Puolen tunnin matka päässä Sarandesta sijaitsee kuuluisa turistinähtävyys Blue eye eli sininen silmä -niminen lähde. Kirkas vesi pulppuaa maan sisältä niin kovalla voimalla, että ei tarkkaan tiedetä miten syvä lähde on. Sukeltajat ovat nimittäin päässeet 50 metrin syvyyteen eikä syvemmälle. Pitihän tämä mennä katsomaan. Lähdimme yhdentoista aikaan sinne ajamaan. Jälleen hyvää tietä perille. Olimme vähän turhan myöhään liikenteessä sillä olin aamulla laittamassa geelikynnet heti ysiltä läheisessä kauneushoitolassa. Oli muuten sekin halpaa, 25€ ja hyvää työtä teki nuori albanialaisnainen. Aamusta aikaisin olisi ollut parasta lähteä, sillä kuumuus oli jo aikamoinen. Mittari näytti 34 astetta ja aurinko porotti täysin kirkkaalta taivaalta.

Saimme auton parkkiin ja turisteja oli tosi paljon liikkeellä, mutta siihen oli varustauduttukin siellä. Oli tilaa ja monenmoista juoma- ja snacksmyymälää heti parkkipaikan vieressä. Päällystettyä tietä piti kävellä noin kaksi kilometriä kunnes tulimme ravintolalle lähellä lähdettä. Se tienoo oli jo itsessään nähtävyys. Aivan kirkas vesi virtasi ja luonto oli upeaa ympärillä.

Siltaa pitkin pääsi kävelemään lähteelle ja se olikin hieno. Mahdotonta kuvaan saada sitä kauneutta ja erikoisuutta.

Lähteessä uiminen oli kiellettyä ja me suomalaisethan osaamme sääntöjä noudattaa, emmekä menneet veteen kahlaamaankaan. Jotkut siellä kuitenkin kahlasivat ja muutama hyppäsi jopa kaiteelta lähteen yläpuolelta suoraan sinne siniseen silmään. Eipä siellä ollut minkäänlaista valvontaa.

Takaisin olisi pitänyt kävellä siinä paahteessa sama tylsä 2 km tie. Lähteeltä pääsi takaisin parkkipaikalle myös patikointireittiä pitkin ja se näytti mukavan varjoiselta metsäreitiltä ja ihmisiä meni sinne aika paljon. Olimme sen verran varustautuneita, että minulla oli hellemekko ja tennarit, Reimalla lenkkarit ja reppu jossa litra vettä. Reitti oli heti alkuun vähän haastava, vieriviä kiviä polulla ja tarkkana piti olla ettei jalka luiskahda. Siellä oli turisteja myös jalassa vaan läpsyt ja se ei vaikuttanut oikein hyvältä valinnalta. Järvi näkyi reitiltä ja oltiin tyytyväisiä, että hoksattiin mennä sitä pitkin.

Reitillä oli suorastaan ahdasta siinä alussa ja ihmisiä tuli vastaan. Oli nousua ja hankalaa laskua, kun jalka meinasi luistaa alta pikkukivien takia. Oli todella kuuma vaikka saimme kulkea varjossa metsän suojassa. Väki väheni sitten pikku hiljaa ja suurin osa ihmisistä kävi vain niillä muutamalla näköalapaikalla reitin alussa.

