Tänään saimme Ninan tyttären Paulinan kotiin vajaaksi vuorokaudeksi. Hän kävi vain pikaisesti kotona ja jatkoi sitten matkaansa Laiguegliaan. Siellä olemmekin olleet käymässä varmaan viitisen vuotta sitten. Olipa kiva jutella Paulinan kanssa kuulumisia. Veimme hänet syömään kylän keskustan La Parada -ravintolaan. Kello oli nimittäin kolme ja kaikki rannan ravintolat olivat juuri menneet kiinni. Oli lounaan ja illallisen välinen aika. Mutta ehkä juuri La Parada olikin oikea valinta, sillä ilman Paulinaa emme olisi osanneet tilata sieltä piadinaa, joka on vähän kuin tortillan tai quesadillan ja pitsan välimuoto. Piadinan sisälle saa useita täytteitä, ne ovat tortillatyylisen mutta paksumman lätyn sisällä. Otin mozzarellaa ja tomaattia, Reimalla oli pekonia, provola-juustoa ja sieniä. Olivat todella herkullisia ja täyttäviä. Jälkiruuaksi otin saman kuin Paulina eli affogaton, joka on kahvi, jossa on gelatopallo mukana. Sekin oli uusi tuttavuus ja herkulllista.

Olipa mukavaa kun saimme olla paikallisoppaan kanssa syömässä ja muutenkin jutella tämän fiksun ja mukavan nuoren naisen kanssa, joka tulee syksyllä Suomeen opiskelemaan.

Iltapäivällä lähdimme Aronaan, joka on Piemonten puolella Maggiore -järven rantaa.

Siellä oli taas nätti rantabulevardi.

Kylän läpi meni kapea kauppakuja ja pikkuruisissa putiikeissä näytti olevan ihan hyvät alennuksetkin. Jotain tarttui mukaankin Suomeen viemisiksi.

Rantakadulla maisemaa hallitsi vastarannalla vuoren päällä oleva linna. Mietittiin pääsisiköhän sinne sisälle käymään.

Meillä ei ollut oikein nälkä ja päädyttiin rantaravintolaan vaan juomille. Siellä sai maksamalla juoman lisäksi 2€:n lisähinnan pientä aperitivoa. Se vaikutti sopivalta tähän iltaan. Syötävää tuli itse asiassa tosi paljon.

Reima oli jostain syystä alkanut katsomaan netistä mitä täällä Maggiore -järven rannalla ja seutuvilla maksaa talot. Olemme leikitelleet ajatuksella, että ostaisi täältä jonkun talon ja remontoisi sen, kuten Ellen Jokikunnas ja miehensä juuri nyt Suomessa telkkarissa näkyvässä sarjassa. Reima oli huomannut myös että Aronassa oli hyvällä paikalla ravintola myynnissä. 350 000 eurolla. Siinähän se oli rannalla, ei muuta kuin rahat tiskiin ja tämä olisi meidän! Reima voisi kuulemma toimia baarimikkona ja kyllähän minä voisin sitten emännöidä ravintolaa ja toimia tarjoilijana. Enää tarvittaisiin joku joka osaisi pyörittää ravintolabisnestä ja kokata hyvää italialaista ruokaa.

Se oli kaikista hiljaisin ravintola, todella hyvällä paikalla rannan aukiolla. Mikähän siinä oli vikana, ehkä vähän fiinimpi kuin naapuriravintolat. Tulisikohan Sukula laittamaan tämän kuppilan kuntoon? Hän asuu Piemontessa ymmärtääkseni.

Laveno on vain noin 20 minuutin päässä tästä Caddrezzatesta ja Maggiore -järven rannalla. Ollessamme Bavenossa olimme huomanneet järven toisella puolen vuoren jossa oli puita kaadettu kohtisuoraan ylöspäin ja illalla siinä näkyi valotkin olevan. Päättelimme, että kyseessä voisi olla vuoren huipulle vievä funikulaari. Googlen avulla selvisikin, että kyseessä oli Lavenon kylä ja vuoren päälle tosiaan pääsisi maisemia ihailemaan. Maanantaina olikin aika taas aktivoitua laiskan sunnuntain jälkeen jolloin vähän siivoiltiin taloa ja hengailtiin vaan oman kylän beach clubeilla.

