Terhi:

Paluu arkeen on ollut kaikilla vähän takkuinen. Minea oli jopa nukahtanut koulussa, mielestään vaan ”ihan pariksi sekunniksi”. Kaikilla oli aamulla kamalan kylmä ja topattiin vaatetta päälle kuin ulkomaalaiset Suomessa.

Eilen kotona meitä odotti Mummin tekemä makkarakeitto ja ruisleipä. Ai että ne maistuivat hyvälle! Rinkat jätettiin yöksi ulos mahdollisten ötököiden takia ja tänään olen niitä terassille purkanut ja tuonut sisälle sitä mukaa kun koneeseen on mahtunut. Pyykkishow jatkuu vielä monta päivää. Kaikki on pestävä, myös se yksi kolmasosa jota ei edes tarvittu eli liian kuumat vaatteet.

Lupasin vielä kertoa vähän hintatasosta Costa Ricassa. Saimme lennot aika edullisesti Supersaverin kautta eli yksi lento maksoi n. 800 euroa. Jos haluaa mennä yhdellä välilaskulla, joutuu pulittamaan varmaankin tonnin verran tai enemmän. Miamin kautta pääsee yhdellä välilaskulla. Yksi vaihtoehto on yhdistää esim. New Yorkin matkaan Costa Rican reissu. Jos on New Yorkissa esim. muutaman päivän, niin matkanteko ei tunnu niin rasittavalta ja näkee samalla osan siitä upeasta kaupungista. Nykistä on kuuden tunnin lento San Joseen ja Nykiin lentää Finnair suoraan 8 tunnissa.

Manuel Antoniosta ja Tyynenmeren puolelta löytyy hyvin hotelleja, mutta päädyimme näin isolla porukalla vuokraamaan talon ja se oli myös edullisin ratkaisu. Talon hinta oli noin parisataa dollaria/ yö. Karibian puolella hotellitarjonta oli todella vaatimatonta. Osa oli sen näköisiä asumuksia, että niihin en olisi mennyt mistään hinnasta! Meidän talo oli todella hyvää tasoa, vaikka niitä matoja olikin. Siellä ollessamme huomasimme, että siellä oli ihan kivan näköisiä resortteja, mutta niitä ei tullut hotels.com tai tripadvisor -hakuhin. Talon vuokrauksessa kannattaa käyttää tripadvisoria tai muita luotettavia sivustoja, kuten vrbo.com. Niistä kannattaa tietenkin lukea tarkkaan selostukset ja selvittää sijainti, mutta rehellisimmät mielipiteet saa lukemalla talon vuokranneiden kommentteja. Niistä selviää totuus ja myös se, että talo todella on olemassa!

Ruoka ja juomat ravintoloissa olivat edullisemmat kuin Suomessa, mutta hintataso ei ollut mitenkään erityisen halpaa, ehkäpä Etelä-Euroopan lomakohteiden tasoa. Olut maksoi n. 2 euroa, drinkki 4-5 euroa, yksinkertainen lounasannos halvimmillaan 3 euroa, yleensä 8 euroa. Iltaisin pulitimme ruuasta enemmän, välillä olimme vähän paremmissakin ravintoloissa. Hintataso / annos vaihteli 10-20 euron välillä. Eniten rahaa kului erilaisiin aktiviteetteihin eli zipline-ajeluun ja epäonniseen risteilyyn. Auton vuokraus oli aika arvokasta. Tila-auto maksoi 15 päiväksi 1500 euroa, mutta tällä matkalla se oli aivan välttämätön.

Kerromme mielellämme lisää vinkkejä. Matkamäkiset voi todellakin suositella Costa Ricaa perhelomakohteeksi ja seikkailunhaluisille. Pura Vida! Gracias!

Terhi:

Auringonlaskut Manuel Antoniossa olivat kuin postikortista. Meillä tuli aina kamala kiire lopettaa altaalla lekottelu, että ehdimme ravintolaan näkemään auringonlaskun.

oi

Yllä olevat kuvat on Manuel Antonion kansallispuistosta, jonka rannat olivat kuin paratiisista.

Arenalin tulivuori oli kaunis ja ihmeen rauhoittava.

Puerto Viejon rannoilla sai olla rauhassa. Manzanillo-rannalla oli lauantaina paljon porukka, kun paikalliset tulivat sinne koko päiväksi perheineen. Heillä oli mukana grillit, tuolit ja katokset. Musiikki soi ja välillä tanssivatkin! Viimeinen kuva on Manzanillosta ja teeskentelen siinä, että kookosmaito suoraan tuoreesta kookoksesta maistuu hyvälle!

