Jätimme aamulla ihanan Bellagion ja hotellin. Ajoimme niemen toista puolta takaisin kohti Milanoa. Bellagio jäi allemme, kun tie nousi vuorille.

Googlettamalla löytyi kätevästi parkkihalli, joka oli lähellä metroa, emme nimittääin halunneet viedä autoa ihan Milanon ydinkeskustaan mahdollisten ruuhkien takia, eikä 5€/tunti pysäköintimaksukaan tuntunut järkevältä. Metroasema löytyi kätevästi, mutta varmaan 10 minuuttia jouduttiin ihan turhaan ihmettelemään pääseekö siitä asemalta kohti Duomoa vai ei, sillä niihin metrokarttoihin, jotka olivat siinä kohtaa mistä mennään alas maan alle, oli merkitty harmaalla kaikki ne pysäkit, jotka olivat kaupungin sillä puolella minne olimme menossa. Mietimme hetken että voiko olla niin hullusti, että tien vastakkaisella puolella olevalle pysäkille pitäisi mennä, ainahan metrot kulkevat molempiin suuntiin pysäkiltä. Menimme kuitenkin alas ja siellä oli onneksi henkilökuntaa paikalla, jotka neuvoivat, että sinne vaan metroon. En ymmärrä mikä oli niiden hämäävien karttojen tarkoitus. Muutama pysäkki ja olimme suoraan Duomolla, Milanon pääkirkolla, joka on valtava goottilaistyylinen katedraali. Upea!

Toinen vielä upeampi nähtävyys on Galleria Vittorio Emanuele II, se on lasikattoinen 1800-luvun kauppakäytävä ja se on täynnä luksusmerkkivaatteiden loisteliaita myymälöitä ja hinnakkaita ravintoloita. Siellä oli kiva kuljeskella.

Vaeltelimme siitä eteenpäin ja tuli vähän semmoinen olo, että tässäkö se Milano nyt sitten oli. Viereiset rakennukset olivat aika vaatimattomia, vaikka olimme aivan ydinkeskustassa. Erehdyimme menemään gallerian takana olevalle kadulle aivan tavanomaiseen ravintolaan päiväjuomille ja pulitimme oluesta ja aperol spritzistä turhan kalliin hinnan, 25 €! Olimme tottuneet järvillä maksamaan vastaavista korkeintaan yhteensä kympin verran. Arvasimme ja ymmärsimme, että tottakai kalliimpaa on Milanossa ja olimme toki ihan huudeilla, mutta kattausmaksusta tuli lisää 7€ hintaan. Kyllä kattausmaksuja oli Venetsiassakin ollut, mutta silloin olimme myös syöneet, niin maksu oli ollut sentään jotenkin suhteessa. Meidät nimenomaan houkuteltiin siihen paikkaan vain juomille.

Ei siihen toki matkabudjetti kaatunut, mutta aina ärsyttää maksaa turhasta. Kuittasimme kuitenkin edes osan tästä menetyksestä juomalla kahvit omassa hotellihuoneessa! Totta puhuen ei vaan jaksettu enää kierrellä, ilma oli tosi kuuma, kolmisenkymmentä astetta, ja hotellihuoneessa oli ihanan viileää.

Hotellimme oli IH Hotels Ambascatori aivan ydinkeskustassa ja tässä vaiheessa lomaa oli hyvä juttu, että se oli lähellä kaikkea. Vähän alkoi jo reissun kävelyt ja kokemukset painamaan varmaankin, sillä kovin paljoa emme Milanosta innostuneet. Illalla oli kyllä nätin näköistä, kun rakennukset olivat valaistuja ja päivän ihmisvilinä rauhoittunut vähän.

Kaikki muut paikat missä olimme käyneet tällä reissulla olivat olleet täynnä kivoja ravintoloita vieri vieressä. Nyt ravintolat olivat vähän siellä täällä ja kaikki kalliin näköisiä. Halusimme syödä vaan jotain pientä ja onneksi eksyimme Galleria Emmanuelle Vittorista muutaman korttelin päässä olevaan Travizza -nimiseen ravintolaan, jossa sai aperitiivin ja pientä iltapalaa samaan tyyliin kuin Firenzessä eli maksamalla kympin. Paikka oli aivan täynnä paikallisia ja ihana italiankielen sorina täytti paikan. Ravintolan kyltin mukaan se oli ollut samalla paikalla jo 1800-luvulta lähtien.Tätä paikkaa voi suositella muutenkin ruokailuun ja juomille. Paikka on Via Ulrico Hoeplilla ja vieressä on muitakin kivan näköisiä ravintoloita, jotka olivat kohtuuhintaisia ja paikallisten suosimia. Ei mitään turistien kiskontapaikkoja siis.