Äkkiä olimme perillä ja funikulaari löytyi pienestä kylästä äkkiä. Maksoimme 12€ lipun ja sitten selvisikin, että eihän kyseessä ollutkaan funikulaari joka menee raiteita pitkin, kuten Luganossa. Vastassa oli enemmänkin kiikkerät tynnyrit jotka veisivät meidät ylös, apua!

Vaihtoehtoina oli tämmöinen avomalli tai vielä kamalamman näköinen kopillinen versio. Se vaikutti kuumalta ja ahtaan paikan kammo siellä olisi iskenyt. Nyt oli vaan luotettava italialaiseen tekniikkaan ja tynnyrikyytiin hypättävä. Jonoa ei ollut joten eipä ollut aikaa miettiä mennäkö vai ei.

Tynnyreitä ei pysäytetty ollenkaan vaan vauhtiin mentiin ihan sujuvasti merkityiltä kohdilta ja setä paukautti sitten oven kiinni. Laveno jäi allemme ja Maggiore järvi avautui kauniina edessämme.

Alun järkytyksestä toivuttuani pystyin nauttimaan noususta, kunnes vauhti pysähtyi ja jäätiin siihen paikalleen heilumaan. Mielessä ehti jo käydä että jos tämä masiina nyt hajoaa, niin kauanko kestää ennen kuin meidät saadaan pelastettua sieltä kiikkumasta. Onneksi ei tuullut, mutta jonkin verran tynnyri heilui. Matka jatkui pienen paussin jälkeen ja muutama pysähdys vielä tuli nousun aikana. Ehkä kyse oli vaan siitä, että joku ei päässyt sujuvasti kyytiin tai kyydistä pois. Nousu kesti noin 15 minuuttia ja olimme noin kilometrin korkeudessa perillä.

Ylhäällä oli hotelli (varmaan aika kallis), ravintola ja kahvila. Arvasimme, että ravintola olisi hieman ylihintainen, mutta päätimme mennä sinne kevyelle lounaalle. Harvemmin saa lounastaa niin upeissa maisemissa.

Matka alas oli yllättäen helpompi, tiesin jo että laite voi välillä pysähdellä ja että korin heilumisen kanssakin pärjää. Tutkittiin hetki Lavenon kylää joka uinui aika hiljaisena vaikka wikipedia kertoi, että se olisi vilkkain Lombardian puolen lomakohde Maggiore -järvellä. Illalla ravintolat olisivat varmaan täynnä, me harhailimme pikkukujilla ja kävelimme rantakatua pitkin.

Saavuttuamme omaan kylään, päätimme vielä lähteä saman tien uimaan. Emme viitsineet iltapäivän ollessa jo pitkällä maksaa aurinkotuoleista, pulitimme vain yhteensä 6€ sisäänpääsymaksun suurimmalle kylän Beach Clubille Il Laricelle, jossa olikin tosi paljon väkeä. Suurin osa oli kuitenkin jo pois lähdössä ja ranta hiljeni mukavasti. Tuuli kävi vähän järveltä eikä ollut niin mahdottoman kuuma.

Pyörällä takaisin väliaikaiseen kotiimme ja illallisen tekoon.

Lauantaiaamuna kun kastelin kukkia terassilla, kuului iloinen ”Moi!”. Ninan libanonilainen kaveri Fatme, jolla on suomalainen mies ja joka puhuu hyvää suomea, käveli talon ohi. Olimme hänet jo muutamaan kertaan tässä kylällä tavanneet ja hän vinkkasi, että Maggiore -järven toisella puolella Bavenossa olisi illalla valoshow, puoli kymmenen aikaan. Paikka olisi muutenkin hänen mielestään käymisen arvoinen, kiva rantabulevardi ravintoloineen ja rantakin löytyisi. Meillä ei ollutkaan mitään suunnitelmia tehty päivälle. Ainoastaan ajatuksena oli vähän urheilla. Niinpä tehtiin lihaskuntotreeni sisällä tuulettimen puhaltaessa päälle, sillä ulkona se olisi ollut aivan liian raskasta. Suihku ja pikainen grillauslounas ja sitten kohti Bavenoa.