Terhi:

Tässä vielä muutama kuva eläimistä, joista osa on otettu Veskun kameralla. Vesku oli meidän 24/7 -luonto-opas matkalla. Osasi nimetä tuosta vaan ulkomuistista puita, kukkia, eläimet, linnut ja perhoset. Hän myös osasi katsella luontoa sillä silmällä, että löytää sieltä eläimet. Kaikkein huvittavinta oli, kun hän bongasi eläimiä myös ajaessaan autoa!

Nämä tukaanit ovat Puerto Viejon talon pihassa. Joka aamu siinä lenteli tukaaneja vaikka kuinka paljon. Upeita lintuja. Näimme myös papukaijaparvia.

Tämä sirkka oli Puerto Viejon asunnon seinällä, onneksi ulkopuolella, kokoa yli kymmenen senttiä.

Tämä muhkea lehtisammakko oli myös talon seinällä yhtenä iltana. Hellunen, sanon minä.

Nämä mölyapinat olivat Manuel Antonion kansallispuistossa. Niiden ääniä kuului Puerto Viejossa useana aamuna, mutta siellä emme onnistuneet niitä näkemään.

Tällaisia veikeitä nenäkarhuja nähtiin riippusiltakävelyllä.

Tämä harvinainen vihreä iguaani, jonka nimeä en nyt muista bongattiin Arenalin hotellin puutarhasta. Veskukaan ei ollut aikaisemmin onnistunut tällaista näkemään luonnossa. Hieno väri!

Sunnuntaiaamuna oli haikea tunnelma – loman viimeinen päivä. Lapset halusivat vielä uudelleen kokeilla surffausta ja lähdimme vuokraamaan lautoja. Lasten surffausrannaksi suositeltiin Playa Negraa, mustan hiekan rantaa. Siellä pitäisi olla sopivat aallot lapsille ja matala ranta. Aallot olivat aika kovia ja lähellä rantaa. Ensin näytti siltä, että siitä hommasta ei tule yhtään mitään, hermot meinasi vaan mennä molemmilla lapsilla. Rasmuksen lauta oli paljon pienempi, kuin Manuel Antoniossa ja sen takia sen päälle oli todella vaikea päästä tasapainoon. Minealla oli samantyyppinen lauta kuin ensimmäisellä kertaa, mutta aallon harjalle pääseminen oli hankalaa ilman Pablon kertomaa ajoitusta ja oikeaa aaltoa. Vajaan tunnin yrittämisen jälkeen vaihdoimme paikkaa, kuin huomasimme, että lähempänä kylää aallot olivat pienempiä. Rasmus luovutti kuitenkin aika pian ja ryhtyi vara-pabloksi Minealle. Sitten alkoi sujumaan. Rasmus tsekkasi aallot ja pukkasi Minean laudalle vauhtia. Parin tunnin jälkeen olimme jo kaikki nälkäisiä ja päätimme palauttaa laudat ja vaihtaa rantaa. Musta hiekka oli todella kuumaa vaikka oli pilvinen päivä, eikä ranta ollut muutenkaan niin hieno kuin muut Puerto Viejon rannat.

Suuntasimme Playa Coclesille, joka on kokeneempien surffarien ranta. Aallot olivat valtavia ja kyllä siellä oli taitavia surffaajia. Heitä oli mukavan katsella ja samalla nauttia viimeisistä auringonsäteistä. Ne tulivat pilviseltä taivaalta, silti lapsilla posket punoittivat päivän jälkeen. Aurinko on todella polttavaa Costa Ricassa. Olemme ostaneet jopa 80 suojakertoimella varustettua aurinkovoidetta. Lapset viihtyivät aallokossa. Vaikka olivat aivan matalassa vedessä, niin aallot ylittivät heidät välillä monenkertaisesti.

iltapäivällä polskimme vielä altaassa ja sitten oli pakko alkaa pakkaamaan. Oli siinä hommaa, että saatiin kaikki sullotua rinkkoihin! Kävimme lähiravintolassa syömässä ja viimeisen kerran kävelimme pimeän viidakkotien taskulamppujen valossa takaisin talolle. Lapset menivät ajoissa nukkumaan , mutta me aikuiset tehtiin vielä sangriat ja juotiin ne ulkona katoksen alla. Juttelimme lomasta, joka on ollut aivan huikea. Kaikkea on vaikea muistaa ja siinä tämä blogi toimiikin hyvin apuna. Tätä on kirjoitettu paitsi teille, lukijat, niin myös itseämme varten.

Vihdoin alkoi trooppinen sade ja sitä on epätavallisen kuivassa Puerto Viejossa odotettu. Nyt saivat kylän asukkaat ja turistit lisää käyttövettä taivaalta.