Milano on Italian toiseksi suurin kaupunki, asukasluvultaan n. 1,37 miljoonaa. Milanon metropolialueella asuu yli 4 miljoonaa asukasta. Paljon vilinää siellä olikin, vaikka paikailliset varmaan jo suurimmaksi osaksi viettivät lomaa jossain muualla.

Seuraavana aamuna meidän oli tarkoitus kiivetä Duomon kattoterassille katsomaan maisemia ja Duomon lukuisia patsaita, jotka reunustavat kirkkoa, mutta ei enää jaksettu lähteä jonottamaan lippuja. Sen sijaan shoppailtiin monta tuntia, kauppojahan Milanossa riittää. Luksusmerkkien lisäksi ihan tavallisia vaatekauppoja ja oli sopivasti aleaikakin. Teimmekin hyviä löytöjä lapsille tuliaisiksi ja itselle.

Kauppakatujen varret olivat täynnä tällaisia taloja, joissa on isot katokset tielle päin ja me tulivatkin tarpeeseen, sillä saimme niskaamme ukkoskuuron.

Päivä ja vähän toista riitti mainiosti Milanoon, tänne ei ehkä enää palata, mutta Venetsia, Garda-järvi ja Como-järvi veivät meidän sydämet täysin ja niihin tullaan varmasti palaamaan vielä. Huikeat maisemat, Venetsian ainutlaatuisuus, italialainen pikkukylien leppoisa tunnelma, uskomattoman kauniit vuoristomaisemat ja aivan ihanan lämpöiset ilmat – siinä parasta lomaa meille.

Matkamakinen kiittää ja kuittaa tällä Venetsian ekan illan kuvalla, ensi kertaan!

Bellagioon oli vain puolen tunnin ajomatka järven ja vuoren reunaa pitkin. Oltiin etukäteen tutkailtu parkkimahdollisuuksia ja kylään mentäessä oli ensin ilmaisia parkkipaikkoja tien vieressä ja myöhemmin maksullisia. Kuin ihmeen kaupalla onnistuimme saamaan auton ilmaiseen parkkiin ja kävelimme lyhyn matkan Du Lac -nimiseen neljän tähden hotelliin, joka sijaitsee rantapromenadilla. Kello oli vasta kaksitoista emmekä saaneet heti huonetta, jätimme matkalaukut säilöön respaan ja lähdimme tutkimaan Bellagion kuuluisaa ja kaunista kylää.

Kylä on täynnä pieniä nättejä kujia, jotka ovat täynnä baareja, ravintoloita ja pieniä putiikkeeja joissa myydään italialaisia vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Bellagio on niemen kärjessä ja päättyy pieneen satamaan, jossa on muutama hulppea huvila.

Päästyämme myöhemmin takaisin hotellille, meitä odotti yllätys. Laukut oli valmiiksi kannettu huoneeseen ja talo tarjosi meille juhlapäivän kunniaksi kuohuviiniä. Olipa huomaavaista, aina kannattaa kertoa etukäteen, jos on joku juhlapäivä!

Pullohan piti heti avata, ettei vaan pääse lämpiämään ja hotellilla vierähtikin tovi, mutta sitten hyppäsimme suoraan hotellin edestä menevään lauttaan kohti Varennaa. Varennasta oltiin katsottu kuvia etukäteen ja se vaikutti näkemisen arvoiselta. Ihana pikkukaupunki se olikin!

Aikamme siellä oltuamme ja vatsat täynnä pitsaa ja gelatoa palasimme Bellagioon. Tässä rantakadun maisemassa näkyy myös hotellimme Du Lac.

Illalla auringonlaskun aikaan menimme hotellin kattoterassille ja siellä oli aivan ihana tunnelma ja maisemat.

