Malta: Valletta – ritareiden kaupunki

18/10/201818/10/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Valletta on Euroopan eteläisin pääkaupunki, kooltaan todella kompakti, muurien ympäröimä ja Johanniittain ritarikunnan 1500 -luvulla rakennuttama. Varsinaisessa kaupungissa asuu vain noin 7 000 asukasta, mutta sen alueella 300 000. Kaupunki on päässyt 1980-luvulla Unescon maailmanperintöluetteloon noin kolmensadan historiallisesti tärkeän kohteensa takia. Valletta on myös tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Historian havinaa olisi siis luvassa ja toivottavasti myös kaunista vanhaa kaupunkikuvaa. Keskiviikkona tungimme itsemme taas täpötäyteen bussiin ja vajaan tunnin matkan jälkeen alkoikin näkymään valtavat Valletan muurit. Bussit vievät kätevästi aivan vanhan kaupungin porteille asti. Heti ensimmäisenä kaupunkiin saavuttaessa huomio kiinnittyy maltalaiseen erikoisuuteen, kauniisiin erivärisiin talojen puuerkkereihin.

Kaupungin keskellä on kuuluisa Pyhän Johanneksen katedraali, jonka voi melkein vahingossa ohittaa. On niin vaatimaton ulkoa päin. Sisällä pitäisi matkaoppaan mukaan olla kuitenkin olla todella loisteliasta. Sisälle siis!

Pulitimme kiltisti hieman kalliilta tuntuvat kymmenen euron sisäänpääsymaksut. Hintaan sisältyi kuulokkeet, josta voi itse valita selostusta asiaan kuuluvissa kohdissa kirkon sisällä. Monenmoista kirkkoa on tullut matkoilla koluttua ja tämä kyllä taitaa olla koristeellisin ja ainakin kultaisin niistä missä olemme käyneet. Kirkkojen kuvaaminen on aina hankalaa, eivätkä nämäkään kuvat tee oikeutta tälle upealle rakennukselle, mutta jotain käsitystä näistä ehkä saa paikan kauneudesta. Sakasteja löytyi lukuisia ja ne ovat eri ritarikunnille aikanaan perustettuja ja omistettuja.

Kirkkoon ei tietenkään saa mennä liian paljastavissa vaatteissa, onneksi minulla oli huivi mukana olkapäiden peitoksi ja Minea vetäisi housut minishortsien päälle. Olimme sitten asiallisesti pukeutuneita ja pääsimme sisään. Miesväen vaatetus riitti sellaisenaan eikä pitkiä housuja tarvita, kunhan on normaalipituiset shortsit. Aluksi jaksoimme kuunnella selostusta kuulokkeista, mutta emme koko aikaa. Oli aika yksityiskohtaista, eikä matkamäkisten keskittymiskyky riittänyt liian pitkiin selostuksiin.

Kirkossa on Caravaggion kuuluisa ja vaikuttava teos Johannes Kastajan mestaus, joka on esillä erillisessä rukoushuoneessa kirkon sisällä. Se kannattaa käydä tsekkaamassa.

Kaikesta taiteesta ja kullan kimalluksesta meille tuli nälkä ja menimme lounaalle jo 1800-luvulla paikalla sijainneeseen kahvila-ravintolaan. Siellä olisi saanut upean näköisiä leivoksia, mutta oli suolapalan ja kuohuviinin aika. Maltalaiseen lautaseen kuului tässä paikassa paikallista juustoa ja makkaraa, superhyviä oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, vähän salaattia ja paputahnaa.

Suurmestarin palatsi olisi ollut seuraava nähtävyys, mutta tyydyimme tiirailemaan sinne vain portista.

Palatsin edessä on suuri aukio, jossa oli kiva hengailla hetki ja pakottaa teinit kuviin!

Lähdimme vaeltelemaan päämäärättömästi pitkin kauniita katuja. Jollain meistä riitti vielä energiaa temppuilla sivukujalla.

Sotamuseon paikkeilta avautuu näkymät viereisiin kaupunkeihin, jotka nekin ovat muurien ympäröimät.

Lähdimme etsimään ylä- ja alapuutarhoja, joista pitäisi olla hienot maisemat ns. kolmeen kaupunkiin, mutta sitä ennen päädyimme toisen maailmansodan muistomerkille.

Lisää kujia ja portaita oli edessä, ennen kuin pääsimme puutarhaan. Kaupunkiin on 1500-luvulla rakennettu matalat portaat, ritareiden oli helpompi haarniskoissaan kulkea niitä. Matkalaistenkin askelkin alkoi jo painaa, mutta helppohan niitä oli tallailla.

Puutarhassa huilattiin hetki.

Nopeasti se päivä vaan oli mennyt. Kunhan oltiin saatu kahvit ja gelatot vielä, niin lähdimme etsimään oikeaa bussia kohti St. Pauls Baytä. Pysähdyimme vielä ihastelemaan kaupunginporttien ulkopuolella olevaa suihkulähdettä.

Historiallinen Valletta oli kyllä näkemisen arvoinen. Sekoitus vanhaa ja uutta.

Kotimatka takaisin St Pauls Bayhin ja Xemxijaan olikin sitten yhtä tuskaa. Bussi oli taas aivan täysi, onneksi mahduimme kyytiin. Osa joutui jäämään pysäkille odottamaan seuraavaa bussia. Ainoastaan Minea onnistui löytämään itselleen istumapaikan. Sekään ei aivan virallinen istumapaikka ollut, vaan matkatavaroille tarkoitettu hylly.

Bussiin ahtautui koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä. Onneksi me seisoimme takaosassa, eikä siellä ollut niin ahdasta kuin etuosassa. Liikenne Valletasta pois päin mateli tuskaisen hitaasti ja jo valmiiksi väsyneet pohkeet saivat siinä bussin heiluessa huonoilla kaduille eteen ja taakse vielä ylimääräisen puolentoista tunnin treenin. Niinhän se menee, kun on ensin ollut kivaa, niin sitten pitää vähän kärsiä!

