Maanantaina koitti loman viimeinen päivä ja päätimme vielä lähteä jollekin rannalle. Argueneguin ja Puerto Ricon välissä on aivan valkohiekkainen ranta, Anfi ja se valikoitui pikaisen googlauksen jälkeen kohteeksi. Ajelimme sinne vajaat puoli tuntia Las Palmasista. Hiekka rannalle oli tuotu Bahamalta. Semmoisessa ei kyllä ole mitään järkeä, sillä olisihan täällä hiekkaa riittänyt varmasti omastakin takaa. Ihanan pehmeää, todella hienojakoista se kuitenkin oli. Ranta oli aika pieni ja aivan täynnä porukkaa ja ympäröivät vuoret olivat täyteen rakennettu hotelleja ja loma-asuntoja. Rannalla oli oikein kiva rantakatu ja siistin näköisiä ravintoloita. Sieltä olisi löytynyt pari maksullista Beach clubiakin, mutta tyydyimme Bahaman hiekalla loikoiluun.

Oliko sitten loman lämpimin päivä vai tekikö se suojaisa paikka sen, että oli ihanan kuuma. Lähtiessä auton mittari kertoikin lämpötilan olevan 26, vaikka sääappien mukaan sen kuuluisi olla vaan 21 astetta.

Jatkoimme iltapäivällä matkaa vielä Puerto de Moganiin. Se oli jäänyt viime reissuilta mieleen kauniina paikkana ja satojen hotellien lisäksi siellä olisi myös muutaman korttelin verran alkuperäisiä vanhoja kalastajien taloja. Ne olivat edelleen tosi nättejä ja ne pidetään viimeisen päälle kunnossa. Varmasti osa niistäkin turistien käytössä nykyään.

Teimme vähän ostoksia vielä ja jäimme illalliselle Moganiin.

Auringon jo laskettua ajelimme takaisin Las Palmasiin pakkaamaan. Aamulla oli neljältä herätys ja puoli viideltä lähdettäisiin ajamaan lentokentälle. Auto oli sieltä vuokrattu ja pitäisi palauttaa sinne.

Täytyy kyllä sanoa, että odotukseni olivat aika nollassa Cran Canarian suhteen, se kun on maineeltaan vain turisteja pullisteleva saari, jonne mennään vain auringon, lämmön ja peruslomailun takia. Niiden asioiden takia mekin olemme siellä olleet monta kertaa aikoinaan. Maisemat eivät ole koskaan siellä aiemmin olleet kauniita, vain kuivia vuoria ja hotellikaupunkeja. Onnistuimme tällä kertaa löytämään aivan erilaisen kanarian. Ensinnäkin eloisan ja suuren aivan aidon kaupunkilomakohteen Las Palmasin, jossa on myös 3 km pitkä ranta ja viehättävä vanha kaupunki ja paljon ostosmahdollisuuksia. Olisi ollut myös paljon museoita, jotka olivat plan B jos olisi satanut. Ilmat olivat kuitenkin nyt, kylmimpään aikaan eli tammikuun alussa oikein hyvät. Vuoret ja pienet vuoristokylät olivat kuitenkin parasta kanariaa mielestäni ja kaiken kaikkiaan oli tosi monipuolinen ja hyvä loma. Matkaseura oli kyllä taas maailman parasta. Kun kumpikaan lapsista ei asu enää kotona, niin oli aivan erityisen ihanaa viettää ensin joulun aika yhdessä ja sitten vielä tämä matka.

9 vuotta sitten Moganissa ottamani kuva:

Samat rakkaat tyypit nyt Moganissa samassa paikassa, kännykällä ei vaan saanut taustaa yhtä lähelle. Edellinen kuva taidettu ottaa järjestelmäkameralla.

Etelä-Kanarian lomakohteet on aikoinaan koluttu eikä niihin ole ollut ikävä. Maspalomasin dyynit ovat kuitenkin upeat. Dyynialue on valtava 400 hehtaaria yhteensä ja rantaviiva viitisen kilometriä. Tänään oli pelkkää aurinkoa luvassa ja ajelimme dyyneille heti aamupalan jälkeen. Jätimme auton Riu Palace Maspalomas -hotellin huudeille ja suuntasimme kohti dyynejä. Viime kerralla olemme olleet täällä yhdeksän vuotta sitten. Silloin täällä muistaakseni sai kävellä vapaasti. Nyt suuret alueet oli rauhoitettu turisteilta ja hyvä niin. Dyynien poikki meni kolme reittiä, jotka oli merkitty. Erityisesti kaikki paikat missä kasvoi jotain kasvillisuutta olivat rauhoitettuja.

Kävelimme dyynejä pitkin aika kauan.

Päädyimme sitten rantaan ja otimme aurinkoa varmaan kolme tuntia. Rasmus toki kävi välillä lenkillä, juoksemassa rantaa pitkin ja kävelemässä dyyneillä. Uimassakin käytiin, tai lähinnä kastautumassa. Aallot olivat suuret.

