Clearwater oli nähty ja oli muutenkin lähtöpäivä Orlandoon. Aamusta otimme pienen mietintätauon miten päivän viettäisimme. Tampan alueella asuu 2,5 miljoonaa asukasta eli se on aika iso kaupunki pilvenpiirtäjineen vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Sehän oli muutenkin matkan varrella Orlandoon. Tämä ei ollut kuitenkaan ihan yksinkertaista, iso kaupunki ja vähän huonosti tehdyt kotiläksyt. Googleen oli laitettu jonkun downtownin public parkingin halli, joka oli suurin piirtein huudeilla. Se oli kuitenkin täynnä ja harhailimme parillakin parkkipaikalla. Osaan sai pysäköidä vain jollain työntekijöiden koodilla, yksi maksoi minimissään 40 dollaria. Tuntui vähän turhan kovalta hinnalta päättömästä harhailusta Tampan keskustassa. Aluekin näytti enemmän liikekeskukselta kuin shoppailupaikalta. Ajeltiin sitten siinä hetki ja ihmeteltiin mestoja.

Suuntasimmekin sitten Tampan vanhaan kaupunkiin eli Ybor-cityyn. Erikoista alueessa on sen historia. Alueen perustivat maahanmuuttajat, jotka myös omistivat myöhemmin suurimman osan alueesta. Tämä oli erikoista Amerikassa, ja varsinkin 1880-luvulla. Alueesta kehittyikin hyvin monikansallinen yhteisö, jonka pääelinkeinoksi nousi sikariteollisuus ja se tunnettiinkin pitkään nimellä ’cigar city’. Alueelta löytyy vieläkin useita sikarikauppoja. Olipa hyvä tuoksu vaikka en tupakkaa tai sikaria polttelekaan.

Koska oli aamupäivä, niin Ybor-City oli kovin uinuva. Kaikki merkit viittasivat kuitenkin siihen että se taitaa olla varsinainen bilemesta iltaisin. Tämän meille Google myöhemmin vahvistikin. Poikkeava se oli ainakin arkkitehtuuriltaan ja oli oikein mukana käveleskellä siellä hetki.

Turisteja ihmetytti kadun laatoituksessa olevat nimet ja nyt illalla selvisikin, että se oli kaupunginosan tapa rahoittaa uudelleenrakennusta ja matkailua eli lahjoita ja saat nimesi katuun!

Tampasta lähdettyämme Rasmuksella oli toiveena, että pysähtyisimme lounaalle jonnekin aitoon amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Paikaksi arvottiin Google mapsista Polk City. Se olikin todellinen pikkukaupunki maaseudulla ja ”pääkadun” varrella oli kaksi ravintolaa, valitsimme Polkcity BBQ companyn. Nyt oltiin aidossa maaseutumeiningissä, paikallisia miehiä siellä lounaalla muutamia ja herätimme selvästi ihmetystä. Naapuripöydän miesporukasta heti kysyttiinkin mistä olemme. Kun kerroimme olevamme Suomesta he sanoivat että ajattelivat ensin että ehkä olemme Saksasta mutta olimme liian ”cool to be germans”. Tilasimme lounaat ja Rasmus otti paikan erikoisuuden General Van Fleet platen. Siinä olikin syötävää, kuten arvata saattoi! Ihan järkky lihamättö.

Illalla piti oikein googlata kukas tämä General Van Fleet mahtoi oikein olla. Hän oli amerikkalainen sotasankari joka palveli maailmansodissa sekä Korean sodassa. Sotilasuransa jälkeen hän vietti eläkepäivänsä kyseessä kaupungissa ja eli 100 vuotiaaksi ja sai oman kadun nimenkin kylään. Vai niin, kaikkea sitä matkoillansa oppii. Kivointa ja mielenkiintoisinta usein on poiketa pääväylältä jonnekin randomipaikkaan ja nähdä aitoa paikallista meininkiä.

