Aamulla kympiltä oli sovittu kuskin kanssa treffit hotellille puolipäiväretkeä varten. Samalla saadaan matkalaukut säilöön autoon, sillä paikkakin vaihtuu tänään. Meidät haki silloin lentokentältä, kun saavuimme, yhden suomalaisen kaverin suosittelema Wayan, mutta hänet oli jo buukattu koko viikoksi toisen asiakkaan toimesta. Hän suositteli, että tilaisimme retket hänen veljenpojaltaan. Niin sitten tehtiin, ja aamulla meidät haki ihana ja kohtelias Kadek. Hän kertoi olevansa 25-vuotias, mutta tosi nuoren näköinen. Hän näytti meidän silmään 10 vuotta nuoremmalta. Oikein hyvä kuski oli ja buukkasimme saman tien hänet hakemaan myös lapset lentokentältä, kun tänään ovat tulossa.

Autossa oli taas tuttuun tapaan uhrilahjat hindujumalille esillä.

Olimme sopineet Wayanin kanssa, että menemme jonnekin kahviplantaasille kahvinmaisteluun, kunhan se ei ole Luwak -kahvia valmistava paikka. Luwak- kahvi syntyy siten, että sivettikissoille syötetään kahvinpapuja. Ne eivät sula elimistössä ja eläimet kakkaavat ne kokonaisina ulos. Sen jälkeen pavut kuoritaan käsin ja niistä paahdetaan maailman kalleinta ja niin sanotaan, että myös parasta kahvia. Tämä kakkaamisjuttu ei ollut syy miksi ei olisi semmoiseen paikkaan haluttu, vaan syynä oli se, että olin lukenut että tämmöisiä plantaaseja ei kannattaisi suosia eläintensuojelullisista syistä. Vaikka kyseessä onkin ikivanha balilainen tapa, niin nykyään eläimille syötetään niin paljon papuja, että ne eivät voi hyvin. Tuottoa halutaan maksimoida. Eläimiä ei myöskään pidetä eettisesti hyvissä oloissa. Joku rikkinäinen puhelin siinä sitten oli ollut, sillä Kadek toi meidät suoraan Luwak -kahvin paikkaan. Ei enää siinä kohtaa kehdattu sanoa mitään tästä asiasta ja pyytää häntä viemään toiseen paikaan, mentiin sitten sisälle.

Meille esiteltiin siellä mitä kaikkea plantaasilla kasvaa, kahvin lisäksi vaniljaa, pippuria, kanelia ja inkivääriä ainakin. Tässä sitä sivettikissan kakkaa jossa pavut ovat:

Kyltin mukaan paikka ainakin yritti olla eettinen, sanottiin että kissat saavat elää vapaasti ja että niitä kohdellaan hyvin. Siinä oli vain pari eläintä näytillä häkissä.

Aika vauhdikkaasti siinä opastus eteni ja ennen kuin ehdimme sivettikissaa sanoa oli meillä jo maisteltavat teet ja kahvit edessä.

Ihan kiva kokemus oli, ostettiin sitten lopuksi ihan tavallista balilaista kahvia itselle ja tuliaisiksi. Siihen myyntiin koko homma perustuikin. Sisälle ei maksanut mitään.

Kadek odotteli meitä parkkipaikalla ja matka jatkui kohti Kanto Lampo -vesiputousta. Ensin oli pikkuinen putous.

Ja sitten se varsinainen Kanto Lampo, joka oli tosi upea, kuten tämä adoniskin joka poseeraa kuin ammattilainen!

Kaikenlaisen horjumisen jälkeen yksi aika zen-kuva saatiin meikäläisestäkin.

Olipa upea paikka, chillailtiin siellä hetki ja sitten lähdettiin kohti uutta asuntoa. Kyseessä on Airbnb:n kautta varattu kahden makuuhuone- kylppärin, olohuone-keittiön ja oman uima-iltaan villa. Nimellä Ceylon Villas löytyy, jos joku lukija tänne haluaa joskus tulla.

Eipä ole valittamista tässäkään majoituksessa. Aivan ihana, kertakaikkiaan.

Nyt olemme noin 15-20 minuutin matkan päässä Ubudin keskustassa, tässä edessä on viidakkomaiseman lisäksi riisipeltoja ja maanviljelijä työssään. On tuossa hommaa, noin pieni kone ja valtava pelto. Odottelemme lapsia saapuvaksi kentältä, ihanaa saada heidät tänne.

