Jonkin verran jännättiin autolla ajamista, sillä olin lukenut että liikennesääntöjä ei Albaniassa oikein ole ja että paikalliset ajavat rajua ylinopeutta usein. Vaaratilanteita syntyy siis helposti. Erityisesti suuremmissa kaupungeissa ja pääkaupunki Tiranassa ajaminen voisi olla haasteellista. Tämän takia päätettiin jättää tällä kertaa Tirana välistä, vaikka se olisikin ollut mielenkiintoinen myös. 

Kyllä siinä liikennekulttuurissa olikin aluksi ihmettelemistä. Heti ensimmäinen risteys lentokentän lähellä ja emme tienneet miten toimia. Annetaanko meille tietä vai ei, vilkulla ei ole mitään merkitystä. Ei minkäänlaisia väistämissääntöjä risteyksissä, sinne sekaan vaan auton nokkaa tunkemaan. Sama homma liikenneympyröissä, piti vaan mennä jotenkin ja sitten vaan pääsi kun uskalsi mennä. Onneksi Reima on tottunut Etelä-Eurooppalaiseen liikennekulttuuriin jo monessa maassa eli niin suuri shokki tämä ei ollut kuin sellaiselle joka on ajanut vaikkapa vaan Pohjoismaissa. 

Moottoriteillä liikenne sujui ihan hyvin, kannattaa ajaa vaan oikeaa kaistaa, vasemmalla ajetaan välillä aikamoisia nopeuksia. Autokanta on erikoinen, paljon hienoja ja kalliita mersuja, bemareita ja audeja, isoja. Sitten toisaalta enemmistö pieniä autoja ja edullisempia merkkejä ja vanhempaa laatua. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyväkuntoisia autoja enimmäkseen.

Teiden hyvä kunto yllätti meidät, valtatiet ja moottoritiet joita ajettiin olivat todella hyvässä kunnossa, asfaltit uusia ja monet leveitä ja leveät pientareetkin vielä. Myös vuoristossa ajeltiin hyviä teitä. Tiranan kentältä etelään päin oli vähän huonommassa kunnossa oleva asfaltti, mutta sekin ihan ok. Tietenkin tilanne on aivan eri jos eksyy jollekin pienelle vuoristotielle, pitää olla tarkkana, että ajelee isompia teitä. 

Pikkuhiljaa Reima tottui ajamaan ne risteykset ja liikenneympyrät ja vaihtamaan kaistaa vaikka autoja tuli takaa jatkuvana virtana ja näytti siltä että kukaan ei anna tilaa. Jotenkin siihen sitten vaan tottui ja oppi lukemaan muita kuskeja. Kummasti se liikenne vaan sujuu ilman sääntöjäkin. Uskomatonta kyllä. Jos jää paikoilleen niin kaikki menee edelle toiselta kaistalta ja vaikka mistä. Pitää ajaa melkein puskurissa kiinni, että kukaan ei tule väliin. Toki päästettiinkin aina pari autoa menemään eteen jos oli ruuhkaa. Kahdet silmät kyllä piti olla tarkkana koko ajan, sekä autossa, että jalankulkijana. Kaiken kaikkiaan ajomatkat sujuivat hyvin. Olin suunnitellut kohteet niin, että ajaminen oli minimissä, pisimmät ajomatkat kestivät 2,5 h. Hyvin google maps osasi arvioida ajoajat. Nopeudet olivat välillä tosi hitaita kun ajettiin kylien läpi. 

Parkkeeraaminen oli monin paikoin haasteellista, autoja saattaa ilmetä jopa hotellin parkkipaikalla olevien autojen eteen, kuten tässä Sarandëssa. Ei tästä ihan heti meidän valkoisella Kialla lähdetä joka mustan auton takana.

Ilman omaa autoa liikkuminen olisi ollut tosi hankalaa, tämmöinen kiertomatka ei olisi onnistunut välttämättä. Busseja menee jonkin verran, mutta ei niitä paljoa näkynyt, aikataulujenkin kanssa on vissiin vähän niin ja näin. Takseilla toki pääsee myös liikkumaan aivan hyvin. 

Kiitos Albania, enää kolme viikkoa ja päästäänkin taas Italiaan! Tulee taas ZeekSackeille käyttöä. Ne muuten toimi todella hyvin tämmöisellä reissulla.

Albanian rahayksikkö on leki (LEK) ja 100 lekiä vastaa pikkuisen vajaata euroa eli helppo on ajatella hinnat euroina, kun vaan poistaa kaksi nollaa. Lekejä ei voi vaihtaa Albanian ulkopuolella, mutta heti lentokentällä löytyy rahanvaihtopisteitä ja joka puolella turistikohtessa. Paremman kurssin saa lentokentän ulkopuolella. Olin lukenut jostain että pankkiautomaatit ottavat ison komission ja siksi otettiinkin euroja mukaan, 800€ viikoksi yhteensä kahdelle ihmiselle ja se riitti hyvin. Monissa paikoissa, olisivat eurotkin käyneet mutta ei kaikkialla. Isommissa ravintoloissa, ruokakaupoissa ja hotelleissa toimivat myös kortit hyvin, mutta niiden varaan ei kannata jättää mitään. Välillä yhteydet tökkivät ja alle 500 lekin ostoksia ei supermarket hyväksynyt kortilla. Helpointa täällä on käyttää käteistä. 