Ilma oli miellyttävän lämmin, ei enää paahtava. Jatkoimme vielä hetkeksi rantaravintolaan rose-viinille ja käveleskelimme pimentyviä kujia. Olipa ylikiva hääpäivä.

Tasan 20 vuotta sitten tänään olemme menneet naimisiin ja tämän matkan tarkoitus on ollut viettää tämä merkkipäivä jossain muualla kuin kotona. Reissu on ollut aivan ihana ja Pognanan kylän asunnon terassin maisema huikea, mutta minulle oli sattunut yksi virhe asuntoa varatessa. En ollut huomannut sitä, että asunnossa ei ole ollenkaan ilmastointia. Alakerta oli suhteellisen viileä nukkumaan mennessä, mutta sänky oli yläkerrassa ja siellä oli kyllä todella kuuma. Ikkunan sai auki järvelle päin, mutta suoraan asunnon alapuolella menee tie Bellagioon. Lämpötila ulkona oli vielä puolilta öin 26 astetta eli eipä ikkunasta oikein viilennystä tullut. Autojen äänetkin pitivät meidät puolihereillä ja en aamuviiden jälkeen nukkunut enää silmänräpäystäkään, enkä paljoa sitä ennenkään. Niinpä avasin bookingin ja aloin etsimään meille seuraavaksi yöksi hotellia. En aikonut jäädä siihen asuntoon enää toiseksi yöksi, vaikka se oli maksettukin. Kuten jo eilen kerroinkin ei se kyläkään oikein sytyttänyt. Ei muuten saatu ruokaakaan enää illalla. Reima lähti ysin jälkeen hakemaan meille pitsaa kylän toisesta pitseria-baarista, mutta keittiö oli jo kiinni – Italiassa!

Ihme ja kumma, Bellagiosta löytyi aivan rantapromenadilta Hotel Du Lac:sta huone ihan kohtuulliseen hintaan aamupalalla ja varasin sen. Aloimmekin aika ajoissa keräämään kamoja laukkuihin ja valmistamaan hääpäivän aamupalaa, joka oli tarkoitus nauttia asunnon terassilla. Aamuyöstä oli alkanut kauhen kova ukkonen ja koko terassi oli likomärkä sen jäljiltä. Sade onneksi kuitenkin loppui ja pääsimme aamupalalle terassille. Uhkaavia sadepilviä pyöri vuorilla koko ajan ja ajattelin, että meneeköhän tämä hääpäivä ihan pieleen sään suhteen.

Tänään oltiin aamusta asialla ja herättiin jo ennen kasia. Ei kuitenkaan pidetty kiirettä aamupalalla, vaan nautittiin siitä vielä ihan rauhassa. Edessä oli noin kolmen tunnin matka Como-järvelle. Meidän AirBNb asunto on Pognana Lario -nimisessä pikkukylässä, Comon kylän ja Bellagion välissä. Matka meni tosi sujuvasti, ilman minkäänlaisia ruuhkia, vaikka täällä täyttä sesonkia jo eletäänkin.

Pysähdyimme lounaalle Tornon kylään, ihan vaan umpimähkään. Saimme auton parkkiin pienelle parkkipaikalle ja vähän jäi sellainen olo, että olisikohan siihen saanut parkkeerata vai oliko vaan kylän asukkaille. Reservado clienta tai jotain sinnepäin siinä luki. Pissahätä oli kuitenkin jo sen verran kova, että siihen vaan laitettiin, kun ei muutakaan paikkaa löytynyt. Kaikki kadut olivat täynnä autoja, eikä parkkipaikkoja tällaisissa pikkukylissä muutenkaan liiemmälti ole. Suorinta tietä kohti rantaa ja lounaspaikkaa etsimään. Tämäkin kylän ranta oli tosi nätti.

Saimme paikan pienestä ravintolasta, juuri tuosta kuvan maisemasta, jossa pikkuruisen pyöreän kahden hengen pöydän ääressä onnistuimme just ja just syömään pasta carbonaran ja mozzarellasalaatin.

Reimaa alkoi vaivaamaan se parkkipaikka eikä sen takia tutustuttu enempää kylään. Onneksi mitään sakkoa ei ollut tullut ja jatkoimme pienen matkan tulevaan kotikyläämme. Pognanan kylä ei ollut oikein kummoinen, sillä se ei ollut vanha, vaan uudempaa asutusta tai lähinnä sellaista sekalaista, ehkä se oli enemmänkin lähiö kuin kylä.