Malta: Gnaijh Tuffiehan ranta

16/10/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Hypättiin aamusta bussiin kohti Melliehaa ja siellä vaihdettiin toiseen ja ajeltiin aika vauhdilla mutkaisia teitä ja vuorenrinteitä pitkin kohti Golden Bauy:ta ja Gnaijh Tuffiehan rantaa. Matkaoppaasta ja googlesta oltiin katseltu, että kyseessä pitäisi olla kaksi melko hienoa hiekkarantaa, jotka ovat aika syrjässä kaikesta muusta. Matka meni kuitenkin tosi nopeasti, tämähän on pieni saari ja maaseudun keskeltä löytyi Radisson SAS:n iso hotelli. Lähempänä sitä oli Golden Bay, joka oli oikein kivan näköinen hiekkaranta, mutta se näytti vähän turhan vilkkaalta matkamäkisen makuun ja lähdimmekin kipuamaan ylöspäin, siihen suuntaan, missä Gnaijh Tuffiehan rannan pitäisi olla. Kivikkoinen polku nousi aika kivoihin maisemiin ja portaita pitkin pääsimme laskeutumaan rantaan.

Rannalla oli jonkin verran väkeä, mutta ei liikaa. Tuli mieleen, että mahtaa tämäkin ranta olla sesonkiaikana aika täyteen pakattu. Hyvin mahduttiin nyt sekaan ja viihdyttiin rannalla oikeastaan koko päivä. Vesi oli aivan kirkasta ja kalat olivat vähän liiankin tuttavallisia, ainakin Minean mielestä. Kyseessä oli hiekkaranta, jota pitkin olisi päässyt kävelemään vielä pienemmälle rannalle.

Maisemat olivat kyllä kivat ja ihmeteltiin miten luonto onkin voinut muokata ympyröivien vuorien päälliset niin viivasuoraksi. Rannalta löytyi myös yksi ravintola ja tätä pientä ja idyllistä rantaa voi kyllä suositella Maltan kävijöille.

Kotimatkalla meinasi tulla tenkkapoo, kun bussipysäkki oli aivan kauhean täynnä ja näytti, että emme mahdu bussiin välttämättä. Kuski kuitenkin kurvasi sopivasti just meidän eteen ja mahduimme mukaan. Ylipäätänsä bussit ovat olleet täällä tosi täynnä ja useimmiten olemme seisoneet ja samalla saaneet hyvän keskivartalotreenin, kun on pitänyt kiinni jostain ja yrittänyt pysyä pystyssä kaikissa kurveissa!

Illalla lähdettiin syömään tämän St. Paul´s Bayn toisella puolella sijaitsevaan Bugibbaan, joka on selvästi vilkkaampi paikka kuin tämä meidän asuinpaikka ja eilen illalla näkemämme Mellieha. Syötiin Reiman kanssa paikalliseen tapaan haudutettua kania, joka oli ihan hyvää, joskin aika hankalaa syötävää, kun siinä on tosi pieniä luita. Tilannetta ei helpottanut se, että vain yksi kynttilä valaisi pimeähköä ravintolan pöytää, mutta oli kiva istuskella iltaa aukiolla ja kuunnella läheisten drinkkibaarien jytkettä. Käytiin vähän kaupoilla ja eksyttiin vahingossa myös kannabis-tuotteiden kauppaan! Näytti ihan tavalliselta kaupalta, mutta sisällä olikin kaikenlaista kannabistuotetta myynnissä, kuten suklaata, keksejä ja jopa tikkareita. Ilmeisesti jonkin pitoisia kannabistuotteita täällä saa myydä laillisesti, vaikka itse kannabis onkin laitonta. Lähettiin äkkiä pois ja muutamien mutkien kautta löysimme bussipysäkin ja hyppäsimme melkein viimeiseen bussiin kohti Xemxijaa. Bussit kulkevat täällä suurin piirtein puoli yhteentoista ja sitten vain joitakin yöbusseja. Bussikortit olivat kyllä hyvä ostos ja haukkuvat äkkiä hintansa takaisin. Päätimme, että emme vasemmanpuoleisen liikenteen takia vuokraa täällä autoa. Ihan meidän asunnon edessä on bussipysäkit molempiin suuntiin ja hyvin on ainakin toistaiseksi bussilla päässyt kulkemaan.

Malta: Hiljaisia hoodeja

15/10/201816/10/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Altaalla lekottelun jälkeen oli aika lähteä tutkailemaan lähimaastoa ja päätimme suunnata Mistra Bay Beachille. Google mapsin mukaan sinne pääsisi mukavasti polkua pitkin ja olimmekin nopeasti hiljaistakin hiljaisimmilla hoodeilla. Xemxija on varmaankin varsinaiseen sesonkiaikaan vilkkaampi paikka, mutta nyt kun sesonki on jo loppunut tämä vaikuttaa aika kuolleelta kylältä. Monet ravintolat ovat jo sulkeneet ovensa ja muutenkin on aika hiljaista. Katsoimme, että joku pizzeria olisi kuitenkin olemassa Mistra Bayllä ja koska nälkä kurni jo vatsaa eivätkä ihan lähimmät ravintolat houkuttaneet, niin päätimme lähteä polkua pitkin. Tietä pitkin reitti olisi ollut paljon pidempi ja maastovaihtoehto, palkitsikin upeilla maisemilla ja bongattiin yksi vanha vartiotornikin matkan varrella.

Itse Mistra Bay ei ollut kummoinen ja pizzeria oli kiinni. Onneksi oli juustonaksuja mukana ja syötiin niitä ja istuttiin hetkinen ja ihmeteltiin muutamia karavaanareita, jotka olivat eksyneet myöskin paikalle.

