Heräsin aamulla tasan kello viisi kauheaan räminään. Hotellimme takapihalla joku hakkasi jotain metallista, tai siltä se ainakin kuullosti. Ei tullut uni sitten enää silmään. Olikohan vaikutusta edellisillan pienellä finaalipaikan juhlinnallakin tai kisajännityksellä tyttöjen puolelesta. Kaikin puolin vähän kankeasti kyllä lähti aamu käyntiin. Olimme ajatelleet mennä kasiksi aamupalalle, mutta alakerran huonohko aamupalapaikka aukesikin vasta puoli ysi. Onhan tässä muita kahviloita lähistollä ja menimmekin oikein kivaan kahvilaan viereiselle kadulle ostamaan ja syömään aamupalat ja ehdimme ajoissa kisapaikalle.

Kisakatsomossa piti meikäläisen lähinnä keskittyä omaan hengitykseen tyttöjen suorituksen aikana, aivan kamalasti jännitti ja pelkäsin, että pyörryn vielä. Voi miten ylpeitä olemme tytöistä, viidenneksi paras joukkue Euroopassa, ei huono – sanoisi Jorma Uotinenkin! Oli hieno päivä seurata kisoja ja suomalaiset rohmusivat yhteensä 7 mitalia päivän aikana!

Illalla lähdimme vielä katsomaan onko se Iisakin kirkko valmistunut ja pääseekö pääsisiko katolle maisemia ihastelemaan. Kunhan ensin pääsisi ovesta sisään, vähän vaikea oli avata!

No ei vaiskaan, ostimme liput katolle ja kannatti.

Se yksi asia vielä vaivasi mieltäni – blinit. Löysimme ihan Iisakin kirkon läheltä venäläisen ravintolan ja sieltä sai blinejä. Tai siis… pancake -nimellä niitä myytiin ja lättyjähän me olivat. Eikä edes smetanaa.

Borsch-keitto oli onneksi todella herkullista ja palvelu erinomaista. Ravintolan nimi oli Restaurant Prospekt ja se sijaitsi Malaya Morskaya Ulitsalla. Tarjoilija osasi kerrankin englantia hyvin ja kysyin häneltä niistä blineistä. Ei täällä sellaisia syödä kuulemma ollenkaan. Näitä tavallisia lättyjä vaan. Aha.

Tänään oli jännä päivä, semifinaali cheerleadingin EM-kisoissa, joihin Vaasan West Coast Vikings cheerleading Iron – joukkue eli junnujen edustusjoukkue ansaitsi paikan tulemalla SM-kisoissa hopealle. Paljon on myyty vessapaperia, keksejä ja karkkeja, leivottu myyjäisiin ja tehty töitä, että kisamatkasta edes osa saatiin koottua kasaan. Kiitos kaikille työkavereille, naapureille, sukulaisille ja isovanhemmille, jotka olette ostaneet mitä ikinä olenkaan myynyt. Puolet matkakassassasta kertyi myynnin ja erilaisten avustusten kautta.

Aamulla metro vei meidät jälleen kerran kätevästi minne haluttiin ja Vasilin saarelta ensimmäisenä bongasimme viime vuotisia futiksen MM-kisoja varten rakennetun Gazprom-areenan, joka olikin melko suuri. Sinne mahtuu apaut 68 000 katsojaa. Pitkästä rakennusurakasta johtuen tästä areenasta on tullut maailman kallein jalkapallostadion. Se oli täysin hiljainen tänä lauantai-aamuna.

Vieressä oleva Sibyr Arena kuhisi upeita eurooppalaisia cheerleadereita ja kannustusjoukkoja ja oli valmiina vastaanottamaan kisaajat.

Aina jännittää katsoa oman lapsen kisoja, mutta kyllä nyt oli jännitys huipussaan.

Pian esitys oli kuitenkin ohi ja saatiin Minea napattua kuvaan. Esitys ei ollut aivan puhdas ja pettymyksen kyyneiliä oli vuodatettu sen takia.

Kannustusjoukkoja paikalla oli paljon, vaasastakin parikymmentä vanhempaa, sisarusta ja mummia. Me ja Muhoset lähdimme lounaalle ja tutustumaan todella viihtyisään areenan ympäristöön.

Kunnon lounaan jälkeen päätimme lähteä vielä kaupungille kiertelemään, kun tytöt oli ensin vannotettu soittaman heti tulokset. Junior all girl elite -sarjassa oli 13 joukkuetta ja vain viisi joukkuetta pääsisi finaaliin. Metro vei meidät taas takaisin keskustaan nopsasti ja saimme ihastella metroaseman mosaiikkitaidetta. Kaikki metroasemat täällä ovat siistejä ja niihin on aikanaan kyllä panostettu.

