Viimeisenä päivänä ei ajateltu tehdä mitään muuta kuin nauttia olosta altaalla ja käydä Jimbaranin rannalla uimassa. Niin tehtiin, huoneet piti luovuttaa puolilta päivin ja laukut meni säilöön. Oli tosi kiva yllätys että saisimme käyttää illalla hotellin span suihku- ja oleskelutiloja ja peseytyä siellä ennen lähtöä kentälle. Lähtö olisi vasta puoli kymppi illalla ja lento lähtisi keskiviikon puolella yhdeltä yöllä.

Pieni aktiviteetti siinä Minean kanssa kuitenkin otettiin, sillä menimme ottamaan läheiseen kynsistudioon vielä geelikynnet. Minealle laitettiin pitkät ja minulle vain geelaus koristeluilla omiin kynsiin. Oli kyllä halpa, alle 20€ maksoi geelaus ja 4 kynnen koristelumaalaus.

Auringon laskiessa mentiin rannalle ja siitä suoraan rantaravintolaan. Olipa rento päivä. Kiitos Bali, oli täydellinen loma ja ennen kaikkea rakkaimpien matkakumppaneiden kanssa. Kohteena Bali oli kyllä aivan huippu, todella paljon näkemistä ja kokemista jäi seuraavaan kertaan. Toivottavasti se olisi kuukauden pituinen.

Bali on kuuluisa Beach Clubeista ja maailman parhaaksi itseään mainostaa saaren kuuluisa Finns Club. Paikalla ei ole nimestään huolimatta mitään tekemistä suomalaisten kanssa. Lähdettiin Jimbaranista kympiltä ja olimme ensimmäisten joukossa paikalla Canggun rannalla. Canggu on länsirannikolla ja nykyään suosittu paikka bilettäjille. Kuta ja Seminyak ovat myös suurehkoja paikkoja länsirannikolla ja menomestoja ja muutenkin sellaisia että hylättiin ne heti alussa kuvausten perusteella turhan turistipaikkoina. Ajateltiin että pitäisi kuitenkin päivä Beach Clubilla viettää sillä se on osa balilaista elämystä.

Paikka oli meren rannalla, aivan upea ja suuri, kolme allasta ja ravintoloita ja baareja. Viimeisen päälle hienoa ja viihtyisää. Emme buukanneet mitään loungea tai aurinkotuoleja etukäteen. Aika kalliita olivat nimittäin eikä oikein tiennyt missä ne olisivat ja miten koko homma toimisi. Aamusta kun oltiin asialla niin tilaa oli vielä hyvin vaikka suurin osa paikoista oli jo etukäteen varattuja. Otimme kuuden hengen paikan, mukavan ison loungen VIP-puolelta. Hassua sinänsä että VIP-paikka oli edullisempi kuin lähempänä pääallasta olevat paikat. Hinta oli koko päivästä n. 160€ ja jälleen kerran tämä ei ollut sisäänpääsymaksu, vaan minimissään sen verran piti käyttää rahaa. Tai tämä määrä menisi joka tapauksessa. Lisäksi kaupan päälle tuli tervetulojuomat, kahvia ja vettä koko päivä, leivonnaiset, jätskit, aurinkolasien puhdistus ja varavirtalähteen käyttö puhelimen lataukseen.

Sitten vaan nauttimaan!

Aamupäivällä oli tosi rauhallista mutta aika äkkiä paikat alkoivat täyttämään ja musa alkoi soimaan kovempaa. Paikka oli tosi kiva ja kyllä kelpasi, ruokaa ja juomaa sai tilata paikalle ja kaikenlaista viihdykettä ilmestyi tasaisin väliajoin. Tanssivia viihdyttäjiä päivällä ja illalla sitten vielä lisää.

Jos joku tilasi viinipullon niin se tuotiin näyttävästi paikalle kahden tanssivat nuoren naisen toimesta. DJ soitti musaa koko päivän. Aika nopeasti porukka alkoi tanssia.

Meidän oli tarkoitus lähteä viideltä Tanah Lot -temppelille, mutta ilmoitettiin kuskille että muutos suunnitelmiin. Halutaan nähdä vielä auringonlasku tässä menopaikassa ja ennen kaikkea se minkälaiseksi meno yltyisi.

Auringonlasku oli tosi hieno ja porukka bailasi altaissa ja tanssilattialla. Oli tosi hauskaa!

Illan pimentyessä juhlat jatkuivat mutta meille riitti puoli kasiin ja lähdettiin sitten ajelemaan kohti hotellia.