Olimme laskeutuneet polkua pitkin aika pitkän matkan, eikä yhtään huvittanut lähteä kiipeämään samaa reittiä ylöspäin ja totesimme, että mennään takaisin kämpille tien kautta. Reitti oli kyllä monta kertaa pidempi, mutta tulipa koluttua siinä muutama syrjäkuja ja nähtyä vähän maaseutua. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne, eikä oikein meinaa tajuta mistä ne autot oikein tulevat, aina väärältä puolelta!

Seudut ovat vähintäänkin rosoisia, mutta jotenkin näitäkin syrjäkujia on vaan kivempi kävellä, kuin esimerkiksi hienon hotellin hoidettua pihaa. On mielenkiintoista olla keskellä aitoa meininkiä, eikä turisteja varten putsattuja pihoja. Tämäkin pikkuruinen kirkko siinä vaan nökötti, en tiedä oliko hylätty vai ei.

Päätimme lähteä etsimään parempaa rantaa ja läheisessä Melliehan kylässä pitäisi olla hiekkaranta ja samasta kylästä pystyisi ostamaan bussikortit koko porukalle seitsemäksi päiväksi, Explorer card maksaa 21 euroa ja sillä saa ajella niin paljon kuin haluaa Maltalla sekä lähisaarilla Gozolla ja Cominolla. Pääsimmekin vihdoin mereen uimaan ja vesi oli yllättävän lämmintä, paljon lämpimämpää kuin uima-altaan vesi. Illan tullen menimme tutustumaan Melliehan kylään joka oli aika pieni sekin ja keskellä hiljaista kylää seisoi tietenkin kirkko. Kirkossa loppui joku tilaisuus ja sieltä valui pikku hiljaa paikallisia koteihin. Muuten oli aivan hiljaista.

Malta: Supermajoittaja Ronald

15/10/201816/10/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

AirBalticin lento laskeutui hienosti viime yönä puoli kahdelta Maltalle, vaikka näimme loppumatkasta koko ajan salamoita. Valtava ukkospilvi oli aivan lähellä ja oli kyllä kumma miten oli niin paikallinen, että lento ja laskeutuminen oli aivan tasainen. Matkamäkisen matkapahoinvointiperhe oli siis varsin tyytyväinen. AirBNB isäntämme Ronald odotti meitä kentällä lappu kourassa ja sujuvasti päästiinkin lentokentältä kohti Xemxijaa, josta olimme valinneet lähinnä suht kiva maisema, uima-allas, hinta ja supermajoittaja -kriteereillä asuntomme viikoksi. Eipä ollutkaan ihme, että Ronald oli saavuttanut AirBNB-maailmassa supermajoittaja tittelin, sillä hän tarjoutui hakemaan meidät kentältä keskellä yötä halvemmalla kuin taksin hinnalla, hän oli meihin etukäteen monta kertaa yhteydessä oma-aloitteisesti ja oli jopa ostanut meille valmiiksi aamupalatarvikkeita jääkaappiin. Asunto itsessään on ihan kiva, maltalaiseen mukahienoon tyyliin sisustettu. Tilaa on mukavasti, kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja parveke. Olimme tyytyväisiä kun pääsimme nukkumaan Suomen aikaa puoli neljän aikaan. Xemxija on lähiö ja sulautunut isompaan St. Paul`s Bayhin ja aika hiljaisen oloinen. Toisaalta mukavaa, kun on rauhallista. Aamulla suuntasimme suoraan uima-altaalle, sillä aurinko paistoi hienosti synkemmistä ja pilvisemmistä sääennusteista huolimatta ja lämpötila oli mukavat 24 astetta. Ihanaa olla lomalla!

Madrid: Kunkun linna sisältä ja sunnuntaikirppari

30/10/201702/04/2018 / matkamakinen / 1 kommentti

Aamupalalla ostimme netistä liput kuninkaanlinnaan ja ennakkolippuja voikin suositella. Jonoa oli taas, kun sinne puoli kahdentoista aikaan pääsimme, mutta netistä ostetuilla lipuilla saimme painella suoraan sisälle ja pääsimme tutustumaan linnan kertakaikkiaan upeisiin huoneisiin. Oli tosi harmi, että siellä ei saanut kuvata muualla kuin pääportaikossa. Ansku yritti heti ekassa salissa kuvauskieltoa rikkoa ja heti tuli madamelle huomautus! Katoissa oli kertakaikkiaan upeita maalauksia ja huoneet olivat eri tyyppisiä ja eri värisiä. Oli kultaa ja kimallusta ja upeita kattokruunuja. Tuonne linnaaan kannattaa mennä sisälle asti, jos tänne tulee.

Linnan jälkeen lähdimme kävelemään kohti madridilaisten sunnuntaikirppistä La Huertasin alueella. Paikan nimi tarkemmin oli RASTRO. Siellä oli todella paljon porukkaa liikenteessä, kujat ihan täynnä ihmisiä ja siellä myytiin kaikenlaista tavaraa lewiksistä antiikkiin.

Opimme, että kaikkea sitä voi kaupata. Siellä oli myynnissä mm. vanhoja valokuvia. Perhealbumit oli vaan laatikoihin kaadettu ja siitä myytiin kuvia. Olisin ottanut kännykällä kuvan yhdestä laatikosta, mutta heti kiellettiin: ”No fotos!” En ymmärrä miksi ei voinut ottaa kuvaa niistä. Eikö se nyt ole ihan sama, kun siinä olivat myynnissä. Oli kiva kierrellä pitkin kujia ja ihmetellä myytävää tavaraa, jota oli laitettu pitkin katuja esille.

