Viiskymppisten juhlinta jatkui sunnuntaina, kun oli Susannan oikea juhlapäivä. Olimme Anun ja Merjan kanssa varanneet toisenkin yllätyksen sankareille, kokopäiväretken vuoristoon Get Your Guiden kautta. Ei olla yleensä tämmöisiä valmiita retkiä Reiman tai perheen kanssa harrastettu, mutta tällä kertaa se tuntui hyvältä ja huolettomalta ratkaisulta. Sussun kauhuksi aamulla piti olla liikenteessä jo ennen yhdeksää! Ei armoa synttärisankarille! Kävelimme retken lähtöpaikalle, joka oli noin kilometrin päässä härkätaisteluareenalla. Bussiin oli myyty samaa matkaa mm. Tripadvisorin ja muidenkin palveluiden kautta. Starttasimme puoli kymmeneltä kohti Guadalestin kylää.
Perillä Guadalestin kylässä meillä oli aikaa reilut kaksi tuntia ja ehdimme pikaisesti tutustua nättiin kylään ja sen yläpuolella olevaan pieneen linnoitukseen ja nauttia lounasta.
Eniten meni aikaa vuoren päällä olevassa linnoituksessa. Sieltä oli upeat maisemat.
Sankareita kuvattiin joka vaiheessa!
Kylässä olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta matka jatkui Algaven vesiputouksille. Perillä oli useampi vesiputous, joiden vesi oli upean kirkasta ja viileää. Ei se meidän suomalaisten mielestä itse asiassa ollut sen kummempaa kuin merivesi kesällä, mutta opas kovasti varoitteli että se on jääkylmää. Siellä sai siis uida kaikkialla ja oli siinä mielessä aika kiva paikka. Väkeä siellä riitti vaikka ei huippusesonkia elettykään, voin vaan kuvitella minkälainen tungos siellä on kesällä. Olimme siellä iltapäivällä ja varmaankin aamu olisi paras ajankohta nauttia paikasta.
Olipa kiva päivä reissussa ja kyllä nautittiin. Ihan oli hintansa väärti tuollainen ostettu reissu oppaan palveluilla. Aika poikki oltiin kyllä illalla, mutta raahauduimme vielä vanhaan kaupunkiin syömään ja yksille drinkeille.
Viimeisenä aamuna oli luvassa pilvisempi päivä ja kovan rankkasateen varoitukset Valencian maakuntaan. Aamusta kuitenkin aurinko vielä paistoi ja lähdin yksin rannalle, ottamaan talteen viimeiset tämän vuoden auringonsäteet. Ranta oli ensimmäistä kertaa hiljainen.
Muut lähtivät shoppailemaan ja liityinkin aika pian heidän seuraan. Päivä meni taas aika äkkiä vaikka ei kummempia tehty. Illalla viimeiset tapakset ja kämpille pakkaamaan. Kiitos naiset huippureissusta! Toivottavasti seuraavaan matkaan tällä porukalla ei mene kymmentä vuotta!
Toisena lomapäivänä päätimme mennä tutkimaan lähemmin asuntomme terassilta näkyvää Santa Barbaran linnoitusta. Se on yksi suurimmista Espanjassa sijaitsevia keskiaikaisia linnoituksista ja ylös vuorelle pääsee 3€ pulittamalla nopeasti hissillä. Susanna ja Merja päättivät ottaa urheilun kannalta ja lähtivät jalkapatikassa sinne. Aika nopeasti, noin puolessa tunnissa sinne pääsi kävellenkin.
Maisemat linnoitukselta olivat upeat.
Alue ei ole valtavan suuri mutta kyllä siellä ylhäällä yli tunti kuitenkin meni. Perillä on kaksi kahvilaa, joista saa virvokkeita ja jäätelöä.
Hoksasimme, että siellä oli tykkejä ja kymmenen vuotta sitten olimme kivunneet Dubrovnikin muureilla tykin päälle ja ottaneet tämän kuvan. Pitihän se tilanne uusia!
Ei tullut ihan samasta kuvakulmasta uusi kuva ja sen otti todella tympääntyneen oloinen nuori espanjalaisnainen, jota asia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Pitkin hampain otti kaksi räpsyä, kun ei kai kehdannut kuitenkaan kieltäytyä hommasta. Höh!
Olen viime aikoina tänne blogiin saanut kirjoitella miten ystävällisiä ihmiset ovat matkoillamme olleet. Italiassa ja Albaniassa on ollut erinomaista palvelua kaikkialla ja ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä. Kontrasti on ollut aika suuri täällä Espanjassa. Olemme saaneet toki hyvääkin palvelua, mutta myös vähän tylympää ja kuvan ottaja nainenkin oli suorastaan tyly, kun häntä moisella asialla vaivasimme ja vielä kehtasin englantiakin hänelle puhua. Hän ei ymmärtänyt sanaakaan. No, emme antaneet sen enempää meitä häiritä, vaan jatkoimme alueen tutkimista.