Hintataso oli todella halpa kuten olen moneen kertaan jo kirjoittanutkin. Kallein illallinen kahdelle juomineen taisi olla Sarandëssa ja maksoi 37€, halvin eilen Golemissa pizzeriassa 13€, kaksi pitsaa ja juomat. Annoksien hinnat vaihtelivat 5 eurosta 12-13 euroon. Mitä enemmän turistipaikka, sitä ”kalliimpi”. Drinkkien hinnat 5-8€ yleensä, iso olut 2-3€, alkoholittomat juomat 1,5-2€. Tankillinen bensaa maksoi 50€. Supermarketit eivät olleet mitenkään erityisen halpoja, jos yövyt jossain asunnossa etkä hotellissa niin todennäköisesti on edullisempaa syödä aamupala ravintolassa. Tässä pitserian hintoja Golemissa.

Tämä kuva taisi olla Dürresista tavallisesta rantaravintolasta:

Ruoka oli todella hyvää, söimme perinteistä albanialaista, löytyy myös italialaista ja kreikkalaista. Yhtäkään hampurilaista emme syöneet mutta niitäkin olisi joistain paikoista saanut. Ilmeisesti hygieniatasokin on hyvä, ainakaan emme saaneet ruokamyrkytystä tai muitakaan vatsaoireita. Söimme joka päivä fetasalaattia ja aamupalalla tuoreita hedelmiä, kurkkua ja tomaattia eli emme vältelleet tuoreita tuotteitakaan. Päin vastoin, olivat todella hyviä. 

Meidän hotellit olivat kaikki todella hyviä, luokitus 4 tähteä Bookingin mukaan. Hintataso vaihteli 44€-144€/yö, täällä kaikkien hotellien hintaan kuului automaattisesti aamupala. Kallein paikka jossa yövyimme oli sviitti Dürresissä, siinä oli kaksi huonetta ja poreamme makuuhuoneessa ja aivan rannalla. Silti se ei ollut hienoin sviitti, sillä, hienoin ja suurin sviitti maksoi 79€ Golemissa. Hienoin hotelli, aivan palatsi, oli Beratissa, siellä tavallinen huone maksoi 78€. Kalleimmat hotellien hinnat olivat Sarandëssa ja Ksamilissa, tavallinen huone 4 tähden hotellissa satasen luokkaa. Palvelu hotelleissa oli todella hyvää, aivan erinomaista. Ainoastaan Vlorën hotellissa ei sitä luokkaa kuin muualla. Samoin palvelu ravintoloissa aivan erinomaista ja ruoka tuli aina hämmästyttävän nopeasti, henkilökuntaa on paljon. Hotellien tarkat nimet löytyy blogista kunkin kaupungin kohdalta.

Aamupalat olivat joka paikassa buffetista ja todella monipuolisia. Kahvi joko ihan ok suodatinkahvia tai erikoiskahveja sai tilata. 

Golemista olin varannut aika viime tingassa hotellin oikeastaan vaan sillä perusteella, että sieltä sai hulppean sviitin 79€ hintaan ja tietty aamupalalla. Se oli kuitenkin aika kaukana rannasta. Siksi päätimme ajaa ensin rantaan. Golem on rantalomakohde, paljon pienempi kuin muut missä olimme käyneet, mutta ranta oli todella pitkä. Aivan täynnä hotelleja ja hotellien yksityisiä rantoja. Aika perussettiä siis.

Söimme lounaan ja samalla sai jäädä ravintolan aurinkotuoleille. Käytiin vielä viimeisen kerran uimassa. Rannalla oli ihme pallukoita, emme tienneet mitä ne olivat. Merestä tulleita ja pehmeitä.

Luonnon ihmeitä nähtiin muutenkin pitkän laiturin päässä, valtavan suuria meduusoja ja iso parvi.

Matka hotellille oli nopea, Hilal Palace näytti hienolta.

Sviitti oli iso, kyllä täällä huomiseen mahtuu olemaan.

Parveke oli aivan valtava, vieressä moskeija.

Hotellin nimi olikin itse asiassa Hilal Palace – Halal bookingissa. Menimme kivalle kattoterassille tilaamaan loman viimeiset aperotlit, mutta ei sieltä saanutkaan aperolia eikä mitään muutakaan alkoholia sisältävää. No ei tietenkään kun tämähän on joku muslimihotelli! Eipä tullut mieleen eikä hotellin kuvauksessa ollut mitään mainintaa asiasta, eikä arvosteluissakaan. Paitsi siis tietenkin tuo halal. Ei sitten jääty tälle ihanalle hotellin baarin kattoterassille vaan lähdettiin katselemaan ympäristöä jospa sen aperolin saisi jostain muualta.

