Toiseksi viimeinen lomapäivä päätettiin viettää kokonaan rannalla. Orlandossa olimme olleet joitakin tunteja altaalla, kisapäivä meni sisätiloissa ja samoin Kennedy Space Center päivä. Nyt pitäisi saada vielä aurinkoa talteen, ennen Suomeen paluuta. Tavoitteena Rasmuksen sanoin: medium plus. Astelimme lähimmille rantapedeille sillä ajattelimme että vuokrataan semmoiset ja lisäksi auringon varjokin, kun koko päivä rannalla ollaan. Rasmukselle tuli joku pieni vatsapöpö Orlandossa viimeisenä päivänä ja vaikka se oli ohi jo mennytkin niin ei koko päivän oleilu paahtavassa auringossa tekisi vielä hyvää. Arvattiinkin että ne suhteellisen rämät aurinkotuolit ovat melko arvokkaat ja olihan ne, 20€ kappale ja 20€ varjo, yhteensä 80€. No, kerran se kirpaisi!

Päivä oli aurinkoinen ja lämpötila lähenteli taas kolmeakymppiä. Onneksi mereltä kävi mukava tuuli eikä sen takia tuntunut liian kuumalta. Hengenpelastajan kopit ovat täällä samantyyppisiä kuin Miamissa ja tämä rantaviiva jatkuu sinne asti. Uskomattoman pitkä hiekkarannikko on kyllä tässä itärannikolla. Kopissa olevat pienet liput kertoivat että meressä olisi vaarallista uida pyörrevirtausten takia. Aallot olivat suuria, eikä suurin osa ihmisistä lähtenytkään kovia kauaksi rannasta. Vesi oli lämmintä ja aallot tuntuivat todella voimakkailta vaikka olisi ollut alle vyötärön korkuisessa vedessä. Rantavahdit välillä viheltelivät ihmisille, jos he meinasivat mennä liian kaus rannasta. Muuten tuo rantavahtien työ vaikuttaa aika isiltä.

Mutta yhtäkkiä alkoi tapahtua. Mönkijällä tuli rantavahti hätyyttämään muita avuksi ja he lähtivät juoksemaan kovaa vauhtia vähän matkan päähän, jossa näkyikin jokin hahmo merellä uimarenkaalla. Hengenpelastajat syöksyivät veteen ja toivat tämän miehen rantaan. Hän olikin aivan meidän viereisestä rantatuolista ja kuulin kuinka hän kiitteli rantavahteja ja kertoi miten ei ollut päässyt enää rantaan vaikka oli kuinka potkinut. Oli jäänyt pyörrevirtaukseen. Hui kauheata. Kehtasi sitten kuitenkin myös vähän kritisoida sitä lähintä rantavahtia, joka ei ilmeisesti ollut huomannut tilannetta ensimmäisenä. Myöhemmin iltapäivällä sama jo kerran hukkumiselta pelastettu mies lähti uimarenkaallansa uudelleen sinne mereen. Ajattelin että pysyisi nyt jo poissa sieltä, viereisen kopin rantavahti oli ilmeestä päätellen samaa mieltä ja tarkkaili miestä koko ajan. Tällä kertaa mies pääsi omin voimin pois aallokosta.

Reima päätti opettaa rantavahdeille oikeaoppista baywatch -juoksua!

Rantavahdin kopissa olikin varoitus myös merenelävistä. Rannalla kävellessäni huomasinkin ihmeellisen otuksen, se oli pullea ja läpinäkyvä. Kämpille tullessamme googletimmekin että kyseessä oli juuri yksi kyltissä kerrotuista eläimistä ”Man o’ war. Rasmus kävi lopuksi vielä uimassa ja emme tiedä oliko se tämä kyseinen meduusan tyyppinen eläin joka jalkaan osui vai joku muu. Ei onneksi tullut pientä kirvelyä ja punoitusta pahempaa oiretta. Mutta aika ällö otus, ei osaa uida. Menee vaan aaltojen mukana.

Kello on seitsemän illalla ja kirjoittelen tätä parvekkeella viimeisistä auringon säteistä nauttien. Ilma on edelleen kuuma. Reima ja Rasmus lähtivät sinne VR-pelipaikkaan. Jos eivät kohta tule niin taidan laittaa viestin että minut löytää läheisestä Mamacitan salsabaarista.