Linna on ehdomasti näkemisen arvoinen, jos tänne Alicanteen tulet lomailemaan. Hissillä kannattaa muuten mennä aamusta, niin välttyy jonoilta.
Olimme aivan hikisiä linnareissun jälkeen ja suuntasimme iltapäiväksi rannalle. Asunnolta löytyi hyvä valikoima auringonvarjoja ja -tuoleja ja kylmälaukkukin. Haimme empanadoja ja pizzapaloja ja juomia evääksi. Vesi oli lämmintä ja aallot suuria. Olipa rentoa olla siellä monta tuntia. Alicanten ranta on valtavan pitkä ja siellä oli paljon ihmisiä, mahduimme hyvin kuitenkin sekaan, voin vaan kuvitella miten täynnä ranta on kesäaikaan. Mojito – sangria -myyjiä kulki jatkuvasti kaupaten tarjottimella valmiina olevia juomia. Emme uskaltaneet niiltä kuitenkaan ostaa juomaa vaikka halvalla olisi varmaan saanut. Jotkut paikalliset kyllä ostivat eli ehkä ne olisivat olleet ihan ok.
Illalla menimme vielä tapaksia nauttimaan vanhaan kaupunkiin ja sen jälkeen kasinolle rahaa ”tuhlaamaan”. Ei me oikeasti tuhlailtu, kunhan jotain peliä uskallettiin kokeilla. Ei rikastuttu, mutta oltiin nuukiakin. Tuhlasin 2.50€ ja voitin 45€ takaisin! Kyllä naurettiin, kun muutamia seteleitä toisillemme sitten casinolla heiluteltiin. Puolilta öin kömmittiin nukkumaan, aamu olisi aikainen. Luvassa on kokopäiväretki synttärisankareille yllätyksenä.
Tasan kymmenen vuotta sitten olimme tällä porukalla Dubrovnikissa. Oli suoranainen ihme, kun eräänä kylmänä tammikuun iltapäivänä saimme sovittua tästä matkasta ja samana iltana ostimme lentoliputkin. Joskus pelkän yhden illan tai viikonlopun sovittaminen kaikkien aikatauluun on ollut mahdottomuus. Kaksi meistä eli Susanna ja Hanna täyttävät viisikymmentä melkein samaan aikaan ja sen kunniaksi lähdimme Alicanteen. Susannan oikea juhlapäivä osui reissun sunnuntaille.
Kohde valikoitui aika summan mutikassa, joku helppo ja kiva kohde oli etsinnässä ja jossa on vielä näin syyskuun lopussa lämmin. Ei liikaa nähtävyyksiä, ranta piti löytyä. Eilen yöllä kahdentoista aikaan saavuimme tänne ja asunto oli juuri sellainen kuin pitikin. Ihana iso terassi, kaksi kylppäriä, kolme makkaria sekä olkkari-keittiö. Olemme aivan ytimessa, rantaan on minuutti ja vanhaan kaupunkiin ehkä 3 minuuttia kävellen.
Aamu kun valkeni, niin näimme missä olemme. Tosi kiva terassi ja maisema vuorelle, jossa on yksi päänähtävyyksistä Castell de Santa Barbara. Kyllä täällä viihdytään.
Lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin, joka vasta heräili päivään. Ilma oli ihanan lämmin heti aamusta.
Rannan suuntaisesti menee pitkä kävelykatu, Paseo de la Explanada de Espanja, se oli upea palmuineen. Onpa huippua olla täällä näiden naisten kanssa yhdessä!
Ranta on ihan meidän asunnon lähellä ja mentiinkin sinne muutamaksi tunniksi nauttimaan auringosta ja merestä. Iltapäivällä aloitettiin Hannan ja Susannan viiskymppisten juhlinta omalla terassilla, kakkua ja skumppaa oli tietenkin tarjolla. Onnea Hanna ja Susanna!
Synttärisankareita pidettiin lahjan osalta vähän jännityksessä, ilmoitettiin vain lähtöaika milloin pitää olla valmiina. Olimme varanneet perjantai-illalle yllätyksenä sankareille koko porukalle Flamenco -shown tapaksilla. Annoimme myös ihanat Merjan ja Anun kutomat villasukat ja Anun huovuttamalla tekemät paljuhatut. Minun osuudeksi jäi osallistua lahjoihin maksamalla sukkalangat. Ei onnistu minulta kutomiset.
Flamenco -show oli aivan lähellä, sataman alueella. Paikka oli ihan kiva, ei mikään suuri sali vaan tavallinen ravintola. Tapaksia tuli pöytään reiluksi ja palan painikkeeksi tilasimme sangriaa.
Show oli laadukas ja olin ilmoittanut ravintolaan, että Susannan ja Hannan synttäreitä vietetään. Yhdessä kohtaa show keskeytyikin ja koko flamenco-ryhmä alkoi laulamaan onnittelulaulua sankareille espanjaksi ja pienet kakut kynttilöineen tuotiin pöytään. Olipa kiva muistaminen heiltä.