Kun olimme siellä aikamme kierrelleet lähdimme suunnistamaan kohti Retiro-puistoa, sillä se olisi iso ja hieno puisto, jonka laitamilla on monia museoitakin. Ajattelimme, että voisimme vielä piipahtaa jossain museossakin ja sivistää hieman itseämme kaiken huvittelun lisäksi. Kirpparialueelta oli melkein puolen tunnin matka puistoon ja sinnikkäästi sinne päin kävelimmekin, vaikka askeleita olikin taas kertynyt kiitettävästi. Olimme jo melkein perillä, mutta sitten tulikin pissahätä ja nälkä. Yhtäkään ravintolaa ei näkynyt siellä puistoalueella päin, eikä googlemapsikaan ollut meitä viisaampi siinä asiassa. Totesimme, että lähdemme takaisin päin kohti Santa Anan plazaa, sillä siellä saisi ainakin syötävää. Plaza oli aivan täynnä ihmisiä, mutta onnistuimme saamaan pöydän auringosta. Sitten päästiin taas asian ja miniloman ytimeen, cavaa ja tapaksia. Päälle vielä cappucinot ja browniet. Ei pidetty kiirettä, aurinko lämmitti ihanasti ja imimme siitä valoa ja energiaa tulevan talven varalle. Ei siitä enää mihinkään puistoon tai museoon jaksettu lähteä. Kiertelimme ydinkeskustan katuja ja ihmisiä oli kyllä aivan valtavasti liikkeellä sunnuntai-iltanakin. Päädyimme kauppahalliin vielä yöpalalle ja loman kruunasi lasilliset shamppanjaa hyvillä tapaksilla. Äkkiä kello olikin jo kaksitoista ja ajeltiin taksilla hotellille. Aamulla olikin luvassa kauhean aikainen herätys, sillä puoli kuudeksi oli tilattu taksi lentokentälle.

Madrid on todella eläväinen kaupunki ja kävellen haltuun otettava. Museot ja puistot jäivät tällä kertaa näkemättä, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Oli niin rentoa ja molempien stressaavaan arkeen sopivaa nauttia ilman nähtävyysstressiä kaupungin sykkeestä ja niistä kivoista tapas- ravintoloista. Emme syöneet koko reissulla aamupalan lisäksi mitään muuta kuin tapaksia ja nyt taitaa olla kaikesta suolasta sellaiset silmäpussit, että ihan hirvitttää. Helppoa, mukavaa ja rentoa – sellainen miniloman pitikin olla. Kiitos Ansku huippuseurasta ja kiitos Madrid!

Madrid: Iltamenoja

29/10/201702/04/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Pieni huilitauko piti ottaa hotelilla koko päivän kävelemisen jälkeen, mutta sitten piti alkaa miettimään iltavaatetusta ja alkoikin melkoinen suihkinta, kun kaksi naista alkoi valmistautumaan Madridin yöelämää varten. Tässä kaupungissa on ilmeisesti Euroopan kaupungeista eniten ravintoloita suhteessa väkilukuun ja se näkyykin katukuvassa. Tuntuu, että ravintoloita on todella kaikkialla ja ne ovat koko ajan täynnä ihmisiä. Voi kun Suomessakin olisi tällaista! Mentäisiin ulos syömään ja tapaamaan tuttuja melkein joka päivä eikä olisi kallista ja olisi lämmintä. Illalla täälläkin kyllä viileni heti kun aurinko laski, mutta silti lämpötila pysytteli alkuillasta vielä lähempänä kahtakymmentä.

Matkaoppaan mukaan paljon erilaisia ravintoloita, flamengopaikkoja ja muutenkin iltamenoja pitäisi olla Huertan alueella, joka on aika kaukana hotellilta ja otimmekin heti suosista taksin sinne. Plaza Santa Anan laitamalta löytyi heti kivan näköisiä ravintoloita ja saimme hauskat paikat yhdestä tapasravintolasta. Olimme siinä melkein kuin näyteikkunalla, välitilasssa, ei sisällä eikä ulkona.

Maukkaita tapaksia vedettiin taas navat täyteen ja siinä oli kiva istuskella ja katsella ohi virtaavaa ihmismassaa. Porukkaa oli tosi paljon liikenteessäja kiertelimme illallisen jälkeen pitkin poikin katuja ja kujia, kunnes olimme jo aika lähellä La latinaa. Korkkarit painoivat jo jalkoja , mutta taksin ottaminen siinä vaiheesssa tuntui tyhmältä ja niinpä sinnittelimme La latinan kaupunginosaan pienen harharetken jälkeen, kun hairahduimme uskomaan google mapsia. Se on kyllä sekoillut täällä. Onneksi on perinteinen kartta ja sillä ollaan hyvin suunnistettu. Mahduimme sisään kivan näköiseeen viinibaariin, jossa olimme vain piipahtaneet edellisenä iltana, sillä silloin se oli liian täynnä.

Kello oli jo yli puolen yön ja päivä oli ollut aika pitkä. Piipahdimme vielä muutamassa umpitäyteen tungetussa pienen pienessä meluisassa baarissa ja totesimme, että ei pysty, ei kykene. Nyt on lähdettävä nukkumaan. Sinnittelimme vielä korkkarikävelyä hotelille monta kilsaa, kun taksejakaan oikein näkynyt. Madrid on kyllä todella eloisa kaupunki ja hyvin kävellen haltuun otettava, oikein sopivan kokoinen.

