Uluwatu on Balin saaren eteläisin osa, koko saaren sanotaan muistuttavan muodoltaan kanaa ja Uluwatu on kanan jalat. Tämä Jimbaran missä nyt olemme on aivan lähellä Uluwatua, eikä aamukumpiltä kauaa nokka tuhissut kun olimme jo Bali Cultural Parkissa. Kyseessä on patsaspuisto, jonne on erikseen rakennettu patsaita jotka esittelevät balilaista mystiikkaa ja jumaliakin kai. Ihan hieno paikka.

Päivä oli tällä kertaa vielä kuumempi kuin edelliset eikä pilven hattaraakaan ollut. Johtuiko siitä vai mistä mutta ei me oikein paikasta innostuttu. Se oli valtava alue joka oli erikseen rakennettu turisteja varten, ei mitään aitoa. Nähtävääkin noin isoksi alueeksi aika vähän. Ne patsaat oli äkkiä katsottu.

Uluwatu on kuuluisa hienoista rannoistaan ja niistä olimme valinneet päivän kohteeksi yhden jonne olisi vähän vaivalloista päästä. Tämä valittiin sen takia että siellä ei olisi turistimassoja. Kyseessä oli Nyang nyang -niminen ranta. Siis apua miten jyrkkä mutta onneksi hyväkulkuinen tie sinne meni! Tämä pitäisi päästä ylöskin vielä. Autolla siitä ei saanut mennä, skootterilla kylläkin.

Upeita maisemia sai katsella jo matkalla auringon kärventäessä meitä ja hien virratessa.

Itse ranta oli todella kaunis ja aallot aivan käsittämättömän suuret. Ei olla kukaan koskaan moisia nähty. Rantakaistale oli kapea ja saimme vuokrattua muutaman aurinkotuolin ja mikä tärkeintä varjon. Niitä ei siinä montaa ollutkaan. Ravintolaa rannalle vasta rakennettiin, mutta siinä oli aivan hurmaava pieni baari josta sai juomaa ja sipsejä ostettua.

Vihdoin päästiin uimaan, mutta aallot olivat niin kovia että ei siinä uimisesta oikein voinut puhua. Lisäksi yhdessä kohtaa rantaa aallot heittelivät mukanaan kiviäkin. Sitten löytyi parempi kohta. Melkoinen oli meren voima, aaltoja ei saa vangittua kuviin mitenkään. Kertakaikkiaan hieno paikka. Viihdyimme rannalla monta tuntia.

Pois pääseminen rannalta ei ollut ihan helppo homma kuten alas laskeutuessa olimme aavistelleetkin. Se kuumuus oli aivan käsittämätöntä ollut koko päivän ja kyllä siinä sai sykkeet hyvin nousemaan kun kävelimme jyrkkää ylämäkeä takaisin. Minea otti skootterikyydin ylös vaikka on meistä varmaan hyväkuntoisin! Sellaisen sai ostaa reilulla eurolla. En itse uskaltanut. En tiedä olenko ikinä ollut niin likainen ja hikinen kun pääsin rannalta. Merivesi teki ihon aivan tahmeaksi, siihen lisätään aurinkorasvaan ja hikeen sekoittunutta hiekkaa. Huh huh! Ylhäällä oli ravintola josta saimme lounasta ja vessassa pääsi vähän virkistäytymään.

Päivän ohjelmassa oli vielä Uluwatun temppeli ja Kecak -tulitanssinäytös siellä auringon laskiessa. Eipä siinä sitten muuta kuin ihmisten ilmoille takaisin sellaisessa räjähtäneessä lookissa. Itse temppeli oli aika pettymys, sinne ei päässyt kuten ei toki muihinkaan temppeleihin, mutta tämän näki vaan kaukaa. Upea paikka oli muuten, jyrkät vuorenrinteet ja maisemat.

Tälläkin temppelialueella oli apinoita ja kuulemma agressiivisempia ottamaan ihmisiltä tavaraa kuin Monkey Forestin apinat. Ne eivät meitä häirinneet mutta ei toisaalta jääty niitä kuvaamaankaan kun oltiin jo tarpeeksi apinoita nähty aiemmin.

Alueelle piti laittaa polvet peittävät sarongit, jos oli lyhyemmässä hameessa tai shortseissa kuten me. Ne sai ilmaiseksi portilta mikä onkin ollut täällä kätevää, ei tarvitse miettiä pukeutumista vaikka menisikin temppeliaukiolle.

Sama kuumuus ja hikoilu jatkui. Oli mentävä varaamaan paikkaa tanssinäytöstä varten. Kadek kakkonen oli superhyvä kuski, hän tuli kanssamme alueelle, meni ostamaan meille liput sillä aikaa kun katselimme muuta aluetta. Sitten kysyin että mistä saisimme ostaa juomaa kun alkoi olemaan jo vähissä. Hän sanoi että odottakaa hetki ja niin hän ilmestyi pikkuisten vesipullojen kanssa joista jostain taikoi meille. Toi vielä lisää meille katsomoon, luksuspalvelua!

Katsomo oli paahtavassa ilta-auringossa, hikoilu jatkui, ihmiset yrittivät suojautua papereilla joita oli saatu lipun oston yhteydessä ja joissa kerrottiin mistä esityksessä olisi kyse. Joillain onnekkailla oli sateenvarjot. Olisi meilläkin ollut, autossa. Jotenkin siinä taas selviydyttiin ja pieni pilviharso tuli auringon eteen juuri kun esitys alkoi ja samaan aikaan alkoi myös upea auringonlasku. Kecek -esityksessä ei ole soittimia ollenakaan, suuri joukko miehiä laulaa ja huutelee rytmin ja musiikin. Aika mystistä hommaa oli se koko esitys. Hieno kokemus, Uluwatun temppeli näkyi taustalla kallion kielekkeellä. Silmät väkisinkin eksyivät välillä esityksestä maisemaan ja auringonlaskuun.