Saavuimme Orlandoon hyvissä ajoin. Ennen MM-kisoja Orlandossa on Disney All Star Sports Resortissa Show case, jossa kaikki kisaavat joukkueet nostattavat kisatunnelmaa esittämällä osan ohjelmasta. Nyt oli Amerikkaa, sillä paikka oli valtava hotelli, jonka sisäpiha oli kuin jenkkifutiskenttä. Aika kiva juttu, tytöt nauttivat vaikka oli järkyttävän kuumaa.

Meidän hotelli Clearwaterin kaupungissa on pieni ja hauskan karibialaishenkinen. Vieressä oli tietyömaa ja kauhulla ajateltiin että aamulla siinä varmaan aikaisin jo koneet kulkee ja työmiehet huutelee, mutta ei. Saimme nukkua rauhassa, emme toki pitkään vieläkään osanneet nukkua aikaeron takia.

Aamupalaa ei ollut hotellilla tarjolla joten lähdimme etsimään aamupalapaikkaa ja päädyttiin oikein periamerikkalaiseen dineriin aamupalalle. Syötiin aivan kauhean isot annokset. Hyvää oli ja palvelu ihanan rempseää. Ei tuntunut turistipaikalta, loossitkin vanhat ja näytti siltä että se paikka on ollut siinä iät ja ajat.

Sitten katsastamaan paikallinen ranta, 4 km pitkä Clearwater Beach ja saman niminen kaupunginosa, joka oli täynnä valtavan suuria hotelleja, pilvenpiirtäjiä ainakin suomalaisen mielestä. Ihmisiä oli todella paljon rannalla eikä ihme. Ilma oli paahtava. Hiekka oli vieläkin hienompaa kuin Fort Myersissä jos vaan mahdollista ja tosi valkoista. Uintia ja makaamista jaksettiin melkein neljä tuntia mutta sitten oli pakko lähteä etsimään varjopaikkaa.

Päädyimme läheiseen Hootersiin, pitihän sekin nähdä. Siellä oli nättejä tarjoilijatyttöjä niukissa vaatteissa kuten konseptiin kuuluu. Ruoka oli ok, mutta ei ihmeellistä. Opimme, että koko Hooters ketju on saanut alkunsa juurikin täältä Clearwaterista vuonna 1983.

Clearwater ja Fort Myers ovat tavallaan hyvinkin samankaltaisia; isompi keskus josta lähtee pitkä ja komea silta riutanomaiselle saarelle jossa on surffihenkinen rantaparatiisi. Mutta siihen ne yhtäläisyydet loppuvatkin, Fort Myers on tunnelmaltaan letkeä, ulkoasultaan omaleimaisen värikäs. Clearwater taas jyhkeiden hienosteluhotellien sävyttämä ja kliininen. Tykkäsin itse molemmista mutta kiva kotikutoinen tunnelma viehätti Fort Myersissä.

Jännä piirre molemmissa kohteissa oli se, että kummassakaan ei rannalle saanut palveluja. Oli bisse- tai pissahätä niin piti tallustella tovi poispäin rannalta ennenkuin alkoi paikkoja löytyä. Eurooppalaisilla rannoilla on pikkubaarit sulautuneet rantoihin ja jätskiä ja vettä tuodaan ihan rantapyyhkeille asti.

Evergladesilta kesti noin puolitoista tuntia autolla Fort Myersiin tai itse asiassa Fort Myers Beachin alueelle. Paikka oli aika randomisti valittu. Tiesimme vain, että kaikki länsirannikon pikkukaupungit ovat aika idyllisiä rantakohteita. Huoneistohotelli Matanzas Inn oli kertakaikkiaan upealla paikalla kanaalin varrella.

Allasalueella oli rauhallista ja saimme sen omaan käyttöömme illan suussa kun saavuimme. Kylmät juomat baarista ja kyllä kelpasi.