Tulimme eilen päivällä Orlandosta lähelle Fort Lauderdalea, tarkemmin sanottuna Hollywoodiin. Tällä paikalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen varsinaisen elokuvien Hollywoodin kanssa. Olimme valinneet tämän loman viimeisille päiville siksi että olisimme lähempänä Miamia, josta lento huomenna illalla tiistaina lähtee takaisin Suomeen. Lisäksi Reima oli bongannut jonkun virtuaalitodellisuus-pelipaikan tästä paikasta joka pitäisi tsekata. Hotellimme on kiva, jälleen karibialaishenkinen huoneistohotelli muutaman minuutin kävelymatkan päässä rannalta. Kun ovi on näin upea turkoosi ja tuolit kirkkaankeltaiset, niin silloin tiesin olevani minulle sopivassa paikassa, ihanaa!

Lähdimme heti rannalle ja rantakatu oli todella vilkas, olihan sunnuntai. Paljon paikallisiakin siellä. Kulkupelejä oli vaikka minkälaisia, turistit ajelivat kuvassa näkyvillä kivoilla katoksellisilla pyörillä. Ihmisiä käveli ja juoksi, oli maastopyörä ja tavallista pyörää, rullaluistimia ja skeittilautoja. Yksi paikallinen yliruskettunut papparainen ajeli katua edestakaisin pyörällä, jossa huudatti kovalla volyymillä latinalaisia hittejä. Hän myös lauloi kaiken aikaa tietenkin mukana. Yksi oli ottanut asiakseen aloittaa jo Trumpin seuraava kampanja ja hänellä oli paita asiaankuuluva ja tottakai myös lippu. Kovaan ääneen hän selosti asiaansa kaikille kuljeskellessaan.

Menimme rantabaariin syömään ja istuimme siinä kaikessa rauhassa katsellen paikallista touhua. Viereisessä Mamacita Bar&Grillissä oli aivan mahdoton meno. Se oli ammuttuna täyteen, siellä oli myös livemusaa. Siis kello oli kaksi sunnuntaipäivänä. Voi että kun osuimme mahtavaa paikkaan! Täällä näytti olevan ihan oma muotikin, läpinäkyviä housuja ja mekkoja bikinien päällä. Missähän moisia voisi Suomessa käyttää!?

Olisi ollut ihana jäädä rantakadulle vaan hengailemaan koko illaksi, mutta olimme jo Suomesta ostaneet liput illan NHL-peliin, joka oli samalla runkosarjan viimeinen peli: Florida Panthers vs Tampa Bay Lightning. Ei auttanut muu kuin kaivella matkalaukun kätköistä farkut jalkaan ja huppari päälle. Siellä tulisi olemaan kylmä. Iho on jo täällä tottunut lähes 30 asteiseen ilmaan ja kosteuteen, pelkkä ajatuskin jäähallista hirvitti.

Minä en ole oikein kummoinen penkkiurheilija mutta ajattelin että ihan kokemushan se on NHL-matsiin mennä Reiman ja Rasmuksen kanssa, joille asia oli tietenkin paljon tärkeämpi. Halli oli aivan valtava kuten arvata saattaa. Noin 20 000 katsojaa mahtuu peliä katsomaan. Joka paikka oli täynnä Panthersin erilaisiin fanipaitoihin sonnustautuneita faneja, Let’s go Panthers huudot raikuvat jo käytävillä. Ensin näytti että sali on puolityhjä mutta aivan viime minuuteilla vasta paikalliset tulivat paikoilleen, mukana tietenkin olutta ja syötävää tarjottimella. Mekin ostettiin hodarit ja oluet, hyvää oli! Vaikka väkeä oli salin täydeltä niin palvelut paikassa pelasivat, kaikkialta sai juomaa ja ruokaa ja vessat olivat mahdottoman suuria. Yhdessä kerroksessa soitti tauolla livebändin ja pitkiä liukuportaita pitkin pääsimme meidän katsomoon.

Peli aloitettiin kovin juhlavalla seremonialla, yksi sotaveteraani oli paikalla kunniakatsomossa ja hänen taustoistaan kerrottiin ja tietenkin kiitettiin hänen isänmaallisista palveluksista. Sitten kaunis nuori nainen lauloi kansallislaulun ja peli sai alkaa. Minua viihdytti suunnattomasti se kun kamerat bongasivat yleisöstä faneja ja heidän reaktionsa olivat tietenkin sitten aivan mahdottomat kun huomasivat olevansa kuvissa. Oli perheitä, kaveriporukoita, pieniä lapsia mukana. Kaikilla fanivaatteet ja kova meno.