Päädyimme Pietarinaukiolle ja kävelimme sen upeiden porttien läpi.

Menimme paikalliselle terassille seuraamaan varmaan tunniksi livestreamia kisoista, mutta aikataulut olivat paljon myöhässä ja jatkoimmekin sitten kohti Iisakin kirkkoa, joka olikin todella vaikuttava. Pylväiden graniitti on muuten suomalaista.

Minulla on ollut tavoitteena saada blinejä ja borsch-keittoa täällä, mutta niiden löytäminen on osoittautunut hankalaksi. Siitä on tullut jo suorastaan vitsi, kun olemme täällä Elenan vanhempien Jukan ja Katrin kanssa ravintoloissa kulkeneet. Ensin kysytään saako blinejä jos ei saa niin saman tien ravintola vaihtoon!

On etsitty Tripadvisorista venäläisiä ravintoloita, joihin päädyttyämme ne eivät ole kuitenkaan olleet kovin venäläisiä vaan jotain ihan muuta. Välillä ollaan löydetty bliniravintoloita, joista ei ole kuitenkaan saatu blinejä ja ylipäätänsä on jäänyt epäselväksi saako täällä ollenkaan sellaisia paksuja blinejä suolaisella mäti- tai kaviaaritäyttellä, joita halusin. Kun kysymme blineistä, niin alkavat puhumaan täällä pancakesta eli lätyistä ja sitten pyörittelevät silmiään kun sanon että ei, en halua lättyjä vaan paksuja blinejä!!

Tänäänkin käveltiin melkoinen matka pois Nevskiltä vain löytääksemme bliniravintolan ja yksi mesta näytti jo todella hyvältä ja istuimme toiveikkaasti pöytään. Ruokalistalla ei kuitenkaan ollut blinejä ja vaikka erikseen kysyimme, niin ei niitä sieltäkään saanut. Uskomatonta! Eikös se olekaan venäläinen ruisleipä?

Lähdimme pois ja luovutimme ja menimme viereiseen georgialaiseen ravintolaan. Odotimme soittoa tytöiltä, että saisimme tietää pääsivätkö finaaliin. Soitto tuli samantien kun astuimme sisään ja herramunjee, finaalipaikka tuli!!! Viiden parhaan joukossa siis ovat ja tämä on kyllä jo voitto, aivan mahtavaa. Blineistä viis, georgialaista vodkaa sen kunniaksi!

Voi että mikä riemu tytöillä ja kyllä siinä muutama onnenkyynel tirahti meiltä kannustusjoukoiltakin.

Huomenna siis finaali – blue and white, let’s go Suomi!

Aamupala tarjoillaan tässä hotellissa alakerran paikallisessa kuppilassa, jonne saimme ystävälliseltä, mutta kovin heikosti englantia puhuvalta respan pojalta tiketit. Muistelin, että aamupalaa olisi bookingissa kehuttu. En tiedä onko täällä systeemit muuttuneet jossain vaiheessa, mutta melko sekava setti oli saada edes sitä aamupalaa. Kuppilassa oli kyllä lista, jossa luki mitä aamupalaan kuului. Aina kun osoitti tiskiltä jotain, joka ei kuulunut aamupalan hintaan, saimme kuulla pitkät sepustukset venäjän kieltä tädiltä. Ilmaisimme aina että asia on ok, voimme maksaa, mutta taas jos halusi jotain muuta kuin mikä kuului hintaan niin sama homma. Arvasimme, että mikään ei maksa mitään ja pulitimmekin vaivaiset 3 euron hinnan aamupalasta. Ei sitä kyllä kehua voi, mutta vatsa täyttyi ja kahvia sai. Se oli pääasia.

Olimme sopineet treffit Jänissaarelle Minean kaverin Elenan vanhempien kanssa ja metrolla sinne pääsi tosi nopsaan. Päätimme tutustua ensimmäisenä Pietarin ja Paavalin katedraaliin. Pietari Suuri siirsi maan pääkaupungin Pietariin 1712 ja antoi Trezzini-nimiselle arkkitehdille tehtäväksi suunnitella katedraalin. Tarinan mukaan Pietari Suuri itse osallistui katedraalin suunnitteluun ja vaati kirkkoon arkkitehtuurista uutuutta, valtaisaa kullalla päällystettyä tornia. Sen hän tosiaankin sai. Kirkko on 125 m korkea, josta 30 m on tornia.

Kirkon sisälle on haudattu kaikki tsaarit Pietari Suuren jälkeen ja viimeisimpänä v. 1998 todettiin, että Jekaterinburgin läheltä maasta kaivetut jäännökset olivat keisarillisen perheen. Nikolai II, Aleksandra ja heidän kolme tytärtään haudattiin myös tänne.

Hulppea oli tämäkin kirkko sisältä ja vaikuttava hautoineen.

