Maanantaina koitti loman viimeinen päivä ja päätimme vielä lähteä jollekin rannalle. Argueneguin ja Puerto Ricon välissä on aivan valkohiekkainen ranta, Anfi ja se valikoitui pikaisen googlauksen jälkeen kohteeksi. Ajelimme sinne vajaat puoli tuntia Las Palmasista. Hiekka rannalle oli tuotu Bahamalta. Semmoisessa ei kyllä ole mitään järkeä, sillä olisihan täällä hiekkaa riittänyt varmasti omastakin takaa. Ihanan pehmeää, todella hienojakoista se kuitenkin oli. Ranta oli aika pieni ja aivan täynnä porukkaa ja ympäröivät vuoret olivat täyteen rakennettu hotelleja ja loma-asuntoja. Rannalla oli oikein kiva rantakatu ja siistin näköisiä ravintoloita. Sieltä olisi löytynyt pari maksullista Beach clubiakin, mutta tyydyimme Bahaman hiekalla loikoiluun.

Oliko sitten loman lämpimin päivä vai tekikö se suojaisa paikka sen, että oli ihanan kuuma. Lähtiessä auton mittari kertoikin lämpötilan olevan 26, vaikka sääappien mukaan sen kuuluisi olla vaan 21 astetta.

Jatkoimme iltapäivällä matkaa vielä Puerto de Moganiin. Se oli jäänyt viime reissuilta mieleen kauniina paikkana ja satojen hotellien lisäksi siellä olisi myös muutaman korttelin verran alkuperäisiä vanhoja kalastajien taloja. Ne olivat edelleen tosi nättejä ja ne pidetään viimeisen päälle kunnossa. Varmasti osa niistäkin turistien käytössä nykyään.

Teimme vähän ostoksia vielä ja jäimme illalliselle Moganiin.

Auringon jo laskettua ajelimme takaisin Las Palmasiin pakkaamaan. Aamulla oli neljältä herätys ja puoli viideltä lähdettäisiin ajamaan lentokentälle. Auto oli sieltä vuokrattu ja pitäisi palauttaa sinne.

Täytyy kyllä sanoa, että odotukseni olivat aika nollassa Cran Canarian suhteen, se kun on maineeltaan vain turisteja pullisteleva saari, jonne mennään vain auringon, lämmön ja peruslomailun takia. Niiden asioiden takia mekin olemme siellä olleet monta kertaa aikoinaan. Maisemat eivät ole koskaan siellä aiemmin olleet kauniita, vain kuivia vuoria ja hotellikaupunkeja. Onnistuimme tällä kertaa löytämään aivan erilaisen kanarian. Ensinnäkin eloisan ja suuren aivan aidon kaupunkilomakohteen Las Palmasin, jossa on myös 3 km pitkä ranta ja viehättävä vanha kaupunki ja paljon ostosmahdollisuuksia. Olisi ollut myös paljon museoita, jotka olivat plan B jos olisi satanut. Ilmat olivat kuitenkin nyt, kylmimpään aikaan eli tammikuun alussa oikein hyvät. Vuoret ja pienet vuoristokylät olivat kuitenkin parasta kanariaa mielestäni ja kaiken kaikkiaan oli tosi monipuolinen ja hyvä loma. Matkaseura oli kyllä taas maailman parasta. Kun kumpikaan lapsista ei asu enää kotona, niin oli aivan erityisen ihanaa viettää ensin joulun aika yhdessä ja sitten vielä tämä matka.

9 vuotta sitten Moganissa ottamani kuva:

Samat rakkaat tyypit nyt Moganissa samassa paikassa, kännykällä ei vaan saanut taustaa yhtä lähelle. Edellinen kuva taidettu ottaa järjestelmäkameralla.

Etelä-Kanarian lomakohteet on aikoinaan koluttu eikä niihin ole ollut ikävä. Maspalomasin dyynit ovat kuitenkin upeat. Dyynialue on valtava 400 hehtaaria yhteensä ja rantaviiva viitisen kilometriä. Tänään oli pelkkää aurinkoa luvassa ja ajelimme dyyneille heti aamupalan jälkeen. Jätimme auton Riu Palace Maspalomas -hotellin huudeille ja suuntasimme kohti dyynejä. Viime kerralla olemme olleet täällä yhdeksän vuotta sitten. Silloin täällä muistaakseni sai kävellä vapaasti. Nyt suuret alueet oli rauhoitettu turisteilta ja hyvä niin. Dyynien poikki meni kolme reittiä, jotka oli merkitty. Erityisesti kaikki paikat missä kasvoi jotain kasvillisuutta olivat rauhoitettuja.

Kävelimme dyynejä pitkin aika kauan.