Vaikka oli juhlailta niin oltiin sen verran väsyneitä, että nukkumaan mentiin jo puolilta öin. Apua! Ollaanko me jo näin vanhoja! Ollaan!
Maanantaina eli eilen oli tämän reissun viimeinen päivä. Kirjoittelen tätä tiistaiaamuna Malpensan lentokentältä. Nukuttiin pitkään aamulla, olin valvonut yöllä jonkin aikaa ukkosen takia. Sitä se painostava ilma tosiaan oli enteillyt. Urheiltiin vähän, kun ilma oli vielä aamullakin vähän sateinen. Sitten tehtiin salaattia lounaaksi. Pakko keventää jo pikku hiljaa ruokavaliota!
Lähdettin pyörillä viereiseen kylään, Cadrezzaten. Siellä on useita beach clubeja, joissa oltiin oltukin jo viime vuonna. Valitsimme Il Coppolan ja siellä oli todella rauhallista, varmaan kymmenen ihmistä meidän lisäksi. Uitiin ja nautittiin iltaan asti. Monate -järven vesi oli lämmintä ja maisemat hienot. Kuvassa näkyy Cadrezzaten kirkon torni.
Kyllä on ollut rento ja ihana loma. Alussa kirjoitin, että kuin kotiin olisi tullut. Siltä tosiaan on tuntunutkin täällä.
Tuhannet kiitokset Ninalle tästä mahdollisuudesta, olemme todella onnekkaita. Ninan talolle tultaessa, risteyksessä on tämä pieni ja nätti alttari, kastelin kukat kun olivat niin kuivat.
Yhtenä päivänä Reima katseli google mapsista lähitienoita ja bongasi saaren keskellä Orta -järveä, joka on Maggiore -järven länsipuolella. Kuvahaku tuotti aivan ihanan pienen ja täyteen taloja rakennetun saaren keskellä järveä. Kyseessä oli Orta San Giulion -kylä. Sinne oli vain tunnin matkan täältä. Suunnittelimme retken sinne sunnuntaille ja oltiinkin jo kymmeneltä autossa. Iltapäiväksi oli luvattu ukkosta ja siksi kannatti olla ajoissa liikenteessä. Ei se kymmenen kyllä normaalisti olisi ”ajoissa”, mutta täällä ollaan jostain syystä lähdetty liikkeelle vasta puolilta päivin ellei olla erikseen suunniteltu jotain.
Eipä ajeltu turhaan, aivan upea paikka. Vuorten syleilemä järvi ja tuo saari!
Kylä oli täynnä ihania kapeita kujia, kahviloita ja pieniä putiikkeja. Kertakaikkiaan ihana. Emme olleet ikinä kuulleet tästä paikasta, todellinen piilotettu helmi.
Istahdimme kevyelle lounaalle kylän suurimmalle piazzalle ja siitä lähti veneitä saarelle. Päätimme hypätä kyytiin. Saarella oli kirkko ja pieni kävelyreitti saaren ympäri, hiljaisuuden reitti. Käveltiin se läpi, eikä saarella muualle sitten päässytkään. Kuvassa näkyvät talot olivat muurien ja porttien takana, yksityisten asuintaloja.
Reima on kaiken iltaa googlaillut ostettavia taloja täältä Pohjois-Italiasta ja toki piti sitten pysähtyä katsomaan tarjontaa välitysfirman ikkunallekin. Ainahan sitä haaveilla saa.
Aikamme kierreltyämme jatkoimme matkaa vielä Unescon maailmanperintökohteelle kylän yläpuolelle, yhdeksästä erillisestä kappelista koostuvalle Sacri Montelle. Ilma oli mahdottoman painostava ja kuuma vaikka taivas oli aivan pilvessä, todellakin enteili ukkosta. Kappeleita löytyi mielestämme alueelta enemmänkin kuin yhdeksän. Ne olivat kyllä erikoisia, sillä niissä oli maalausten lisäksi uskonnollisia patsaskuvaelmia Fransiscus Assisilaisen elämän vaiheista, joita sai katsella kaltereiden takaa, osa oli tosi vaikuttavia.
Kyseessä ei ole siis maalaus, vaan nämä kaikki hahmot ovat aidon näköisiä patsaita.
Alue oli rauhallinen ja viihtyisä. Ylhäältä oli upeat maisemat. Olipa monipuolinen kohde, mahtavaa että Reima löysi tämän paikan.
Viime vuonna kävimme autolla Maggiore -järven toisella puolella Bavenossa ja kiersimme myös upeat Isola Bella, Isola Madre ja Isola Pescatore -saaret lautalla. Jos olet kiinnostunut niistä, niin löydät näitä koskevat kirjoitukset tästä samasta Pohjois-Italia kategoriasta, valitsemalla sen valikosta ensin ja selaamalla alapäin. Kun viime vuonna ajelimme Bavenoon, niin ohitimme upean Stresan, jonne olin halunnut palata vielä. Sinne olisi päässyt autollakin tästä, noin tunnissa mutta Reima halusi mieluummin mennä lautoilla ja niin päätettiin. Olisihan se ihan mukava katsella maisemia järveltä päin, ne ovat upeat.