Olihan se pelikin vauhdikas. Kauheasti tuli maaleja, Panthers hävisi lopulta 8-4 ja fanit olivat pettyneitä. Meidän edessä yksi käänsi jopa fanipaitansa nurin päin lopussa. No on siinä kanssa fani! Reima saisi kirjoittaa siitä pelin kulusta tänne enemmän analyysiä, minun osaaminen ei siihen riitä. Ihan kiva kokemus oli kyllä kaiken kaikkiaan tämäkin.

Minulla on USA:ssa paljon sukulaisia. Yksi reissun kohokohtia oli, kun sain tavata osan heistä. Setäni vaimoineen matkusti läheltä Atlantaa Byronista viikonlopuksi Orlandoon meitä tapaamaan. Tätini ja hänen toinen tytär perheineen asuvat Lake Worthissä ja toinen tytär perheineen Orlandossa. Lisäksi olin todella otettu kun tätini edesmenneen pojan poika tuli myös tyttöystävänsä kanssa meitä tapaamaan.

Perjantaina olimme dinnerillä periamerikkalaisista Stake Housessa tätini ja setäni ja hänen vaimonsa kanssa. Juttu luisti ja oli mahdottoman mukava vaihtaa kuulumisia rauhassa. Lauantaina suuntasimme koko isolla porukalla Disney Springsiin, joka on valtava alue täynnä kauppoja ja ravintoloita.

Oli kertakaikkiaan ihanaa tavata ja jutella kaikkien kanssa. Serkkujani en ole nähnyt kuin joskus pienenä ja toista mumman hautajaisissa melkein 10 vuotta sitten ohimennen. Tuntui kuin olisimme tunteneen aina, vaikka olemme vain muutaman kerran elämän aikana tavanneet. Kyllä tämä oli yksi reissun huippuhetkiä!

Orlandossa ehdimme myös shoppailemaan vähän, aika nopea rykäisy oli kyllä lähimpään outlettiin, mutta kyllä kasseja kertyi äkkiä. Outletit olivat isoja ostoskyliä, valtavia alueita täynnä kauppoja ja ruokailumahdollisuuksia. Niken myymälästä teimme hyviä tennari- ja lenkkarilöytöjä. Se oli aivan ammuttuna täyteen ja sen verran ahdisti että piti oikein kaivaa maski käsilaukun pohjalta. Muissa kaupoissa oli väljempää ja osassa rajoitettiin sisään pääsyä ja jonoja syntyikin kauppojen ulkopuolelle. Parempi kuitenkin niin kuin kaaos kaupan sisällä.

Orlando on erilaisten teemapuistojen keskus. Olimme tutkailleet niitä hieman etukäteen ja minä olen teininä täällä käynytkin Disneyssä ja Universal Studiosilla. Upeita paikkoja ovat toki mutta emme oikein olleet suunnitelleet menemmekö jonnekin ja jos menemme, niin minne. Teemapuistot ovat tähän aikaan vuodesta, pääsiäisen jälkeisellä viikolla aivan täynnä. Disneyn Magic Kingdomiin pääsisi monen viikon päästä seuraavan kerran. Universal Studiosta mietimme, mutta kuulimme että sinne on aivan turha mennä ilman fast passia. Ehtii kokonaisen päivän aikana lähinnä jonottamaan tuntikausia ”ridelle” ja niitä ehtisi ehkä 4 päivässä näkemään. Kolmen henkilön sisäänpääsy fast passeilla olisi maksanut yhteensä n. 740 euroa. Koska tämä ei ollut meille mikään must juttu, niin tuntui kyllä hieman hintavilta yhdestä päivästä teemapuistossa. Samalla hinnalla yksi ihminen lentää Suomesta Floridaan ja takaisin!

Päätimmekin lähteä sen sijaan Kennedy Space Centeriin, joka on ihan toimiva Nasan avaruuskeskus, jonne on tehty turisteja varten Visitor center. Liput maksoivat noin 60 euroa henkilöltä ja se tuntui suorastaan halvalta.