Päädyimme sitten rantaan ja otimme aurinkoa varmaan kolme tuntia. Rasmus toki kävi välillä lenkillä, juoksemassa rantaa pitkin ja kävelemässä dyyneillä. Uimassakin käytiin, tai lähinnä kastautumassa. Aallot olivat suuret.

Sitten kun tuli nälkä kävelimme Melonerasiin päin, missä dyynit juuri loppuivat ja menimme syömään rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Matkalla ohitimme nudistialueet ja yllättävän kaukana se Meloneras olikin. Siellä se sitten alkoi, tarjoilija alkoi puhumaan suomea: mitä kuuluu kukkuluuruu, presidenttien nimien luettelemista ja kaikenlaista vastaavaa. No, kai se sitten turisteja huvittaa. Ruoka oli huonointa mitä olimme koko reissulla saaneet, osa jäi lautasille, tapakset olivat sentään hyviä. Ei tullut kuitenkaan yhtään ikävä vieläkään näitä eteläisiä Gran Canarian lomakaupunkeja.

Auringon jo laskiessa kävelimme reilut 2 km takaisin Maspalomasiin ja autolle. Olipa kiva biitsipäivä. Mittari näytti rannalla 26, vaikka virallinen lämpötila oli 21. Oikein sopivaa oli, ei liian kuumaa.

Pakotin porukan ylös jo kahdeksan aikaan, auto oli pakattuna koko päivän reissua varten ja liikenteessä oltiin jo ysiltä. Suuntana oli Pico de las Nieves -niminen vaellusreitti vuoristossa, jonka korkein kohta olisi n. 1900 m. Ajomatkaa olisi luvassa puolitoista tuntia ja kiemurtelevia vuoristoteitä tietenkin. Rasmus oli tutkiskellut erilaisia vaellusreittejä ja tämä oli noussut esille maisemiltaan hienoimpana. Noin kuuden kilometrin vaellus ja ylin kohta noin 1800 metrin korkeudessa. Sinne ylimmälle kohdalle pääsisi autollakin ja sen takia olikin vähän haasteellista löytää osoitetta varsinaisen vaelluksen lähtöpaikalle. Semmoinen oli kuitenkin löytynyt ja se navigaattoriin laitettiin.

Jos eilen oli jylhiä maisemia niin kyllä nyt noustiin ylemmäs ja jyrkemmin. Matka eteni tosi hitaasti serpentiiniteitä pitkin. Maisemat olivat aivan upeat, eihän niitä kuviin saa ikuistettua niin hienoina. Jälkikäteen katsoo jotain autosta räpsäistyä kuvaa, että mitähän olen oikein ajatellut kuvata. Niinpä en teitä rasita tässä kohtaa huonolla vuoristokuvalla!

Tiet täällä ovat tosi hyväkuntoisia ja ihan järkevän leveitäkin vuoriston pääteillä. Ohitimme Rogue Nublon, joka on saaren kuuluisin vuorenhuippu ja yksi maailman suurimmista luonnollisista kivistä, 80 m korkea kivi vuoren päällä pystyssä. Eteemme tuli myös tosi iso vaellusreittien lähtöpaikka, jossa oli varmasti 30 grillauspaikkaa ja vessat. Pysähdyimme vessaan ja jatkoimme eteenpäin navigaattorin meille kertoessa, että yli puoli tuntia olisi vielä matkaa. Hieman sitten alkoi ihmetyttämään, kun mitään vaellusreitin kylttejä ei ollut näkyvissä ja navi kertoi kääntymään aivan järkyttävän kapealle tielle. Se oli aivan oikeasti yksikaistainen, meni vuoren reunaa pitkin, aivan tosi jyrkkiä mutkia eikä auttanut muu kuin mennä niihin hitaasti, piippailla ja toivoa parasta ettei kukaan tule kovaa vauhtia vastaan.

Pari autoa tietenkin tuli vastaan ja siinä sitten ihmeteltiin että miten toimitaan, toisella kertaa vastaantulija, paikallinen varmasti, alkoi heti peruuttamaan. Hän tiesi kohdan jossa juuri ja juuri pystyy ohittamaan. Toisella kertaa homma jäi meidän tehtäväksi. Hieman alkoi epäilyttämään enemmänkin, että ollaanko ollenkaan oikealla tiellä. Ehkä sinne vaelluksen lähtöpisteelle olisi parempikin reitti ja navi oli ohjannut meidät jostain syystä sille pikkutielle eli ehkä tulisimme vaan vähän väärästä suunnasta. Kääntyä ei kuitenkaan pystynyt ja jatkettiin vaan kunnes laakson pohjalla olimme mukamas perillä! Waat!Siinä ei ollut yhtään mitään muuta kuin tie vaan jatkui. Siis apua, nyt ei oltu todellakaan oikeassa paikassa. Olimme ajelleet aivan turhaan sitä järkkyä pikkutietä pitkin. Netti ei toiminut ollenkaan siellä laaksossa eikä reittiä pystytty varmistamaan. Pystyimme kääntämään auton vaivoin yhdessä kohtaa ja palasimme takaisin päin. Siellä oli pieni kirkko, jonka parkkipaikalle pysähdyimme ihmettelemään missä oikein oltiin ja minne pitäisi mennä.