Käytiin ensin läheisessä kylässä, Isprassa kyselemässä minulle kynsienhuoltoaikaa ja siitä otettiin suunnaksi Laveno, josta pääsisi Intrassa lauttaa vaihtamalla Stresaan. Olimme ajaneet ennenkin Lavenoon, mutta google maps laitetaan aina päälle. Eihän nämä mutkaiset tiet ja sadat pikkuristeykset jää mieleen. Ajeltiin ohjeiden mukaan ja jossain kohtaa havahduttiin siihen, että nyt näyttää jotenkin oudolta ja oltiin keskellä jotain pientä kylää ja sen läpi ajeltiin.
Pysähdys ja kartan tarkistus, oltiin ihan sivussa reitiltä. Jostain ihmeen syystä maps oli ohjannut meidät kääntymään siltä aivan oikealta tieltä ihan turhaan keskelle pikkukyliä. Tämähän on toki perussettiä, joka lomalla tämä pitää tapahtua ainakin kerran. Eipä siinä mitään, ihan nättiä oli siellä ajella ja saimme tutustua vielä toiseenkin kylään ja mutkitella siellä oikein urakalla, kunnes päästiin taas isommalle tielle. Reimaa ei paljon siinä kylien katsomiset innostaneet ja pari kirosanaakin siinä tais päästä. Olisimme samassa ajassa ajaneet jo sinne Stresaan! Piti olla vain reilun 20 minuutin matka Lavenoon, lautan lähtöpaikalle.
Päästiin vihdoin perille ja eihän meillä kiire ollut minnekään. Laveno oli yhtä nätti kuin viimeksikin.
Lautta meni tietenkin just meidän nenän edestä, mutta seuraava tulisi parinkymmenen minuutin päästä. Mikäs siinä oli odotellessa, sai olla varjossa satamassa. Oli taas tosi kuuma päivä, viralliset lämpötilat ovat olleet kolmenkympin hujakoilla korkeimmillaan. Auton mittari on useasti näyttänyt kuitenkin 35-38 astetta ja Sveitsin puolella parkkipaikalta lähtiessä 44 astetta. Toki laski sitten, kun lähdettiin liikkeelle. Aamulla aikaisin on noin 24-25 astetta ja siitä sitten lähtee nopeasti kohoamaan kun aurinko nousee. Mitenkään tuskaista ei ole kuitenkaan ollut, vissiin ollaan vaan totuttu kuumuuteen. Asunnossa ei ole ilmastointia ja sekin varmaan vaikuttaa. Ei olla kuin auton kyydissä viileämmässä. Elimistö sopeutuu kyllä. Aamuyöstä asunto viilenee, kun ikkunoita pidetään auki ja pitää hyvin viileyden sisällään kun ikkunat ja ikkunaluukut laitetaan kiini päiväksi. Paitsi keittiön ikkuna on auki, että Kimi pääsee siitä kulkemaan. Onkin ollut päivisin sisällä nukkumassa.
Lautta vei meidät Intraan, lyhyen matkan järven toiselle puolelle, sillä olisi vaihto Stresan lauttaan, sinne oli ostettu liput. Intran satamassa olimme noin yhden aikaan ja etsimme tietoja jatkoyhteydestä. Näytöillä luki vaan puolen tunnin välein meno Lavenoon, ei muuta. Kysyimme sitten virkailijalta mistä Stresan lautta lähtisi. Laiturilta 2, mutta vasta 14.25, siis mitä. Puolentoista tunnin päästä vasta. Ei oltu yhtään otettu selvää asioista, just näin siinä käy kun muka tiedetään ja ollaan oltu ennenkin niillä lautoilla. Oltaisiin perillä vasta puoli neljä, kun ensin olisimme siellä Intrassa odotelleet puolitoista tuntia. Löysimme seinältä aikataulun ja jäi vähän epäselväksi koska sieltä edes tulisi lautta takaisin. Muistelimme viime reissulta, että aika alkuillasta loppuivat vuorot. Eihän me edes ehdittäisi olla perillä kauaa. Päivä jatkui siis yhtä huonosti kuin se oli alkanutkin mapsin sekoilujen takia.
Todettiin, että jäädään Ispraan, ei ole järkeä lähteä enää sinne Stresaan, eikä siellä mitään niin ihmeellistä edes olisi. Mennään sinne toisella kertaa. Intrassa oli kaunis vanha kaupunki ja lähdettiin sen kujille seikkailemaan.