Kirjoittelen tätä hotellin altaalta aamupäivällä tiistaina. Tänään on viimeinen päivä, ensi yönä yhdeltä lähtee lento ja heti 18 tuntia sen jälkeen ollaan Suomessa ja siitä vielä juna Vaasaan. Tänään vielä nautitaan omalla altaalla.

Uluwatu on Balin saaren eteläisin osa, koko saaren sanotaan muistuttavan muodoltaan kanaa ja Uluwatu on kanan jalat. Tämä Jimbaran missä nyt olemme on aivan lähellä Uluwatua, eikä aamukumpiltä kauaa nokka tuhissut kun olimme jo Bali Cultural Parkissa. Kyseessä on patsaspuisto, jonne on erikseen rakennettu patsaita jotka esittelevät balilaista mystiikkaa ja jumaliakin kai. Ihan hieno paikka.

Päivä oli tällä kertaa vielä kuumempi kuin edelliset eikä pilven hattaraakaan ollut. Johtuiko siitä vai mistä mutta ei me oikein paikasta innostuttu. Se oli valtava alue joka oli erikseen rakennettu turisteja varten, ei mitään aitoa. Nähtävääkin noin isoksi alueeksi aika vähän. Ne patsaat oli äkkiä katsottu.

Uluwatu on kuuluisa hienoista rannoistaan ja niistä olimme valinneet päivän kohteeksi yhden jonne olisi vähän vaivalloista päästä. Tämä valittiin sen takia että siellä ei olisi turistimassoja. Kyseessä oli Nyang nyang -niminen ranta. Siis apua miten jyrkkä mutta onneksi hyväkulkuinen tie sinne meni! Tämä pitäisi päästä ylöskin vielä. Autolla siitä ei saanut mennä, skootterilla kylläkin.

Upeita maisemia sai katsella jo matkalla auringon kärventäessä meitä ja hien virratessa.

Itse ranta oli todella kaunis ja aallot aivan käsittämättömän suuret. Ei olla kukaan koskaan moisia nähty. Rantakaistale oli kapea ja saimme vuokrattua muutaman aurinkotuolin ja mikä tärkeintä varjon. Niitä ei siinä montaa ollutkaan. Ravintolaa rannalle vasta rakennettiin, mutta siinä oli aivan hurmaava pieni baari josta sai juomaa ja sipsejä ostettua.

Vihdoin päästiin uimaan, mutta aallot olivat niin kovia että ei siinä uimisesta oikein voinut puhua. Lisäksi yhdessä kohtaa rantaa aallot heittelivät mukanaan kiviäkin. Sitten löytyi parempi kohta. Melkoinen oli meren voima, aaltoja ei saa vangittua kuviin mitenkään. Kertakaikkiaan hieno paikka. Viihdyimme rannalla monta tuntia.

Pois pääseminen rannalta ei ollut ihan helppo homma kuten alas laskeutuessa olimme aavistelleetkin. Se kuumuus oli aivan käsittämätöntä ollut koko päivän ja kyllä siinä sai sykkeet hyvin nousemaan kun kävelimme jyrkkää ylämäkeä takaisin. Minea otti skootterikyydin ylös vaikka on meistä varmaan hyväkuntoisin! Sellaisen sai ostaa reilulla eurolla. En itse uskaltanut. En tiedä olenko ikinä ollut niin likainen ja hikinen kun pääsin rannalta. Merivesi teki ihon aivan tahmeaksi, siihen lisätään aurinkorasvaan ja hikeen sekoittunutta hiekkaa. Huh huh! Ylhäällä oli ravintola josta saimme lounasta ja vessassa pääsi vähän virkistäytymään.

Päivän ohjelmassa oli vielä Uluwatun temppeli ja Kecak -tulitanssinäytös siellä auringon laskiessa. Eipä siinä sitten muuta kuin ihmisten ilmoille takaisin sellaisessa räjähtäneessä lookissa. Itse temppeli oli aika pettymys, sinne ei päässyt kuten ei toki muihinkaan temppeleihin, mutta tämän näki vaan kaukaa. Upea paikka oli muuten, jyrkät vuorenrinteet ja maisemat.

Tälläkin temppelialueella oli apinoita ja kuulemma agressiivisempia ottamaan ihmisiltä tavaraa kuin Monkey Forestin apinat. Ne eivät meitä häirinneet mutta ei toisaalta jääty niitä kuvaamaankaan kun oltiin jo tarpeeksi apinoita nähty aiemmin.