Totesimme, että parasta olisi nyt vaan palata takaisin ja olimme laittaneet aivan väärän paikan naviin tai jotain muuta oli mennyt pieleen. Olimme 40 minuutin päässä oikealta lähtöpaikalta. Ei kun uutta yritystä vaan navigaattoriin ja pääsimme sitten oikealle tielle, sille isommalle ja kohteeseen. Oli kyllä sykkeet jo valmiiksi meikäläisellä korkealla tuon seikkailun jälkeen vaikka sille kokemukselle sitten jo naurettiinkin kun päästiin oikeaan paikkaan. Oikea lähtöpaikka oli juuri se mihin olimme pysähtyneet vessaan ja missä oli ollut kymmeniä grillauspaikkoja!

Lähdimme kipuamaan parin kilsan nousua reitin korkeimmalle kohdalle. Maasto oli helppokulkuista, kovin paljon ei ollut muita vaeltelijoilta. Oli tosi kaunista!

Loppumatka oltiin aika korkealla ja jyrkästi nousua, sen takia saatiin hiukan puuskuttaa. Evääksi oltiin ostettu edellisenä iltana lähikaupasta empanadat, paikalliset lihapiirakat ja ne maistuivat kieltämättä tosi hyviltä, kun ruokatauko pidettiin ja nautittiin maisemista.

Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hyvin tarkeni, vaikka olimme pelänneet, että meillä ei olisi mukana tarpeeksi vaatetta. Olimme kyllä jo Suomessa tarkistaneet sään, että se on vuoristossa paljon viileämpää kuin alhaalla Las Palmasissa ja olimme aika hyvin varustautuneetkin vuoriston ilmoihin. Siellä oli virallisesti ehkä 13 -15 astetta mutta tuntui lämpimämmältä kun onneksemme aurinko paistoi upeasti.

Matkan varrelta näkyi se kuuluisa Rogue Nublokin.

Huipulla oli paljon turisteja, sinne pääsi autolla. Yksi nuori mies kosi tyttöystäväänsä ja sille hurrattiin siellä isolla porukalla. Jotkut menivät just niihin paikkoihin joihin ei todellakaan saisi, sillä siellä on putoamisvaara ja se on sitten henki pois. Toki saivat hienoja kuvia henkensä kaupalla.

Aika kivoja saatiin mekin, ei niin vaaralliselta paikalta.

Ei olla kukaan oltu koskaan niin korkealla, oli tosi hieno kokemus ja ilman muuta kannatti kävellä sinne ja nähdä se vaiva. Alaskin piti päästä ja vielä jatkaa matkaa noin 4 km lenkki. Alas päästiin nopeasti ja matka jatkui kauniissa havumetsässä. Aikaa kului yhteensä reittiin melkein kolme tuntia.

Sitten vaihdettiin vähän vaatteita ja otettiin suunnaksi Tejeda ja sinne olikin vain reilun 20 minuutin matka. Tejedan sanotaan olevan Kanarian saarten kaunein kylä.

Meillä alkoi olla jo aika nälkä ja suunnattiin ensimmäiseen ravintolaan pitsat mielessä. Ravintolan nimi oli Pizzas and more eli hyvältä kuulosti. Jälleen kerran saimme ihmetellä kun meille ilmoitettiin, että kaikkea ei kuitenkaan saa vaikka ravintola on auki. Nimittäin pitsaa ei enää saanut, seuraavan kerran huomenna. Ei sen kummempia selityksiä tullut. Tilattiin muuta sitten. Kuohuviiniä sieltä sai ja se maistui auringossa taivaalliselta vaikka laittavat sen täällä usein tavalliseen viinilasiin.

Tejeda oli pieni ja nätti ja keskellä vuoria.

Mieleen tuli taas Italia tai Kreikka.

Ainakaan tänään tämä paikka ei ollut turistien kansoittama, saimme käveleskellä rauhassa kauniilla kujilla.

Pois lähtiessä menimme vielä kahville, aivan uskomaton tarjonta oli herkkuja. Kulutetut kalorit oli kuitattu ja olimme kieltämättä jo aika väsyneitä. Nyt Las Palmasiin takaisin ja huilaamaan.