Mapsin mukaan Bavenoon ajelisi järven rantaa pitkin reilussa tunnissa. Ajelimme idyllisen näköisten pikkukylien läpi ja välillä suurempienkin kylien läpi, saavuttaessa vastarannalle tie meni lähellä rantaa ja tietä reunusti hulppeat huvilat ja hienoja vanhoja hotellejakin alkoi näkymään. Stresan kylä oli todella hieno upeine hotelleineen ja ajateltiin, että sinne ajellaan erikseen joku päivä vielä. Jatkettiin suoraan Bavenoon ja auto parkkiin kylän keskustaan. Rannassa oli satama josta lähti järven eri kohteisiin matkustavia laivoja ja pienempi hop on – hop off -veneitä joilla olisi päässyt kätevästi rannasta näkyville Borromeon kolmelle kauniille saarelle. Istuttiin lähimpään kahvilaan cappucinolle ja Coppa Casa -jätskiannos piti myös testata.

Istuskeltiin siinä aika tovi kunnes aktivoiduttiin katselemaan nättiä Bavenoa.

Kirkon pihaan johti hieno ja erikoinen paviljonki.

Rantakin paikasta löytyi ja iltapäivän aurinko kuumotti sen verran kovaa, että pulahdus oli taas tarpeen. Pienellä rannalla oli paljon väkeä, mutta sekaan mahtui vielä.

Illan mittaan rannan ravintolassa alkoi musan volyymit nousemaan ja osa ihmisistä jo tanssikin. Siellä olisi voinut olla ihan kiva meno, mutta päätimme kuitenkin kävellä takaisin kylän keskustan rantabulevardille. Se olikin jo vilkastunut kovasti. Satuimme juuri ennen pahinta ruuhkaa onneksi paikalle ja saimme kivat paikat yhdestä rantaravintolasta. Siellä oli paljon etukäteen varattuja paikkoja ja ihmisiä alkoi jonottamaan pöytiä puolisen tuntia meidän sinne tulon jälkeen.

Käveleskeltiin rantaa pitkin illan jo hämärtyessä.

Käytiin katsomassa myös lähempää yhtä todella suurta taloa, se oli kuin linna.

Yritimme selvittää mikä se on ja mahtaako olla vierailukohde. Yksityisessä omistuksessa oli ilmeisesti eikä sinne päässyt, google mapsin mukaan kyseessä oli vuosuna 1879-1873 rakennettu Villa Henfrey-Branca. Yksityisessä omistuksessa on suvulla eli sinne ei pääse vierailemaan.

Aurinko alkoi laskemaan ja valaisi takana näkyvän saaren Isola Bellan palatsin. Mietittiin tullaanko vielä uudelleen tänne autolla tai läheiseen Stresaan, josta myöskin pääsisi saarille kätevästi.

Valoshowta odotellessa luonto järjesti oman valoshown ensin auringon laskiessa ja heijastaessa viimeiset säteet vastarannelle ja sitten valtavan suuren täysikuun noustessa vuorten takaa.

Olipa kiva päivä taas. Ai niin se valoshow, se oli semmoinen, jossa vesipatsaat nousevat eri värein valaistuna musiikin tahtiin. Ihan nätti, samantyyppisiä ollaan nähty muuallakin, kuten Dubaissa. Itse Baveno teki suuremman vaikutuksen meihin.

Perjantaiaamuna otettiin pyörät alle ja lähdettiin kohti Lago Maggiorea, Ispraan. Rannalla näytti olevan kiva reitti ja jatkettiin pyöräilyä kunnes tie meni huonoksi eikä sitä pitkin viitsinyt enää jatkaa. Korkeiden muurien takana oli ison näköinen piha ja varmaan hieno talo. Pikkuruinen ranta jäi tontin ja järven väliin. Suurimmat talot ovat usein aivan näkymättömissä, sillä kaikkia taloja täällä ympäröi vähintään rauta-aita portteineen ja lisäksi korkea pensasaita. Täällä on ilmeisesti myös paljon loma-asutusta, ”mökkejä”.

Pitkin rantaa oli pieniä uimarantoja, osa nurmikolla ja osa pikkukiveä/ hiekkaa. Jatkoimme takaisin lähemmäs keskustaa, päärannalle ja monta tuntia oikein huilailtiin ja otettiin aurinkoa ja uitiin. Maggiore -järven vesi on myös aivan kirkasta ja siinä on miellyttävä uida.

Aivan rannan tuntumasta lähtee pieni kävelyreitti joka on rakennettu aivan järven reunaan. Sen nimi on romanttisesti Passeggiata Dell’Amore eli kai rakkauden polku. Aktivoiduttiin kaiken makoilun jälkeen sen verran, että käytiin kävelemässä se. Kaunista oli, kuten arvata saattaa.