Alue oli valtava, se koostui ensinnäkin kahdesta eri aivan erillisestä alueesta jonne toiseen mentiin bussilla. Alueella oli kymmenkunta erilaista suurta rakennusta jotka olivat eri teemaisia. Onneksi Rasmus oli eilen illalla tutkinut vähän aluetta ja suunnistimme ensimmäisenä Atlantis -sukkulaa esittelevään paikkaan.

Sisällä näimme Atlantiksen historiasta kertovan tarinan elokuvan muodossa.

Elokuvan loputtua koko valkokangas siirtyi sivuun ja seinä aukesi. Hämmästykseksemme sen takana oli valtava tila, jossa oli aito Atlantis sukkula. Se oli vaikuttava näky.

Käytimme paljon aikaa tässä osastossa, se oli kaksikerroksinen. Reima ja Rasmus kävivät myös kokeilemassa miltä tuntuu kun avaruusalus lähtee avaruuteen. Onneksi oli vasta aamu eikä mitään ruuhkia vielä ollut.

Päivä kului äkkiä eri rakennuksissa ja osastoilla. Näimme myös upean 3D- esityksen asteroidista. Lopuksi lähdimme vielä bussilla Apolloista kertovaan erilliseen keskukseen. Alueen suuruudesta kertoo että bussimatka kesti 15 min suuntaansa. Siellä pääsimme taas miehistön matkaan ja melko vaikuttava aidon kokoinen Apollo 11 oli myös rakennettu valtavaan halliin kantoraketteineen. On täällä kaikki suurta ja ihmeellistä.

Kuusi tuntia oli kulunut noin vain ja olimme ehtineet kiertää ehkä puolet kaikista kohteista. Siinä oli kuitenkin riittävästi. Olipa hieno paikka.

Ensi tiistaina sieltä laukaistaan Elon Muskin SpaceX – raketilla ihmisiä kansainväliselle avaruusasemalle. Näimme kyseisen raketin myös.

Let’s go Suomi -paidat päälle, liput liehumaan, huivit kaulaan ja Suomi-kassit selkään. Sitten ESPN Wide World of Sports -areenalle Disney Worldin naapuriin ja kannustamaan Suomen junioritytöt voittoon cheerleadingin MM- kisoissa.

Areena oli amerikkalaiseen tyyliin suuri ja komea! Väkeä oli paljon mutta suomalaisilla oli hyvät paikat katsomossa, aikamoinen määrä olikin tyttöjen vanhempia paikalla. Let’s go Suomi huutoja harjoiteltiin ja vastattiin Ruotsin huutoihin, jotka haastoivat meitä vastakkaisesta katsomosta. Cheerleadingin katsomossa raikaa melkoiset kannustushuudot aina kisoissa, nyt oltiin kuitenkin nextillä levelillä. Englanti taisi kyllä voittaa katsojien keskinäisen kilvoittelun kannustuksessa. Heitä oli melkein puoli katsomoa ja upeat kannustushuudot kuuluivat aina ennen englannin esityksiä.

Katsoimme tanssisarjoja ja nuorempien esityksiä ensin. Vihdoin iltapäivällä odotuksemme palkittiin ja saimme nauttia tyttöjen upeasta esityksestä. Esitys oli virheetön ja tytöt olivat upeita ja itsevarmoja. Uskomaton suoritus kertakaikkiaan! Tyttöjen riemu onnistumisesta näkyi esityksen jälkeen ja me vanhemmat emme meinanneet pysyä nahoissamme. Äänet olivat jo lähteneet mutta käheänä vaan huusimme Suomi, Suomi, Suomi!! Miten mahtavaa olikaan, että tytöt pystyivät kovimman mahdollisen paineen alla parhaimpaansa, niin upeaa!

Tuskallisen pitkä palkintojen jaon odotus alkoi, sillä sekajoukkeiden esitykset alkoivat tyttöjen jälkeen. Viestittelimme Suomeen eri whatsapp-ryhmissä. Lähin suku ja monet kaverit ja tuttavat olivat katsoneet suoraa striimiä kisoista.

Vihdoin koitti palkintojen jaon aika, Ruotsi sai pronssimitalin, Suomen tytöt tulivat upeasti hopealle USAn napatessa voiton vain 1,3 pisteen erolla. Tiukaksi meni! Tytöt olivat kultaa tulleet hakemaan joten pettymys näkyi selvästi kun hopeasija julistettiin. Ymmärrettäväähän se on, suoritus oli puhdas mutta aivan se ei voittoon tänään riittänyt.