Madrid: Päiväcavat ja tapaksia

29/10/201702/04/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Pikareissu Madridiin hyvän ystäväni Anskun kanssa tulisi oletettavasti sisältämään paljon juttelua, hyvää ruokaa ja juomaa. Perjantai-iltana tultiin, eikä paljon muuta ehditty kuin mennä syömään La Latinan alueelle, joka olikin ihan kivasti noin vartin kävelymatkan päässä hotelliltamme NH Ribera Madrid. Matkaoppaan mukaan alueella on paljon tapas-paikkoja ja varsinainen illallinen jäikin syömättä. Tultiin nimittäin tapaksista niin täyteen, että muuta ei enää kaivattu. Todella hyvää ruokaa saatiin , kunhan ensin onnistuimme saamaan paikat ravintolasta. Serranon kinkku oli tässä paikassa todella hyvää ja se leikattiin perinteiseen tapaan veitsellä. La Latinalla oli muutama aukio ja kadunvarsi aivan täynnä idyllisen pieniä tapas ravintoloita ja hengailubaareja. Muutama menopaikan näköinen pikkubaarikin oli, mutta onneksi me suunnistettiin suht ajoissa nukkumaan.

Tänään herättiin ihan mukavasti puoli ysin aikaan ja heti hotellin hieman ylihintaisen, mutta todella hyvän aamupalan jälkeen suunnistettiin kohti kuninkaan linnaa. Sitä ennen vastaan tuli kuitenkin kirkko Cathedral Almudena, jonne kannattikin mennä sisälle asti. Siellä oli messu meneillään ja hissukseen yritimme hiiviskellä siellä ja otimme kuvia. Kirkko oli suuri ja tyypillinen eurooppalainen monine sivualttareineen ja lasimaalauksineen. Huomion kiinnittivät upeat kaarholvit ja se, että lattia oli täynnä hautoja! Ajateltiin ensin, että sinne varmaan oli haudattu pappeja, mutta siellä luki familiariaakin eli eli ehkä taviksetkin voivat ostaa sieltä hautapaikkoja. Kaunis kirkko.

Kuninkaan linnalle eli El Palacio Realille päästyämme totesimme, että jono sisälle oli liian pitkä ja aurinkokin paistoi niin ihanasti, että ei huvittanut jäädä siihen jonottamaan ja mennä sisälle moneksi tunniksi. Katsotaan, jos huomenna huvittaisi. Linna oli ihan ok ulkoa ja valtavan suuri, mutta ei nyt niin ihmeellinen. Vähän tuli naapurimaamme kuninkaanlinna mieleen. Puistossa kävimme ihmettelemässä hetken ja jatkoimme matkaa kohti Plaza Espanjaa.

Plaza Espanjalla oli myynnissä matkamuistoja ja oli siellä kaikenlaista muutakin kojua. Plazalla maisemaa hallitsee Torre de Madrid -rakennus ja keskellä oli suihkulähde patsaineen.

Gran Viaa pitkin päädyimme Plaza Mayorille ja siellä todettiin, että onkin jo päiväcavan aika. Aurinko oli noussut ja lämmitti jopa kuumasti. Aamu oli aika viileä, mekossa ja hameessa kuitenkin hyvin tarkenimme, kunhan oli ohut villatakki päällä. Yllättävän lämmintä täällä vielä onkin ollut vaikka on jo lokakuun loppu. Päivällä sääennusteen mukaan korkeimmillaan 27 astetta. Plaza Mayor on neliskanttinen ja kokonaan yhtenäisten talojen ympäröimä ja taloihin on rakennettu parvekkeet, joista voi seurata aukion tilaisuuksia. Aikanaan siellä järjestettiin teloituksia ja härkätaisteluja. Tänä päivänä sen täytti iloinen turistien ja paikallisten muodostama sekamelska ja bongattiin yksi hääparikin.

Istuimme varmaan tunnin verran siinä plazalla ja ihmettelimme maailman menoa ja muun muassa miksi kukaan ajattelisi, että turistit viitsisivät antaa rahaa, jos laittaa päähänsä intiaanivaatteet ja näyttää peukkua ohikulkijille. Sellaisellakin tavalla siellä elantoa yritettiin hankkia. Lähdimme eteenpäin ja oli ihanan rentoa kuljeskella Madridin kaduilla. Madrid sopii hyvin tällaiseen muutaman päivän lomailuun, sillä täällä ei ole mitään must see -nähtävyyksiä, eikä niistä siten tarvitse stressata.

Päädyimme kauppahallille, joka on lähellä Plaza Mayoria ja se oli aivan ammuttuna täyteen ihmisiä. Sinne sekaan kaikkeen hälinään vaan sukellettiin rohkeasti ja onnistuimmekin saamaan paikat juustotapastiskiltä. Todella herkullisia tapaksia syötiin useammastakin tiskistä ja paikan tunnelma oli kertakaikkiaan ihana! Saatiin todella hyvät sangriatkin. Monet herkullisen näköiset tapakset jäivät kuitenkin ostamatta, kun tultiin niin täyteen. Voipi olla, että huomenna mennään sinne uudelleen, paikkaa voi todellakin suositella. Espanjalaiset ovat kovia puhumaan, mutta voin vakuuttaa että me ei kyllä kakkoseksi jääty! On ollut niin paljon puhuttavaa, sillä emme ole nähneet moneen vuoteen ja välillä yhteydenpitokin on ollut vain facebookin varassa. Päivitettävää siis riittää kuulumisissa!

Kaikki menikin ruuan ja juoman suhteen koko päivän erinomaisesti, mutta sitten istahdimme jollekin plazalle kahville tapas-baarin puolelle, vaikka luulimme olevamme kahvilassa. Tilasimme cappucinot ja saatiin kyllä niin surkeat kahvit ettei niitä oikein kahviksi voinut kutsua. Kanelia oli ripoteltu päälle ja kyseessä oli lähinnä kanelivesi maitovaahdolla! No, muuten olisikin ollut täydellinen päivä!