Sunnuntaina lähdimme tutustumaan tarkemmin pikkuiseen kylämme keskustaan, talot olivat kuin Karibialla. Ihanan värikkäitä ja idyllisiä. Kertakaikkiaan rento tunnelma. Olimme poikkeus joukossa, paikka oli selvästi amerikkalaisten turistien kansoittama. Tätä kyllä voi suositella rentoon lomailuun.

Rannalla oli pitkä laituri ja siellä paikallisia ja turisteja kalastamassa. Kalaa näyttikin tulevan.

Päivä oli todella kuuma, vesikin niin lämmintä Meksikon lahdessa, että ei se paljon viilentänyt. Aika monta tuntia kuitenkin makoiltiin rannalla.

Meillä oli vain yksi yö varattuna hotellissa ja päätimme lähteä käymään vielä saarella jonne näytti menevän hieno silta jonkin matkan päässä. Kyseessä oli Sanibell -niminen saari ja voi mikä yllätys rannalla olikaan. Se oli aivan täynnä simpukoita, siis niin kauniita ja joka paikassa. Rannalla, vedessä, valkoisten lisäksi myös osaksi mustia ja punaisia. Isojakin! Pakkohan niitä oli kerätä vähän matkamuistoksi.

Ranta oli rauhallinen ja makoiltiin kunnes alkoi ihossa tuntumaan siltä, että on parasta palata autolle ja lähteä kohti Clearwateria. Sinne oli melkein kolmen tunnin matka. Rento päivä oli, nautittiin.

Eveeglades on suoalueella sijaitseva kansallispuisto, joka on kuuluisa alligaattoreista ja vedessä kasvavista mangrovemetsistä. Se on Unescon maailmanperintöaluetta ja kooltaan n. 6 000 neliökilometriä. Maisema vaihtui Miamin pilvenpiirtäjistä nopeasti silmänkantamattomiin ulottuvaksi suoksi ja myöhemmin vaihtelevammaksi suo- ja metsämaisemaksi. Ei kauaa oltu ajeltu kun Rasmus jo bongasi alligaattorin lekottelemassa jonkin vesiputken päällä. Minä nappasin matkapahoinvointilääkkeen varmuuden vuoksi sillä luvassa oli suokiiturilla ajelua mangrovemetsissä ja arvelin että ei ole ehkä koko matka ihan hitainta vauhtia, vaan luvassa ehkä melkoista mutkittelevia myös. Onneksi olimme jo Suomessa buukanneet valmiiksi ajelun, sillä meidän edellä myytiin ei oota joillekin turisteille.

Captain Jacks airboatridesille pääsimme aikataulun mukaan. Tämmöisiä aluksia siellä oli kymmenkunta.

Kyseessä oli kuuden hengen suokiituri joka piti aikamoista meteliä. Air boat, suokiituri eli rämevene on työntöpotkurilla toimiva latteapohjainen vesi- ja suokulkuneuvo. Moottorin voima välittyy siinä ilmaan. Aluksessa käytetään joko auton tai lentokoneen moottoria. Ne ovat suosittuja esimerkiksi erityisesti täällä Floridan rämealueilla Evergladesissa. Meillä oli kuulosuojaimet ja sieltä saimme kuunnella matkan edetessä selostusta alueen luonnosta.

Oli oikein mukavaa, kunnes kuski sanoi että ottakaa vähän jostain kiinni, nyt mennään!! Aika kovaa kyytiä saimmekin sitten ja mutkittelimme kapeita kujia siellä magrovepuiden keskellä. Mangrovepuut tosiaan kasvavat suoraan vedestä.

Ihan ok oli silti se kyyti minullekin, matkapahoinvoivalle arkajalalle, joka yleensä välttää kaikkea tämmöistä. Reima ja Rasmus nauttivat tietysti täysin rinnoin.

Pysähdyimme isommalle järvelle ja siellä olikin kaksi alligaattoria väijymässä mangrovepuiden suojissa. Ihan lähelle päästiin, liiankin… Kiva kokemus oli kaiken kaikkiaan.