Siellä olisi ollut paljon pikkuputiikkeja, mutta ne olivat kiinni pari tuntia keskellä päivää suurin osa ja avautuisivat taas iltapäivällä. Meidän rahat oli jo eilen tuhlattu Sveitsin puolella outlettiin, mutta luulisi että muiden turistien rahat kelpaisivat kauppiaille. Joku siestan tyyppinen juttu siellä kuitenkin oli.
Intran vanha kaupunki oli kyllä kaunis ja idyllinen. Pieniä ravintoloita ja kahviloita kujilla ja piazzoilla isompia.
Kirkkojakin oli useita, olihan kyseessä aika isokin paikka. Kävimme suurimmassa ja se oli upea.
Söimme kevyen lounaan pienellä kujalla ja koska oli niin kuuma niin googletimme oliko kaupungilla uimarantaa. Uimavarusteet kulkee meillä yleensä aina mukana ja niin nytkin. Pieni julkinen ranta löytyikin ja menimme sinne uimaan ja aurinkoa ottamaan. Vesi oli todella lämmintä, mutta virkisti.
Rannan takana oli erikoiset arkkitehtooriset luomukset, joissa toimi ilmeisesti teatteri ja siellä oli muitakin esityksiä ja konsertteja.
Lautta vei meidät iltapäivällä sutjakasti takaisin Lavenoon ja autolle. Nyt katsottiin etukäteen, että varmasti olisi oikea reitti kartassa ja 24 minuuttia oli tosiaan se oikea matka-aika johon tällä kertaa päästiin.
Tullessa pysähdyttiin Isprassa kauppaan ja paikalliseen pikaruokapaikkaan eli piadineriaan, josta saa piadinaa eli tämmöistä tosi hyvää pikaruokaa. Pohja on vähän kuin pitsapohja, mutta ei kuitenkaan ja väliin tulee erilaisia täytteitä ja mozzarellaa. Otimme ilmakuivattua kinkkua, rucolaa ja tomaattia väliin ja söimme omalla terassilla. Tosi hyvää oli.
Torstaina lähdettiin kymmenen maissa jo aamulla kohti Sveitsiä. Lähin outlet sijaitsee nimittäin vain 45 minuutin matkan päässä tästä Monatesta siellä Sveitsin puolella Mendrisio -nimisessä kaupungissa. Lähellä Milanoa olisi monta muutakin outlettiä. Tämä Fox Town -outlet koostuu kahdesta eri rakennuksesta ja sieltä löytyy kaikki yleiset laatumerkit ja lisäksi tosi paljon meille tuntemattomia italialaisia ja muunkinmaalaisia laatubrändejä. Se olikin tosi kiva, ei aina samoja bossit, guessit ja calvin kleinit! Reima etsi kauluspaitoja ja niitä löytyikin, myös puvuntakki. Mun ei pitänyt ostaa oikein mitään, mutta löytyi yhdet korkkarit ja kolme mekkoa. Hyviä löytöjä oli kyllä ja äkkiä siinä viitisen tuntia meni. Välillä käytiin viemässä kasseja jo autoonkin.
Oli oikein kivan kokoinen outlet, ei sellainen valtavan suuri.
Jatkettiin vielä tsekkaamaan viereinen Riva San Vitale, kun se näytti olevan järven rannalla. Ihan nätti se olikin.
Kirkko oli kiinni, mikähän siinäkin on, että täällä haluan aina mennä kirkkoihin.
Sveitsissä kaikki puhuivat italiaa eikä se muutenkaan tuossa rajan tuntumassa oikein poikennut Italiasta.
Kimi odotteli jo nälkäisenä meitä, onneksi löytyi vielä sille salmonia, lohiruokaa. Se on Kimin herkkua.
Maanantaina söimme aamupalaa terassilla ja ihmettelimme, kun alkoi kuulumaan kovaäänistä kissan maukumista. Kuulosti ihan Kimiltä, joka oli syönyt aamuruuan hetki sitä ennen ja lähtenyt ulos keittiön ikkunasta, josta saa kulkea vapaasti. Reima meni talon eteen kuulostelemaan tarkemmin mistä ääni kuuluu. Saman tien karu totuus paljastui, ääni oli Kimin ja se kuului naapuritalon puusta ja korkealta! Siellä Kimi surkeana maukui eikä ilmeisestikään uskaltanut tulla alas. Siis ei voi olla totta!
Hetki siinä ihmeteltiin, että mitä tehdään. Vieressä oli muitakin puita ja keksittiin laittaa Sup-lauta kahden puun väliin. Kimin tarvitsisi hypätä vain laudalle ja siitä pääsisi helposti tulemaan alaspäin ja toista puuta pitkin alas.
Yritimme houkutella Kimiä alas, mutta ei tuntunut ymmärtävän meidän ideaa. Jätimme laudan sinne ja menimme syömään aamupalan loppuun ja miettimään mitä voisimme tehdä. Meillä ei ollut tarpeeksi korkeita tikkaita saatavilla. Nina soitteli Suomesta puutarhurille josko hän voisi tuoda tikkaat. Puutarhuri oli kiireinen, mutta lupaili, että voisi tulla toki auttamaan. Mitään ei ollut tehtävissä ja totesimme, että katsotaan osaisiko Kimi kuitenkin tulla sieltä itsekseen alas, kun kyllästyy siellä olemiseen eikä ihmisiä ole siinä alhaalla pyörimässä.