Alueelle piti laittaa polvet peittävät sarongit, jos oli lyhyemmässä hameessa tai shortseissa kuten me. Ne sai ilmaiseksi portilta mikä onkin ollut täällä kätevää, ei tarvitse miettiä pukeutumista vaikka menisikin temppeliaukiolle.

Sama kuumuus ja hikoilu jatkui. Oli mentävä varaamaan paikkaa tanssinäytöstä varten. Kadek kakkonen oli superhyvä kuski, hän tuli kanssamme alueelle, meni ostamaan meille liput sillä aikaa kun katselimme muuta aluetta. Sitten kysyin että mistä saisimme ostaa juomaa kun alkoi olemaan jo vähissä. Hän sanoi että odottakaa hetki ja niin hän ilmestyi pikkuisten vesipullojen kanssa joista jostain taikoi meille. Toi vielä lisää meille katsomoon, luksuspalvelua!

Katsomo oli paahtavassa ilta-auringossa, hikoilu jatkui, ihmiset yrittivät suojautua papereilla joita oli saatu lipun oston yhteydessä ja joissa kerrottiin mistä esityksessä olisi kyse. Joillain onnekkailla oli sateenvarjot. Olisi meilläkin ollut, autossa. Jotenkin siinä taas selviydyttiin ja pieni pilviharso tuli auringon eteen juuri kun esitys alkoi ja samaan aikaan alkoi myös upea auringonlasku. Kecek -esityksessä ei ole soittimia ollenakaan, suuri joukko miehiä laulaa ja huutelee rytmin ja musiikin. Aika mystistä hommaa oli se koko esitys. Hieno kokemus, Uluwatun temppeli näkyi taustalla kallion kielekkeellä. Silmät väkisinkin eksyivät välillä esityksestä maisemaan ja auringonlaskuun.

Nyt olimme eilistä viisaampia ja tulimme ajoissa rannalle syömään, jos tällä kertaa näkisi mitä suuhunsa laittaa. Saimme eturivin paikat yhdestä rantaravintolasta ja aluksi oli niin kuuma että tarvittiin auringonvarjoa. Kun aurinko alkoi laskemaan nopeasti henkilökunta tuli ottamaan varjon pois ja saimme nauttia kaikessa rauhassa siitä kauneudesta. Rannalla oli todella paljon taas ihmisiä mutta se on niin suuri että silti tuntui rauhalliselta.

Oli kyllä todella kaunista ja ruoka oli erinomaista.

Viimeisenä aamuna Ubudissa käveltiin aamupalalle läheisen hotellin ravintolaan. Se oli keskellä riisipeltoja ja aamun uhraukset hindujumalille olivat siellä juuri käynnissä.

Hotellin aamupala oli laadukas eli tuskin johtui siitä, mutta vatsassa alkoi vähän olemaan outoja tuntemuksia. Ettei vaan olisi BaliBelly nyt iskemässä. Turistien vatsataudit ovat saarella niin yleisiä että niille on jopa nimitys BaliBelly eli Bali masu. Olemme olleet täällä todella tarkkoja hygienian kanssa, pesseet hyvin käsiä ja desinfioitu aina ennen ruokailua, emme ole tietenkään juoneet vettä hanasta, hampaatkin pesty suositusten mukaan pullovedellä. Salaatit ja muut tuoreet vihannekset olemme jättäneet syömättä sillä ne on monesti pesty hanavedellä ja hanavettä jää esim. salaattiin. Mitään ei ole kenelläkään ollut tähän mennessä. Pahimmillaan Bali Belly on tosi raju ja johtaa nesteystarpeen takia sairaalahoitoon.

Meillä oli retkipäivä tiedossa ensin ja sitten iltapäivällä uuteen paikkaan loppulomaksi, Jimbaranin rannalle. Lähdimme sovitusti aamusta itärannikolle, kohti Virgin Beachiä uuden kuljettajan kanssa. Hän asuu lähempää Jimbarania ja voisi hoitaa meidän loppuloman retketkin sitten. Kadekillakin hinnat tuntuivat vaan nousevan ja alkoi olla hieman uuvuttavaa neuvotella hänen kanssaan hinnoista. Mielellään sitä vaan kuulisi hinnan eikä tarvitsisi käyttää aikaa hänen ja lisäksi vielä ilmeisesti hänen isäntänsä Wayanin kanssa neuvottelemiseen. Hinta päivälle oli melkein tuplat kuin mitä saatiin uudelta kuskilta. Lisäksi homma oli todella helppoa hoitaa uuden kuskin kanssa, hänenkin nimi on muuten Kadek. Lasten nimeämiset ovat täällä nimittäin erikoisia, ekalle lapselle annetaan tietty nimi, toiselle seuraava jne. Kaikilla on siis samat nimet! Kadek2 olkoon tämä kuski.