Sitten kun tuli nälkä kävelimme Melonerasiin päin, missä dyynit juuri loppuivat ja menimme syömään rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Matkalla ohitimme nudistialueet ja yllättävän kaukana se Meloneras olikin. Siellä se sitten alkoi, tarjoilija alkoi puhumaan suomea: mitä kuuluu kukkuluuruu, presidenttien nimien luettelemista ja kaikenlaista vastaavaa. No, kai se sitten turisteja huvittaa. Ruoka oli huonointa mitä olimme koko reissulla saaneet, osa jäi lautasille, tapakset olivat sentään hyviä. Ei tullut kuitenkaan yhtään ikävä vieläkään näitä eteläisiä Gran Canarian lomakaupunkeja.

Auringon jo laskiessa kävelimme reilut 2 km takaisin Maspalomasiin ja autolle. Olipa kiva biitsipäivä. Mittari näytti rannalla 26, vaikka virallinen lämpötila oli 21. Oikein sopivaa oli, ei liian kuumaa.

Pakotin porukan ylös jo kahdeksan aikaan, auto oli pakattuna koko päivän reissua varten ja liikenteessä oltiin jo ysiltä. Suuntana oli Pico de las Nieves -niminen vaellusreitti vuoristossa, jonka korkein kohta olisi n. 1900 m. Ajomatkaa olisi luvassa puolitoista tuntia ja kiemurtelevia vuoristoteitä tietenkin. Rasmus oli tutkiskellut erilaisia vaellusreittejä ja tämä oli noussut esille maisemiltaan hienoimpana. Noin kuuden kilometrin vaellus ja ylin kohta noin 1800 metrin korkeudessa. Sinne ylimmälle kohdalle pääsisi autollakin ja sen takia olikin vähän haasteellista löytää osoitetta varsinaisen vaelluksen lähtöpaikalle. Semmoinen oli kuitenkin löytynyt ja se navigaattoriin laitettiin.

Jos eilen oli jylhiä maisemia niin kyllä nyt noustiin ylemmäs ja jyrkemmin. Matka eteni tosi hitaasti serpentiiniteitä pitkin. Maisemat olivat aivan upeat, eihän niitä kuviin saa ikuistettua niin hienoina. Jälkikäteen katsoo jotain autosta räpsäistyä kuvaa, että mitähän olen oikein ajatellut kuvata. Niinpä en teitä rasita tässä kohtaa huonolla vuoristokuvalla!

Tiet täällä ovat tosi hyväkuntoisia ja ihan järkevän leveitäkin vuoriston pääteillä. Ohitimme Rogue Nublon, joka on saaren kuuluisin vuorenhuippu ja yksi maailman suurimmista luonnollisista kivistä, 80 m korkea kivi vuoren päällä pystyssä. Eteemme tuli myös tosi iso vaellusreittien lähtöpaikka, jossa oli varmasti 30 grillauspaikkaa ja vessat. Pysähdyimme vessaan ja jatkoimme eteenpäin navigaattorin meille kertoessa, että yli puoli tuntia olisi vielä matkaa. Hieman sitten alkoi ihmetyttämään, kun mitään vaellusreitin kylttejä ei ollut näkyvissä ja navi kertoi kääntymään aivan järkyttävän kapealle tielle. Se oli aivan oikeasti yksikaistainen, meni vuoren reunaa pitkin, aivan tosi jyrkkiä mutkia eikä auttanut muu kuin mennä niihin hitaasti, piippailla ja toivoa parasta ettei kukaan tule kovaa vauhtia vastaan.

Pari autoa tietenkin tuli vastaan ja siinä sitten ihmeteltiin että miten toimitaan, toisella kertaa vastaantulija, paikallinen varmasti, alkoi heti peruuttamaan. Hän tiesi kohdan jossa juuri ja juuri pystyy ohittamaan. Toisella kertaa homma jäi meidän tehtäväksi. Hieman alkoi epäilyttämään enemmänkin, että ollaanko ollenkaan oikealla tiellä. Ehkä sinne vaelluksen lähtöpisteelle olisi parempikin reitti ja navi oli ohjannut meidät jostain syystä sille pikkutielle eli ehkä tulisimme vaan vähän väärästä suunnasta. Kääntyä ei kuitenkaan pystynyt ja jatkettiin vaan kunnes laakson pohjalla olimme mukamas perillä! Waat!Siinä ei ollut yhtään mitään muuta kuin tie vaan jatkui. Siis apua, nyt ei oltu todellakaan oikeassa paikassa. Olimme ajelleet aivan turhaan sitä järkkyä pikkutietä pitkin. Netti ei toiminut ollenkaan siellä laaksossa eikä reittiä pystytty varmistamaan. Pystyimme kääntämään auton vaivoin yhdessä kohtaa ja palasimme takaisin päin. Siellä oli pieni kirkko, jonka parkkipaikalle pysähdyimme ihmettelemään missä oikein oltiin ja minne pitäisi mennä.