Hien määrällä ei ollut taas mitään rajaa, kun ajoimme takaisin ylös omaan kylään, mutta hyvää teki kun sen otti urheilun kannalta. Ajoimme suoraan oman kylän puistossa olevaan rantaan ja pulahdimme vielä siellä uimaan ennen kotiin menoa.

Vaikka oli perjantai-ilta, niin emme jaksaneet lähteä minnekään syömään. Tehtiin salattia ja laitettiin grilli kuumaksi ja syötiin omalla terassilla. Limoncellot maistuivat myös.

Illan hämärtyessä alkoi kova ukkonen, se ei onneksi tullut aivan päälle, mutta saimme ihailla todella kovaa salamointia vähän kauempana ja kovaa jyrinää. Alkoi sataa ja se oli hyvä, puutarhan kasvit saivat vähän vettä. Pihassa on upeita mehitähtiruukkuja palmujen juurella, nekin saivat nyt vettä ja kukoistavat nyt lauantai-aamuna kun tätä kirjoitan.

Olemme heränneet täällä aikaisin joka aamu, ehkä siksi että nukumme ikkunat auki ja kylä alkaa heräilemään seitsemän maissa ja linnutkin aloittavan laulunsa jo sitä ennen. Talossa ei ole jäähdytystä, mutta yllättävän hyvin on yön aikana viilentynyt. Ikkunaluukut pidetään päivisin visusti kiinni auringon puolelta. Eilen kun mentiin yhdentoista jälkeen nukkumaan ulkolämpötila oli vielä 26. Lämpötila laskee vain muutamaksi tunniksi, myöhään aamuyöllä, 23-24 asteeseen. Herätyskelloa ei siis tarvittu ja nautimme rauhallisen aamupalan, kahvit juodaan kotoisasti muumimukista.

Kymmenen maissa lähdimme päiväretkelle Luganoon. Sinne on 1 h 20 min matka, jos valitsee vuoristoreitin. Moottoritietä pitkin olisi ollut vain 10 minuuttia nopeampaa, mutta ei maisemaa. Ajelimme vuorten välistä ja yli, vain muutama pätkä oli kiemuraista tietä, aika helppo reitti oli kuitenkin.

Luganossa on n. 63 000 asukasta ja se sijaitsee vuorten keskellä Lugano -järven rannalla. Olimme laittaneet osoitteeksi erään keskustan parkkihallin ja sieltä kävelimme ulos ja suoraan hyvin hoidettuun puistoon.

Kävelimme viihtyisää rantakatua pitkin kohti keskusaukiota. Mieleen tuli Monaco ja Nizza. Hauskoja polkuveneitä vuokrattiin ja järvellä oli paljon liikennettä, veneitä, polkuveneitä ja suppailijoita. Eikä ihme, reilusti yli kolmessakympissä taas oltiin lämpötilan puolesta.

Lounastettiin keskusaukiolla ja kuten arvata saattaa hinnat olivat selvästi korkeammat kuin Italian puolella. Kaupunki oli vilkas mutta mitään turistimassoja ei ollut näkyvissä.

Jatkoimme aukiolta luksusliikkeiden reunustamaa kävelykatua Via Nassaa pitkin pois päin keskustasta. Kalleimmat miesten tennarit jotka bongattin näyteikkunalta maksoivat reilun tonnin. Kallein naisten laukku kolmisen tonnia. Business miehet kulkivat hienoissa puvuissaan kaduilla ja lomailijoissakin oli oikein siististi pukeutuneita paljon ja paikka vaikuttikin varakkaiden lomakohteelta.

Päädyimme takaisin rantakadulle, jota varjostavat mukavasti puut, kaikki penkit ovat alueella punaisia. Oli kyllä hienoa kaikkialla ja maisemat vuoristojärvelle hienot.

Kaupunkiin pääsee myös laivakyydillä. Ihana pysäkki!

Olimme jo kilometrin kävelleet ja huomasimme, että jos toisen kilsan vielä jaksaisimme, niin olisimme jo Luganon toisen funikulaarin lähtöpaikalla. Kaupungin eteläpuolella sijaitsee Monte San Salvatore vuori, joka on melkein kilometrin eli 912 m korkea. Sen juurelta voi lähteä reittiä pitkin kiipeämään portaita pitkin ylös tai sitten valita helpomman tavan eli funikulaarin. Se ei ollut ihan halpaa hupia vaan maksoi kahdelta 64 frangia eli n. 66 euroa.