Mineallakin oli vähän vatsavaivoja, mutta asunnolta oli lähdettävä, eikä seuraavaa vielä saisi. Imodiumit vaan napattiin, toivottiin parasta ja matkaan! Puolisen tuntia oltiin ajettu ja oli jo taas päästävä vessaan. Kuski sanoi että voimme hyvin pysähtyä supermarkettiin, että niissä on vessat. Juu oli, mallia järkky! Seisontamallia ja vieressä ämpäri jossa vettä ”vetämiseen”! Ei toki myöskään paperia sillä se ämpärin vesi oli myös pesemistä varten. No, siitäkin selvittiin.

Alkoi tuntumaan siltä että ei ole järkeä ajaa kohti Virgin Beachiä, josta olisi paluumatka yli kaksi tuntia Jimbaranin hotelliin. Täyskäännös takaisin ja lähimmälle rannalle, Sanuriin. Sanur on iso rantakohde ja siellä pitkä valkohiekkainen ranta. Tämä on vulkaaninen saari ja monet rannat sen vuoksi mustaa hiekkaa. Lisää Imovanea vaan molemmille ja pystyimme nauttimaan rantalomailusta. Taisimme päästä säikähdyksellä.

Päivä oli aivan superkuuma taas ja merivesikin niin kuumaa että ei edes tuntunut vilvoittavalta. Intian valtameressäkin tuli nyt uitua, vielä jos Jäämeressä joskus käy niin on tullut uitua kaikissa maailman suurissa valtamerissä.

Rannalta oli palvelut hyvät, saimme heti aurinkotuolit muutaman euron hintaan per kappale ja kylmälaukusta myytin juomia suoraan rantapedille. Hierontapalveluja oli tarjolla myös ja otin puolen tunnin niska-hartia-selkähieronnan balilaiseen tyyliin. Oli tosi hyvä ja ihan uskomaton hinta, n. 5 euroa.

Äkkiä päivä meni varjossa huilaillessa, silti sai aurinkorasvaa lisätä koko ajan. UV oli 12 eli todella kova kalvakalle suomalaiselle. Lähdimme neljän aikaan kohti uutta paikkaa ja hotellia ja oli aika kovat odotukset sillä kyseessä olisi 5 tähden hotelli.

Yleiset tilat olivat hulppeat ja keskellä kivan näköinen allasalue, laguuni kiertää koko sisäpihan. Ubudin jälkeen toki tämä tuntui vähän persoonattomalta paikalta ja turhan länsimaiselta mitä olin vähän pelännytkin. Saimme heti aulassa tervetulojuomat ja tottakai matkatavaramme huolehdittiin huoneeseen.

Huone oli iso ja hieno. Siellä odotti yllätys synttärimatkalaiselle. Meillä on kaksi samanlaista huonetta joissa on väliovi, tosi kiva.

Aurinko alkoi jo laskemaan ja tämä Jimbaranin on kuuluisia hienoista auringonlaskusta. Äkkiä siis kattoterassille auringonlaskun juomille. Hotellin edessä on Jimbaranin ranta, joka on kuuluisa myös saaren parhaista mereneläväravintoloistaan. Niitä oli vieri vieressä ja niistä nousi aivan kauhea savu ja lieskat vaan näkyivät. Onneksi mereltä ei tuullut eivätkä savut tulleet kattoterassille.

Menimme sitten tutkailemaan illallispaikkaa ravintolasta rannalta. Huh, mitkä lieskat ja savut niissä keittiöissä olikaan, kalat ja äyriäiset odottivat syöjiään altaissa. Miten kukaan pystyy olemaan töissä tuommoisessa savussa, siitähän saa keuhkosyövän parissa vuodessa.

Tiesin, että paikka on kuuluisa ja suosittu mutta en voinut kuvitella että näin suuri. Oli laskuvesi ja pöytiä mahtui paljon rannalle. Ihana paikka!

Saimme paikat onneksi, osa ihmisistä oli jo lähtenyt kun oli jo pimeää. Tilasimme lajitelman meren eläviä ja oli niin pimeää, että jouduimme laittamaan lisävaloja kännyköistä että näimme mitä suuhumme laittaisimme. Huomenna pitää tulla auringonlaskun aikaan tänne ajoissa.