Slovenian tärkein nähtävyys jäi viimeiselle päivälle. 40 minuutin automatkan päässä oli vaikuttava luonnon nähtävyys, Euroopan suurin luola, jonne turistit pääsee – Postovjnan tippukiviluolat. Luola -sana kuulostaa joltain pieneltä, mutta tämä on valtava luolasto, joka on aikojen alussa joen aikaansaama. Luolastoa on ihmisen toimesta yhdistetty toisiinsa ja oli kyllä aivan valtava kokonaisuus. Syvimmillään olimme n. 120 metriä maan alla. Kohteessa liikutellaan tehokkaasti turisteja, siellä ehtii päivässä käydä 10 000 turistia. Ruuhkia ei ollut vielä näin alkukaudesta ja ostimme liput vasta edellisenä iltana ja kaikille mahdollisille ajoille olisi saanut lipun. Kello kymmenen junaan buukkasimme itsemme, siis tippukiviluolan junaan. Sinne todella mentiin avonaisella junalla. Aika reipasta vauhtia se kulki läpi luolien ja ihan piti olla tarkkana ettei puhelin ole liian ylhäällä ja jää käsi väliin!

Matkalla näimme upeita tippukivimuodostelmia, emmekä edes tienneet että junasta pääsi pois välillä. Eikä vain päässyt pois, vaan kävelimme ainakin kilometrin isommista luolista yhä vaan suurempiin. Turisteja oli parhaimmillaan kolmessa kerroksessa, niin suuria ne luolat olivat. Takaisin lähdettiin sitten myös junalla.

Opimme, että yksi sentti tippukivimuodostelmaa kasvaa 100 vuodessa. Aivan uskomatonta miten hitaasti niitä muodostuu ja miten valtavia ne olivat. Opas kertoi paikan mielenkiintoista historiaa. Luola on ollut turistikohde jo 1800 -luvulla, toki vain pieni osa siitä oli silloin löydetty. Sähköt sinne oli tehty jo 1800 -luvulla ja aikaisemmin kuin Ljubljanan kaupunkiin. Täällä on ymmärretty turismin päälle jo silloin. Toisen maailmansodan aikana siellä oli pidetty venäläisvankeja, jotka olivat mm. rakentaneet sinne yhden ison sillan. Siellä karuissa oloissa elää n. 100 eliölajia ja yksikin vähän käärmeen näköinen lisko voi elää satavuotiaaksi. Sen sydän lyö vain pari kertaa minuutissa ja se ruokailee vain kerran 10 vuodessa! Uskomatonta mutta totta.

Paikkaa oli mahdotonta kuvata, ainakin kännykällä , mutta tässä silti pari kuvaa. Tämä pitää ehdottomasti kokea itse. Ai niin, muista ottaa vaatetta päälle luolaan. Siellä on vain 10 astetta. Jotkut eivät olleet tätä hoksanneet ja värjöttelevät kesämekoissa tai shortseissa. Me onneksi luettiin asiasta edellinen iltana, ei sitä kyllä kissan kokoisin kirjaimin missään lukenut eli voi jäädä huomaamattakin.

Luolan kylmyyden jälkeen 34 asteinen ulkoilma tuntui taas oikein mukavalta ja selvää oli, että loppupäiväksi mennään omalle altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Viimeinen päivä oli menossa.

Tästä asunnosta pitikin vielä kertoa, tätä voi todellakin suositella. Löydät tämän AirBNB:stä nimellä Stella Sky Terrace & Garden. Tässä on viisi asuntoa ja aivan hurmaava puutarha neljässä eri tasossa terasseineen ja pikkuruinen uima-allas. Vanha kaupunki on aivan alapuolella eli tämä on aivan ytimessä.

Olipa monipuolinen ja sopivan aktiivinen loma. Oli ihanaa olla koko perheen kanssa matkalla. Tänne voisi vielä palata. Juhannukseksi Suomen suveen, heippa Slovenia!

En ole missään ikinä nähnyt niin turkoosin sinistä vettä kuin nyt Bled-järvellä. Väri on niin turkoosi, että se näyttää aivan värjätyltä. Ajelimme tunnin matkan aamusta Bledin linnaan ja siellä hienointa oli ehdottomasti maisemat.

Linnan sisällä oli myös historiasta kertova näyttely, mutta se jäi jotenkin toiseksi. Linna oli korkealla vuoren rinteessä ja voi vaan kuvitella miten suojainen se on ollut vihollisten hyökkäyksiltä. Linna oli rakennettu 1100 -luvulla.