Reima:

Lauantai alkoi yllättäen aurinkoisena, niinkuin muistaaksemme joka ikinen aamu täällä ollessamme. Sadetta emme varsinaisesti ole nähneetkään koko reissulla, Manuel Antoniossa kuulimme yöllisen kuuron ja riippusiltakävelyllä se ripsautti hieman ylälehtiin. Merkillistä. Ja kuulemma epätavallistakin, Anskun ja Veskun mukaan tapaa kuuroja tulla yllättävän useinkin mutta nyt on täällä Puerto Viejossa ollut kuivaa pari kuukautta ja se alkaa vaikuttamaan elämiseen koska käyttövesi tulee täällä taivaalta. Landladymme Evikin pyysi säännöstelemään.

Ipanat kävivät perinteisellä aamu-uinnilla ja sitten suunnistimme Manzanilloon joka on tämän meidän tietaipaleemme viimeinen piste.

Manzanillo on elokuvakylä, pieni yritteliään kotikutoisesti rakennettu viehättävä ranta-alue jonne oli järjestetty paikallisen operaattorin toimesta pikku lastenhäppeninki. Siellä Mineakin sai käydä pomppimassa bungee-trampalla ja laskemassa vesiliukumäkeä paikallisten lasten kanssa.

Tässä paikassa hienointa oli kuitenkin jälleen ranta ja sen reunustama luonto. Ja ihmiset. Etukäteen tuli luettua ulkoministeriön ohjeita matkailijoille ja siitä sai sen kuvan että maa on täynnä pikkurikollisia ja huijareita. Täyttä köntsää sanon minä. Ainakin Pertti Perhelomailijalle tämä maa on näyttäytynyt ystävällisenä ja avuliaana. Perus kaupustelijatkin, joita on todella vähän, ovat mukavia eivätkä vähääkään tungettelevia. Terhi osti hippikoruja brassipariskunnalta joka tekee niitä itse ja elättää itsensä, Yo Man!

Laadukas ja maistuva lunchi syötiin rantabaarissa jossa tarjoiltiin äitien tekemää ruokaa. Maut olivat tekijöiden näköisiä, reheviä ja rempseitä. Tuli jotenkin New Orleans mieleen vaikken ole koskaan siellä ollutkaan. Siellä ei varmaan ole kuitenkaan barcan viirejä seinillä 🙂

Paikallinen junkkarikin tavattiin mutta sen kanssa ei ruvettu puukkohipalle. Olisi kyllä kauhavalaanen jäänyt kakkoseksi tämän korston leukulle. Onneksi miekkonen käytti viidakkoveistään vain kottikärryssä kuljettamiinsa kookospähkinöihin. Dollarilla kaveri humautti reiän kylkeen antoi pillin kaupan päälle. Ei maistunut oikeen millekkään. Ilmeestään huolimatta mukava mies oli tämäkin.

Manzanillo on siitä harvinainen paikka että täällä riutta alkaa muutaman kymmenen metrin päästä rannasta ja tarjoaa huimat vedenalaiset maisemat. Ja lajikirjon. Rasmus ja Vesku näkivät pallokaloja, barracudia, langusteja ja ties mitä, me Minean kanssa kymmeniä erivärisiä ja kokoisia mereneläviä. Oli jännää.

Illalla iltapäiväuintien jälkeen mentiin kylille ja naatiskeltiin KOKIs rantaravintolassa todella hyvää sapuskaa ja kierreltiin sen jälkeen ihmettelemässä ihmisiä, tuoksuja, värejä ja tunnelmaa. Tää on niin RENTO kylä! Kaikki vaan jotenkin tapahtuu, pakottamatta.

Istuttiin iltaa Terhin kanssa EZ Times -ravintolan sohvalla kuuntemassa jotain trubaduuria. Setin loputtua se kutsui noin vaan kutsui mukaan yhden ranskalaisrastan lavalle kun sillä sattui olemaan kitara messissä. No tämä orgaanisiin vermeisiin pukeutunut sälli soitti pari mystistä viisua ja sen kaverit taputtivat. Sen jälkeen hiipi seuraavat hemmot kehiin ja alkoi virittelemään pöytiä, valoja ja kaikenlaisia kaiuttimia. Puolessa tunnissa seinät oli täynnä sienitauluja ja psykedeelisiä kuvioita, siellä alkoi trancereivit.