Seesteisen illallisen jälkeen palasimme hotellille. Vähän kostea haju oli ollut Rasmuksen ja Minean huoneessa kun tulimme, mutta nyt huone suorastaan haisi homeelle. Ei voi olla totta, viiden tähden hotelli! Meidänkin huone oli jotenkin kostea mutta ei haissut sillä tavalla.

Mentiin respaan kertomaan asiasta ja he saivat uuden huoneen. Oli huonomman tasoisia kuin meidän omat vain saatavilla mutta huomenna vapautuisi saman tasoinen huone. Kivempi oli nuorison kuitenkin mennä nukkumaan huoneeseen joka ei ole homeinen. Ei ollut ihan täydellinen hotelli todellakaan, meidänkin sänky tuntui jotenkin kostealta mutta hyvin silti uni maittoi. Aamulla tänään hoksasin laittaa kosteudenpoiston päälle ilmastointiin ja aamupäivällä lapset saivatkin uuden huoneen joka oli hyvä.

Tänään nautitaan hotellilla, uima-allas kiertää koko sisäpihan ja swim up -baari on keskellä. Sinne täytyy mennä päivädrinkeille pian. Ai niin, Bali Belly karkoitettu toistaiseksi ja olemme Minean kanssa kunnossa.

Olimme ekana aamuna kävelyllä bonganneet kyltin balilaisen ruuan kokkauskurssista ja kävelimme sisään kysymään olisiko sellaiselle tilaa. Torstaiaamulle saimme paikat kurssille. Tänään aamulla piti jaksaa herätä kukonlauluun , sillä meitä tultiin hakemaan 7.45 villasta Ubudin keskustaan torille. Sillä tavalla alkoi balilaisen ruuan kokkauskurssi. Opas selosti aineksista joita tulisimme käyttämään. Tämä tori on vain aamuneljästä yhdeksään auki ja sen jälkeen kaikki kerätään pois ja alueesta tulee parkkipaikka.

Ajelimme takaisin meidän huudeille kokkauspaikkaan ja siellä olikin aika iso porukka turisteja, yli kaksikymmentä turistia osallistumassa kurssille. Porukka jaettiin kahteen osaan ja jokainen valmistaisi oman ruokansa. Kaikki oli tosi hyvin organisoitu ja kaikki vaiheet näytettiin selkeästi. Monta ruokalajia olisi tulossa, eli ei kun hommiin!

Valmistimme kahta eri marinadia, kahta eri kastiketta maapähkinä- ja balilainen kastike, curry-kanaa, satay -kanaa ja tonnikalaa kasviksilla bambunlehdessä. Jälkkäriksi keitettyä banaania palmusokerikastikkeessa.

Kaikki tehtiin ihan A:sta alkaen ja perinteisin menetelmin.

Paljon oli aluksi pilkkomista.

Morttelissa jauhettiin aineksia.

Sitten päästiin kokkailemaan.

Melkein pari tuntia siinä meni kokkailessa, ohjeistuksia kerrottiin aina välillä ja kokki kierteli siellä auttelemassa. Henkilökuntaa oli paljon ja aina yhtäkkiä oli vaan edelliset kipot kadonneet edestä ja uutta tuli tilalle ruokineen. Todella hyvin organisoitu systeemi ja mukavan rento meininki.

Kyseessä oli Ketut Cooking Classes ja tätä voi suositella. Perheyritys oli kyseessä, isä, äiti ja poika ja veljenpoika. Oli kyllä muutakin avustava henkilökuntaa siellä. Muut osallistujat tulivat Ubudista ja ehdittiin tutustua yhteen nuoreen brittipariskuntaan ja Etelä-Korealaiseen pariskuntaan. Olipa ihme säkä että meidän naapuriin sattui tämmöinen paikka ja hoksattiin mennä sisälle kyselemään.

Vihdoin ruoka oli valmista ja kyllä jo oli nälkäkin.

Aiemmin jo yritimme päästä Cretya Ubudiin päiväpassilla, mutta se oli täynnä. Samaa näytti aina vaan nettisivut, täynnä oli kaikille päiville mitä enää olemme Ubudissa. Cretya olisi ollut Tegalalangin riisiterasseilla ja isompi hotelli-ravintolakompleksi, jossa on upeat uima-altaat parissa tasossa. Katselimme muita vaihtoehtoja ja Wanna Jungle and Pool Bar oli myös täynnä, mutta onnistuimme saamaan paikat Hanging Gardens of Bali -nimisen huipputasoisen hotellin altaille. Kuskimme Kadekin mukaan kyseessä olisi seitsemän tähden hotelli, no en tiedä onko semmoisia olemassakaan.