Asunto löytyi onneksi kuitenkin helposti ja saimme autonkin parkkiin talon eteen. Tänne oli poikkeuksellisesti self check-in eli saimme avaimen lukitusta boksista koodilla eikä emäntää ollut siis vastassa. Siinä mielessä ei siis niin persoonallinen asunto kuin monet muut joissa olemme matkoillamme olleet ja saaneet lämpimän vastaanoton ja hyvät vinkin omistajalta. Asunto on kahdessa kerroksessa ja oikein kiva. Parasta kuitenkin on taas maisema terassilta! Siitä kuva lopussa.

Lähdimme etsimään ensimmäisenä ruokakauppaa, että saisimme vettä ja samalla aamupalan ainekset ostettua. Kauppa kuitenkin oli ollut auki vain aamupäivän ja aukeaisi reilun tunnin päästä uudelleen. Odotellessa kävimme kahvilla lähimmässä baarissa ja aperolitkin tarvittiin kun oli todella kuuma. Auton mittari oli näyttänyt yli 30 astetta ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Koko reissu oli siihen asti sujunut tosi hyvin mutta nyt jotenkin ärsytti vähän kaikki. Olematon kylä, jossa ei edes voinut nopeasti tehdä aamupalaostoksia!

No, pääsimme sitten vihdoin kauppaan ja heti kun oli saatu ostokset asunnolle vaihdoimme bikinit ja uimahousut päälle ja lähdimme rannalle, jonka piti olla aivan asunnon lähellä. Aika lähellä se olikin, mutta varmaan 300 portaan päässä alaspäin. En ollut laittanut lenkkareita jalkaan vaan ohutpohjaiset sandaalit ja sekin ärsytti. Varsinkin kun portaat olivat lähinnä portaiden tapaiset alaspäin viistävät kiviset askelmat. Ranta oli pieni, lähinnä sellainen veneenlaskupaikka ja vähän nurmikkoa eli eipä sekään ollut kummoinen. Tai olihan se oikeastaan ihan kiva, kun vaan sain ärsytykseni laantumaan ja pääsin veteen viilentymään. Matkoilla sattuu aina joskus känkkäränkkäpäivä ja tämä taisi olla mulle sellainen. Suomessa on kuitenkin nyt ollut n. 15 asteinen ”kesä”päivä eli ei pitäisi kyllä valittaa yhtään mistään! Maisema rannalta oli oikeasti sitä paitsi hieno.

Kun oli kivuttu ne samat 300 porrasta ylöspäin oltiinkin saatu taas uudelleen hiki päälle. Haettiin kaupasta parmesania ja parmankinkkua, kun oli vähän nälkä eikä olisi heti jaksanut lähteä syömään. Jumitettiin tähän omalle terassille, eikä vieläkään olla lähdetty syömään ja kello on pian yhdeksän. Ehkä haetaan vaan pitsaa tähän, tässä on todella hyvä olla ja superkaunista.

Tälle päivälle oli luvattu ukkosta aamupäivälle, mutta iltapäivälle pelkkää aurinkoa. Ukkosesta ei ollut aamulla tietoakaan, vain pieni pilviharso peitti taivaan ja se ei yhtään haitannut. Lämpötila oli oikein miellyttävä, 26 astetta. Ilma täällä Gardalla on kosteaa ja jotenkin lempeää. Otimme auton hotellimme maisemaparkista, täällä nimittäin autotkin saavat nauttia hienoista maisemista. Parkkipaikat on rakennettu vuoren rinteeseen, kuten hotellitkin. Ajoimme pienen ajomatkan, vain n. 20 min aivan järven pohjoispäähän Riva Del Gardaan. Käyskentelelimme todella nätin ja hyvin hoidetun pikkukaupungin läpi kohti rantaa.

Eihän sitä taaskaan voinut muuta kuin huokailla, kun tulimme rantaan.

Kiertelimme hetken kylää, mutta oman hotellin uima-allas alkoi houkutella ja palasimme takaisin hotelliimme ja viihdyimme koko iltapäivän altaalla relaten. Aperoleja sai hotellin baarista ja muutama taisi siinä mennä. Olipas todella rento päivä tänään, me niin nautittiin.