Totesimme, että parasta olisi nyt vaan palata takaisin ja olimme laittaneet aivan väärän paikan naviin tai jotain muuta oli mennyt pieleen. Olimme 40 minuutin päässä oikealta lähtöpaikalta. Ei kun uutta yritystä vaan navigaattoriin ja pääsimme sitten oikealle tielle, sille isommalle ja kohteeseen. Oli kyllä sykkeet jo valmiiksi meikäläisellä korkealla tuon seikkailun jälkeen vaikka sille kokemukselle sitten jo naurettiinkin kun päästiin oikeaan paikkaan. Oikea lähtöpaikka oli juuri se mihin olimme pysähtyneet vessaan ja missä oli ollut kymmeniä grillauspaikkoja!

Lähdimme kipuamaan parin kilsan nousua reitin korkeimmalle kohdalle. Maasto oli helppokulkuista, kovin paljon ei ollut muita vaeltelijoilta. Oli tosi kaunista!

Loppumatka oltiin aika korkealla ja jyrkästi nousua, sen takia saatiin hiukan puuskuttaa. Evääksi oltiin ostettu edellisenä iltana lähikaupasta empanadat, paikalliset lihapiirakat ja ne maistuivat kieltämättä tosi hyviltä, kun ruokatauko pidettiin ja nautittiin maisemista.

Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hyvin tarkeni, vaikka olimme pelänneet, että meillä ei olisi mukana tarpeeksi vaatetta. Olimme kyllä jo Suomessa tarkistaneet sään, että se on vuoristossa paljon viileämpää kuin alhaalla Las Palmasissa ja olimme aika hyvin varustautuneetkin vuoriston ilmoihin. Siellä oli virallisesti ehkä 13 -15 astetta mutta tuntui lämpimämmältä kun onneksemme aurinko paistoi upeasti.

Matkan varrelta näkyi se kuuluisa Rogue Nublokin.

Huipulla oli paljon turisteja, sinne pääsi autolla. Yksi nuori mies kosi tyttöystäväänsä ja sille hurrattiin siellä isolla porukalla. Jotkut menivät just niihin paikkoihin joihin ei todellakaan saisi, sillä siellä on putoamisvaara ja se on sitten henki pois. Toki saivat hienoja kuvia henkensä kaupalla.

Aika kivoja saatiin mekin, ei niin vaaralliselta paikalta.

Ei olla kukaan oltu koskaan niin korkealla, oli tosi hieno kokemus ja ilman muuta kannatti kävellä sinne ja nähdä se vaiva. Alaskin piti päästä ja vielä jatkaa matkaa noin 4 km lenkki. Alas päästiin nopeasti ja matka jatkui kauniissa havumetsässä. Aikaa kului yhteensä reittiin melkein kolme tuntia.

Sitten vaihdettiin vähän vaatteita ja otettiin suunnaksi Tejeda ja sinne olikin vain reilun 20 minuutin matka. Tejedan sanotaan olevan Kanarian saarten kaunein kylä.

Meillä alkoi olla jo aika nälkä ja suunnattiin ensimmäiseen ravintolaan pitsat mielessä. Ravintolan nimi oli Pizzas and more eli hyvältä kuulosti. Jälleen kerran saimme ihmetellä kun meille ilmoitettiin, että kaikkea ei kuitenkaan saa vaikka ravintola on auki. Nimittäin pitsaa ei enää saanut, seuraavan kerran huomenna. Ei sen kummempia selityksiä tullut. Tilattiin muuta sitten. Kuohuviiniä sieltä sai ja se maistui auringossa taivaalliselta vaikka laittavat sen täällä usein tavalliseen viinilasiin.

Tejeda oli pieni ja nätti ja keskellä vuoria.

Mieleen tuli taas Italia tai Kreikka.

Ainakaan tänään tämä paikka ei ollut turistien kansoittama, saimme käveleskellä rauhassa kauniilla kujilla.

Pois lähtiessä menimme vielä kahville, aivan uskomaton tarjonta oli herkkuja. Kulutetut kalorit oli kuitattu ja olimme kieltämättä jo aika väsyneitä. Nyt Las Palmasiin takaisin ja huilaamaan.

Kello olikin jo viisi ja navigaattori tarjosi kaksi reittivaihtoehtoa, valitsimme nopeamman. Aluksi ajoimme normaalia tietä ja sitten yhtäkkiä olimme taas niin kapealla tiellä, että ei ollut kuin yksi kaista. Taas riitti jännitysmomenttia! Vastaantulijoita oli onneksi vain vähän ja pääsimme turvallisesti pois vuoristosta. Jälkikäteen tajusimme, että pitäisi katsoa niitä reittejä tarkemmin, että minkä numeroisia teitä pitkin ne johdattavat. Mitä suurempi numero, sen suurempi tie. Onneksi Reima on hyvä ja jo tottunut kuski vuoristoteillä.