Hopeamitali MM-kisoissa, se on uskomattoman kova suoritus ja uskon että alkushokin jälkeen tytöt siitä pystyvät myös nauttimaan. Me vanhemmat olemme aivan mahdottoman ylpeitä omista tytöistämme ja koko joukkueesta, upeista ja todella taitavista valmentajista, jotka pystyivät luotsaamaan ympäri Suomea kootun joukkueen tällaiseen suoritukseen. Superisot kiitokset ansaitsevat myös jojot, mikä työmäärä ja kärsivällisyys heiltä löytyykään.

Team Finland Junior All Girl Elite on maailman toiseksi paras – se on melkoista se!! Mielettömän paljon onnea koko joukkue ja Minea!!

Clearwater oli nähty ja oli muutenkin lähtöpäivä Orlandoon. Aamusta otimme pienen mietintätauon miten päivän viettäisimme. Tampan alueella asuu 2,5 miljoonaa asukasta eli se on aika iso kaupunki pilvenpiirtäjineen vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Sehän oli muutenkin matkan varrella Orlandoon. Tämä ei ollut kuitenkaan ihan yksinkertaista, iso kaupunki ja vähän huonosti tehdyt kotiläksyt. Googleen oli laitettu jonkun downtownin public parkingin halli, joka oli suurin piirtein huudeilla. Se oli kuitenkin täynnä ja harhailimme parillakin parkkipaikalla. Osaan sai pysäköidä vain jollain työntekijöiden koodilla, yksi maksoi minimissään 40 dollaria. Tuntui vähän turhan kovalta hinnalta päättömästä harhailusta Tampan keskustassa. Aluekin näytti enemmän liikekeskukselta kuin shoppailupaikalta. Ajeltiin sitten siinä hetki ja ihmeteltiin mestoja.

Suuntasimmekin sitten Tampan vanhaan kaupunkiin eli Ybor-cityyn. Erikoista alueessa on sen historia. Alueen perustivat maahanmuuttajat, jotka myös omistivat myöhemmin suurimman osan alueesta. Tämä oli erikoista Amerikassa, ja varsinkin 1880-luvulla. Alueesta kehittyikin hyvin monikansallinen yhteisö, jonka pääelinkeinoksi nousi sikariteollisuus ja se tunnettiinkin pitkään nimellä ’cigar city’. Alueelta löytyy vieläkin useita sikarikauppoja. Olipa hyvä tuoksu vaikka en tupakkaa tai sikaria polttelekaan.

Koska oli aamupäivä, niin Ybor-City oli kovin uinuva. Kaikki merkit viittasivat kuitenkin siihen että se taitaa olla varsinainen bilemesta iltaisin. Tämän meille Google myöhemmin vahvistikin. Poikkeava se oli ainakin arkkitehtuuriltaan ja oli oikein mukana käveleskellä siellä hetki.

Turisteja ihmetytti kadun laatoituksessa olevat nimet ja nyt illalla selvisikin, että se oli kaupunginosan tapa rahoittaa uudelleenrakennusta ja matkailua eli lahjoita ja saat nimesi katuun!

Tampasta lähdettyämme Rasmuksella oli toiveena, että pysähtyisimme lounaalle jonnekin aitoon amerikkalaiseen pikkukaupunkiin. Paikaksi arvottiin Google mapsista Polk City. Se olikin todellinen pikkukaupunki maaseudulla ja ”pääkadun” varrella oli kaksi ravintolaa, valitsimme Polkcity BBQ companyn. Nyt oltiin aidossa maaseutumeiningissä, paikallisia miehiä siellä lounaalla muutamia ja herätimme selvästi ihmetystä. Naapuripöydän miesporukasta heti kysyttiinkin mistä olemme. Kun kerroimme olevamme Suomesta he sanoivat että ajattelivat ensin että ehkä olemme Saksasta mutta olimme liian ”cool to be germans”. Tilasimme lounaat ja Rasmus otti paikan erikoisuuden General Van Fleet platen. Siinä olikin syötävää, kuten arvata saattoi! Ihan järkky lihamättö.