Äkkiä Lugano jäi allemme ja oli aika jyrkkää nousua. Luotimme sveitsiläiseen teknikkaan, että kaikki pelaa ja nautimme kyydistä.

Ylhäällä oli ravintola upeilla maisemilla ja näköalatasanne jonne oli vielä pieni nousu. Sieltä oli huikeat maisemat alas Luganoon!

En ole korkean paikan kammoinen, kunhan putoamisen vaaraa ei ole, mutta hetki piti kuitenkin tässä nieleskellä.

Saimme nauttia maisemista kaksin, koko alueella oli vain joitakin turisteja.

Oli jokaisen frangin arvoinen kokemus!

Kävelimme rantakatua pitkin vielä keskustan ohi hieman keskustan itäpuolelle kaupungin uimarantaa kohti, sillä uimaan oli päästävä vielä ennen paluumatkaa.

Vesi oli aivan kirkasta ja viilensi vähän olotilaa.

Kun lähdettiin, niin auton mittari näytti 40,5. Ei ihme, että aurinko tuntui niin kuumalta, että oli pakko etsiä varjopaikka sieltä rannalta, vaikka oli jo ilta.

Kimi odotti meitä autotallin edessä ja oli ilmeisesti jo nälkäinen vaikka olin jättänyt sille kovia napuja terassille päivällä syötäväksi. Tai sitten oli vain seurankipeä, palvelusväki oli ollut jo liian pitkään omilla retkillään! Kimi sai pehmeää ruokaa ja halusi juoda bideestä, sitten meni tyytyväisenä lepäilemään.

Myöhään iltapäivällä, kun Reima oli saanut työpäivänsä päätökseen lähdimme autolla katsomaan läheistä luostaria Maggiore -järven reunassa. Se oli rakennettu aikoinaan aivan kallioon kiinni ja sieltä pitäisi olla huikeat maisemat järvelle. Portaita oli tietenkin taas luvassa, mutta ne olivat loivat ja kasvillisuus suojasi paahteelta.

Kaunista siellä tosiaan oli ja ihanan rauhallista. Vain muutamia turisteja meidän lisäksi. Siellä oli kirkko kauniine maalauksineen ja sen sisällä soi rauhallinen musiikki.

Kaunis paikka kertakaikkiaan ja maisemat olivat juuri niin upeat kuin kuvitella saattaa.

Lämpötila oli taas yli 30 astetta. Olin pakannut meidän minikylmälaukkuun vähän hedelmiä ja muuta evästä. Ajatuksena oli etsiä joku ranta luostarin lähistöltä ja mennä uimaankin. Mapsin mukaan sellainen löytyi läheisestä Renosta. Sinne ajeltiin pieniä kiemurtelevia teitä pitkin.

Hauska pikkuranta löytyikin, mutta sitten hoksasin että olin unohtanut bikinit asunnolle. Ei voi olla totta! Olin niitä eväitä siinä vaan häslännyt ja mukamas kiireellä lähdettiin. Oli aika tukalan kuuma ja olisi ollut ihana pulahtaa uimaan. No, sinnillä syötiin ja juotiin eväät kivilaiturilla. Vähän väkinäiseltä nuo hymyt kyllä taitaa näyttää!

Mutta maisemat palkitsi taas.

Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin väliaikaiseen kotiimme ja siellä Kimi -kissa heti ilmestyikin paikalle ja sai ruokaa. Saman tien lähdimme vihdoin sinne uimaan, nyt omalle järvelle vaikkakin automatkan päähän Monate Beachille. Vesi oli kirkasta ja sopivasti vilvoitti auringon jo lähtiessä laskuun. Päivisin ranta on maksullinen, kuten monet täällä, jotka ovat ravintoloiden ylläpitämiä, mutta illalla maksua ei enää pyydetty. Illallinen maistui rannan ravintolassa märissä bikineissä, päällä pieni mekko. Tämä se on elämää!