Me jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja reitti alkoi uudelleen nousemaan ja taas laskemaan. Ihan kunnolla siinä hengästyttiin ja hiki vaan valui. Sitten tuli vastaan vuohia ja setä niiden kanssa ja alkoi taas uusi nousu mutta reitti oli leveä ja sitä oli helppo kävellä. Kunnes… tuli tosi jyrkkä kohta ja näimme kun ryhmä ihmisiä meni siitä. Piti ihan töitä tehdä että pääsi ylöspäin ja sen jälkeen piti mennä turhankin kapeaa polkua pitkin ja toisella puolella oli pudotusta. Ei nyt kohtisuoraa, mutta jyrkkää kyllä, metsäistä ja kivistä rinnettä. Ne ihmiset meidän edellä hävisivät jo siinä kohtaa kun ihmeteltiin miten päästään siitä ekasta jyrkästä kohdasta. Sitten tuli ihan tekemätön paikka vastaan. Aivan tosi vaarallinen, olisi pitänyt nelin kontin mennä kapeasta ja melkein kohtisuorasta kohdasta. Alustana multaa ja kiviä ja jotain juurakoita. Ei mitään mistä ottaa kiinni. Jos olisi pudonnut niin olisi käynyt huonosti. Siinä kohtaa alettiin epäilemään että ollaanko nyt poikettu reitiltä ja ihmeteltiin, että missä kohtaa. Mitään merkkejä siellä ei ollut toki ollutkaan mutta selvä polku kuitenkin.

Oltaisiin osattu takaisin mutta olisi ollut melkein mahdotonta mennä se jyrkkä kohta alaspäin. Polku näytti jatkuvan toiseen suuntaan ja päätimme seurata sitä. Oltaisiinko kuitenkin oikealla reitillä. Polku loppui, mutta pääsimme turvallisesti ylöspäin. Tajusimme että ei enää voida olla reitillä, mutta päätimme nousta ylös ainakin että näkisimme mitä toisella puolella on. Eihän siinä muuten olisi ollut hätää, mutta oli aivan järkyttävän kuuma ja alkoi huolestuttamaan että miten päästään alas kun taas noustiin ylöspäin. Voi herran jestas sentään miten me nyt tämmöiseen tilanteeseen jouduttiin. Missään ei näkynyt ristin sielua. Välillä piti nelin kontin kivuta metsänpohjaa ylöspäin. Jano oli mutta oli semmoinen tunne että pitäisikö vähän säästellä vettä.

Reima meni vähän edellä, ettei mun tarvi turhaan nousta jos joudumme kuitenkin vielä palaamaan takaisin. Nousimme ja nousimme. Sitten onneksi Reima huusi, että kuulee autojen ääntä ja tie on lähellä. Mikä helpotus! Jaloissa oli jo muutama pieni haava ja mekko oli ihan takiaisissa. Oltiin hiestä likomärkiä. Ymmärsimme että sitä autotietä pitkin pääsisimme ennen pitkää takaisin parkkipaikalle mutta emme yhtään tienneet miten se mutkittelisi ja miten kaukana olimme.

Auto tuli tietä pitkin ja mitään Reimalta kysymättä viittilöin vaan kuskille ja auto pysähtyi. Kysyimme autossa olevilta miehiltä meneekö tie Blue eyen parkkipaikalle ja vastasivat että kyllä menee. Ymmärsivät ehkä jotenkin kysymyksen ja kun kysyin onko se kaukana niin saimme sen käsityksen että aika kaukana on. Herrat olivat menossa vastakkaiseen suuntaan mutta kysyin kuitenkin voivatko he viedä meidät sinne, että olemme eksyneet reitiltä. He käänsivät auton ja ajoivat meidät parkkipaikalle. Jotain albanian ja englannin sekoitusta puhuivat ja jotain yritimme jutella ja kiittelimme moneen kertaan. Olimme ikionnellisia kyydistä, matkaa oli autolla varmaan lähemmäs 10 minuuttia! Kun pääsimme perille annoin kuskille 700 lekiä vaikka hän yritti kieltäytyä, että eihän tokikaan tarvitse antaa rajaa, eikä noin paljon varsinkaan. Sehän ei ollut mitään, 7€. Tässä perillä parkkipaikalla, Reima nappasi kuvan.

Kyllä säikähdettiin molemmat tuota episodia. Ostettiin kylmää juomaa ja hengähdettiin hetki ennen kuin ajoimme takaisin hotellille ja sivistyksen pariin.