Piipahdimme Evergladesin kaupungissa pikaisesti syömässä ihanan boheemissa kalaravintolassa ja ihmettelimme korkealle pylväiden päälle rakennettuja taloja. Nousuveden haitat hurrikaanien sattuessa ja veden noustessa estetään näin – fiksua.

Pieni kaupungintalo oli kyllä oikein amerikkaa, hieno!

Uberi vei meidät perjantaina aamusta lentokentän autonvuokrauspaikkaan, sillä olimme varanneet auton sieltä, että voisimme palauttaakin auton sinne viimeisenä lomapäivänä. Miami Beachillä auto olisi ollut aivan turha. Nopeasti päästiinkin Car rental centeriin, joka on aivan erillinen suuri yksikkönsä lentokentän alueella. Homma sujui kohtuullisen nopeasti reilun puolen tunnin jonotuksen jälkeen. Virkailijan näpytellessä konetta Reima alkoi kaivella passin lisäksi myös ajokorttia esiin. Ajokortti ei ollutkaan lompakossa! Oli tyhjännyt kotiin turhia kortteja, mutta ei tietenkään ajokorttia. Lompakko toki sitten löysempi että oliko pudonnut jonnekin. Ensimmäinen ajatus oli että voi apua mun on sitten ajettava ja auto tulee mun nimiin. Aloin puolestani kaivelemaan kukkaroani ison laukun uumenista sillä olin ottanut vain pankkikortin minikokoiseen käsilaukkuuni. Kukkaro löytyi nopeasti, mutta ajokortin lokero oli tyhjä! Reima hoksasi, että hänellä on kyllä henkilökortti mukana ja näyttää sitten pokkana vaan sitä. Rasmus on 21-vuotta ja täällä pitää olla vähintään 25-vuotias, että voi vuokrata auton. Siis apua!! Meillä on semmoinen reissu, että paikat vaihtuu tiuhaan eikä voida tehdä tätä matkaa ilman autoa eikä täällä muutenkaan pärjää missään kaupungissa Miamia lukuun ottamatta ilman autoa. Ajattelin, että meidän ajokortit on ehkä varastettu hotellihuoneesta vai voiko olla niin että minäkin olen pudottanut sen puolityhjästä lompakosta. Olin myös tyhjentänyt ylimääräiset etukortit ja monenmoiset jäsenkortit pois kukkarostani. Virkailija ei hoksannut meidän panikointia ja yritimme vaan pitää pokkaa ja kauhulla odotimme hetkeä kun ajokorttia pyydettiin.

Reima antoi henkilökortin ja virkailija ei hoksannut että siinä lukee identity card, ei suinkaan driving lisence. Paperit tuli kuntoon ja me jäimme ihmettelemään kahden ajokortin kohtaloa, mutta olimme huojentuneita että saimme auton, voi huh! Kun tilanne oli lauennut tajusin että olin pikkulaukkuuni siirtänyt pankkikortin lisäksi samaan pikkulokeroon myös ajokorttini mutta siinä hetkessä en olisi asiaa tajunnut.

Sitten autolle, joka löytyi ruudusta J801 ongelmitta ja laukut heitettiin takakonttiin. Siihen tulee sitten italialainen 4 henkinen perhe paikalle ja kysyy mikä parkkiruudun numero meillä on. Sanoimme että tämä J801 ja he näyttivät paperia, että niin on heilläkin. Ei voi olla totta! Samasta autosta tehty kahdet paperit. Hetken hämmennys mitä tehdään, me olimme ensin paikalla, mutta tuntui lapselliselta siihen vedota. Ongelma oli yhteinen, näin jo silmissäni sen järkyttävän jonon vuokrauspisteellä ja uudet selvittelyt… Kohteliaasti sanoin valkoisen valheen, että anteeksi aivan kauheasti mutta meillä on jo kova kiire seuraavaan paikkaan. Perheen isä totesikin siihen heti että olitte myös paikalla aikaisemmin. Niin he kääntyivät kannoillaan ja lähtivät päät painoksissa lampsimaan kohti autonvuokrauspaikkaa pari kerrosta ylemmäs. Me kiitettiin hyvää onneamme kahteen kertaan tässä prosessissa ja laitettiin nasta lautaan ja nokka kohti Evergladesin kansallispuistoa.