Päiväpassin nimi viittasi aikanoiseen laatuun, sillä se oli nimeltään Millionaire hangout daypass eli miljonäärin päiväpassi. Hinta tuli siitä, että päiväpassi maksoi kahdelta hengeltä miljoona rupiaa eli alle 60 euroa. Siis vajaa 30€ henkilöltä, taitaa olla aika lailla se hinta mitä Suomessa pitäisi kesällä pulittaa vaikkapa Tropiclandiaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut itse asiassa sisäänpääsymaksu vaan sen verran minimissään piti ostaa ravintolasta ruokaa ja/tai juomaa. Tosi kiva systeemi, paikka oli niin upea että olisin voinut maksaa sisällekin pelkästään tuon verran.

Päivä miljonäärinä! Siltä todella tuntui täällä. Olimme yhdentoista jälkeen paikalla ja emme voineet uskoa, että olimme ainoat koko paikassa. Kaksi infinity poolia ja mitkä viidakkomaisemat.

Olimme varmasti ainakin tunnin oman perheen kesken siellä. Toki henkilökuntaa pyöri ympärillä kuten luksushotellissa kuuluukin. Ei oikein uskaltanut edes aurinkotuolin selkänojaan koskea kun joku jo säntäsi auttamaan että ei tokikaan tarvitsisi ”miljonääri”turistin itseään moisella vaivata.

Nautimme kyllä niin täysillä paikasta, oudointa oli että sinne tuli ainoastaan kolmihenkinen saksalainen perhe ja yksi pariskunta jotka olivat siellä noin tunnin. Ilmeisesti hotellin asukkaat olivat omilla altaillaan tai retkillä.

Tilattiin ihanat drinkit ja aurinko paistoi.

Hotelli koostuu erillisistä taloista, joissa kaikissa on oma allas. Koko hotelli on rakennettu jyrkkään laaksoon keskelle viidakkoa, asiakkaat pääsevät liikkumaan kahdella funikulaarilla ja tällaisella mekin laskeuduimme altaille.

Hinnat poolbarissa olivat tuplat verrattuna Ubudin normaalihintoihin eli kyllä se miljoona kahdelta hengeltä saatiin hyvin kulumaan ja vielä vähän ylimääräistäkin. Suomalaiselle hinnat olivat silti kohtuulliset, Suomen tasoa alkoholijuomat mutta ruuat halvemmat.

Kadek vei meidät aamulla sinne ja paluu oli sovittu viideltä. Se olikin ihan sopiva aika lähteä, taidettiin kaikki nukkua pienet päikkäritkin siinä aurinkotuoleilla. Aurinkorasvaa kului ja väkisin meinasi iho alkaa punoittamaan, onneksi välillä tuli pilviä ja näytti siltä että alkaisi satamaankin. Sääennusteen mukaan olisi taas pitänyt olla ukkosta ja kaatosade mutta pisaraakaan ei tullut.

Taas päästiin niin hienoon paikkaan, että ei mitään järkeä. Tälle ei tunnu loppua täällä tulevan. Alkaa vaikuttamaan siltä, että Balille tullaan toistekin. Hintataso on todella edullinen, ihmiset todella ystävällisiä ja täällä on turvallista. Todella paljon nähtävää, emme ehdi kuin olemattoman pienen osan nähdä tässä kahdessa viikossa.

Jotta elämä ei menisi aivan miljonäärihommaksi menimme illalla syömään läheiseen Warungiin. Warung on paikallisten käyttämä hyvin edullinen ravintola. Se oli yksinkertainen, mutta viihtyisä terassi keskellä riisipeltoja ja Rasmus toivoi, että menisimme sinne. Hän aina haluaa mahdollisimman paikallisen ruokakokemuksen. Tilattiin paistettua riisiä ja nuudelia kanalla ja Rasmus jonkin annoksen jonka nimeä en jaksa muistaa. Oli superhyvää, parasta paikallista mitä ollaan täällä saatu. Hinta oli alle 3€ / annos.

Sirkkojen siritys sekoittui ravintolan soittamaan paikalliseen perinnemusiikkiin ja viereisestä temppelistä kuului seremonian musiikkia. Täysikuu nousi suurena riisipellon ja palmun takaa. Taas täydellinen päivä.