Käveleskelimme pitkin aluetta ja päädyimme vanhaan vankilaan, jossa poliittisia vanheja oli pidetty vuosikausia. Pääsimme sisään, sillä miehet olivat kirkkoon lippuja ostaessaan olleet avokätisellä tuulella ja ostaneet oikein isohupiliput, joilla pääsi kaikkiin museoihin saarella. Kovin siellä oli tehty olosuhteet vangeille ikäväksi, kaikki vankien keskinäinen seurustelu tai kaikenlainen kommunikaatio oli ollut kiellettyä. Kaikki olivat olleet omissa selleissä, joiden seinien rakenne oli jopa tehty sellaiseksi, etteivät rummutukset kuuluneet viereisiin selleihin. Jotain on kuitenkin täytyny kuulua, sillä siellä oli kehitetty taputteluun aakkoset, että vangit olivat voineet kommunikoida keskenään.

Isohupiin ei yllättäen kuulunut saarta kiertävän muurin reunuksella kävely, mutta maksoimme siitä pienoisen hinnan, sillä olimme siinä uskossa, että samalla rahalla pääsisi paikan ainoaan ravintolaan, josta voisi saada päiväoluet ja kuohuvat. Maisemat olivat toki kohtuulliset, mutta ravintolaan, jossa mielestänme näimme viinilaseja ei päässyt sieltäkään! Missään nähtävyyksien lähellä ei näköjään täällä päin saa muuta kuin pientä snacksia, limsaa ja kahvia. Sellaisia kärryjä oli kyllä joka kulmalla tarjolla. Olisi kyllä vähän bisneksissä vielä kehittelemistä ja turisteilta saisi rahat pois.

No, tyydyimme ihailemaan maisemia.

Lähdimme museoalueelta lounaalle läheltä löytyvälle terassille, josta sitä kuohuvaakin löytyi ja istuimme mukavan hetken ruuasta ja juomasta nauttien ja jalkoja lepuuttaen. Sitten hyppäsimme taas metroon ja lähdimme takaisin hotellille, sillä olimme unohtaneet ladata kameran akun ja jouduimme ottamaan kännykkäkuvia ja se harmitti. Pienen välikuoleman ja nokosten jälkeen aktivoiduttiin taas ja todettiin, että kyllä pitää mennä käymään hotellimme takana, jossa oli aika epämääräisen näköistä seutua, mutta jonkinlainen kauppapaikka siellä näytti olevan.

Hotellimme on edestä tällainen.

Ja takapiha on tällainen.

Kävelimme markkina-alueen läpi ja sieltä olisi löytynyt feikki addyt ja niket ja vaikka mitä mutta emme jääneet kauppaa tekemään. Suuntasimme läheiselle kanavalle.

Ja siitä Pietarin pääkadulle Nevski Prospektille aperitiiville ennen illallista.

Monesti on ollu tarkoitus mennä Pietariin, sinne kun pääsee Suomesta kätevästi junalla ja kaupunki on kuulemma näkemisen arvoinen. Ei ole koskaan tullut käytyä koko Venäjälläkään. Matkaa ei vaan olla saatu aikaiseksi, kun pitää olla viisumikin ja aina on ollut joku muu kohde mielessä, kun lomamatkaa on suunniteltu. Tällä kertaa oli tarpeeksi hyvä syy hoitaa viisumirumba ja tulla tänne, sillä matkan varsinainen tarkoitus on tulla katsomaan cheerleadingin EM-kisoja ja kannustaa vaasalaista juniorijoukkuetta West Coast Vikingsin IRONia. Meidän Minea kilpailee joukkueessa.

Varattiin aikaa myös nähtävyyksien katselulle ja eilen olimmekin Allegron tuomina Pietarissa jo yhdentoista aikaan. Yövyimme sukulaisten luona Lahdessa ja lähdimme sieltä kahdeksalta eli hämmentävän nopeasti olimme jo Venäjällä. Junassa piti täyttää maahantulokortti, joka pitää olla täällä liikkuessa koko ajan mukana. Rajamuodollisuudet hoituivat junassa kätevästi, tosin todella tarkkaan syynättiin passi ja viisumi. Ylipäätänsä kaikenlaista rajamuodollisuuksiin liittyvää henkilökuntaa junassa oli pilvin pimein. Viisumit hoituivat Lähialuematkat Oy:n kautta eli itse täytettiin lomakkeet ja lähetettiin Lähialuematkoille ja he hoitivat viisumin valmiiksi meille Matkahuoltoon. Hinta oli n. 80€/ viisumi ja postikulut päälle.