Ihan lähellä hotellia oli joku baari ja mentiin sinne. Setä ei ymmärtänyt aperolista mitään, osoitimme pulloa siellä baaritiskillä, mutta kävi selväksi että hän ei olisi drinkkiä osannut tehdä. Hän tarjosi birraa eli olutta ja sitä sitten otettiin.

Pieni Korca sitten jäähdytetystä lasista paikallisten miesten kuppilassa! Kyllä mua huvitti se mun hotellivalinta, vähän voisi perehtyä. Me oltiin sen sviitin takia ihan huitsin nevadassa.

Käytiin minimarketissa ostamassa vielä muutama juoma ja uskallettiin ne nauttia maisemaa katsellen isolta parvekkeeltamme.

Kävi sitten ilmi, että hotellilta on kuljetus rantaan. Sepä kiva, emme enää sinne kuitenkaan lähteneet. Olimme löytäneet yhden eriskummallisen ravintolan, ainakin takuulla paikallisen hotellin läheltä. Mietimme olisiko uhka vai mahdollisuus mennä sinne syömään.

Meinasimme oikeasti mennä, mutta siellä ei ollut illalla oikein ketään ja pelättiin että saadaanko jotain vanhentunutta ruokaa. Käveltiin rantaa kohti ja 10 min kävelymatkan päässä oli jo useita ravintoloita. Ei se hotelli niin kauhean sivussa kuitenkaan ollut. Otettiin varman päälle ja tilattiin pitsat, margareta 4,50€ ja diavola 5€. Aivan älyttömän hyvää.

Aamulla lähtee lento. On ollut todella mielenkiintoinen matka, jotain ihan erilaista tässä Albaniassa kyllä on. Tänne tullaan toistekin, Tirana ja siitä pohjoiseen on vielä näkemättä ja monta muutakin paikkaa. Vaikka satuttiinkin tuommoiseen muslimihotelliin, niin muuten uskonnolla ei ole täällä Albaniassa mitenkään suurta roolia. Vähän yli puolet on muslimeja mutta hyvin vapaamielisiä. Erittäin vähän näkyi kaapuihin pukeutuneita naisia. Kommunismin aikana uskonnot oli kielletty eli täällä ei kristinuskollakaan ole paljoa merkitystä. Sen huomaa mm. siitä että kirkkoja ei ole kovin paljoa. Ei niin kuin Italiassa ja Kreikassa, joka kylässä.

Kirjoittelen vielä käytännön vinkkejä joista voi olla sinulle hyötyä, jos suunnittelet matkaa tänne.

Meidän hotelli Vlorëssa oli lähellä Old fishermans beachia ja siinä ei totta puhuen ollut kovin montaa ravintolaa lähellä. Oli rantabaareja. Parempi paikka Vlorëssa olisi ilmeisesti lähellä Lungomare Beachia, mutta sen hoksasin somesta liian myöhään. Toisena päivänä Vlorëssa eli juhannuspäivänä ei tehty oikeasti yhtään mitään, me kertakaikkiaan vaan maattiin hotellin aurinkotuoleilla ja otettiin aurinkoa. Siis koko päivä, illalla vaivauduttiin syömään viereiseen rantabaariin. Tilattiin pitsaa ja se oli älyttömän hyvää. Italiahan on ihan vieressä eli eihän se kumma ole.

Sunnuntaina lähdettiin tsekkaamaan Vlorën vanha kaupunki. Se oli pieni pala Italiaa keskellä Albaniaa. Siis aivan ihana paikka!

Siellä oli tosi idyllistä ja ihania kahviloita. Käytiin jääteellä yhdessä.

Vanha kaupunki oli vain muutaman korttelin kokoinen ja äkkiä kierretty.

Sitten olikin taas jo kaikenlaista maisemaa. Paljon täällä on tämänkin näköistä kaikkialla.

Vanhan kaupungin lähellä oli mielenkiintoinen markkinapaikka ja poikettiin sinne. Siellä myytiin ihan kaikkea, rautakauppatavaraakin. Se oli aito markkinapaikka, eikä mikään turisteja varten tehty.

Jo ennen puolta päivää mapsiin laitettiin viimeinen kohde Golemin rantakaupunki, ihan lähellä Dürresia ja noin tunnin ajomatkan päässä Tiranan lentokentältä.

Ajoimme leveää moottoritietä pitkän pätkän ja matka eteni joutuisasti. Lähempänä Golemia oli vesimelonin myyjiä tien poskessa. Niitä oli ollut muuallakin paljon.