Perjantaina aurinko paistoi hienosti aamusta ja lähdimme asunnon viereiselle Las Canterasin rannalle. Täällä on ollut aika pilvistä eikä oikein rantakelejä muina päivinä. Lämpötila on ollut kahdenkympin molemmin puolin, semmoista mukavaa Suomen kesää. Vuokrattiin saman tien rantatuolit ja monta tuntia maattiin rannalla ja nautittiin ja vähän käveleskeltiin. Osa kävi meressäkin, vähän liian viileää minulle, toki melkein 20 asteista. Vuoroveden vaihtelu on täällä suurta ja oli laskuveden aika ja merestä paljastui kaikenlaista vulkaanista muodostelmaa.

Lounaalle siirryttiin muutama metri rantakadulla olevaan Pinchos -ravintolaan. Aivan superhyviä, 2 € kappale. Sangria maistui myös.

Oltiin edellisenä päivänä jo vuokrattu auto ja kun rannalla makoilu riitti lähdettiin vuoristoon ajelemaan. Tarkoituksena oli mennä katsomaan vuorten vehreyttä, erilaista maisemaa kuin täällä alhaalla Las Palmasissa ja pikkukyliä. Teror -niminen kylä oltiin bongattu jostain blogista ja se laitettiin kohteeksi. Aika nopeasti maisema muuttui ja ajeltiin vuorten reunoja pitkin, tiet olivat mutkaisia mutta oikein hyväkuntoisia ja asfaltoituja kaikki. Noin 40 minuutin jälkeen olimme jo perillä pienessä Terorissa, joka on kuuluisa puisista ja koristeellisista parvekkeistaan.

Ne olivat todella nättejä ja kylässä oli aivan ihana tunnelma. Oltiin sen verran korkealla vuoristossa, että lämpötila laski viitisen astetta. Onneksi oltiin tajuttu tarkistaa lämpötila ja oltiin laitettu lämpimämpää päälle lähtiessä.

Oli kyllä aivan erilaista kuin missään muualla tällä saarella. Las Palmas on suuri kaupunki ja etelän perusturistialueet ovat pelkkää hotellia ja ravintolaa vieri vieressä eli aivan toinen ääripää. Ihanaa, että tämmöistä löytyi tältä saarelta. Tuli mieleen Italia ja Maltan Valletta, jossa on kivitaloissa puisten parvekkeiden sijaan puisia erkkereitä.

Juotiin todella hyvät kahvit kujalla kahvilassa ja ihmeteltiin, kun kylä oli niin rauhallinen. Vain jonkin verran turisteja oli sinne tänään löytänyt.

Meinattiin jatkaa siitä Tejedaan, mutta kello oli jo niin paljon ettei sinne olisi kannattanut enää ajaa kun ei oltaisi ehditty olla perillä valoisan aikaan kuin puolisen tuntia. Jätettiin se seuraavalle päivälle ja vähän umpimähkään valittiin seuraavaksi kohteeksi El Rogue, joka oli pikkuinen niemen kärjessä oleva kylä ja matkan varrella Las Palmasiin. Matka sinne oli aivan huikea, vuorilta oli mahtavat maisemat ja tiet kiemurtelivat edes takaisin. Aika pitkään matka kestikin, vaikkei kilometrejä paljoa kertynytkään. El Rogue olikin erikoinen paikka, vain kävellen pääsi kujia pitkin kävelemään. Kello läheni kuutta ja aurinko alkoi jo laskemaan.

Niemen kärjessä oli ihanalla paikalla ravintola, joka näkyy kuvassa alhaalla oikealla. Se oli menossa jo kiinni, siis kuudelta! Ei sitten päästy sinne. Google maps onneksi kertoi, että lähellä oli kolme muuta ravintolaa ja valittiin niistä parhaat arvostelut saanut Nativo. Se oli oikein rento, vähän karibialaistyylinen paikka. Saatiin hyvää palvelua ja hyvää ruokaa.

Uudenvuodenpäivä on täällä pyhäpäivä, kuten Suomessakin, mutta pyhäpäivän merkitys on vähän eri kuin nykyään Suomessa. Heti aamusta huomattiin, että lähikaupat olivat kiinni. Onneksi olimme varmuuden vuoksi yöllä ostaneet aamupalatarvikkeita. Kahvilat ja ravintolatkin näyttivät nimittäin olevan ainakin aamulla kiinni. Asunnossa ei ole parveketta, mutta talosta löytyy kiva kattoterassi ja siellä maistuivat kahvi ja aamupalaleivät erinomaisen hyviltä. Aurinko oli niin kirkas ettei meinannut aurinkolasitkaan auttaa. Ihan kuin olisimme olleet jotain menninkäisiä, jotka pimeydestä olivat valoon kömpineet.

Olinme yöllä nähneet kaupunkipyöriä ja latailimme kaikille appit puhelimiin ja otimme pyörät käyttöön. Suuntana vanha kaupunki. Sinne oli helppo pyöräillä rannan suuntaista pyörätietä pitkin. Ajelimme aika rauhassa maisemista nauttien. Aurinko oli pilvessä ja lämpötila alle 20, silti oli ihanan kesäistä.