Illalla piti oikein googlata kukas tämä General Van Fleet mahtoi oikein olla. Hän oli amerikkalainen sotasankari joka palveli maailmansodissa sekä Korean sodassa. Sotilasuransa jälkeen hän vietti eläkepäivänsä kyseessä kaupungissa ja eli 100 vuotiaaksi ja sai oman kadun nimenkin kylään. Vai niin, kaikkea sitä matkoillansa oppii. Kivointa ja mielenkiintoisinta usein on poiketa pääväylältä jonnekin randomipaikkaan ja nähdä aitoa paikallista meininkiä.

Saavuimme Orlandoon hyvissä ajoin. Ennen MM-kisoja Orlandossa on Disney All Star Sports Resortissa Show case, jossa kaikki kisaavat joukkueet nostattavat kisatunnelmaa esittämällä osan ohjelmasta. Nyt oli Amerikkaa, sillä paikka oli valtava hotelli, jonka sisäpiha oli kuin jenkkifutiskenttä. Aika kiva juttu, tytöt nauttivat vaikka oli järkyttävän kuumaa.

Meidän hotelli Clearwaterin kaupungissa on pieni ja hauskan karibialaishenkinen. Vieressä oli tietyömaa ja kauhulla ajateltiin että aamulla siinä varmaan aikaisin jo koneet kulkee ja työmiehet huutelee, mutta ei. Saimme nukkua rauhassa, emme toki pitkään vieläkään osanneet nukkua aikaeron takia.

Aamupalaa ei ollut hotellilla tarjolla joten lähdimme etsimään aamupalapaikkaa ja päädyttiin oikein periamerikkalaiseen dineriin aamupalalle. Syötiin aivan kauhean isot annokset. Hyvää oli ja palvelu ihanan rempseää. Ei tuntunut turistipaikalta, loossitkin vanhat ja näytti siltä että se paikka on ollut siinä iät ja ajat.

Sitten katsastamaan paikallinen ranta, 4 km pitkä Clearwater Beach ja saman niminen kaupunginosa, joka oli täynnä valtavan suuria hotelleja, pilvenpiirtäjiä ainakin suomalaisen mielestä. Ihmisiä oli todella paljon rannalla eikä ihme. Ilma oli paahtava. Hiekka oli vieläkin hienompaa kuin Fort Myersissä jos vaan mahdollista ja tosi valkoista. Uintia ja makaamista jaksettiin melkein neljä tuntia mutta sitten oli pakko lähteä etsimään varjopaikkaa.

Päädyimme läheiseen Hootersiin, pitihän sekin nähdä. Siellä oli nättejä tarjoilijatyttöjä niukissa vaatteissa kuten konseptiin kuuluu. Ruoka oli ok, mutta ei ihmeellistä. Opimme, että koko Hooters ketju on saanut alkunsa juurikin täältä Clearwaterista vuonna 1983.

Clearwater ja Fort Myers ovat tavallaan hyvinkin samankaltaisia; isompi keskus josta lähtee pitkä ja komea silta riutanomaiselle saarelle jossa on surffihenkinen rantaparatiisi. Mutta siihen ne yhtäläisyydet loppuvatkin, Fort Myers on tunnelmaltaan letkeä, ulkoasultaan omaleimaisen värikäs. Clearwater taas jyhkeiden hienosteluhotellien sävyttämä ja kliininen. Tykkäsin itse molemmista mutta kiva kotikutoinen tunnelma viehätti Fort Myersissä.

Jännä piirre molemmissa kohteissa oli se, että kummassakaan ei rannalle saanut palveluja. Oli bisse- tai pissahätä niin piti tallustella tovi poispäin rannalta ennenkuin alkoi paikkoja löytyä. Eurooppalaisilla rannoilla on pikkubaarit sulautuneet rantoihin ja jätskiä ja vettä tuodaan ihan rantapyyhkeille asti.

Evergladesilta kesti noin puolitoista tuntia autolla Fort Myersiin tai itse asiassa Fort Myers Beachin alueelle. Paikka oli aika randomisti valittu. Tiesimme vain, että kaikki länsirannikon pikkukaupungit ovat aika idyllisiä rantakohteita. Huoneistohotelli Matanzas Inn oli kertakaikkiaan upealla paikalla kanaalin varrella.

Allasalueella oli rauhallista ja saimme sen omaan käyttöömme illan suussa kun saavuimme. Kylmät juomat baarista ja kyllä kelpasi.