Kello olikin jo viisi ja navigaattori tarjosi kaksi reittivaihtoehtoa, valitsimme nopeamman. Aluksi ajoimme normaalia tietä ja sitten yhtäkkiä olimme taas niin kapealla tiellä, että ei ollut kuin yksi kaista. Taas riitti jännitysmomenttia! Vastaantulijoita oli onneksi vain vähän ja pääsimme turvallisesti pois vuoristosta. Jälkikäteen tajusimme, että pitäisi katsoa niitä reittejä tarkemmin, että minkä numeroisia teitä pitkin ne johdattavat. Mitä suurempi numero, sen suurempi tie. Onneksi Reima on hyvä ja jo tottunut kuski vuoristoteillä.

Perjantaina aurinko paistoi hienosti aamusta ja lähdimme asunnon viereiselle Las Canterasin rannalle. Täällä on ollut aika pilvistä eikä oikein rantakelejä muina päivinä. Lämpötila on ollut kahdenkympin molemmin puolin, semmoista mukavaa Suomen kesää. Vuokrattiin saman tien rantatuolit ja monta tuntia maattiin rannalla ja nautittiin ja vähän käveleskeltiin. Osa kävi meressäkin, vähän liian viileää minulle, toki melkein 20 asteista. Vuoroveden vaihtelu on täällä suurta ja oli laskuveden aika ja merestä paljastui kaikenlaista vulkaanista muodostelmaa.

Lounaalle siirryttiin muutama metri rantakadulla olevaan Pinchos -ravintolaan. Aivan superhyviä, 2 € kappale. Sangria maistui myös.

Oltiin edellisenä päivänä jo vuokrattu auto ja kun rannalla makoilu riitti lähdettiin vuoristoon ajelemaan. Tarkoituksena oli mennä katsomaan vuorten vehreyttä, erilaista maisemaa kuin täällä alhaalla Las Palmasissa ja pikkukyliä. Teror -niminen kylä oltiin bongattu jostain blogista ja se laitettiin kohteeksi. Aika nopeasti maisema muuttui ja ajeltiin vuorten reunoja pitkin, tiet olivat mutkaisia mutta oikein hyväkuntoisia ja asfaltoituja kaikki. Noin 40 minuutin jälkeen olimme jo perillä pienessä Terorissa, joka on kuuluisa puisista ja koristeellisista parvekkeistaan.

Ne olivat todella nättejä ja kylässä oli aivan ihana tunnelma. Oltiin sen verran korkealla vuoristossa, että lämpötila laski viitisen astetta. Onneksi oltiin tajuttu tarkistaa lämpötila ja oltiin laitettu lämpimämpää päälle lähtiessä.

Oli kyllä aivan erilaista kuin missään muualla tällä saarella. Las Palmas on suuri kaupunki ja etelän perusturistialueet ovat pelkkää hotellia ja ravintolaa vieri vieressä eli aivan toinen ääripää. Ihanaa, että tämmöistä löytyi tältä saarelta. Tuli mieleen Italia ja Maltan Valletta, jossa on kivitaloissa puisten parvekkeiden sijaan puisia erkkereitä.

Juotiin todella hyvät kahvit kujalla kahvilassa ja ihmeteltiin, kun kylä oli niin rauhallinen. Vain jonkin verran turisteja oli sinne tänään löytänyt.

Meinattiin jatkaa siitä Tejedaan, mutta kello oli jo niin paljon ettei sinne olisi kannattanut enää ajaa kun ei oltaisi ehditty olla perillä valoisan aikaan kuin puolisen tuntia. Jätettiin se seuraavalle päivälle ja vähän umpimähkään valittiin seuraavaksi kohteeksi El Rogue, joka oli pikkuinen niemen kärjessä oleva kylä ja matkan varrella Las Palmasiin. Matka sinne oli aivan huikea, vuorilta oli mahtavat maisemat ja tiet kiemurtelivat edes takaisin. Aika pitkään matka kestikin, vaikkei kilometrejä paljoa kertynytkään. El Rogue olikin erikoinen paikka, vain kävellen pääsi kujia pitkin kävelemään. Kello läheni kuutta ja aurinko alkoi jo laskemaan.

Niemen kärjessä oli ihanalla paikalla ravintola, joka näkyy kuvassa alhaalla oikealla. Se oli menossa jo kiinni, siis kuudelta! Ei sitten päästy sinne. Google maps onneksi kertoi, että lähellä oli kolme muuta ravintolaa ja valittiin niistä parhaat arvostelut saanut Nativo. Se oli oikein rento, vähän karibialaistyylinen paikka. Saatiin hyvää palvelua ja hyvää ruokaa.