Olimme aamusta asialla ja lähdimme jo yhdeksän aikaan kävelemään Beach Walkia pitkin kohti South Beachia, joka on se ikonisin Miami Beach. Hotellimme sijaitsee Mid Beachilla ja siitä Pohjoiseen jatkuu vielä North Beach. Yhteensä rantaviivaa ja puhtaan valkoista hiekkaa on n. 15 km verran.

Ilma oli kuuma ja kostea vaikka aurinko oli pilvessä, lämpötila lähenteli kolmenkymppiä. Onneksi tuuli kuitenkin mukavasti ja oli ihanaa nauttia lämmöstä. Saman tien piti alkaa kuvaamaan kuuluisia rantavahtien koppeja, ne olivat kyllä toinen toistaan söpömpiä.

Teki hyvää kävellä eilisen matkustuspäivän jälkeen ja ihastella rannan hotelleja art deco -hotelleja.

Nautittiin päivästä syöden ja juoden. Rahaa paloi ihan kiitettävästi, sekä ruoka että juoma on ainakin täällä kyllä ihan hinnoissaan. Ei Suomessa saa millään tuhlaantumaan tavalliseen lounaaseen kolmella pienellä oluella 100 euroa! Paikka oli aivan tavallinen, mutta ruoka toki hyvää. Tarjoilupalkkio 20% ja kaikenlaista veroa vielä tulee listahinnan päälle. Mutta no, kerrankos täällä ollaan!

Välillä käytiin rannalla makoilemassa ja aurinkoa ottamassa. Päivä meni niin nopeasti että jäätiin suoraan ihmettelemään vielä iltaelämää. Nukkumaan mennessä askeleita oli kertynyt 25 000 että aloitettiin sitten heti jumittamalla pohkeet!

Taksi toi meidät sukkelasti Hotelli Venezian joka on Miami Beachilla. Oi mikä ihana kuumuus! Lähempänä kolmeakymppiä oli lämpötila vaikka ilta oli jo kahdeksan. Kävelimme heti rantaan, kaunista. Tuskin maltan odottaa huomista.

Olen ajatellut, että tuskinpa matkustetaan yhtään minnekään niin kauan aikaa kun on kaikenlaisia erikoisjärjestelyjä matkustamisessa koronan takia. Muutamien tuttavien matkalle lähtö on kuulostanut melko ärsyttävältä kaiken maailman maahantuloon liittyvien selvittelyiden takia. Millä ehdoilla ja saa matkustaa ja minne, sitten saa vielä jännätä onko koko matkaseurue terveenä. Selvää kuitenkin oli joulukuusta lähtien, että Floridaan lähdetään nyt pääsiäisen aikaan, sillä matkalla on erityinen syy: menemme katsomaan cheerleadingin maailmanmestaruuskisoja Orlandoon. Tyttäremme Minea edustaa Suomea tyttöjen maajoukkueessa: Team Finland All Girl Junior Elite.