Sunnuntaina lähdimme tutustumaan tarkemmin pikkuiseen kylämme keskustaan, talot olivat kuin Karibialla. Ihanan värikkäitä ja idyllisiä. Kertakaikkiaan rento tunnelma. Olimme poikkeus joukossa, paikka oli selvästi amerikkalaisten turistien kansoittama. Tätä kyllä voi suositella rentoon lomailuun.

Rannalla oli pitkä laituri ja siellä paikallisia ja turisteja kalastamassa. Kalaa näyttikin tulevan.

Päivä oli todella kuuma, vesikin niin lämmintä Meksikon lahdessa, että ei se paljon viilentänyt. Aika monta tuntia kuitenkin makoiltiin rannalla.

Meillä oli vain yksi yö varattuna hotellissa ja päätimme lähteä käymään vielä saarella jonne näytti menevän hieno silta jonkin matkan päässä. Kyseessä oli Sanibell -niminen saari ja voi mikä yllätys rannalla olikaan. Se oli aivan täynnä simpukoita, siis niin kauniita ja joka paikassa. Rannalla, vedessä, valkoisten lisäksi myös osaksi mustia ja punaisia. Isojakin! Pakkohan niitä oli kerätä vähän matkamuistoksi.

Ranta oli rauhallinen ja makoiltiin kunnes alkoi ihossa tuntumaan siltä, että on parasta palata autolle ja lähteä kohti Clearwateria. Sinne oli melkein kolmen tunnin matka. Rento päivä oli, nautittiin.

Eveeglades on suoalueella sijaitseva kansallispuisto, joka on kuuluisa alligaattoreista ja vedessä kasvavista mangrovemetsistä. Se on Unescon maailmanperintöaluetta ja kooltaan n. 6 000 neliökilometriä. Maisema vaihtui Miamin pilvenpiirtäjistä nopeasti silmänkantamattomiin ulottuvaksi suoksi ja myöhemmin vaihtelevammaksi suo- ja metsämaisemaksi. Ei kauaa oltu ajeltu kun Rasmus jo bongasi alligaattorin lekottelemassa jonkin vesiputken päällä. Minä nappasin matkapahoinvointilääkkeen varmuuden vuoksi sillä luvassa oli suokiiturilla ajelua mangrovemetsissä ja arvelin että ei ole ehkä koko matka ihan hitainta vauhtia, vaan luvassa ehkä melkoista mutkittelevia myös. Onneksi olimme jo Suomessa buukanneet valmiiksi ajelun, sillä meidän edellä myytiin ei oota joillekin turisteille.

Captain Jacks airboatridesille pääsimme aikataulun mukaan. Tämmöisiä aluksia siellä oli kymmenkunta.

Kyseessä oli kuuden hengen suokiituri joka piti aikamoista meteliä. Air boat, suokiituri eli rämevene on työntöpotkurilla toimiva latteapohjainen vesi- ja suokulkuneuvo. Moottorin voima välittyy siinä ilmaan. Aluksessa käytetään joko auton tai lentokoneen moottoria. Ne ovat suosittuja esimerkiksi erityisesti täällä Floridan rämealueilla Evergladesissa. Meillä oli kuulosuojaimet ja sieltä saimme kuunnella matkan edetessä selostusta alueen luonnosta.

Oli oikein mukavaa, kunnes kuski sanoi että ottakaa vähän jostain kiinni, nyt mennään!! Aika kovaa kyytiä saimmekin sitten ja mutkittelimme kapeita kujia siellä magrovepuiden keskellä. Mangrovepuut tosiaan kasvavat suoraan vedestä.

Ihan ok oli silti se kyyti minullekin, matkapahoinvoivalle arkajalalle, joka yleensä välttää kaikkea tämmöistä. Reima ja Rasmus nauttivat tietysti täysin rinnoin.

Pysähdyimme isommalle järvelle ja siellä olikin kaksi alligaattoria väijymässä mangrovepuiden suojissa. Ihan lähelle päästiin, liiankin… Kiva kokemus oli kaiken kaikkiaan.

Piipahdimme Evergladesin kaupungissa pikaisesti syömässä ihanan boheemissa kalaravintolassa ja ihmettelimme korkealle pylväiden päälle rakennettuja taloja. Nousuveden haitat hurrikaanien sattuessa ja veden noustessa estetään näin – fiksua.

Pieni kaupungintalo oli kyllä oikein amerikkaa, hieno!