Päivä oli todella kuuma, yli 30 asteinen ja totesimme parhaaksi viettää se Bledin rannalla. Rannalle oli noin kympin sisäänpääsymaksu ja samalla rahalla sai uida kirkkaassa vedessä ja katsella maisemia kaikessa rauhassa koko päivän. Voin kuvitella, että ranta on sesonkiaikaan ruuhkainen, mutta nyt siellä oli hyvin tilaa. Sieltä löytyi pukkuväelle kaikenlaista aktiviteettia ja lastenaltaat oli erotettu järvestä turvallisiksi uintipaikoiksi. Se olikin hyvä sillä järkyn isoja kaloja päivysti lasten altaiden ulkopuolella sillä siinä oli ponttoonilaitureita joiden alla oli ilmeisesti viileämpää lymyillä.

Järvi oli tyyni ja suppailu olikin sopiva aktiviteetti nuoriso-osastolle. 1,5 h riitti hyvin siihen hommaan ja ehtivät nähdä läheltä ihmeellisen pikkuisen saaren jossa on kirkko ja joka näkyy kuvissa ylhäältä linnasta ja tässäkin taustalla.

Pitkä päivä oltiin rannalla ja sitten lähdettiin etsimään illallispaikkaa. Lapset löysivät suosituksia saaneen Garden Villagen, se oli pikkuisen sivussa rannasta ja aivan ihana paikka. Ruoka oli herkullista. Pöydät oli varattu majatalon asukkaille tai muille pöydän vastanneille, mutta onnistuimme saamaan pöydän. Siellä oli muuten erillisiä tree houseja esim. häämatkalaisten käyttöön, aika idyllinen paikka oli.

Vielä jaksoimme ajella järven toiselle puolelle iltakävelylle ja taas kännykkäkamerat lauloi. Ihana paikka tämä Bled, kuten kaikki täällä tähän asti, seesteinen ja rauhallinen.

Reima lähti aamutuimaan vuokraamaan meille auton loppulomaksi. Maksettiin Opel Corsa, saatiin uusi Mersu, olimme tyytyväisiä. Auton nokka suunnattiin kohti Slap Savican vesiputousta, jonka Minea oli bongannut Googlen kuvahausta. Vesiputous sijaitsee Triglavin luonnonpuistossa jonne oli reilu puolentoista tunnin ajomatka Ljubljanasta. Moottoritietä päästeltiin alkumatka, mutta sitten alkoi mutkittelevaa vuoristotiet ja samalla upeat maisemat.

Vesiputoukselle oli vain 20 minuutin kävelymatka eli se sopisi hyvin jalkavaiselle Rasmuksellekin. Monia muitakin vesiputouksia täällä Sloveniassa on ja olisi upeita patikkareittejä myös 20 minuuttia tuntuu vähältä, mutta kun se sisältää satoja portaita ja aika jyrkästi nousevan maaston, niin kyllä se puuskutusta aiheutti. Oikein helppokulkuinen reitti eikä mitään sen kummempia varustuksia tarvita. Perillä oli kyllä hienot maisemat.

Vesiputous oli upea!

Matka alas sujui tietenkin vikkelämmin ja seuraavaksi ajoimme pienen matkan Vogel -vuoren juurelle ja ostimme liput gondolihissiin. Noin 20€ siitä piti pulittaa per henkilö, mutta oli kyllä joka euron arvoinen reissu. Gondoli nosti meidät 1535 metrin korkeuteen ja vähän meinasi meikäläistäkin jännittää siellä kiikkuminen, vaikka en korkean paikan kammoinen olekaan. Kertakaikkiaan oli hienot maisemat lähivuorille ja alapuolella olevalle Bohinj -järvelle.

Vietimme Vogelilla aika pitkäänkin aikaa, yhtenä syynä oli toivoton kahvila, josta yritimme saada kahvit ja pari vohvelia. Siellä oli homma ihan sekaisin ja kaksi miestä juoksi edes takaisin tilausten kanssa ja puolet aina unohtui. Siinä näytti heillä itselläänkin olutta kuluvan ja se osaltaan ehkä oli syynä sekaannuksiin ja siihen ettei homma ollut oikein hallussa. Mahdottoman hyväntuulisia ja ystävällisiä olivat ja tunnustivat kun kolmannen kerran kyselimme vohveleidemme perään, että heidän naistyöntekijä oli vapaalla. Sen takia olivat aivan pulassa. Juu, yksi nainen olisi sitä hommaa kyllä pyörittänyt paremmin yksin kuin nämä kaksi sähläriä! Lopputulos oli, että tarjosivat yhden kahvin ja toivat lopuksi ilmaiset oluet ja kokiksen pöytään viivästyksen vuoksi. Näin kävi muissakin pöydissä. Taisi tulla tappiota siltä päivältä!