Täällä on paljon kuuluisia temppeleitä, joiden upeita kuvia netti ja Insta on pullollaan. Parin tunnin matkan päässä Ubudista länteen on Ulun Danu Beratan, joka sijaitsee vuorijärvellä 1200 metrin korkeudessa. Kyseessä on jälleen hindutemppeli ja se on rakennettu Shivan, Visnan ja Brahman kunniaksi 1700-luvulla.

Ajelimme vesiputoukselta ylös kiemuraista teitä vuorelle ja vettä alkoi satamaan. Sadekausi on vielä menossa täällä, mutta toistaiseksi on ollut tosi vähän sateita. Maisemaa ei voinut sateen vuoksi ihailla ja perille päästyämme vettä tuli oikein kunnolla. Nälkäkin jo oli ja menimme pahimpaan turistirysään temppelialueella syömään ja sadetta pitelemään. Se oli ensimmäinen buffa mikä täällä ollaan nähty, no mahat tulisi ainakin täyteen. Saimme kivat paikat terassilta. Yllätys olikin, että ruoka oli taas hyvää. Jopa semmoisessa massaruokintapaikassa. Paikallisia herkkuja. Tällä kertaa sateen myötä lämpötila laski ja tuntui jopa siltä että ei olisi kuuma. Sääappin mukaan oli vaan 24 astetta, kyllähän se oli 10 astetta vähemmän kuin muina päivinä! Kyllä kroppa näköjään tottuu kuumuuteen. Sade kuitenkin lakkasi yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin ja pääsimme tutkimaan temppelialuetta.

Hieno oli tuo varsinainen temppeli ja aivan upealla paikalla.

Sen viereen oli rakennettu kaikenlaista kuvauspaikkaa turisteille, leikkipaikka lapsille, siellä sai mennä maksusta silittelemään kaneja ja sivettikissoja. Meni vähän maku koko temppelistä sen takia, pelkältä turistimestalta alkoi tuntumaan koko paikka.

Aika nopean stopin jälkeen jatkoimme matkaa vuorelta alas ja uusien vuorien rinteille Jatiluwih -riisiterasseille. Siellä oli aivan upean näköistä, silmänkantamattomiin riisiterasseja vuorten keskellä. Todella vihreää oli, meillä oli säkää. Voisihan siinä olla vain mutalätäköitä eli juuri kynnetty pelto tai ihan pieniä taimia vasta.

Siellä oli tosi rauhallista, eikä ollut liian kuumakaan kävellä. Vain muutamia turisteja liikkeellä ja paikalliset pitivät pieniä myyntikojuja siellä peltojen keskellä.

Ostimme paikallisia sipsejä joita sai maistellakin ennen ostopäätöstä. Aivan upea oli tämäkin paikka. Bali on ollut todellakin kaiken odotuksen arvoinen, monipuolinen ja kaunis.

Ainut ikävä puoli noilla terasseilla oli se, että siellä oli siellä täällä lehmiä pienissä katoksissa karsinoissaan, siis niin pienissä että eivät pystyneet liikkumaan käytännössä ollenkaan. Ihan järkkyä, ei täällä eläimillä ole oikeuksia.

Aika sopiva retkipäivä oli kyllä ja aika meni äkkiä. Kello oli jo seitsemän illalla ja aurinko laskenut kun kurvasimme Ceylon Villas:n pihaan. Kaksi hierojaa odottikin siellä meitä jo valmiina, Rasmus ja Minea saivat tunnin balilaisen hieronnan. Hinta per henkilö oli 150 000 ruplaa eli alle 9 euroa. Sama hinta kuin useimmissa paikoissa Ubudin keskustassa vaikka tulivat tänne asti.

Illalliselle käveltiin läheiseen Mango Cafeeseen, se oli liian länsimainen meidän makuun. Ruoka oli laadukasta mutta ei nyt mitenkään erikoista. Paikka sinänsä oli ihan hieno.

Buukattiin kokopäiväretki Kadekilta tiistaipäivälle. Kympiltä starttasimme kohti Leke Leke -vesiputousta. Sinne oli noin puolentoista tunnin matka joka meni läpi paikallisten kylien ja maaseudun. Oli mielenkiintoista katsella paikallista maisemaa. Näimme lukemattomia riisipeltoja ja paikallisia työssään.