Pohjois-Kroatia: Reissun huipennus -Plitvicen putoavat järvet

28/07/201702/04/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Olen joitakin vuosia sitten netissä törmännyt upeisiin kuviin Plitvicestä ja ihmetellyt miten niin upea paikka voikin olla niin lähellä Suomea ja kuitenkin melko tuntematon. Tänään oli killeriherätys, kuudelta puhelimen kello soi ja alettiin valmistautua pitkään päivään Plitvicen luonnonpuistossa. Plitvice on n. 2,5 tunnin ajomatkan päässä Rijekasta ja Splitistä taitaa kertyä saman verran matkaa. Se on vähän kaukana kaikesta siis. Mietin hetken, että olisiko kannattanut ottaa yhdeksi yöksi majoitus läheltä järviä, mutta tämä on jo kolmas majapaikkamme viikon sisällä ja se tuntui liian vaivalloiselta.

Olimme tutkailleet netistä blogikirjoituksia ja kaikkialla varoiteltiin kauheista määristä turisteja ja että puistossa käveltäisiin aivan ahtaassa jonossa eikä pysty pysähtymään paljon kuvia ottamaan, kun kaikkien pitää pysähtyä. Ei mahdottomalta kuulosta tuo kuvailtu tilanne, sillä alueella käy näin sesonkiaikaan n. 11.000 turistia päivässä. Sen takia yritimme lähteä ajamaan mahdollisimman pian aamusta sinne, sillä aivan pahin ruuhka ajoittuu kuulemma klo 11-15 välille. Jos olisi oikein aikaisin aamusta perillä, esim. kahdeksalta, kannattaisi kiertää ensin alajärvet, sillä suurin osa isoista turistimassoista suuntaa sinne ja aamusta olisi paras mahdollisuus olla siellä, kun on vähän väljempää. Me oltiin perillä kuitenkin vasta puoli yhdentoista aikaan, sillä kolmisen tuntia siinä matkassa vaan tuhraantui ja olikin hyvä, että olimme jo etukäteen päättäneet valita reitin H, joka meni ensin yläjärville. Olihan siellä porukkaa paljon, mutta ei mitään sen kummempia ruuhkia ja saimme nauttia puroista, vesiputouksista ja uskomattoman kirkkaasta vedestä ihan hyvissä olosuhteissa.

Vesi oli niin kirkasta, että kalat olivat kuin akvaariossa!

Puisto on mielestäni helppokulkuinen, paljon tällaista alla olevassa kuvassa näkyvää puupolkua, välillä hiekkaa ja kivipolkuja ja loppupäässä mukulakivipolkuakin. Joka tapauksessa lenkkarit kannattaa laittaa jalkaan. Meidän reitti oli 8 kilometrin pituinen ja ensin mentiin bussilla ylimmälle järvelle eli saimme lasketella koko ajan alaspäin. Paljon tuli porukkaa vastaan ja se olisikin ollut iso urakka kiertää reitti ylämäkeen, sillä lämpötila oli jotain 25 ja 30 välillä. Yksi siirtymä järven yli oli laivalla. Reitteihin kannattaa ehdottomasti tutustua etukäteen ja valita itselle sopivin. Vettä kannattaa ottaa mukaan paljon ja vähän evästäkin. Alueella on ravintoloita ennen sisään menoa ja H-reitin puolivälissä myös, mutta muuten alueelta ei voi ostaa mitään ja alue on suuri.

Tämä H-reitti oli mielestäni siitä hyvä, että se alkaa vaatimattomammista putouksista, jotka nekin tuntuvat alkuun upeilta. Nämäkin kuvat kun otettiin, ei tiedetty mitä upeaa vielä oli edessä.

Kuten tällaista!

Ja tälläistä!

Meillä meni ajoitus aika nappiin, sillä tuhrasimme yläjärvillä ja ruokapaussilla niin paljon aikaa, että kello alkoi olla jo yli kolme kun tulimme alajärville, eikä siellä onneksi enää ollut netin ”lupailemaa” pahaa tungosta. Aivan käsittämättömän upea paikka tämä kyllä on. Kuvat puhukoon puolestaan, ei tätä voi kuvailla ja kuvissahan mikään ei näytä miltään verrattuna millaista tilanteessa oli oikeasti.

Tämä täytyy kokea itse, matkamakinen suosittelee! Älä missaa tätä paikkaa, jos tulet Kroatiaan! Tämä on myös syy lähteä Kroatiaan.

Baskalla pari tuntia… ja sitten löytöretkeilemään

27/07/201702/04/2018 / matkamakinen / Jätä kommentti

Vain puolen matkan päässä Rijekasta on Krk:n saari, josta oltiin luettu, että siellä olisi kaunista maisemaa ja kivoja rantoja. Annettiin aamulla teinien nukkua rauhassa kymmeneen ja startattiin meidän pikkuruinen Volkkari Polo vasta yhdeltätoista. Saarelle pääsee siis autolla, hienoa siltaa pitkin ja tie oli jälleen todella hyvä ja liikenne sujuvaa. Kohteena meillä oli Baska Beach! Onhan sen nimiselle rannalle pakko päästä!

Se oli myös, jossain listoilla ”Best beaches in Croatia” netissä. Se on kaukaisin kohta koko saarella ja sinne kesti ajaa noin tunti. Heti sinne saavuttaessa hoksattiin, että ei se nyt meidän unelmaranta tainnut kuitenkaan olla. Kivat maisemat kyllä oli, iso poukama vuorten ympäröimönä, mutta se oli aivan kertakaikkiaan liian täynnä ihmisiä! Baskan kylä on oikein suosittu lomakohde paikallisten keskuudessa. Siellä oli aika iso camping alue ja kylä täynnä apartmentteja turisteille. Jotenkin onnistuttiin saamaan pieni pyyhkeiden mentävä tila itsellemme kaiken keskeltä ja alettiin keskittymään auringon ottoon ja uimiseen.