Gondolin kyyti alas ei ollut ollenkaan niin jännä kuin ylös, mutta ihan mukavalta tuntui olla taas maan kamaralla. Ajelimme takaisin päin Bohinj -järvelle ja lämpötilan lähennellessä kolmeakymmentä oli mukava pulahtaa sinne uimaan. Vesi oli kirkasta ja sopivaa.

Pitkä päivä oltiin oltu liikenteessä ja nälkä yllätti. Syötiin erinomaiset pitsat ja Reima sai hyvää paikallista ruokaa alppityylisessä pikkukylässä matkan varrella.

Oli tosi kiva päivä ja ehdittiin paljon, upeita maisemia riitti koko matkalle ja ohitimme nopeasti Bled -järven jonne on tarkoitus suunnata huomenna.

Ekan päivän iltana todettiin että askeleita on kertynyt nyt riittävästi, varsinkin yhdelle venähtäneelle nilkalle. Muutenkin houkutti ottaa käyttöön paikalliset kaupunkipyörät eli Bisiklit. Olemattoman euron aloitusmaksun kun appia ladatessa maksaa, niin tunnin kerrallaan saa ajella ihan ilmaiseksi ja seuraava tunti maksaa 1€, sitä seuraavat taisi olla 4 €/h. Pyörät noudetaan ja palautetaan omille asemilleen joita on mukavasti ripoteltu ympäri kaupunkia. Samanlaisten systeemi kuin esim. Helsingissä Alepa -pyörissä. Mahtava systeemi eli eipä muuta kuin pyörät käyttöön ja menoksi.

Pyörällä matka taittui nopeaan ja samalla silmäilin löytyisikö joku isompi ruokakauppa kuin se mini, joka on ihan meidän asunnon lähellä. Löytyi, mutta ei sekään kummoinen ollut, mutta täydennettiin vähän vesi- ja aamupalavarastoja. Pyöräillessä saatiin selvyys sille mistä koko päivän kuulunut musiikki kuuluu, siellähän oli Pride-tapahtuma joen läheisellä esiintymislavalla ja sateenkaarikansaa paljon paikalla istuskelemassa puistossa. Kiertelimme kaupunkia jonkin aikaa ja sitten ajattelimme palauttaa pyörät. Sepä ei onnistunutkaan sillä vain yksi paikka oli vapaana. Kaupunki kuhisi elämää lauantai-iltana ja tietenkin oli bisikleillä tultu keskustaan kauempaa. Hetken selvittelimme pystyykö niitä jättämään siihen läheisyyteen, mutta niissä ei ollut lukkoja kuten Alepa-pyörissä ja ne pystyi jättämään vain aseman telineeseen. Nilkkavaivainen Rasmus sai jättää pyöränsä ja kävellä lyhyen matkan asunnolle, me muut lähdettiin kiroillen metsästämään vapaata asemaa. Appin mukaan missään lähimailla ei ollut vapaata asemaa ja pyöräilimme aivan laitakaupungille, että saimme jätettyä pyörät ja kävelimme kotiin aika pitkän matkan, olipa kätevää! Onneksi jokirannan maisemat palkitsivat taas keskustaan tullessa uupuneet matkalaiset. Päivä oli ollut todella pitkä, aamuneljältä oltiin herätty.

Sunnuntaiaamuna heräsin aikaisin ja nautiskelun aamupalan itsekseni yhdellä meidän asunnon lukuisista terasseista. Tämä asunto on ollut aivan napakymppi ja kerron lisää tästä myöhemmin. Vaikutti siltä että muut jatkavat kuorsaustaan ja lähdin aamukävelylle. Oli kiva kävellä jokirantaa pitkin ja katsella kun ravintoloita avataan ja niihin kertyy pikku hiljaa ihmisiä, pari nunnaa oli myös aamukävelyllä.

Ohitin kaupungin yhden nähtävyyden, lohikäärmesillan.

Seuraavana vastaan tuli silta, joka on aivan täpötäynnä rakkauslukkoja.

Antiikkimarkkinat oli alkamassa lähellä meidän asuntoa ja joenranta näytti täyttävän jos jonkinlaisista vanhoista esineistä ja paikallisista myyjistä.

