pääsi oikein hyvin, vaihdoimme bussin Melliehassa ja nopsasti olimmekin jo perillä. Tämä Kippari Kallen kylä on rakennettu 1980-luvulla ja siellä on kuvattu Disneyn Kippari Kalle -elokuva. Aika hauskan näköinen paikka se olikin. Taloihin pääsi sisälle ja ne oli sisustettu yksityiskohtaisesti. Ehkä olivat juuri sellaiset olleet kuvattaessa elokuvaa. Oli postitoimisto, hammaslääkäri, leipomo, kauppa ja ravintola.

Mutta ei tästä paikasta tuleville sukupolville mitään erityistä kerrottavaa ole. Pienten lasten kanssa varmaan ihan ok, emme olleet ehkä ihan kohderyhmää. Tai pitäisikö olla Kippari Kalle fani? Onko sellaisia? Suurin osa siellä vierailevista turisteista oli kyllä aikuisia ilman lapsia.

Alueella olisi ollut mahdollisuus uida poukamassa ja pikkulapsille oli kivan näköinen uima-allasaluekin. Nyt ei ollut uimakelit ja viihdyimme paikassa ehkä tunnin ja sitten lähdettiin taas bussipysäkille. Aikataulun mukaan bussin pitäisi tulla ihan pian. Mutta eipä tullut ei. Odotettiin ja odotettiin, ei tule ei. Aikataulut ovat täällä lähinnä vitsi, se oltiin kyllä jo aiemminkin todettu. Onneksi ei sentään satanut, vaikka mustia pilviä olikin koko ajan taivaalla. Se tästä olisikin vielä puuttunut. No, tulihan se bussi sieltä vihdoin ja mahduttiin hyvin kyytiin. Tästä päivästä kuitenkin jäi mieleen lähinnä bussipysäkeillä norkoilut. Voisihan sitä lomaansa paremminkin viettää.

Sitä ollaan ihmetelty, että miten täällä pärjäisi bussikyydeillä varsinaiseen sesonkiaikaan. Matkamäkinen suositteleekin auton vuokraamista, jos vaan uskaltaa. Neljässä päivässä toki silmä on tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen, mutta varsinkin liikenneympyröissä tuntuu kyllä vieläkin siltä, että väärän suuntaan mennään. Illalla se ukkonen sitten tuli. Ei jaksettu lähteä mihinkään kauas syömään, vaan mentiin vastapäätä asuntoa olevaan Shaukiwan -kiinalaiseen, joka oli saanut Tripadvisorissa hyvät arvostelut. Hyvää ruoka saimmekin.

Ai niin, ei tullut vatsatautia kenellekään. Vastustuskyky siis vaan lisääntyi!

MatkaMakinen

TIETOTEKNINEN PÄIVITYSKIRJA MAAILMALTA