Olinme etukäteen varautuneet siihen, että täällä on roskia tienvierissä, syrjäisemmillä rannoilla ja ylipäätänsä turistialueiden ulkopuolella. Tämä onkin pitänyt paikkansa, eihän tätä voi pohjoismaiseen tai keskieurooppalaiseen tasoon verratakaan. Sen verran on tullut reissattua, että silmä on tottunut kaikenlaiseen. Kyllä täällä silti enemmän on roskaa näkyvissä kuin monessa muussa paikassa jossa ollaan oltu. Turistialueet kuten Sarandë ja Ksamil olivat aika hyvässä kunnossa. Dürresin rannalla oli jonkin verran roskaa, mutta ei paljoa. Sekin ilmeisesti riippuu vähän missä kohtaa rantaa on. Tämä Vlorë tai Vlora, jossa nyt ollaan on kuitenkin selvästi roskaisin. Kun ajoimme hotellille niin tien vierustat olivat ihan täynnä roskaa. Hotellimme on lähellä kalastajien vanhaa rantaa ja tämä ei ole vissiin se suosituin turistialue vaikka tässä jonkin verran hotelleja ja pitkä ranta onkin.

Ranta on putsattu hotellien ja ravintoloiden kohdalta ja sieltä missä on rantatuoleja vuokrattavana. Kaikkialla muualla on paljon roskaa. Olimme kyllä aika järkyttyneitä.

Rannan vieressä olisi ollut upea metsä, sekin aivan täynnä roskaa.

On se kumma kun kaupunki tai valtio ei tee asialle mitään. Rannalla ei ole myöskään roskiksia. Ihan tosi surullista. Ranta olisi kertakaikkisen upea, kilometritolkulla aivan hienoa hiekkaa.

Toinen ikävä asia täällä koko Albaniassa on eläinten huono kohtelu, kaikkialla on kulkukoiria ja kissoja. Asialle ei tehdä mitään. Blue Eyen lähteen parkkipaikalla harhaili hevonen, niitäkin hylätään. Annoin sille jotain leipäsnäcksiä mitä meillä sattui olemaan mukana. Olen ottanut ravintolasta mukaan leipää ja antanut sitä kissoille ja koirille. Niin nälkäisiä ne eivät kuitenkaan ole olleet että olisivat niitä syöneet. Ilmeisesti löytävät roskiksista ruokaa. Koirat eivät ole erityisen laihoja, kissat kyllä tosi pieniä. Tulee avuton olo kyllä ja eläinrakkaana ihmisenä tulee tosi surulliseksi.

Sarandessa ja Ksamilissa oli myös romanikerjäläisiä. Yleensä äiti ja pieniä lapsia ja koiranpentu, kerran oli pieni poika yksin aivan pienen koiranpennun kanssa. En tiedä oliko se pentu oikein elossakaan enää, näytti liian pieneltä että olisi selvinnyt ilman emonsa maitoa vielä. Pienelle pojalle hain kaupasta jotain syötävää ja annoin rahaa. Hän ei oikein reagoinut mihinkään, mutta kun avasin hänelle jäätelön ja annoin käteen niin katse vähän kirkastui. Ajattelin, että jäätelön saa ainakin syödä itse. Muut menee koko perheelle/yhteisölle varmaankin.

Jonakin yönä valvoin ja murehdin näitä ikäviä asioita.

Jos ja kun turisteja tänne lisää halutaan, niin roskahuolto ja eläinten kohtelu pitää saada paremmalle mallille. Moni jättää tulemasta tai ei tule uudelleen.

Ksamilista lähtiessämme päätimme vielä käydä yhdellä rannoista, joita on Ksamilin ja Saranden välissä. Valitsimme Mirror Beachin, joka näytti nätiltä kuvissa. Se olikin oikein kaunis paikka ja vesi tosi kirkasta. Olimme varmaan kymmenen aikaan siellä ja jonkin verran oli jo väkeä, veikkaan että iltapäivällä se olisi ihan täynnä. Rannalla oli vessat ja ravintola, parkki maksoi 5€, hyvä kun jostain osaavat täällä maksun ottaa

Seuraavaan kohteeseemme Vloren rantakaupunkiin maps näytti kahta reittiä joilla oli aika lailla sama ajoaika. Toinen olisi mennyt Gjirokasteriin päin eli olimme sen jo ajaneet, toinen näytti menevät alkuun rantaa pitkin. Mun puolesta kuski sai päättää ja Reima valitsi kiemuraisemman rantareitin. Ajoaika Vloreen 2,5 tuntia.

Matkalla näimme oliivi-, viini- ja maissiviljelmiä, heinää oli paalitettu. Vuohia, aaseja, hevosia ja lehmiä oli siellä täällä. Kaikki vapaana, oli tosi kaunista ja rauhallista. Yhden mutkan takana kuitenkin melkein törmäsimme lehmiin. Siinä olivat keskellä tietä, emmekä päässeet ohi vaikka tööttäilimme. Pieni ruuhkakin siihen tuli kun vastaan tuli autoja jotka eivät myöskään päässeet.

Jotenkin pikkuhiljaa päästiin sitten ohi, olivat hyväkuntoisia lehmiä ja söpöjä. Osalla kello kaulassa.

Pysähdyimme matkan varrella syömään aivan tosi kivaan aitoa albanialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan Lebenicassa. Ukkonen jyrisi jossain ja ilma oli painostava.