Hotellimme nimi on Hotel Castell ja tämä on Limonen kylän yläpuolella kalliossa kiinni. Kaikki huoneet ovat järvelle päin ja kaikissa on parveke. Limone sul Garda on kerrassaan hurmaava pikkukylä, täynnä kapeita kujia ja juuri sitä Italiaa mitä rakastan. Parvekkeella voisi vain istua tuntikausia ja tuijotella järvelle ja kylään.

Venetsia koettiin tällä erää riittävästi ja oli aika vaihtaa maisemaa. Venetsia oli vetinen lähtöpäivänä, vettä oli tippunut koko yön ja kadut olivat aivan märkänä. Saimme siinä ehkä maistiaisen minkälaista se meno on Venetsiassa veden noustessa. Sinnikkäät aasialaiset päiväretkeläiset ajelivat kuitenkin gondoleilla kaatosateessakin.

Mutta kanaalikaupungista jäi mukava fiilis. Elämys monellakin tapaa ja voisin jopa piipahtaa toistekkin.

Arrivederci Venezia ja Vamos, autostrada vei meidät rivakasti Sirmioneen, tällä kertaa ilman kommelluksia.

Sirmione on pieni niemensiivu ja kaupunki Garda-järven eteläpohjassa. Kapea kaistale täynnä turisteja, huomattiin. Tarkemmin historiaa tutkimatta arvaisin tämän olleen kaiketi tukeva tukikohta jonkun sodan aikaan. Mahdottoman hienot jousitornit, vallihaudat ja muurit oli laitettu.

Todella kaunista ja siistiä Sirmionessa oli joka paikassa, perinteistä pittoreskiä piazzaa löytyi ja muutenkin se oli tunnelmaltaan rento. Oli myös luontoa, rantoja ja muita mahtiloman mausteita, ei ihme että turistit viihtyivät!

Mutta taas tie kutsui, edessä oli napakka tunnin siirtymä seuraavaan kohteeseen, Limone Sul Gardaan. Autoilu täällä on helppoa ja tällä siirtymällä tietkin ovat todella leveitä verrattuna esimerkiksi Amalfin rannikkoon. Tieverkkoon on panostettu ja maisemat palkitsivat.

Illan hämärtyessä ehdimme tutustua vain pikasesti Limoneen mutta ensipuraisu riitti, tämä on ihan mahtava mesta!

Aamupalaa meidän majoitukseen ei kuulu ja saimme omistajalta vinkin hyvästä aamupalapaikasta eli Bonvecciatti – niminen ravintola aivan hotellimme lähellä. Paikka oli aivan ihana ja söimme rauhassa katsellen samalla jatkuvaa gondolien virtaa pitkin kanaalia. Gondolilla ajelu on melkoinen turistiklishee ja mietimme olisiko se siihen käytettävän rahan väärti. Hinnat on kaikilla samat, puolen tunnin ajelu maksaa 80€ päivällä ja 100€ illalla. Gondolin ammatti kulkee täällä yleensä suvussa ja olimmekin useaan otteeseen katsoneet ja ihmetelleet gondolieerien taitoja, kun he ohjailevat veneitään niin sujuvasti yhdellä melalla. Gondolit ovat kaikki mustia, väri on määrätty ja samoin koristelujen määrää on rajoitettu. Tyylikkäitä ne olivatkin. Ehkä on ollut ihan hyvä päätös kaupungilta aikanaan rajoittaa liiallista koristelua ja kilpavarustelua. Päätimme tehdä mitä turistin kuuluu ja lähdimme gondoliajelulle.

Maisemat olivat erilaiset kanaalissa ajellessa ja kyyti aika tasaista. Gondolit menivät käytännössä jonossa ja aina samaa reittiä pitkin. Riippuu siis mistä gondolin ottaa minkä kohdan kaupungista näkee. Sillä ei toki ole käytännössä merkitystä, sillä kuten jo moneen kertaan olen tainnut sanoa – kaikialla on kaunista. Nautimme kyydistä ja kyllä tämä on niin erikoinen juttu, että kannattaa ainakin kerran Venetsiassa tehdä.