Autoja ja liikennettä oli tosi vähän, hoksasimme että eihän siellä vanhassa kaupungissa olisi välttämättä ravintolatkaan auki. Matkaan kului vajaa tunti. Jätimme pyörät parkkiin parin korttelin päähän vanhasta kaupungista. Kaikkialla oli tosi nättiä.

Onneksi ainakin jotkut ravintolat olivat nyt auki.

Kaupungintalon edessä oli joulukuusi ja hienon näköiset jouluvalosysteemit. Täällä on selvästi ollut joulujuhla, ehkä joulu on täällä enemmän karnevaalityyppinen kuin Suomessa. Joulutähdet kasvavat täällä kukkapenkeissä.

Huvittavan hiljaista vanhassa kaupungissa oli, lähes tyhjät kadut. Luksusta.

Voi vaan kuvitella minkälaista täällä on normaalisti, varmasti joka paikka täynnä turisteja. Museot olivat kiinni ja samaten suurin osa ravintoloista. Kaupungintalon aukiolla oli kivan näköinen tapas -paikka kuitenkin auki ja siihen istahdimme. Suussa jo maistui Cava ja joku ihana juustotapas. Tarjoilija tuli kuitenkin ilmoittamaan, että ei sieltä mitään saa, nyt alkoi siesta! No voi herranen aika, ei sitten. Jatkoimme harhailua kujilla, nättiä oli ja hiljaista.

Ravintolat olivat oikeasti kaikki kiinni, kunnes vihdoin varsinaisella ravintolakadulla oli yksi ainut paikka auki ja yksi tyhjä pöytäkin siitä löytyi. Istahdimme siihen ja ystävällinen tarjoilija tuli paikalle. Sanaakaan hän ei englantia ymmärtänyt vaikka olimme varmasti turistien suosimalla alueella. Hassua että ei edes sanaa bier, tai big tai small. Cava sana tai sparkling wine oli myös ihan hepreaa tälle tarjoilijalle! Käännettiin sitten kännykällä, mutta ei ollut kuohuvaa saatavilla. Kyllä meitä nauratti, ei ole ravintolat auki ja sitten jos on niin ei meinata saada mitään tilattua tai haluamaamme ei vaan ole. Ei uskoisi että täällä käy miljoonittain turisteja! Valkkarilasin sain sitten vihdoin eteeni. Alettiin epäillä, että oliko nyt joku sukulainen vaan otettu tälle päivälle tarjoilijaksi ja omistajat ja vakituinen henkilökunta pitää lomaa pyhäpäivänä.

Ruokalista oli espanjaksi ja siitä sen verran ymmärsimme ilman, että tarvitsi google-kääntäjää, että saimme tilattua kanariansaarten perunoita ja juustoja suolapalaksi. Kaikki maistui hyvältä.

Takaisin asunnolle piti vielä polkea, semmoiset 35 minuuttia siinä meni, tällä kertaa suoraa pyöräkaistaa kaupungin läpi ja olimme takaisin Las Canterasin alueella. Ilta jo hämärtyi ja jo aivan uupuneina saavuimme kämpille. Se juomaton kuohuviini kuitattiin talon kattoterassilla auringon jo laskiessa.

Ravintoloita on läheinen ja pitkä rantakatu aivan vieri vieressä. Arvelimme, että ne olisivat aivan yhtä täynnä kuin eilenkin ja olisi muutenkin kivempi mennä muutenkin katselemaan lähiympäristöä samalla kun etsittäisiin sopiva illallispaikka. Rantakatu oltiin kävelty jo eilen aika pitkälle. Pieni pelko oli kyllä myös siitä, että mitenkäs ne ravintolat tällä alueella olisivat auki näin pyhäpäivänä. Aika huonosti olivat, aivan uskomatonta. Ne mitkä olivat auki, olivat aivan täynnä. Aika kauan siinä kuljeskelimme, kunnes vihdoin kävi säkä. Tosi kivan näköisessä ravintolassa oli kaksi vapaata pöytää ja saimme niistä toisen. Paikka oli täynnä paikallisia ja ihana espanjankielinen puheensorina täytti paikan.

Ehkä täällä suurkaupungissa saa huomenna helpommin ruokaa ja juomaa, kun on arkipäivä!

Lento Las Palmasiin lähti tällä kertaa suoraan Vaasasta ja tuntui aivan oudolta lähteä vaan suoraan lentokentälle kotoa ilman, että ensin piti ajaa tai matkustaa junalla jonnekin. Helppoa ja nopeaa! TUI lentää Gran Canarialle ja onnistuimme saamaan pelkät lennot. Valmismatkoja ei olla hetkeen harrastettu ja monesti ei olisi saanut ostettua kuin koko paketin Vaasasta jonnekin. Nyt ehkä oli jäänyt tilaa koneeseen kun nyt sai pelkän lennon ja lennon hintakin oli edullinen, meno-paluu 345€. Aika äkillinen päätös olikin lähteä ja koska lento oli uudenvuoden iltana, niin majoituksia ei ollut kovin paljoa tarjolla. Las Palmasiin haluttiin, sillä etelän turistialueet on aikoinaan jo nähty eivätkä ne tuntuneet oikein houkuttelevilta. Las Palmas on kuitenkin ihan oikea kaupunki, eikä pelkkä hotellialue. Kaupungissa asuu 400 000 asukasta. Onnistuimme saamaan asunnon, Livian Suites, kahdella makuuhuoneella läheltä päärantaa 1500 eurolla. Koko talo oli uusi ja torakkakammoisena päättelin että voisi jopa säästyä niiden näkemiseltä. Olin lukenut, että torakat nimittäin meinaavat vallata koko saaren, no ainakin Ilta-Sanomien mukaan.