Maahantuloon USA:aan vaaditaan negatiivinen koronatesti, joka tulee ottaa aikaisintaan päivää ennen matkaa. Ajalla ei ole väliä, kunhan päivämäärä on aikaisintaan edellinen päivä. Lisäksi pitää täyttää 7 sivuinen lomake, joka on helppo jos on ottanut koronarokotteet. Vain rasti ruutuun ja nimi alle. Lensimme Suomesta Arlandaan ja siellä tarkistettiin koronapassi, se lomake piti olla paperisena ja jätettiin virkailijalle ja lisäksi piti esittää todistus negatiivisesta testituloksesta. Muodollisuudet menivät näistä huolimatta varsin jouhevasti. Testissä kävimme Helsingin Malmilla, Medipulssissa ja oli edullinen 50 euroa antigeenitestistä. Nopeasti noin 15 min kuluttua jo kilahti sähköposti ja vaadittava lääkärin allekirjoittama todistus oli saatu. Jos matkaat muualta Suomesta, niin suosittelemme testausta Helsingissä tai lentokentän lähellä , sillä siellä on monessa paikassa edullisempaa. Esimerkiksi Terveystalon tai Mehiläisen testit ovat kalliita. Antigeenitestistä olisi joutunut pulittamaan n. 120 euroa ja PCR testistä melkein 200 euroa. Antigeenitesti riittää USA:an eli samanlainen kuin kotitesti, mutta tämän tekee sairaanhoitaja.

Tottakai olemme Reiman ja Rasmuksen kanssa pyrkineet mahdollisuuksien mukaan välttämään ylimääräisiä kontakteja viime viikkoina, että matkaan päästäisiin ja tottakai olisi harmittanut kauheasti jos olisi juuri ennen matkaa saanut koronan. Mutta kaikista jännintä tässä on se , että miten ihmeessä 28 joukkueen tyttöä, valmentajat ja joukkueen johtajat kaikki onnistuvat saamaan negatiivisen tuloksen. Laji on sellainen, että on todella kriittistä, että juuri ne 24 tyttöä jotka ovat harjoitelleet yhdessä voivat myös kilpailusuorituksen esittää yhdessä. Kun kolme tyttöä heittelee yhtä ilmaan ja tämä flyeri kierii monta kertaa ympäri, kunnes hänet napataan taas alhaalle tullessaan kiinni, niin on todella tärkeää, että jokainen pala osuu kohdilleen ja tytöt tietävät mitä ovat tekemässä jokainen sekunnin sadasosa. Joukkueessa on 4 varatyttöä ja tässä koronatilanteessa heidän roolinsa on tärkeämpää kuin koskaan. Selvää kuitenkin on, että jos yksi tyttö vaihdetaan niin se ei ole sama asia niissä stunteissa joita äsken kerroin, eikä tietenkään pyramideissa. Tuossa lajissa hitsaannutaan siihen omaan paikkaan ja omaan stunttiryhmään todella vahvasti. Muutoksia toki tehdään tarpeen mukaan, mutta tässä kohtaa ei tietenkään enää voida päästä samaan tulokseen, jos yksikin tyttö vaihtuu, saati useampi. Tytöt ovat olleet etäkoulussa ennen matkaa, eivätkä käytännössä ole liikkuneet minnekään muualle kuin joukkueen esityksiin ja treeneihin tällä viikolla. Loppuviikon treeneissäkin ovat jopa pitäneet FFP2 maskeja ja tottakai kaikkialla muuallakin. Jopa perheenjäsenten kesken on vältetty kontakteja, että pahin ei tapahtuisi juuri ennen lähtöä.

Me lähdimme matkaan kiirastorstaina ja tätä kirjoitan lentokoneessa matkalla Miamiin. Julkaisen toki myöhemmin. Tyttöjen lento on pitkäperjantaina ja testit tänään juuri meidän lennon aikana. Ajattelimme, että saamme tiedon testeistäja siitä pääsikö Minea koneeseen vasta perille Miamiin päästyämme 10 tunnin lennon jälkeen. Se ajatus, että me olemme Miamissa ja Minea ei pääsisinkoneeseen on niin kauhea, että sitä ei oikein ole voinut edes ajatella. Siihenkin oli kuitenkin pitänyt varautua. Mummi ja Pappa olisivat sitten olleet auttamassa ja henkisenä tukena. Ostettiin koneesta Wifi ja hetki sitten saatiin whatsappilla tieto, että ihan jokainen joukkuelainen on saanut negatiivisen testituloksen ja tytöt pääsevät matkaan perjantaina. Mikä valtava helpotus kaikille! Aivan mahtavaa – Let`s go SUOMI!