Meille tarjoutui mahdollisuus asua kaksi viikkoa ystävämme Ninan talossa Pohjois-Italiassa pikkuruisessa Cadrezzaten kylässä. Nina lähti Suomeen ja talo on näillä main hyvä olla asuttuna ja lisäksi kissakin tarvitsee hoitajaa. Eipä tarvinnut kahta kertaa tätä asiaa meidän miettiä! Lennot Milanoon ostettiin Finskiltä ajoissa ja eihän ne maksaneet kahta sataakaan. Ollaan aiemmin oltu Comolla ja Gardalla ja ihastuttu niihin. Cadrezzatesta on vain tunnin matka Comolle, mutta itse kyläkin on Monate -järven rannalla. Talolta on vain vartti autolla läheiselle ja suuremmalle Maggiore -järvelle joka on ainakin yhtä kaunis vuoristojärvi ellei kauniimpi kuin Garda ja Como. Eikä niin turistien kansoittama. Nähtävää alueella riittää, ehkä piipahdetaan myös Sveitsin puolella.

Meillä kesti reilu puoli tuntia ajaa kentältä tänne Cadrezzateen. Talo on aivan ihana ja tosi nätti terassi kukkineen ja kiva pieni puutarha.

Täällä kasvaa myös palmuja, sillä järvet tuovat merellisen kosteuden alueelle.

Oltiin vasta illalla perillä eikä paljon muuta ehditty kuin etsiä läheinen rantabaari Summer Beach ja mennä sinne syömään. Vaikka kylä on tosi pieni löytyy tästä kuitenkin 3 rantaravintolaa. Ekat aperolit Italiassa, ah miten hyvää!

Maanantai oli ensimmäinen kokonainen päivä täällä. Ihanaa kun ei ole kiire minnekään, kaksi viikkoa on pitkä aika. Talon suloinen ja seurallinen kissa, Kimi näyttää mallia miten täällä pitää olla.

Lounaalle lähdettiin muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevaan La Playaan, kiva rantaravintola sekin. 15€ arvoisen lounaan alkupalana oli pastaa ja pääruuan sai valita parista eri vaihtoehdosta, tilasimme kalaa ja kanaa. Oli oikein maistuvaa ja viini, vesi sekä espresso kuuluivat vielä hintaan. Ilma on nyt kuumaa täällä, yli kolmekymmentä astetta päivällä. Isot varjot toivat suojaa ja pieni tuulenvire järveltä viilensivät vähän olotilaa. Kyllä tähän kuumuuteen taas pian kroppa tottuu.

Kylässä ei ole kauppaa ja suuntasimmekin läheiseen hieman suurempaan kylään Ispraan ruokaostoksia varten. Ispriassa asuu n. 5000 asukasta ja sieltä löytyi oikein hyvä supermarket. Sen jälkeen ansaitut iltapäivän aperolit nautittiin omalla terassilla.

Talosta löytyy polkupyöriä ja ajattelimmekin, että illalliselle pitäisi päästä Maggiore -järven rannalle. Google Mapsin mukaan sinne on vain vartin pyöräily ja kyseessä melkein sama reitti kuin kauppaan. Olimme huomanneet, että pieni osa reitistä olisi ainakin pyörätietä. Liikenne ei ollut kovin kovaa, onneksi, sillä jos pyörätietä ei ole, niin ei ole kyllä piennartakaan. Perille päästiin sujuvasti eikä ihme sillä alamäkeähän se oli. Hieman alkoi jo hirvittämään se paluu. Vuoret ympäröivät Maggiorea ja näky oli jotenkin taianomainen kun usva peitti osan vuorista.

Pikkuruisella rannalla oli vain yksi ravintola, mutta enempää ei tarvittukaan. Otin aikamoisen riskin kun tilasin lähinnä alkupalaksi tarkoitettua buffala-mozzarella- ja anjovisleipää. Riskinä siis se anjovis. Se oli kuitenkin juuri sopivan suolaista ja mozzarella taivaallista. Pääruokaa ei tarvittu.

Sitten edessä oli enää pahin eli nousu pyörillä takaisin omaan kylään. Siitäkin hikisenä jotenkin selvittiin. Cadrezzaten kirkko ja kylän keskusaukio toivottivat meidät tervetulleeksi yön jo hämärtyessä takaisin. Aikaa kului kyllä tähän suuntaan yli puoli tuntia ja reidet oli lujilla. Hyvä niin, tulipa vähän urheiltuakin. Ihana, rento päivä. Ihana Italia.