Olimme yhtenä iltana nähneet kun Kimi kiipesi palmuun ja hyppäsi varmasti kolmen metrin korkeudesta maahan. Nyt oli toki ylempänä, ehkä 4-5 metrin korkeudessa mutta oksia oli joita pitkin pääsi alemmas ja se meidän Sup-lautaviritelmä. Voi Kimi!
Lähdimme lähelle, 5 minuutin kävelymatkan päässä olevalle kylän beach clubille lounaalle ja uimaan puutarhuria odotellessa. Monate -järvessä on aivan todella kirkas ja puhdas vesi ja se on rauhallinen, moottoroiduilla veneillä siellä ei saa ollenkaan ajella. Järvi oli meille tuttu toiselta puolelta viime kesältä, Caddrezzaten puolelta. Kylän kirkontorni näkyikin hienosti tälle puolelle ei kuvassa taida erottua. Kuvan sorsa oli todella kesy, siinä paistatteli päivää ja piti siipien suojassa kuutta poikastaan.
Oltiin rannalla monta tuntia ja viestiteltiin Ninan kanssa puutarhurin tulemisesta ja käytiin välillä katsomassa Kimiä. Siellä se nökötti edelleen puussa. Sillä oli vähän turhankin mukava paikka kahden puurungon välissä. Vaikutti siltä, että sillä ei ollut kiire alas. Olihan syönyt tukevasti aamulla ja juonut vettä juoksevasta bideestä, kuten sillä on tapana.
Kun tulimme rannalta kotiin huomasimme, että siellä oli Kimin pelastusoperastio käynnissä. Naapurin isäntä oli tuonut tikkaat paikalle ja sieltä yritettiin tökkiä Kimiä alas jollain siivousvälineellä. Kimi ei hievahtanutkaan. Naapurit luovuttivat, mutta pyysimme heitä jättämään kuitenkin tikkaat siihen. Saatiinkin sitten paremmat tikkaat naapurin varastosta ja niille Reima kiipesi ja siirsi Sup-lautaa ylemmäs. Kimillä olisi alle metri hypättävää sille.
Reima yritti työntää sillä siivousvälineellä Kimiä pyllystä liikkeelle, jotta aktivoituisi hyppäämään alas oksalle tai laudalle. Kimi saatiinkin liikkeelle, mutta vaihtoi vain paikkaa. Siis ei ole totta, miten ei hoksaa tulla alas.
Aikamme siinä yritettiin kaikenlaista, ruokaa laitettiin alas ja heiteltiin laudalle, näytettiin ruokapussia. Väkeä kertyi paikalle ja saimme neuvoja ja ihmettelyjä italiaksi. Yksi mies kiipesi myös tikkaille, oli Reimaa vähän pidempi ja ylettyi Kimin tassuun, mutta ei siitä ollut mitään apua. Kani kani, puhuttiin eli koirasta, sitä mekin veikkasimme, että viereisen talon koira oli Kimin ajanut puuhun, ei olisi huvin vuoksi sinne mennyt. Mikään ei auttanut ja puutarhurin tulosta apuvälineineen ei ollut tietoa. Kerran jo puutarhuri oli kuulemma pelastanut Kimin samaisesta puusta, nosturilla, sillä oli ollut ylempänä.
Ilta alkoi jo hämärtämään ja Kimi jäi puuhun. Ei ollut mitään tehtävissä enää sille päivää. Tässä kohtaa jo tiesimme, että ei ollut sieltä omin avuin tulossa alas. Tein meille pasta carbonarat ja syötiin illallinen terassilla, Kimi oli hiljaa puussa.
Yö nukuttiin aika levottomasti ja niskakin oli jumissa kun oli niin paljon katsellut sinne yläilmoihin.
Aamulla saimme aikaisin tiedon, että nyt se puutarhuri tulee ja niin hän tulikin, itse asiassa kaksi vanhempaa herraa. Nyt oli asiaankuuluvat varusteet, valjaat joissa turvaköysi. Naapurin isännältä löytyi vielä yksi jatkopala tikkaisiin. Olimme kaivelleet valmiiksi esiin Kimin kuljetuskopan ja puutarhuri kiipesi tikkaille ja sai itsensä tukevasti puuhun kiinni turvaköydellä, koppi hilattiin ylös ja olimme varmoja, että Kimi menee siihen. Neuvojia taas riitti. Puutarhuri oli kärsivällinen ja jutteli rauhallisesti Kimille. Kimin tarvitsisi ottaa vain yksi askel omaan koppaansa ja pääsisi alas. Mutta ei, siis ei ota sitä askelta. Koppaan laitettiin ruokaa, ei vaikutusta. Puutarhuri tuuppasi Kimiä pyllystä kohti koppaa, ei apua siitäkään. Ei ylettynyt kovin hyvin sitä tekemään. Mutta koppa oli Kimin nenän edessä, pää melkein siellä!