Tämän piti olla hiekkaranta, mutta ei siellä mitään hiekkaa ollut, paitsi vedessä. Pikkukiviranta oli kyseessä. Ranta oli aivan täynnä ravintoloita ja beach baareja ja siellä olikin mukava välillä istua, vähän varjon alla.

Parkkiaikaa oltiin laitettu kolmisen tuntia ja kun tuli se hetki että parkkiaika on loppumassa, totesimme, että Baska oli nyt niin nähty ja katsellaan joku idyllisempi ranta loppupäivälle Krk:n saareilta. Reima oli bongannut google mapsista ihan sattumalta tänne reittiä katsellessa kivan näköisen poukaman ja kylän nimen, jossa oli taas säästetty vokaaleja – kyseessä oli Vrbnik. Päätettiin lähteä sinne. Vau mikä kylä olikaan kyseessä! Voi vitsi mikä säkä. Aivan ihana pikkuinen kylä vuoren rinteellä. Ei oikein tiedetty missä ranta on ja ajettiin vaan satamaan. Siellä oli tosi pieni ranta ja ajateltiin, että ei varmaan ole ainut eikä se pääranta ja laitettiin google mapsiin Vrbnik beach ja lähdettiin uskollisena seuraamaan google mapsin ohjetta. Aivan kamalan kapealle kujalle googlemaps pyysi ajamaan ja Reima siinä jo sanoikin, että voiko tästä tosiaan ajaa… no, ajettiin ja hetken päästä edessä oli portaat! Sinne portaita pitkin meitä kovasti neuvottiin menemään! Ja oltiin kyllä valittu autoilija reitti! Voi hemmetti! Reima osasi onneksi aika sujuvasti peruuttaa sitä kapeaa kujaa pitkin takaisin, kun me muut välillä varmisteltiin sivuilla. Oli siinä pari tosi tiukkaa paikkaa nimittäin ollut jo etuperinkin. Sitten olikin porukalla jo kova nälkä ja todettiin, että mennään nyt vaan siihen pikkurannalle ainakin syömään eväät. Oltiin nimittäin ostettu edellisiltana wrappeja muuta pikkulounasta mukaan. Eväät maistuivat taivaallisen hyviltä siinä pikkiriikkisellä rannalla!

Eikä ihme, sillä katselimme tätä maisemaa ylös kylään.

Se oli aivan ihana paikka, mutta lapset halusivat lähteä vielä etsimään sitä varsinaista rantaa, sillä tässä oli tosi pieni alue missä voi uida. Lasten piti päästä snorklailemaan ja kaloja ja merisiilejä bongailemaan. Lähdimme samaa tiedä takaisin ja kohti kirkon tornia. Eiköhön sieltä rantakin jostain löytyisi. Löytyi! Ihana ranta, jossa toinen puoli oli rakennettua betonista ja keskellä pikkukivirantaa ja toinen puoli oli kalliota. Ihmisiä toki sielläkin oli mutta paljon hillitymmin kuin Baska Beachilla.

Kun oltiin tarpeeksi uitu ja otettu aurinkoa yhdelle päivälle lähdimme vielä katselemaan kylää. Matkan varrella oli yksi ravintola, josta näytti olevan hienot maisemat merelle ja kuin ihmeen kaupalla terassilta löytyi meille pöytä ja saatiin syödä todella kauniissa maisemassa. Byt the way, käsittämättämän hyvää pitsaa saatiin. Taisi olla oikein vanha pitseria se paikka. Mr matkamakinen kyllä vähän hönkäili siitä pizza diavoloa syödessään, oli nimittäin sen verran tujut kastikkeet siinä. Tässä ravintola.

Massut pulleina kierreltiin pikkuista kylää. Siellä oli, ainakin kyltin mukaan, maailman kapein katu. Se oli vain noin 40 senttimetriä leveä.

Kirkko oli tietenkin keskellä kylää ja se oli jo 1500-luvulla rakennettu. Koko kylä on ollut muurien suojassa, merirosvoja ja vieraita mahteja vastaan.

Voi että mikä ihana kylä se olikaan. Minä vaan huokailin sen ihanuutta ja lapsia nauratti. Olivat kyllä sitä mieltä, että tänne voisi tulla lomailemaan. Katsoinkin majoitusta tältä saarelta, mutta ne mitä oli jäljellä olivat ainakin ylihintaisia. Varmasti täältä tai jostain muusta kylästä saisi ihan ok-hintaisen, jos on ajoissa asialla.

Olipa hieno juttu, että päädyttiin vähän vahingossa tänne. Tällaista matkailun pitää olla, pitää olla tilaa pienelle ex-temporeelle ja voi päästä vaikka kuinka kivoihin paikkoihin. Oli pakko lähteä alaspäin parkkipaikalle autolle.

Siellä odottikin parkkisakko! No, mitäs pienistä. Ei oltu huomattu, että oli maksullinen pysäköinti. Minä olin lisäksi jättänyt ikkunan auki. No, ei se mitään haitannut, ei autossa arvotavaroita ollut, mutta silti? Nyt tarkkuutta! Ei siitä suuri tappio tullut, 13 euron sakko, mutta ei harmainta hajua miten se maksetaan. Siihen pitää perehtyä myöhemmin.

Pohjois-Kroatia: Rumankaunis Rijeka

26/07/201702/08/2017 / matkamakinen / Jätä kommentti

Tiistaina kun saavuimme navigaattorin opastamana Rijekan asunnolle jouduimme pari kertaa hieraisemaan silmiä, sillä olin mielestäni varannut meille oikein kivasti sisustetun asunnon, mutta talo olikin tällainen!! Eka AirBNB-feili?