Tästä reissusta tuli samalla minun 50-vee vuoden viides ulkomaanmatka, jos vaan lennon aikataulu pitäisi paikkansa. Ihanaa lähteä reissuun koko perheen kanssa.

Lento oli harmillisesti reilun tunnin myöhässä eli lähti Vaasasta varttia vaille kuusi, Suomessa oli jo vuosi vaihtunut kun päästiin perille, mutta aikaeron takia meillä oli vielä vuotta 2024 pari tuntia jäljellä. Lentokenttä oli melkein tyhjä ja matkalaukku tuli ensimmäisenä hihnalta ja hypättiin suoraan taksiin. Olipa nopea poistuminen kentältä ja kohti Las Palmasia. Matkatavarat asunnolle ja suoraan Las Canterasin rantaan, joka oli aivan täynnä ihmisiä. Mihinkään ravintolaan ei mitään asiaa. Onnistuimme löytämään pikkukaupan ja sieltä kuohuviiniä ja muovikupit ja sipsejä pahimpaan nälkään. Uusi vuosi otettiin vastaan jalat rantahiekassa, ihanaa! Hyvää uutta vuotta 2025!

Reima: Ensimmäisenä päivänä tienaamamme vapaaliput Palmitos Park -puistoon päätimme käyttää viimeisenä kokonaisena kanarianpäivänä. Ja ei kun tuhti pekonipainotteinen aamupala huiviin ja menoksi.

Luotettavalta taholta (Fredi siitä alakerran kojusta) olimme kuulleet että vähän ennen kymmentä lähtee linkkari perille asti meidän laakson liikenneympyrästä. Matkan kestostakin saimme valistuneen arvion mutta epäselväksi oli jäänyt että sanoiko se fifty vai fifteen minutes.

Bussi tuli about ajoissa, otti kyytiin ja lähti. Se kiersi joka kylän huolellisesti ja pysähtyi kaikilla pysäkeillä, loppuhuipennuksena oli vielä mutkainen vuoristotie. Mutta päästiin kuitenkin perille puolentoistatunnin kuluttua, mahat sekaisin ja jo vähän taas nälkäisenä. Thanks Fredi!

Vesipullot oli kuitenkin mukana ja olo helpottui aika äkkiä. Minealle ei ollut vapaalippua herunut ja mentiinkin kassalle. Siellä saatiin selvästä asiasta aikaan merkillinen hässäkkä ja Minskun lipun hinta vaihteli muutaman kerran mutta onneksi asettui lopulta alimpaan. Siinä kävi myös selväksi että siellä vuorten keskellä muovista korttia ei pidetty kovinkaan kummoisena maksuvälineenä. Cash only.

Päräytettiin pikana papukaijojen sirkukseen ja katseltiin hetki upeiden siivekkäiden hauskoja temppuja. Kivasti tehty show!

Sitten siirryttiin vatsojen jo kurniessa katselemaan muitakin eläimiä vaikka kaijat olivatkin puistossa pääosissa. Samalla laskeskeltiin vähäisiä pennosia ja mietittiin mitä maksaa ruoka, tarvitaanko juomaa ja millä mennään takaisin hotellille. Rahaa oli parikymppiä ja pelkkä bussi maksoi 18,40€.

Miten sitä voikin olla niin turistiaasi ettei tajua ottaa riittävästi massia messiin? Jotenkin tuo täysi ylläpito oli tuudittanut kaikki suomimoodiin jossa palvelu pelaa eikä tekniikka yski. Nyt sitä oltiin sitten vuorilla perheen, visan masterin ja parin setelin kanssa. Katastrofa!

Siirrettiin huolet hetkeksi syrjään ja mentiin katsomaan delfiiniesitystä. Ja se oli kyllä hieno! Omat kokemukset vastaavista näytöksistä rajoittuvat ihan vaan manseen ja nyt oli kyllä hiukan korkeamman tason esitys. Päällimmäisenä jäi mieleen yhden naiskouluttajan surffaus fisun nokalla, eli käytti delfiiniä ikäänkuin lautana, tyylikästä!

Sitten syöksyttiin korkealle kukkulalle ja ryhdyttiin odottelemaan petolintushowta. Näköalat olivat upeat kaukana vuorten välistä pilkisti jopa Atlantin aallot. Luultavasti lyhyempi etäisyys tietoliikennemastoihin sai maksuliikenteenkin toimimaan ja kortit kelpaamaan, niinpä ehdimme ottaa välipalahodarit ennen esitystä.