Ruokalista oli erikoinen, Reima tilasi mielestään jotain liharuokaa, minä kaalipiirakkaa ja varmuuden vuoksi otettiin yhdet ranskalaiset. Reiman liharuoka osoittautui maissijauhoista tehdyksi ikään kuin puuroksi, jossa oli lihapaloja.

Hyvää oli ruoka ja toivat vielä ilmaisen jälkiruuan, juustoa hunajalla ja melonia. Samalla pyysivät jos voimme tehdä googleen arvostelun ravintolasta. Lupasin tehdä ja pitääkin muistaa tuo.

Pääsimme Vloreen iltapäivällä neljän aikaan ja hotellimme Sea&Sand Beach hotel löytyi vaivatta. Hotellihuone ja hotelli oli ”perus”ja sitä hyvää tasoa mihin täällä on jo totuttu, tämä oli kuitenkin kalliimpi kuin muutamat muut missä oltiin oltu, reilun satasen yö ja siihen nähden ei ehkä ihan hintansa väärti. Olimme tottuneer jo liian hyvään! Olin valinnut tämän rantaravintolan ja rannan fasiliteettien perustella ja siinä mielessä täytti odotukset. Nätti karibialaistunnelma. Tajusimme, että nythän on juhannusaatto ja tilasimme aperolit sen kunniaksi. Hyvää juhannusta!

Kirjoittelen tätä juhannusaamuna parvekkeella, linnut laulaa ja kodittomat koirat juoksevat rannalla ja haukkuvat. Kello ei ole vielä seitsemääkään, mutta rannalla kävelee jo paljon ihmisiä. Meri kohisee. Vielä kaksi täyttä päivää reissua jäljellä.

Bunkkereita pitäisi näkyä täällä kaikkialla, niiden historia on mielenkiintoinen. Ne liittyvät Albanian dikataattorin Enver Hoxhan valtakauteen, joka päättyi v. 1985.

Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen Albaniaan on rakennettu yhteensä noin 700 000 bunkkeria, eli yksi joka neljättä asukasta kohden.

Näistä bunkkereista oli tarkoitus käydä sissisotaa vihollismaan invaasion sattuessa.

”Jo kylmän sodan alkumetreillä Albanian yksinvaltias Hoxha sai sukset ristiin JugoslavianTiton kanssa ja lähti Stalinin kelkkaan. Neuvostoliiton lähestyttyä länttä Nikita Hrustsovin aikana Hoxha solmi välit Kiinan Mao Tšetungin kanssa. Albaniassa käytiin läpi jopa pienimuotoinen kulttuurivallankumous.

Maon kuoltua Albania jäi yksin ja siitä tuli Pohjois-Korean ohella maailman suljetuimpia maita.” Lähde: Kerran elämässä blogi

Me olemme tähän mennessä nähneet vain kolme bunkkeria. Yksi oli ihan hotellin vieressä Sarandessa keskellä kaupunkia.

Yhden olemme nähneet tien vieressä autolla ja tämä oli Mirror Beachilla Ksamilissa.

Ovat kyllä aika huomaamattomia eli varmasti emme ole vaan huomanneet niitä kaikkia joita on ollut matkamme varrella.

Aamupala nautittiin hotellilla ulkona terassilla, oli aivan superhyvä ja laadukas. Hyvät erikoiskahvit tarjoiltiin pöytiin, palvelu todella pelasi. Taas.

Saimme molemmat ekana iltana Dürresissa hyttysen puremia ja Reima sai niistä kunnon paukamia. Onkin syönyt allergialääkettä niihin ja apteekista haettiin voidettakin vielä erikseen yhteen jalassa olevaan, kun se on kummallisesti levinnyt ja punainen isompi alue jalassa. Oli sen verran outo että ajateltiin että onkohan tulehtunut ja ehkä olisi parasta käydä näyttämässä lääkärille. Reiman vielä syödessä aamupalaa kävin kysymässä osaisivatko sanoa mistä löytyisi lähin lääkäri tai oikeastaan kannattaisiko meidän mennä noin 10 min kävelymatkan päässä olevalle klinikalle jonka löysin google mapsista. Respan nainen oli heti kovin huolissaan ja kysyi mistä on kyse, kerroin ja hän sanoi että johtaja kyllä nyt pyydetään heti paikalle. Sanoin, että ei tässä johtajaa tokikaan tarvita, että jos tuo klinikka on ok, niin ehkä voisimme soittaa sinne ja varata ajan. Että ei tarvitsisi sitten odotella. Johtaja kuitenkin paikalle pyydettiin ja hän oli sitä mieltä, että hän kyllä lähtee meidän kanssa sinne lääkäriin!

Sanoin tietenkin että ei suinkaan tarvitse jos lääkäri kuitenkin englantia osaa niin oikein hyvin pärjäämme. Kuulemma lääkäri osaa englantia mutta hän meidät sinne vie ja tuntui että olisi ollut epäkohteliasta kieltäytyä. Sovimme että aamupala kun on saatu syötyä niin lähdemme.