Tällaisia aika rujon näköisiä taloja oltiin nähty Rijekaan saavuttaessa matkan varrella, mutta ei ajateltu, että yövyttäisiin sellaisessa! Kyllä se osoite oli oikein ja vähän hirvitti, mutta sisälle päästäessä hätää ei ollutkaan, sillä asunto oli aivan kuvia vastaava. Ulkoa ei kuvaa ollutkaan. Oikein kiva, tilava, siisti ja moderni asunto, eipä sitä ulkopuolta katsella, kun kämpillä ollaan. Lapsille ja meille omat makkarit, moderni kirkkaanpunainen kiiltävä keittiö, kylppäri, olohuone ja partsi. Ikkunat uusittu. Olemme noin 4 km:n päästä Rijekan keskustasta Opatijaan päin ja asunto löytyy AirBNb:stä nimellä ”Close to the beach”. Seutu on rauhallista ja ihan tavallisia paikallisia tässä talossa asuu. Lapset leikkivät ilallla talon edustalla olevalla parkkipaikalla. Yöllä oli todella hiljaista yöllä ja nukuimme kaikki hyvin. Tämä oli kyllä tosi edullinen, muistaakseni vain n. 240 euroa neljältä yöltä.

Tänään katsottiin vähän tarkemmin netistä mille biitsille lähdetään ja valitsimme pikkuruisen Slabovice -nimisen rannan ja se olikin tosi nätti.

Oltiin raahattu Suomesta asti pari uimapatjaa mukaan ja joka kerta unohdettu ottaa ne mukaan rannalle. Nyt muistettiin ja lapset eivät paljon muuta tehneetkään kuin lekottelivat niillä vedessä. Niillä pääsi myös viereiselle rannalle, joka olikin se meidän eilinen ranta.

Oli ihana vaan loikoilla auringossa ja uida eli chillailla, kuten perheen teinit sanovat.

Rannalla oli todella kuuma, sillä tuuli ei osunut siihen poukamaan yhtään ja lämpötila pysytteli vajaassa kolmessa kymmenessä. Kaunis paikka kertakaikkiaan.

Lähdimme myöhäiselle lounaalle keskustaan, jonka läpi olimme jo muutamaan kertaan ajaneet. Rijeka ei ole suurimmaksi osaksi mitenkään erityisen kaunista katsottavaa, mutta kävelykadun varrella oli hyväkuntoisia ja hienoja taloja. Aika epäsiistejä satamarakennuksia ja laivanlastausnostureita näkyy ydinkeskustan tuntumassa. Muutenkaan talot eivät ole vimpan päälle kunnossa heti kun lähdetään keskustasta ja monet ovat aika rumia ylipäätänsäkin. Jos haluat kauniin ympäristön niin valitse näistä kahdesta lähikaupungista se Opatija, jos haluat aitoa Kroatiaa, niin tule rohkeasti tänne Rijekaan. Minun mielestä tämä on kuitenkin jotenkin mielenkiintoisempi näistä kahdesta. Mutta myönnettäköön, että matkamäkisen silmä on tottunut reissatessa jo kaikenlaiseen eli joku muut voi ajatella eri lailla tästäkin paikasta!

Alkoi ukkostaa, kun olimme syömässä ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Päätettiinkin jatkaa päivää shoppailemalla ja todettiin hintataso paljon Suomea edullisemmaksi. Näin kiva aukio oli vastassa, kun tulimme ulos jostain kaupasta ja ukkospilvet olivat hävinneet!

Ostokset autoon ja menoksi!

Sitten sitä rumempaakin maisemaa, tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista täällä.

Ei jaksettu ilallla lähteä enää uudelleen keskustaan. Tarkoitus oli käydä syömässä jossain lähempänä. Miesväki tutki Tripadvisoria, kuten eilenkin ja eilen päädyimme sen perusteella tosi kivaan ja hyvään seafood-ravintolaan tähän aika lähelle asuntoa. Nyt olisi vuorossa Tripadvisorissa asiakkiden kehuma grilliravintola. Lihaa ja kalaruokia tarjoava ravintola oli saanut todella hyvät arvostelut.

Matkaa googlemapsin mukaan tulisi 800 metriä ja meinattiin, että eihän se nyt ole makiselle matka eikä mikään ja lähdettiin kävellen. No, oli sitten aikamoista ylämäkeä koko matka ja hikihän siinä tuli. Tunnelma ei oikein muutenkaan ollut ihan katossa, kun käveltiin aina vaan hiljaisemmille sivukujille ja näytti siltä että koko ravintolaa ei ehkä ole olemassakaan… Eikä se nyt kovin hyväkään voi olla, kun on niin syrjässä kaikesta. Maisemat matkan varrella palkitsivat onneksi välillä.

Päästiin vihdoin hikisinä perille ja ihan ok- näköinen ravintola se oli, vaikkakin tosi syrjässä. Tarjoilija osasi kroatian lisäksi lähinnä saksaa ja ruokalista oli vain kroatiaksi! Siinä vaiheessa alkoi jo huvittamaan tämä matkamakisten touhu! Ravintolan nimi oli muuten Lovorka.

Google-kääntäjän avulla selviteltiin suurin piirtein mitä kauhean laajassa listassa lukee. Sitten kun yritettiin tilata, niin ei kaikkea ollutkaan saatavilla. Loppujen lopuksi 50 %:sta tilatuista ruuista oli joku aavistus ja lopuista ei oikein mitään tietoa. Jotain lihaa kaikille oli kuitenkin ymmärtääksemme tulossa ja pommes eli ranskalaisia. Lopputulos oli kuitenkin todella hyvä! Saatiin älyttömän hyvää ruokaa ja sitä oli aivan kamalan paljon. Kyllä Tripadvisoriin näköjään vaan voi luottaa! Halpaakin oli, pulitettiin 54 euroa koko porukan ruuista ja puoli litraa oli ihan kelpo valkkariakin.

MatkaMakinen

TIETOTEKNINEN PÄIVITYSKIRJA MAAILMALTA

Kirjoittaja: matkamakinen