Ja mikä show! Aluksi elokuvatähden näköinen jantteri lennätti monenkirjavia papukaijoja päittemme yllä ja sitä seurasi yksi hauskannäköinen megalintu ja parvi ibiksiä. Hurjaa! Sitten siirryttiin kotkiin ja haukkoihin. Aluksi päästettiin pari amerikankotkaa vapaaksi ja ne lähtikin samantien kauas vuorille. Ihmeteltiin että miksi ne sieltä enää takasin tulisivat?

Siinä isoja kotkia odotellessa pienemmät haukat ja kotkat viihdyttivat meitä tekemällä matalia syöksyjä päittemme yllä niin että tukat hulmusivat. Muutama kotka löysi istumapaikan hatullisista päistä. Sitten alkasi jo ne vapaat kotkatkin siintämään horisontissa ja pikkuhiljaa ne liihotteli meidän päälle ja tekivät mahtavan syöksyn noin puolen metrin korkeudelta meistä, ja ne menivät ristus lujaa.

Puisto oli kokonaisuudessaan hieno ja esitykset todella laadukkaita, vaikea kuvitella ketään joka ei noista tykkäisi. Suosittelen.

Time is Money, lomallakin. Niinpä sovimme parkkipaikalla odottelevan taksikuskin kanssa että hän heittää meidät nopeasti hotellille jotta ehdimme olla altaalla vielä viimeisen illan. Hinnaksi alejandro arvioi 38€, cash only. Hotellin pihassa oli onneksi automaatti ja saimme maksettua matkamme perille päästyämme, mukavaa että se masiina toimi. Parikymppiä enemmän se matka maksoi kuin bussilla mutta aikaa säästyi yli tunti, ei harmittanut.

Ilta meni taas tutun ja rennon kaavan mukaan: paljon ruokaa, vähän juomaa ja illan show. Viimeinen auringonlasku oli jotenkin haikea.

Nyt istuskelenkin jo koneessa ja pienen turbulenssin ravistellessa takaisin arkeen pitää ihmetellä että kuinka sitä olikin epäluuloja koko reissusta. Kanarian piti olla tylsä, läpeensä koluttu rysä ilman persoonallisuutta ja ilmettä. Ja silti nyt on lomasta hyvä fiilis. Oli kivaa, rentouttavaa, helppoa, toimeliasta ja antoisaa. Kanaria ON hyvä lomamesta. Over and Out.

Maanantaina suunnattiin ekaa kertaa omalle Tauriton rannalle ja tutkailtiin pikku luolia joita sieltä löytyi. Atlantti oli yllättävän lämmin, mutta tyrskyihin heittäyyi vain Minea. Otettiin myös kaikki irti hotellin Animation Teamin järjestämistä aktiviteeteista. Turisteja viihdyttää hotellilla iltapäivisin ja iltaisin mahtava jengi nuoria aikuisia ympäri Eurooppaa. Rasmus ja Reima lähtivät pelaamaan pingistä, minä ja Minea mentiin zumbaamaan. Kyllä olikin ihanaa zumbata palmujen katveessa merinäköalaa katsellessa. Tosi tehokastakin oli auringon lämmittäessä ja hiki kyllä virtasi. Reima meni vielä ampumaan jousella ja Rasmus meni pelaamaan futista. Ei täällä aika tulisi pitkäksi vaikka olisi vaan hotellilla, siitä tuo mahtavan energinen porukka pitää huolen. Eilen olin vielä vesizumbassa, joka oli aivan uusi kokemus. Tätä hotellia Paradise Lago Taurito voinkin suositella kaikille lapsiperheille, ehkä paras vähän isommille lapsille, sillä aivan taaperot eivät vielä vesipuistosta pysty nauttimaan ja täällä ei ole esim. aivan pienten lasten allasta. Tämä on sen verran pieni ja turvallinen paikka, että lapset ovat täällä saaneet liikkua ihan omin päinkin. Matkan tänne voi tilata ainakin Finnmatkojen kautta.

Tiistaina suunnattiin heti aamusta kuuluisille Maspalomasin dyyneille, sillä eihän tältä saarelta voi lähteä, jos ei ole siellä käynyt. Lapset olivat niin pieniä kun täällä viimeksi oltiin, että eivät niitä enää oikein muistaneet. Väkeä siellä oli aivan valtavasti, oikea ihmismassa vyöryi rantaa pitkin kävellen edes takaisin. Siinä rannassa riittääkin kävelemistä ja juoksemista. Me poikettiin hetken käveleskelyn jälkeen rannalta kipuamaan kauniita dyynejä ylös ja alas ja lopulta päädyttiinkin Playa del Inglesin puolelle asti. Siinä matkan varrella ihmeteltiin nudisteja. Maspalomasin puolella on virallinen nudistiranta ja kaikennäköistä ihmistä sitä makoili ilkosillaan hiekassa. Aika iäkästä porukkaa pääasiassa. Ei taida olla ihan nuorten juttu tuo nudismi. No, mikäs siinä, jos ei halua rusketusraitoja :). Voisivat ne alastomat papparaiset kuitenkin pysytellä poissa kuvista, kun minä yritän poseerata dyynin päällä! Ks. kuva alla.