Ajelun jälkeen suunnistimme kohti Grand Canalen vastarantaa eli Dorsudoron kaupunginosaan. Ponte Accademia sillallta saimme taas uuden perspektiivin Grand Kanaleen.

Määränpäänämme oli La Saluten kirkko, joka näkyy kuvassa. Kävelimme sinne mutkitellen ja samanlaista nättiä kanaalia toisen jälkeen sielläkin tietenkin oli.

Pysähdyimme kuvassa näkyvän kapeahkon kanaalin varrella olevaan ravintolaan syömään jotain pientä lounaaksi. Saimme syötyä, kun yhtäkkiä huomasimme, että taivaalle oli kertynyt mustia pilviä ja alkoi kunnon kaatosade. Onneksi se ei kestänyt kauaa ja pääsimme kuivina takaisin hotellille pienelle päivähuilille. Kilometrejä oli taas kertynyt ja ilma oli todella kuuma ja kostea.

Illalla lähdimme taas kävelemään päämäärättömästi ja sade yllätti meidät muutamaan kertaan, mutta Venetsia on kaunis myös sateella ja romanttinen paikka kertakaikkiaan.

Venetsiaa kehutaan maailman romanttisimmaksi kaupungiksi, ainutlaatuiseksi, kuvan kauniiksi paikaksi. Toisaalta turismin kerrotaan pilanneen Venetsian ja talojen mätänevän paikoilleen, kanaalien haisevan. Tulimme tänne eilen Reiman kanssa kahdestaan, tällä kertaa jälkikasvu jäi Suomeen. Venetsiassa on aina paljon turisteja ja erityisesti päiväturistien kerrotaan kansoittavan liiaksikin kuuluisimpien nähtävyyksien ympäristöt niin ettei liikkumaan pääse. Olimme tähän henkisesti valmistautuneita ja myöskin kuumuuteen. Auton mittari näytti moottoritiellä enimmillään 39 astetta ja vaikka lämmöstä ja suorastaan kuumuudesta pidänkin, niin täytyy myöntää, että alkoi kyllä hirvittämään mitä meidän reissusta tulee. Saavuttaessa Venetsiaan lämpötila onneksi kuitenkin laski, toki 35 asteen helle hikoilutti vielä aika hyvin!

Olemme kolmatta kertaa autolla matkassa täällä Italiassa, joten voisi kuvitella, että tietäisimme miten täällä moottoriteillä toimitaaan. Melkein heti kun lähdimme Malpensasta maksoimme tietullia 1,70€. Paikka oli sellainen jossa olimme aiemminkin olleet, osassa porteissa lukee Telepass, osassa Carte ja osassa pystyy maksamaan käteisellä tietullin. Sitten jossain vaiheessa tuli kohta, jossa oli vain kaksi kaistaa avoinna ja niissä luki Telepass, autoja meni edellämme ja ne ajoivat siitä vain läpi, puomit olivat auki. Jotenkin muiden autojen perässä siinä vaan menille ja ajoimme portin läpi. Portissa oli ensin vihreä,valo, joka vaihtui sitten punaiseksi, mutta ennen kuin ehdimme reagoida olimme jo ajaneet läpi ja ihmettelimme että tulikohan nyt tehtyä virhe. Takaisin ei enää päässyt, seuraavat autot tulivat jo takana. Sitten aloimme muistelemaan edellisiä reissujamme, että sehän meni niin että moottoritielle saavuttaessa otetaan ensin sellainen lappu ja sen perusteella sitten maksetaan poistuttaessa motarilta. No, nyt ei ole sitten sitä lappua! Tieltä poistuttaessa selitimme asiaa ja herra kopissaan jotain hymähteli ja kirjoitti sitten meille 65 euron sakon siitä hyvästä kun emme olleet lappua ottaneet! Ei sanonut hintaa, se näkyi näytöllä, tarjosimme 20 euroa, ei pyytänyt kuitenkaan lisää. Antoi jostan syystä meille 40 senttiä rahaa takaisinkin. Emme vielä tiedä pääsimmekö kuitenkin pälkähästä näin. Italiankielinen lappu meillä kuitenkin on jonka mukaan maksettavaa on vielä n. 45€, mutta ei siinä näytä auton rekisterinumeroa olevan.

