Tänään oli jännä päivä, semifinaali cheerleadingin EM-kisoissa, joihin Vaasan West Coast Vikings cheerleading Iron – joukkue eli junnujen edustusjoukkue ansaitsi paikan tulemalla SM-kisoissa hopealle. Paljon on myyty vessapaperia, keksejä ja karkkeja, leivottu myyjäisiin ja tehty töitä, että kisamatkasta edes osa saatiin koottua kasaan. Kiitos kaikille työkavereille, naapureille, sukulaisille ja isovanhemmille, jotka olette ostaneet mitä ikinä olenkaan myynyt. Puolet matkakassassasta kertyi myynnin ja erilaisten avustusten kautta.

Aamulla metro vei meidät jälleen kerran kätevästi minne haluttiin ja Vasilin saarelta ensimmäisenä bongasimme viime vuotisia futiksen MM-kisoja varten rakennetun Gazprom-areenan, joka olikin melko suuri. Sinne mahtuu apaut 68 000 katsojaa. Pitkästä rakennusurakasta johtuen tästä areenasta on tullut maailman kallein jalkapallostadion. Se oli täysin hiljainen tänä lauantai-aamuna.

Vieressä oleva Sibyr Arena kuhisi upeita eurooppalaisia cheerleadereita ja kannustusjoukkoja ja oli valmiina vastaanottamaan kisaajat.

Aina jännittää katsoa oman lapsen kisoja, mutta kyllä nyt oli jännitys huipussaan.

Pian esitys oli kuitenkin ohi ja saatiin Minea napattua kuvaan. Esitys ei ollut aivan puhdas ja pettymyksen kyyneiliä oli vuodatettu sen takia.

Kannustusjoukkoja paikalla oli paljon, vaasastakin parikymmentä vanhempaa, sisarusta ja mummia. Me ja Muhoset lähdimme lounaalle ja tutustumaan todella viihtyisään areenan ympäristöön.

Kunnon lounaan jälkeen päätimme lähteä vielä kaupungille kiertelemään, kun tytöt oli ensin vannotettu soittaman heti tulokset. Junior all girl elite -sarjassa oli 13 joukkuetta ja vain viisi joukkuetta pääsisi finaaliin. Metro vei meidät taas takaisin keskustaan nopsasti ja saimme ihastella metroaseman mosaiikkitaidetta. Kaikki metroasemat täällä ovat siistejä ja niihin on aikanaan kyllä panostettu.

Päädyimme Pietarinaukiolle ja kävelimme sen upeiden porttien läpi.

Menimme paikalliselle terassille seuraamaan varmaan tunniksi livestreamia kisoista, mutta aikataulut olivat paljon myöhässä ja jatkoimmekin sitten kohti Iisakin kirkkoa, joka olikin todella vaikuttava. Pylväiden graniitti on muuten suomalaista.

Minulla on ollut tavoitteena saada blinejä ja borsch-keittoa täällä, mutta niiden löytäminen on osoittautunut hankalaksi. Siitä on tullut jo suorastaan vitsi, kun olemme täällä Elenan vanhempien Jukan ja Katrin kanssa ravintoloissa kulkeneet. Ensin kysytään saako blinejä jos ei saa niin saman tien ravintola vaihtoon!

On etsitty Tripadvisorista venäläisiä ravintoloita, joihin päädyttyämme ne eivät ole kuitenkaan olleet kovin venäläisiä vaan jotain ihan muuta. Välillä ollaan löydetty bliniravintoloita, joista ei ole kuitenkaan saatu blinejä ja ylipäätänsä on jäänyt epäselväksi saako täällä ollenkaan sellaisia paksuja blinejä suolaisella mäti- tai kaviaaritäyttellä, joita halusin. Kun kysymme blineistä, niin alkavat puhumaan täällä pancakesta eli lätyistä ja sitten pyörittelevät silmiään kun sanon että ei, en halua lättyjä vaan paksuja blinejä!!

Tänäänkin käveltiin melkoinen matka pois Nevskiltä vain löytääksemme bliniravintolan ja yksi mesta näytti jo todella hyvältä ja istuimme toiveikkaasti pöytään. Ruokalistalla ei kuitenkaan ollut blinejä ja vaikka erikseen kysyimme, niin ei niitä sieltäkään saanut. Uskomatonta! Eikös se olekaan venäläinen ruisleipä?

Lähdimme pois ja luovutimme ja menimme viereiseen georgialaiseen ravintolaan. Odotimme soittoa tytöiltä, että saisimme tietää pääsivätkö finaaliin. Soitto tuli samantien kun astuimme sisään ja herramunjee, finaalipaikka tuli!!! Viiden parhaan joukossa siis ovat ja tämä on kyllä jo voitto, aivan mahtavaa. Blineistä viis, georgialaista vodkaa sen kunniaksi!

Voi että mikä riemu tytöillä ja kyllä siinä muutama onnenkyynel tirahti meiltä kannustusjoukoiltakin.

Huomenna siis finaali – blue and white, let’s go Suomi!