Me otettiin taksi kotiin 🙂

Terhi:

Rento karibialaistunnelma on tarttunut täysin meihinkin. Tänään ei tehty paljon mitään, mentiin sinne minne virta vei. Aamupäivällä oltiin kaikessa rauhassa altaalla, kerättiin voimia taudin jälkeen, juotiin ja syötiin. Naureskeltiin pihassa tepasteleville kanoille, ne on jostain naapuritalosta, mutta kävelevät täällä vapaana. Sitten lähdettiin Puerto Viejon kylän rantaan. Asettauduimme aivan rennon rantabaarin viereen. Lapset snorklailivat rantavedessä. Olivat nähneet paljon kaloja. Siinä oli kuivuneiden koralliriuttojen ansiosta tyyni rantavesi ja vesi kuin linnunmaitoa. Kolme koiraa tuli meidän seuraksi. Täällä on paljon koiria, osa varmaan irtokoiria, mutta koirat ylipäätänsä ovat täällä vapaasti, myös sellaiset joilla on kaulapanta. Sitten kun tuli nälkä niin tilattiin ruokaa, nautittiin vaan rennosta olotilasta, kuunneltiin reggaeta joka kuului rantabaarista ja katseltiin rannan elämää kunnes lähdimme kiertelemään rantakadun kojuja. Siellä rastafarit myyvät itse tekemiään koruja ja muita käsitöitä. Tänään olivat kaikki ihan tolkuissaan, mutta eilen illalla osa oli kyllä niin pöllyssä, että eivät paljon kaupanteosta enää ymmärtäneet. Täällä näkee kaikenlaisia elämäntapaintiaaneja. Ostin koruja yhdeltä rastafarilta ja hän alkoi kyselemään mistä olemme ja kauanko olemme täällä. Kerroin, että meillä on enää kaksi päivää lomaa jäljellä ja sitten joudumme lähtemään, vaikka ihanaa olisi jäädä. Hän totesi siihen vaan että, you stay if you want to. Niinhän se on elämä yksinkertaista joillekin.

Rantavaatteissa ja hiekkaisina kävelimme kylillä kunnes aurinko laski ja olimme silloin sopivasti rannan tuntumassa. Voi miten upea näky se olikaan. Kävimme syömässä hauskassa australialaispaikassa. Olimme samoissa vaatteissa ja ihot nihkeinä päivän aurinkorasvoista ja merivedestä, jalat hiekkaisina varvastossuissa, mutta eipä se täällä haittaa. Tulimme kerrankin ajoissa kämpille ja söimme vielä synttärikakkua ulkona ja me aikuiset nautittiin kuohuviiniä. Ihmeteltiin taas kerran viidakon moninaista yöelämää ja ääniä.

Madoista tai oikeastaan tuhatjalkaisista kirjoitin aikaisemmin. Niitä on tilkitsemistoimien jälkeen ollut vähemmän, mutta niitä on lattialla joka ilta kun tulemme kämpille. Niiden keräilemisestä on tullut jo iltarutiini. Minä otan paperin sisälle ja tapan jokaisen jonka näen. Rasmus ja Vesku keräilevät kouran pohjaan ja heittävät ulos. Kerroimme niistä vuokravälittäjälle, joka sanoi niiden olevan harmittomia. Hän kuulemma lakaisee omasta talostaan ne luudalla ulos. ”We are in the middle of the jungle”, hän totesi ja kohautti olkapäitään. Eivät ne enää minua inhota, eikä oikeastaan muitakaan. Kummasti sitä on muutenkin täällä tottunut kaikenlaisiin mönkijöihin ja ötököihin. Just kävin suihkussa ja ammeessa oli pari näitä matoja ja pari jotain muuta kuusijalkaista isohkoa hyönteistä. Tyynesti vaan suihkutin ne ensin viemäriin. Torakoita en ole nähnyt yhtäkään, onneksi. Niitä inhoan yli kaiken. Ovat liian nopeita ja kovakuorisia. Ulkona olemme nähneet muutaman todella ison sirkan, yli kymmenen senttisiä ovat olleet. Nekin ensin inhottivat, mutta eivät enää. Hämähäkkejä on nähty vähän. Yhtenä iltana oli aika iso käärme terassilla. Sinne pitää mennä vähän varovaisesti. Tömistellä ensin. We are in the middle of the jungle, indeed.

Aloitimme aamun laulamalla Minealle onnittelulaulun ja lahjaksi Minea sai haluamansa apinapehmolelun. Tänään on vielä tarkoitus shoppailla synttärisankarin kanssa, jos jotain kivaa löytyisi. Tilasin eilen kakun paikallisesta leipomosta ja aloitimme aamun herkkuaamupalalla ja kakulla. Sitten olikin aika pulahtaa altaaseen. Juhlat jatkuvat vielä iltapäivällä rannalla, kunhan kuumin aika on ohi. Onnea Minea! Kiitos onnitteluista Oonalle ja isovanhemmille ja oikein paljon terveisiä.