Aikaa kului, varmaan tunti yli meni. Menin sisälle laittamaan pyykkiä kuivumaan välillä ja käymään suihkussa. Sitten yhtäkkiä Reima ja Kimi tulivat yhtä aikaa sisälle.
Loppujen lopuksi siinä oli käynyt niin, että puutarhuri oli joutunut lähtemään muualle ja sitonut kopan oksan haaraan. Oli vaikuttanut siltä, että homma loppui siihen. Sitten kuitenkin toinen paikalla ollut puutarhuri oli lähtenyt autolleen ja tullut takaisin sadetakin kanssa, ilmeisesti aikeenaan yrittää jotenkin sen avulla saada Kimi pois. Kimi oli sillä aikaa hypännyt koppinsa katolle ja siitä tämä toinen puutarhuri sitten vaan nappasi niskasta kiinni ja pudotti kissan maahan! Kimi putosi jaloilleen ja oli lähtenyt pinkomaan täysiä viereiselle nurmikolle. Tuli sitten kuitenkin saman tien kotiin, söi ja joi ja meni nukkumaan aivan uupuneena. Huh mikä helpotus, että hurjasta pudotuksesta huolimatta se oli kunnossa.
Keittiön ikkuna laitettiin kiinni ja Kimi jätettiin sisälle, nyt pitäisi rauhassa huilata vuorokauden koittelemuksista, eikä lähteä yhtään minnekään seikkailemaan, oli ollut puussa 27 tuntia.
Me pakkasimme rantapyyhkeet ja uikkarit mukaan ja lähdimme autolla ajelemaan aika päämäärättömästi läheiselle Maggiore -järvelle. Pysähdyimme lounaalle nättiin pikkukylään rannalle ja jatkoimme siitä Luinoon, joka oli jo suurempi kaupunki. Lopulta päädyimme pienelle rannalle Luinon lähelle. Rantaan laski vuoristopuro, josta jäi pieni allas rantaan. Se vesi oli todella kirkasta ja viileää. Maggiore -järvi tuntui melkein liiankin lämpimältä, kirkasvetinen on sekin. Todettiin, että oikeastaan ihan sama mihin kylään järven rannalla pysähtyy, kaikkialla on kauniit maisemat ja idyllistä. Voi että, on täällä vaan niin ihanaa ja rauhallista.
Torinolla ei ole mitään tekemistä makaroonin kanssa, vaikka me Suomessa syömmekin Torino -makaroonia. Piti oikein tätä kysyä ChatGPT:ltä. Torino on sen sijaa Piemonten alueen suurin kaupunki, itse kaupungissa asuu n. 900.000 asukasta ja Torinon alueella 1,5 miljoonaa. Kaupungissa on paljon teollisuutta ja yliopisto. Suurkaupunkimaisuus näkyikin heti kun lähestyimme Torinoa. Täällä pohjoisen järvien alueella kaikki on aika idyllistä ja siistiä. Torinossa oli eri lailla rosoista esikaupunkialueella, graffiteja, erilaisia kansallisuuksia, vähän roskaistakin. Vilinää riitti. Ajomatka täältä Monatesta sinne kesti noin 2 tuntia. Oli sunnuntai eikä paljoa liikennettä, auton saimme parkkiin parkkihalliin aika lähelle Piazza San Giovannia, joka on yksi kaupungin kuuluisista aukioista.
Sen laidalla on Pyhän Johanneksin kirkko, jossa säilytetään Jeesuksen käärinliinoja. Tai väärennettyjä sellaisia. Vatikaani ei anna tutkia asiaa enempää. Itse kirkko ei ollut mikään ihmeellinen, ei ulkoa eikä sisältä. Aika tyypillinen näillä main.
Heti kirkon takaa löytyy kuninkaan linna upeine puistoineen ja toinen kuuluisa aukio, Piazza Reale josta pääsee kuninkaanlinnan sisäpihalle ja puutarhaan. Siellä oli ihan kiva käydä. Piti ihan googlettaa, että mistä kuninkaasta on mahtanut olla kyse, 1600 -luvun keskivaiheilla linna oli rakennettu Savoijin -kuningashuoneen palatsiksi. Palatsi on nykyään museo, mutta skipattiin se tällä kertaa.
Piazza Realea ympäröi kauniit rakennukset ja siellä on varmasti normaalisti enemmän vilinää kuin sunnuntaina puolen päivän jälkeen.
Oli jano ja päädyimme kahvilaan aukion laidalle, kun siinä mainostettiin spriziä ja aperitivoa. Siinä oli kiva hetki varjossa aistia tunnelmaa. Oltiinkin ihan unohdettu tämä tapa, jota järvien alueella ei paljoa ole, juoman kanssa saa suolaista syötävää eli aperitivoa.