Matka Leke Leke -vesiputoukselle kesti melkein kaksi tuntia, mutta oli kyllä sen väärtti. Kyseinen paikka ei ole vielä mahdottoman tunnettu ja vähän kauempana Ubudista ja ehkä sen takia aika rauhallinen. Putoukselle oli noin vartin kävelymatka parkkipaikalta ja sen varrella oli mahdollisuus mennä Bali-keinuun. Ei minulle sopiva juttu, mutta Minealle kyllä! Aika hurjaltahan se näytti, mutta ihan turvallista kuitenkin. Vyötäröllä oli varmistushihna ja selän takana ekstrahihna johon voi nojata.

Eihän näitä maisemia pysty kuvailemaan eikä kuviin ja videoihin vangitsemaan, oli niin mahdottoman kaunista.

Tämä taitaa olla papaijaa.

Vesiputoukselle laskeuduttiin alas laaksoon ja yritimme pienen joen. Pian putous alkoikin näkymään.

Perillä! Alhaalla oli vain kourallinen ihmisiä eikä meidän kauaa tarvinnut odottaa kuvausvuoroa.

Aika zen-paikka kieltämättä oli.

Ilma oli todella kostea ja kuuma vaikkei aurinko paistanutkaan koko aikaa, tuntuu kuin 43 piti varmaan taas paikkansa. Ylös oli jonkin verran kipuamista, mutta sinänsä helppo homma sillä hyvät portaat oli tehty. Virkistävät juomat ja pikku lepo, sitten seuraavaan kohteeseen!

Siitä lisää huomenna, nyt on pakko alkaa nukkumaan kun kello on jo yli puolen yön ja huomenna olisi aamulla taas retkipäivä.

Rasmus ja Minea tulivat sunnuntai-iltana Balille, oli aivan superihanaa kun saatiin heidätkin tänne paratiisiin. Minea ainakin oli loman tarpeessa kun ylioppilaskirjoitukset olivat ohi ja Rasmuksellekin kelpasi breikki opiskelujen ja työn väliin.

Tilattiin yllätyksenä lapsille paikallinen erikoisuus eli kelluva aamiainen oman villan altaalle. Olipa upea kokemus ja miten kaunis kattaus!

Siitä oli hyvä aloittaa päivä ja rauhassa nautittiin oman villan altaasta ja auringosta. Aamupalan jälkeen lähdettiin tutkailemaan ympäristöä. Olemme melkein maalla, tämä on Tampaksiringin kylä n. 10-15 minuutin päässä Ubudin keskustasta. Paikallisia pääasiassa ja jonkin verran yksityisiä turisteille vuokrattavia asuntoja, muutamia ravintoloita on lähellä. Minea ja Rasmus lähtivät aamupäivällä lyhyelle juoksulenkille ja me Reiman kanssa kävelylle. Kuten kaikkialla täällä, katua pitkin kun kävelee niin heti on temppeli vastassa. Kello taisi olla puolessa päivässä ja lähimmässä temppelissä oli hindujumalien palvontamenot loppumaisillaan. Saimme todistaa kun kylän miehiä, naisia ja perheitä lähtivät sieltä hienoissa asuissaan. Vanhoja uhrilahjoja tuotiin pois sieltä pään päällä.

Monta kertaa päivässä ymmärtääkseni hindujumaille uhrataan, omassa kotitemppelissä, työpaikalla ja temppelissä. Kaikkialla on uhrilahjoja, kauniita pieniä ja temppeleihin viedään isompia. Kun kylän naiset siinä iloisesti juttelivat keskenään ja menivät koteihinsa tuli sellainen olo, että kyllä uskonto on varmaan täällä todella iso yhdistävä tekijä. Kokoonnutaan säännöllisesti yhteen, tuli tunne että ketään ei jätetä yksin eikä varmaan pulaankaan jos jotain sattuisi. Täällä ihmiset huolehtivat toisistaan, meillä viimekädessä yhteiskunta. Meillä olisi paljon opittavaa tästä yhteisöllisyydestä kyllä. Heillä olisi paljon opittavaa meiltä kyllä myös, ihan lähtien perusasioista kuten jätehuollosta.

Lähdettiin iltapäivällä näyttämään Rasmukselle ja Minealle Ubudin keskustaa ja käytiin uudelleen apinametsäkin tsekkaamassa. Balilainen tanssiesitys vol 2 nähtiin tällä kertaa Saraswati Templessä (Ubud water palace), jossa puitteet olivat hulppeammat kuin Ubud Royal Palacessa, tanssiesitys kesti tunnin ja oli sopivan pituinen. Se aiempi kesti melkein 2 tuntia ja alkoi jopa tanssista kiinnostunutta vähän pitkästyttämään.