Reima:

Eilen tosiaan oli kirpakka kukkomainen herätys ja oli muutenkin meteliä täynnä tienoo. Koirat haukkuu, gekot naksuttelee ja erinäköiset ja kokoiset linnut availee kukkojen kanssa äänihuuliaan varsinkin juuri aamun sarastellessa. Tässä kohtaa aikaerosta johtuva aamuvirkeys ei ole pahasta vaikkakin olisi pikkuhiljaa kivempi saada herääminen synkroniin auringon kanssa, tai edes lähelle.

Sunnuntai meni pablorannalla, tässä ihan lähellä. Minea nimesi sen osuvasti piitsin luultavasti parhaan surffiopettajan mukaan joka oli hanakasti tarjoamassa palvelujaan huimalla kymmenen minuutin opetustakuulla. Tarjosi tätä tosin vain Rasmuksesta, minä olin varmaan niin kankean näköinen tapaus ja Minsku ei ehkä ikänsä puolesta intouttanut Pabloa samanlaisiin lupauksiin. Päätettiin kuitenkin mennä kokeilemaan, oli sen verran etevä epeli tämä Pablo. Ehkä huomenna. Minskun mielestä muuten äärimmäisen huvittava nimi jantterilla!

Oli muuten taas päivä pieni opetus siitä ettei kannata lähteä ilman kunnon dollarinippua mihinkään, kuulin siitä melko moneen otteeseen. Jäi lapiot ja surffitunnit kustantamatta ja lounaaseenkin piti hieman pummia kanssamatkustajilta. Note-to-self: BAYM, bring-all-your-money.

Illalla sitten käytiin nautiskelemassa näköalaravintolassa auringonlaskusta ja yltäkylläisestä ravinnosta. Big Ass Burger oli monelle liikaa mutta kaikille tarpeen. Uni tuli äkkiä.

Tänään mentiin hiukan hitaalla lähdöllä läheiseen luonnonpuistoon katselemaan viidakon elämää. Manuel Antonion kansallispuisto on monen arvostetun matkailujulkaisun mukaan top10 paikkoja koko maailmassa ja sen kyllä voi hyvinkin uskoa. Viidakko oli tiheä ja kasvustoltaan hämmästyttävän rikas ja monipuolinen. Pohjanmaan poika oli ihmeissään jatkuvasti. Ötökkää ja mönkiäistäkin näkyi jos jonkinlaista, oli jeesusliskoa, kolmivarvaslaiskiaista, vihreää ja mustaa iguaania, mölyapinaa ja kapusiiniapinaa. Pesukarhutkin kävivät kokeilemassa josko onnistuisivat pölliä meiltä sipsejä ja hampaitakin väläyttivät, kun yritettiin niitä hätistellä muualle. Uskoivat hyväkkäät lopulta.

Kaiken kaikkiaan parasta oli kuitenkin ne rannat. Ei jotenkin edes kuvista voinut tajuta minkälaisia ne voivat ollakkaan. Näitä rantoja ei vaivaa ihmisten into muokata kaikesta haluamaansa vaan täällä tajuaa olevansa todellakin tyylitajuisen äiti-luonnon asuntoesittelyssä. Ja sattuu olemaan luonnonpoolikin tässä kohteessa. Merestä nouseva viidakkoseinä ja merta kohti pyrkivät manzanillopuut luovat huimaa paratiisiranta-tunnelmaa. Ja sitä ei pilaa monikerroksiset hotellit vaan taustalla on vain päättymätön vehreys. Kaunista.

Iltapäivällä pidettiin sitten kämpällä ihan omat allaskemut ja relattiin. Ja kuunneltiin JukkaPoikaa. Ihmeteltiin palanutta nahkaa. Kohta pizzalle. Ugh!