Jatkoimme sitten virkistäytyneinä toista pääkatua Via Romaa pitkin kohti rautatieasemaa. Kadun molemmat reunat ovat täynnä luksusmerkkien liikkeitä. Kadun reunat ovat katettuja prameasti, ihan samalla tavalla kuin Milanossakin.
Sitten vasta Milano-fiilis tulikin kun vastaan tuli nelihaarainen upea kauppakeskus, se oli vain hieman pienempi ja vaatimattomampi kuin Milanon Galleria Vittorio Emanuele. Upea tämäkin oli. Nimesinkin Torinon MiniMilanoksi. Luksusliikkeitä riitti vaikka kuinka pitkälle ja molemmin puolin Via Romaa. Päädyimme sitten rautatieaseman huudeille ja siitä jatkoimme kohti Piazza Vittoria Venetoa. Se oli valtava, mutta erilainen, sen läpi pääsi autolla. Se rajoittuu Po-jokeen joka halkoo kaupunkia.
Olemme muuttuneet jo niin italialaisiksi, että joimme espressot! Hyvää oli. Reima ainakin menisi jo ihan italiaanosta.
Toinen kaupungin pääkatu, samalla tavalla molemmin puolin katettu on Via Po. Sekin oli aivan täynnä kauppoja, mutta aivan tavallisia. Siellä oli paljon ihmisiäkin sunnuntaikävelyllä ja shoppailemassa.
Torino on kuuluisa myös suklaasta ja päädyimmekin suklaakauppaan ja ostettiin todella rasvaista ja täyteläistä suklaata. Ei kyllä voittanut meidän Fazeria kuitenkaan.
Jatkoimme kävelyä ja yllätyin kyllä koko Torinosta, oli tosi kauniita rakennuksia ja tämmöinenkin ihana sisäpiha.
Monta tuntia meillä siellä menikin ja jos olisimme innostuneet shoppailemaan, niin olisi mennyt myöhäiseen iltaan asti.
Saimme keväällä erittäin mieluisen tiedon, että saisimme jo toista kesää putkeen tulla Italiaan hoitamaan tuttavamme Ninan kissaa Kimiä. Viime kesänä Kimi palveluskuntineen asui pienessä Cadrezzaten kylässä ja vietimme siellä ihanat kaksi viikkoa tutkien lähiseutuja. Perhe on muuttanut talven aikana viereiseen Monaten kylään. Tänne tulimme perjantaina ja ihana pienen pieni kylä on tämä Monatekin, käytännössä yhdistynyt viereiseen Travedonan kylään.
Todella rauhallinen paikka. Vaikka emme ole olleet täällä ennen, niin jollain hassulla tavalla tuntui kuin kotiin olisi tullut. Ekan aamun aamupalalla sai aistia paikan tunnelmaa.
Asunto on uudempi ja modernimpi kuin edellinen, nätti pieni terassi. Kyllä meidän taas kelpaa täällä olla, kiitos Nina jo etukäteen.
Taloyhtiöllä on valtavan suuri takapiha, näyttää kuin olisi aikoinaan lohkaistu vanhasta kartanosta. Siellä tehtiin remonttia, kyllä siitä tulee upea kun tulee kuntoon. Takapihalla on myös aivan hurmaava uima-allasalue istutuksineen.
Ihan kuin Kimi olisi muistanut meidät, ehkä vain kuvittelen. Tuli heti kehräämään ja vaatimaan huomiota ja hyppäsi keittiön pöydälle. Ihana Kimi.
Eilen lauantaina osattiin kerrankin olla tekemättä melkein yhtään mitään. Aamulla kun ei ollut vielä liian kuumaa lähdettiin katsomaan minkälaiseen kylään olimme perjantai-iltana saapuneet. Kuten arvata saattaa, juuri tällaiseen tyypilliseen idylliseen pohjoisitalialaiseen kylään, jossa on muutama baari ja ravintola, kirkko ja hautausmaa, gelateria ja muutama kampaamo. Kävimme myös hautausmaalla. Täällähän rikkaimmat rakentavat suvun hautaa varten melkein oman kappelin hautausmaalle. Haudatuista on kuvat haudoissa ja paljon tekokukkia haudoilla.
Alimpana tässä kuvassa näkyy katu heti talolta Monate-järvelle päin. Sieltä löytyy myös pieni beach club.
Mentiin altaalle makoilemaan, siellä ei ollut kuin muutama ihminen meidän lisäksi. Myöhäinen lounas tai ehkä lähinnä välipala syötiin omalla terassilla kauppareissun jälkeen.
Kauppareissulla poikettiin pieneen kylään kahville, Reiman teki mieli affogatoa, jonka olimme oppineet viime reissulla. Kahvi, jossa on jäätelöpallo seassa. Tässä kahvilassa oli kolme palloa ja kermavaahtoa, ei täällä ainakaan laihdu!
MatkaMakinen 