Päästyäni asunnolle siellä oltiin vihdoin herätty. Päätimme lähteä aamupäivän aktiviteettina asuntomme yläpuolella olevaan Ljubljanan linnaan, sinne pääsee funikulaarilla ja semmoinen veikin meidät nopsaan perille. Linna oli ehkä vähän pettymys, se oli vähän niin kuin Turun linna ulkoa eikä mitenkään erityinen. Toki siellä olisi ollut museota ja audiovisuaalista opastusta jos jonkinlaista, mutta oltiin ostettu vaan liput siihen funikulaariin eikä porukalla ollut oikein innostusta muuhun. Kierreltiin vähän ja tultiin alas kävellen, ihan meidän asunnolle suoraan.

Loppupäivä chillailtiin asunnon puutarhassa, jossa on pieni allas vilvoitteluun. Oli tosi kuuma päivä!

Iltapäivän mittaan otettiin huonosta kokemuksesta huolimatta taas bisiklit käyttöön, sillä kohteena oli sivumpana keskustasta oleva Tivoli -puisto. Se oli valtava alue, jossa ajeltiin ja pysähdyttiin välillä viltille huilaamaan. Oli mukavaa olla varjossa puiden katveessa välillä, hellettä riitti.

Tällä kertaa palautus onnistui hyvin, vapaita paikkoja riitti monella pisteellä keskustassa.

Illalla tutustuimme paikalliseen ruokakulttuuriin alkupalan verran, paikallinen makkara oli hyvää, kaikki muut tarjottavat outoja ja rasvaisia, lukuun ottamatta niitä jotka kuvasta tunnistaakin.

Tultiin aika ajoissa asunnolle ja auringon laskiessa oli kiva höpötellä päivien tapahtumista ja suunnitella seuraavia päiviä. Suuntaamme seuraavaksi Bled -järvelle.

Oikein piti miettiä milloin viimeksi olemme olleet yhdessä vain meidän perhe matkalla, siitä taitaa olla viitisen vuotta. Olimme Maltalla syyslomalla yhdessä. Sen jälkeen olemme reissanneet erilaisilla komboilla. Olikin aivan superkivaa lähteä reissuun yhdessä. Kohteeksi valikoitui kevättalvella Ljubljana, Slovenian pääkaupunki. Finnair aloitti kesällä tänne suorat lennot. Täällä asustelee n. 280 000 asukasta ja paljon turisteja viihtyy täällä kesäisin. Eikä ihme, täällä on aivan tosi nättiä!

Tämä kaupunki on jotenkin sekoitus Prahaa, Italiaa, Kroatiaa, monia kauniita paikkoja joissa on tullut käytyä. Vanha kaupunki on tiivis ja sekoitus eri aikakausien arkkitehtuureja. Rasmus venäytti nilkkansa futista pelatessa reilu viikko sitten ja kepit oli mukaan otettava. Hyvin sujuu silti niillä kävely ja voi jo kävellä ilmankin.

Vanha kaupunki rajoittuu vuoreen jonka päällä on Ljubljanan linna.

Kaupunkia halkoo kaunis Ljubljanika -joki jonka lausumista ollaan täällä harjoiteltu! Upeaa katseltavaa riittää kun jokirantaa pitkin kävelee. Aamulla olimme keskustassa jo yhdeksän aikaan ja olikin ihanan rauhalliset kadut vielä.

Päivän mittaan väen määrä lisääntyi ja kahvilat, ravintolat ja erityisesti tori täyttyi paikallisista ja turisteista. Torilta paikalliset oikeasti ostavat kasvikset ja hedelmät, tuoreita olivat ja tunnelma oli autenttinen.

Päivä kului nopeasti käveleskellessä ja toki pääkirkkokin piti tsekata. Kirkko oli kokenut vuosisatojen varrella monta muutosta ja viimeisin tyyli oli barokkia. Oli upea kirkko sisältä, ulkoa tosi vaatimaton.

Lounaaksi otettiin friteerattuja meren eläviä ja voi että oli hyvää!

Hieman hämmennystä meissä turisteissa aiheutti naapuripöytään ilmestynyt setä kesyn strutsinsa kanssa. Tarjoilijat eivät olleet moksiskaan, ilmeisesti kanta-asiakkaita olivat. Strutsi ei ollut edes kiinni missään ja kyllä vähän säälitti jos sitä pidetään täällä kaupunkiolosuhteissa koko ajan.

Illalla vielä iltajuomaa ja ruokaa, sitten aikaisin nukkumaan sillä lento oli aikainen ja ollaan herätty neljän aikaan. Pitkä päivä, vielä monta tulossa!