Näin tehtiin ja johtaja lähti autollaan meitä viemään sinne. Meni suoraan sisälle koputtamaan huoneen oveen, sieltä tuli lääkäri saman tien ulos ja viittilöi meidät toiseen huoneeseen. Puhui englantia ja Reima selosti vaivansa ja lääkkeet mitä oli otettu. Lääkäri oli sitä mieltä, että ei ollut tulehtunut, allerginen reaktio vaan. Sanoi jotain hoitajalle, joka palasi piikin kanssa! Reima kysyi, että mitähän se mahtaa olla ja lääkäri vaan totesi, että allergiaan. Piikki sitten laitettiin lihakseen ja lähdimme ulos. Lähtiessä kysyin että minne maksetaan, kun ei siinä vastaanotossa ollut ketään. Ovi oli vielä auki ja lääkäri kuuli kysymyksen myös. Johtaja vaan viittilöi että ei minnekään ja mentiin takaisin autoon. Siis mitä! Emme tiedä oliko tuttu lääkäri vai mitä mutta hölmistyneinä siinä kiittelimme ja palasimme autoon ja takaisin hotellille.

Sitten suuntasimme vihdoin rannalle. Valitsimme kivan cabanan laiturilta. Tuuli kävi siihen sopivasti ja varjoa sai lisää verhoista.

Arvelimme, että tämä voi olla vähän kalliimpi lysti, mutta oli niin ihana ja hyvä paikka. Olen aina vähän haaveillut myös tuommoisesta verkosta veden päällä, joita olen somessa nähnyt. Laskuttajakin sitten tuli jossain kohtaa paikalle ja 50€ maksoi koko päiväksi. Drinkitkin hieman kalliimpia kuin muualla, mutta fasiliteetit olivat niin kohdallaan ja täällä on ollut niin halpaa, että ei yhtään välitetty siitä. Mehän aamulla sitä paitsi oltiin säästetty jo yks lääkärilaskukin!

Ekaa kertaa tällä reissulla ei ollut hiki sen tuulenvireen takia. Varmaan sen takia jaksettiin maata siinä viis tuntia. Oli rentoa.

Sitten piti vähän aktivoitua ja lähdettiin etsimään African Beach Clubia, johon olin törmännyt somessa. Se oli tosi hieno, aika tyhjä tosin, ilmeisesti auringon ottajista suurin osa jo lähtenyt eikä iltamenot vielä alkaneet. Maksua ei enää otettu, paikan sai valita vapaasti.

Näitä Beach Clubeja on täällä Ksamilissa vaikka kuinka monta, väkeä ei ole todellakaan tungokseen asti vielä näin kesäkuussa, mutta tunnelma on odottava. Ilmeisesti täällä on ihan täyttä heinä- ja elokuussa, kun on varsinainen sesonki.

Pitkä päivä oli rannalla ollut, auringonlaskua ihailin ammeesta bikinit päällä, että kehtasi pitää verhot poissa ikkunan edestä.

Ksamil on ollut kunnon rantalomakohde, ruoka hyvää ja halpaa, aivan ihana hotelli. ”Euroopan Malediivit” slogan on ehkä hieman mainostoimiston liioittelua, toki täälläkin kirkkaat, turkoosit vedet. Täällä ei ole rantabulevardia niin kuin Sarandessa, mutta sellainen kivan erilainen rantalomakohde kyllä.

Meillä oli taas vaihtopäivä, Ksamilissa olemme kaksi seuraavaa yötä. Aivan Ksamilin lähellä sijaitsee Butrint, joka on Unescon maailmanperintökohde ja aika iso rauniokaupunkialue. Lähdimme sinne jo yhdeksältä ja olimme puoli kymmenen aikaan perillä. Ilma oli silti tosi kuuma, 30 astetta. Turisteja oli jo bussilasteittain liikenteessä. Butrint on tunnettu hyvin säilynyt antiikin kaupunki ja se on peräisin antiikin kreikkalaiselta ja roomalaiselta ajalta.

Siellä riitti kierreltävää pariksi tunniksi ja alueelta löytyi myös Butrintin historiasta kertova museo. Historia on todella monipolvinen, milloin mikäkin kansa on sitä asuttanut. Kreikkalaiset, roomalaiset, venetsialaiset. Alue on aivan Korfun vieressä ja senkin takia ollut tärkeä.

Ylhäältä kukkulalta oli nätit maisematkin.

Ihan kiva ja mielenkiintoinen kohde oli.

Ksamil on kuuluisa kirkkaan turkoosista vedestä ja sitä kutsutaankin Euroopaan malediiveiksi. Ksamil on ainakin somen mukaan kuuluista myös hulppeita beach bareista ja kunnon rantabilemeiningistä. Kyseessä on pelkkä hotellikylä, toisin kuin Sarande, joka on kuitenkin oikea kaupunki, vaikka hotellit ovat vallanneet myös sen.