Puolen päivän jälkeen palattiin jo takaisin hotellin altaalle, all inclusiven luvattuun maahan. Siellä loikoilikin jo Joensuulainen perhe, johon tutustuttiin heti alkumatkasta. Me aikuiset tultiin heti hyvin juttuun ja samoin lapset. Oli oikein mukavaa, kun saatiin juttuseuraa ja Minealle ja Rasmukselle oli seuraa melkein samanikäisistä lapsista Idasta, Ronista ja Lindasta. Päätettiinkin mennä yhdessä illalliselle ja katsomaan illan show. Päädyttiinkin sitten vielä jatkoille vähän jortsuilemaan disco La Bambaan, jossa ei oikein muita ollutkaan! Se sijaitsee keskellä vesipuiston altaita eli melkoisen kosteat tunnelmat siellä oli.

Sunnuntaina oli puolipilvistä ja päätimmekin sen takia lähteä heti aamusta taksilla viereiseen Moganin kylään. Se olikin ihan näkemisen arvoinen, idyllinen pikkukylä. Nykyään sekin on turistien valtaama, mutta on oikea kalastajakylä, toisin kuin nämä muut kohteet, jotka on rakennettu turisteja varten ja ovat käytännössä vain hotelleja, kauppoja ja ravintoloita vieri vieressä. Nättejä pieniä valkoisia taloja täynnä, vähän Kreikka tuli mieleen. Joulu se tulee tännekin, mutta joulukoristeet näyttävät täällä maassa jotenkin niin korneilta, katso vaikka!

Hurautimme sitten lounaalle takaisin hotellille lounalle ja menimme muutamaksi tunniksi altaalle ihmettelemään, että paistaako vai sataako. Tuli ihmeellinen sääilmiö, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta jostain satoi silti vähän vettä. Vuorilla oli tummia pilviä, mutta ei kyllä voitu käsittää miten sieltä olisi voinut kierteellä sataa!

Iltapäivällä lähdimme Puerto Ricoon ostoksille. Muistelin, että kosmetiikka olisi täällä edullista ja tinkiä kannattaa. Teinkin hyvät kaupat parissa Perfumeriassa ja shoppailtiin jotain muuta pientä. Puerto Ricon ostoskeskus on täynnä matkamuistokrääsää, mutta erityisesti Minea tykkää kierrellä matkamuistokaupoissa. Illan hämärtyessä oli mukava käveleskellä siellä Puerto Ricon tutuissa maisemissa ja rannalla.

Illan showssa ei ollutkaan eilen ulkopuolisia esiintyjiä, vaan hotellin pariskunnista lavalle raahattiin puolipakolla kolme pariskuntaa, joista sitten kilpailulla selvitettäisiin ”Best couple” eli paras pariskuna. Meillä oli siinä hyvät paikat melkein eturivissä eli tietenkin meitä tultiin pyytämään ja Minea yllytti kovaa, että menkää menkää! Rasmuskin näytti myöntyvää naamaa eli suostuttiin sitten. Ensin oli kysymyksiä Tuttu juttu-tyyliin ja sitten piti tanssia. Kilpailun vetäjät esittivät helpon koreografian Dirty Dansing-musaan, jossa oli kolme nostoa. Sitten jokaisen parin piti vuorollaan esittää sama koreografia. Me vetäistiin omat kuviot nostojen väleihin, ei sitä turhaan ole kilpatanssitunneilla kuljettu, sekoitettiin samban ja cha chan koreografioita ja voitettiin yleisön huutoäänestys ylivoimaisesti. Sitten kun vielä Reima voitti kaljanjuontikilpailun pillillä ja minä tunnistin Reiman silmät sidottuna miesrivistöstä rintakarvoja tunnustelemalla, niin voitto oli meidän! Hauskaa oli ja saatiin skumppapullo ja liput Krabi Spahan, joka on hotellia vastapäätä :). Naurettiinkin, että tällä lomalla ei tuhlata huvituksiin, vaan ne ansaitaan! All inclusive!

Reima:

Viiffiä, eli toimivaa langatonta datayhteyttä on ollut vaikeampaa löytää kuin missään koskaan ennen tätä. Jotenkin ajattelin että täällä turistimestassa se on ilman muuta nykypäivänä hoidossa. Mut juu, ei.

Otin oikein maksullisenkin yhteyden kuudella eurolla päiväksi mutta tunnin kikkailun jälkeen vein tunnarit respaan ja otin rahat takaisin. Ei täti edes ihmetellyt.

Nämä kuvat kuitenkin saimme ladattua nipinnapin ’internet’ kahvilassa.

Mesta on kyllä hieno, hyvää ruokaa saa paljon ja usein ja vesiliukumäetkin on pirun korkeita. Maisematkin on kivat, ei voi valittaa.