Juna-asemalta sompailimme itsemme kahdella metrolla hotellille. Metroasemat on merkitty suhteellisen pienillä M-kirjaimilla eikä asemaa heti meinannut löytyä, mutta Finladskaja- juna-asemalta kun lähtee kävelemään vasemmalle niin siinä tulee kadunkulmassa kyllä metroasema vastaan. Metroasemat on merkitty täällä nykyään myös länsimaisin kirjaimin eli hyvin pärjää siinä mielessä.

Hotellikin löytyi, mutta ei ihan vaikeuksitta, sillä vanhanaikaisen paperikartan perusteella suunnistimme, netin käyttö on täällä nimittäin aika kallista suomalaisella liittymällä, kun ei olla Euroopassa. Vaikeuksia tuottaa hieman se, että katujen nimet eivät ole talojen seinissä heti risteyksessä, vaan jossain talon seinässä myöhemmin, jos ollenkaan. Mutta löytyihän se kun otti silimän kätehen ja muutamat ylimääräiset askeleet.

Ei muuta kuin laukut respaan säilytykseen ja Pietaria tutkimaan!

Päätimme lähteä ensimmäiseksi tutustumaan Kristuksen ylösnousemuksen katedraaliin eli Kirkkoon veren päällä. Kirkko on saanut nimensä siitä kun tsaari Aleksanteri II murhattiin siihen paikalle ja kirkko rakennettiin hänen muistokseen. Siellä on matkaoppaskirjasen mukaan pidetty aikanaan vain yksi jumalanpalvelus ja se on toiminut Neuvostoliiton aikana varastona. Herran jestas, komea varasto! Kirkko on avattu 30 vuoden kunnostuksen jälkeen vasta 1997. Pääkupoli oli harmiksemme just remontissa.

Kirkko on sisältä kokonaan mosaiikkia ja on todella kaunis. Ei millään meinaa tajuta, että kaikki se upeus sisällä on tehty mosaiikista.

Kirkon vieressä on paljon museoita ja suuri puisto. Venäläinen museo oli valtavan suuri, mutta tyydyimne ihailemaan sitä vain ulkoa päin.

Rauhallisen ja kauniin vihreän puiston kujilla oli mukava vaellella.

Hetken unohti, että olimme viiden miljoonan asukkaan kaupungissa, sillä kulkijoita ei ollut meidän lisäksi torstaipäivänä puistossa paljon.

Jatkoimme eteenpäin kohti kesäpuistoa, joka oli graafisempi ja täynnä patsaita ja suihkulähteitä. Siellä runoilija Aleksadr Pushkin on matkaopaskirjasen mukaan ollut kuin kotonaan ja ilmeisesti asunut niillä huudeilla. Pushkin: ”Kesäpuisto on minun pihani. Kun herään, menen sinne aamutakissa ja tohveleissa. Luen, kirjoitan ja otan iltapäivänokoseni siellä. Se on minulle kuin toinen koti.” Eikä ole ihme, että hän on siellä viihtynyt, kaunista oli.

Kaikenlaista hienoa puistoa oli kävelty ja suuta kuivasi jo kovasti. Huonosti oli ollut näkyvissä terasseja, joista matkalaisille saisi sopivaa suun kostuketta. Kiersimme puistoalueelta Miljoonakatua pitkin takaisin Verikirkolle ja pääkadulle Nevski Prospektille päin kävellessä löysimme vihdoin terassin, josta sai kuohuvaa ja olutta! Aurinkokin näyttäytyi sopivasti ja pieni tauko oli tarpeen.

Päätimme vielä jatkaa kohti Eremitaasia kanavan reunaa pitkin. Neva-joen kanavat halkovat kaupunkia monin kohdin ja ovat kyllä kivan näköisiä ja tuovat kaupungille sen omaleimaisen ulkonäön.

Nevski Prospektin varrella tuli heti vastaan Kazanin tuomiokirkko, jonka voisi tsekata myöhemmin lähemmin.

Pienen taivaltamisen jälkeen päädyimme Eremitaasille, jonne mennään myös sisälle joku toinen päivä. Siihen pitää olla hyvin valmistautunut, sillä siellä on nähtävää 15 vuoden ajaksi, jos katsoisi teoksia 8 h joka päivä ja jokaista vain minuutin!

Yllättävän hyvin kävellen haltuun otettava kaupunki tämä on. Erehdyimme ottamaan metron takaisin hotelille, se oli pikkuisen väärä metro ja kävelimme loppujen lopuksi enemmän kuin suoraan Nevski Prospektia pitkin olisi kertynyt matkaa! Metro ei ole muutenkaan täällä kätevä lyhyillä matkoilla, sillä matka liukuportaita pitkin maan alle kestää pitkään, sillä metro on täällä todella syvällä. Se kulkee välillä Neva-joen alta. Maan alla joutuu monesti vielä lisäksi kävelemään paljon, ennen kuin pääsee metroon. No, sekin opittiin, kantapään kautta, kuten yleensä!