Ajomatka Malpensasta Venetsiaan kesti yhdellä tauolla 3,5 h. Saimme auton sujuvasti parkkiin, sillä olimme varanneet etukäteen parkkipaikan parkkihallista. Hyppäsimme Vaporettoon eli vedessä liikkuvan bussin kyytiin ja sitten alkoi kamera laulaa. Aivan ihanaa minne ikinä katseensa laittaa!

Moottorivenetakseja ja gondoleja risteili pitkin Grande Canalea. Minne vaan katsoo, niin aina oli kuvaamisen arvoista. Kerrassaan upeaa. Vaporetto alkoi täyttyä ihmisistä ja turisteja tulvi sisään ja ulos joka pysäkillä. Lähtiessä Vaporetto oli tyhjä, joten onnistuimme saamaan hyvät paikat aivan reunalta. En nähnyt enkä kuullut muita turisteja, oli vaan niin kaunista.

Vaporetton kyydissä ajelimme melkein koko Grande Canalen toiseen päähän ja alitimme kuuluisan Rialton sillan.

Majapaikkamme on melkein kuuluisan San Marcon aukion vieressä ja todella kapean kujan varrella. Löysimme onneksi helposti perille omistajan laittamien ohjeiden perusteella ja saimme omistajalta heti hyvät vinkit karttakirjaamme, että minne kannattaisi mennä ja missä kannattaisi syödä. Tämä ei ole hotelli, vaan yksityinen majoituspaikka, jossa on 3 erillistä lukittavaa huonetta kylppäreineen ja yhteinen keittiö. Hinta oli sijaintiin ja korkeaan sesonkiaikaan nähden varsin kohtuullinen 120 €/ yö ja tätä bookingin kautta löytyvää ”Morettino” – nimistä paikkaa voi jo nyt lämpimästi suositella.

Nopea freesaus hotellilla ja sitten tarkemmin kaupunkia tutkimaan. Heti hotellin pikkukujalta tultaessa tulee vastaan kanaali ja erilaiset kapeampien kanaalien maisemat.

Lähdimme vaeltelemaan kohti pohjoista Cannaregion aluetta, sillä olimme saaneet ystäviltämme vinkin, että sieltä löytyisi vähän aidompaa ja paikallisempaa meininkiä kanavan varrelta, joka on täynnä pieniä ravintoloita ja sieltä saisi maukasta aperitivoa. Kapeita kujia ja kanaaleja tuli vastaan joka kulman takana.

Löysimmekin perille rauhallisempaan Venetsiaan. Itse asiassa heti kun on pikkuisenkin kauempana päänähtävyyksistä, niin ihmismäärä vähenee radikaalisti ja on helpompi hengittää. Muutenkin ihmismäärä on ollut ainakin ekana päivänä minun mielestä ihan siedettävä. Minusta Prahan pääkaduilla tungeksi enemmän ihmisiä ja samoin Barcelonassa. Löysimme etsimämme eli kanaalin rantaa pitkin kulkevan Fondamenta della Misericordian.

Täällä meininki oli rauhallista, Aperol Spritz maksoi 2,5-4 euroa ja ostimme pientä naposteltavaa eli aperitivoa. Pöytiä näissä pienissä ravintoloissa on vain muutama ja kanaalin varrella istuskeltiin portailla tai vain seistenkin näyttivät paikalliset nauttivan juomansa. Mekin istuttiin hetki portailla yhdessä paikassa ja kanaalia pitkin meni veneitä. Joku vene nostatti yllättävät isot aallot ja kasteli kengät, varpaat ja reilusti hameenhelmaakin. No, helle kuivatti onneksi muutamassa tunnissa minut. Oli todella kuumaa ja ilma alkoi aivan seistä. Sitten alkoikin kuulua vaimeata jyrinää ja mustia pilviä näytti kertyvän taivaalle. Lähdimme lampsimaan lähemmäs majapaikkaamme ja illan jo pimentyessä päätimme tsekata vielä yhden Venetsian kuuluisimmista paikoista, San Marcon aukion ja kirkon iltavalaistuksessa.

Kävelimme Grand Kanalen varrelle vielä ihmettelemään ukkosta, joka oli kaukana. Taivas oli aivan täynnä salamointia ja tunnelma oli jotenkin odottava. Tuleekohan se tänne.