Hotellimme oli keskellä kylää ja olimme siellä todella aikaisin, puolen päivän aikaan. Johtuiko sitten siitä, kun olimme niin aikaisin vai mistä ihmeestä, mutta meille ilmoitettiin että meidät upgreidataan sviittiin. No sehän sopi! Lisäksi saisimme huoneen jo noin puolen tunnin päästä. Menimme hotelli tosi nätille allasalueelle odottelemaan.

Pian saimmekin huoneen ja olihan se kiva, parveke merelle ja kylpyamme näköalapaikalla makuuhuoneessa. Reima testasi sen heti vaatteet päällä.

Mentiin altaalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Taidettiin molemmat nukahtaa hetkeksi. Iltapäivällä lähdettiin katsastamaan vielä rannassa sijaitsevia beach clubeja. Olihan se koko rantaviiva tosi erilainen verrattuna mihinkään missä ollaan aiemmin oltu. Ihan rakennettu ranta, paljon erilaisia laitureita joissa hienoja aurinkotuoleja ja cabanoita. Musiikki pauhasi aivan täysillä ja drinkkejä tilattiin. Ei siellä kuitenkaan mahdottomat bileet näyttänyt olevan, enemmänkin semmoista chillailua.

Lähimpänä meidän hotellia olevalla alueella oli kovat musat ja enemmän nuorisomeininkiä, kauempana oli myös rauhallisempia rantoja upeine rantatuoleineen ja ravintoloineen. Taisin ottaa vain videoita. Laitan huomenna kuvia. Vaikea valita minne mennään huomenna sillä niitä paikkoja on todella paljon.

Auringonlasku katsottiin omalta parvekkeelta.

Syömään ei jaksettu lähteä yhtään kauemmas kuin melkein viereiseen ravintolaan, taas älyttömän hyvää ruokaa. Reima tilasi todella muhevan possunkebabin ja annos oli tosi iso, 3 varrasta. Minä tilasin grillattua mustekalaa ja se oli tuoreista tuoreinta ja älyttömän hyvää. Tietty tsatsikia ja leipää, lisäksi tällä kerta alkoholittomat juomat, koko lysti 27€. Ei voi käsittää tätä hintatasoa kyllä. En muista milloin olisi saanut näin hyvää ruokaa ravintolassa ja näin halvalla.

Puolen tunnin matka päässä Sarandesta sijaitsee kuuluisa turistinähtävyys Blue eye eli sininen silmä -niminen lähde. Kirkas vesi pulppuaa maan sisältä niin kovalla voimalla, että ei tarkkaan tiedetä miten syvä lähde on. Sukeltajat ovat nimittäin päässeet 50 metrin syvyyteen eikä syvemmälle. Pitihän tämä mennä katsomaan. Lähdimme yhdentoista aikaan sinne ajamaan. Jälleen hyvää tietä perille. Olimme vähän turhan myöhään liikenteessä sillä olin aamulla laittamassa geelikynnet heti ysiltä läheisessä kauneushoitolassa. Oli muuten sekin halpaa, 25€ ja hyvää työtä teki nuori albanialaisnainen. Aamusta aikaisin olisi ollut parasta lähteä, sillä kuumuus oli jo aikamoinen. Mittari näytti 34 astetta ja aurinko porotti täysin kirkkaalta taivaalta.

Saimme auton parkkiin ja turisteja oli tosi paljon liikkeellä, mutta siihen oli varustauduttukin siellä. Oli tilaa ja monenmoista juoma- ja snacksmyymälää heti parkkipaikan vieressä. Päällystettyä tietä piti kävellä noin kaksi kilometriä kunnes tulimme ravintolalle lähellä lähdettä. Se tienoo oli jo itsessään nähtävyys. Aivan kirkas vesi virtasi ja luonto oli upeaa ympärillä.

Siltaa pitkin pääsi kävelemään lähteelle ja se olikin hieno. Mahdotonta kuvaan saada sitä kauneutta ja erikoisuutta.

Lähteessä uiminen oli kiellettyä ja me suomalaisethan osaamme sääntöjä noudattaa, emmekä menneet veteen kahlaamaankaan. Jotkut siellä kuitenkin kahlasivat ja muutama hyppäsi jopa kaiteelta lähteen yläpuolelta suoraan sinne siniseen silmään. Eipä siellä ollut minkäänlaista valvontaa.

Takaisin olisi pitänyt kävellä siinä paahteessa sama tylsä 2 km tie. Lähteeltä pääsi takaisin parkkipaikalle myös patikointireittiä pitkin ja se näytti mukavan varjoiselta metsäreitiltä ja ihmisiä meni sinne aika paljon. Olimme sen verran varustautuneita, että minulla oli hellemekko ja tennarit, Reimalla lenkkarit ja reppu jossa litra vettä. Reitti oli heti alkuun vähän haastava, vieriviä kiviä polulla ja tarkkana piti olla ettei jalka luiskahda. Siellä oli turisteja myös jalassa vaan läpsyt ja se ei vaikuttanut oikein hyvältä valinnalta. Järvi näkyi reitiltä ja oltiin tyytyväisiä, että hoksattiin mennä sitä pitkin.

Reitillä oli suorastaan ahdasta siinä alussa ja ihmisiä tuli vastaan. Oli nousua ja hankalaa laskua, kun jalka meinasi luistaa alta pikkukivien takia. Oli todella kuuma vaikka saimme kulkea varjossa metsän suojassa. Väki väheni sitten pikku hiljaa ja suurin osa ihmisistä kävi vain niillä muutamalla näköalapaikalla reitin alussa.

Me jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja reitti alkoi uudelleen nousemaan ja taas laskemaan. Ihan kunnolla siinä hengästyttiin ja hiki vaan valui. Sitten tuli vastaan vuohia ja setä niiden kanssa ja alkoi taas uusi nousu mutta reitti oli leveä ja sitä oli helppo kävellä. Kunnes… tuli tosi jyrkkä kohta ja näimme kun ryhmä ihmisiä meni siitä. Piti ihan töitä tehdä että pääsi ylöspäin ja sen jälkeen piti mennä turhankin kapeaa polkua pitkin ja toisella puolella oli pudotusta. Ei nyt kohtisuoraa, mutta jyrkkää kyllä, metsäistä ja kivistä rinnettä. Ne ihmiset meidän edellä hävisivät jo siinä kohtaa kun ihmeteltiin miten päästään siitä ekasta jyrkästä kohdasta. Sitten tuli ihan tekemätön paikka vastaan. Aivan tosi vaarallinen, olisi pitänyt nelin kontin mennä kapeasta ja melkein kohtisuorasta kohdasta. Alustana multaa ja kiviä ja jotain juurakoita. Ei mitään mistä ottaa kiinni. Jos olisi pudonnut niin olisi käynyt huonosti. Siinä kohtaa alettiin epäilemään että ollaanko nyt poikettu reitiltä ja ihmeteltiin, että missä kohtaa. Mitään merkkejä siellä ei ollut toki ollutkaan mutta selvä polku kuitenkin.

Oltaisiin osattu takaisin mutta olisi ollut melkein mahdotonta mennä se jyrkkä kohta alaspäin. Polku näytti jatkuvan toiseen suuntaan ja päätimme seurata sitä. Oltaisiinko kuitenkin oikealla reitillä. Polku loppui, mutta pääsimme turvallisesti ylöspäin. Tajusimme että ei enää voida olla reitillä, mutta päätimme nousta ylös ainakin että näkisimme mitä toisella puolella on. Eihän siinä muuten olisi ollut hätää, mutta oli aivan järkyttävän kuuma ja alkoi huolestuttamaan että miten päästään alas kun taas noustiin ylöspäin. Voi herran jestas sentään miten me nyt tämmöiseen tilanteeseen jouduttiin. Missään ei näkynyt ristin sielua. Välillä piti nelin kontin kivuta metsänpohjaa ylöspäin. Jano oli mutta oli semmoinen tunne että pitäisikö vähän säästellä vettä.

Reima meni vähän edellä, ettei mun tarvi turhaan nousta jos joudumme kuitenkin vielä palaamaan takaisin. Nousimme ja nousimme. Sitten onneksi Reima huusi, että kuulee autojen ääntä ja tie on lähellä. Mikä helpotus! Jaloissa oli jo muutama pieni haava ja mekko oli ihan takiaisissa. Oltiin hiestä likomärkiä. Ymmärsimme että sitä autotietä pitkin pääsisimme ennen pitkää takaisin parkkipaikalle mutta emme yhtään tienneet miten se mutkittelisi ja miten kaukana olimme.

Auto tuli tietä pitkin ja mitään Reimalta kysymättä viittilöin vaan kuskille ja auto pysähtyi. Kysyimme autossa olevilta miehiltä meneekö tie Blue eyen parkkipaikalle ja vastasivat että kyllä menee. Ymmärsivät ehkä jotenkin kysymyksen ja kun kysyin onko se kaukana niin saimme sen käsityksen että aika kaukana on. Herrat olivat menossa vastakkaiseen suuntaan mutta kysyin kuitenkin voivatko he viedä meidät sinne, että olemme eksyneet reitiltä. He käänsivät auton ja ajoivat meidät parkkipaikalle. Jotain albanian ja englannin sekoitusta puhuivat ja jotain yritimme jutella ja kiittelimme moneen kertaan. Olimme ikionnellisia kyydistä, matkaa oli autolla varmaan lähemmäs 10 minuuttia! Kun pääsimme perille annoin kuskille 700 lekiä vaikka hän yritti kieltäytyä, että eihän tokikaan tarvitse antaa rajaa, eikä noin paljon varsinkaan. Sehän ei ollut mitään, 7€. Tässä perillä parkkipaikalla, Reima nappasi kuvan.

Kyllä säikähdettiin molemmat tuota episodia. Ostettiin kylmää juomaa ja hengähdettiin hetki ennen kuin ajoimme takaisin hotellille ja sivistyksen pariin.