Aamupala tarjoillaan tässä hotellissa alakerran paikallisessa kuppilassa, jonne saimme ystävälliseltä, mutta kovin heikosti englantia puhuvalta respan pojalta tiketit. Muistelin, että aamupalaa olisi bookingissa kehuttu. En tiedä onko täällä systeemit muuttuneet jossain vaiheessa, mutta melko sekava setti oli saada edes sitä aamupalaa. Kuppilassa oli kyllä lista, jossa luki mitä aamupalaan kuului. Aina kun osoitti tiskiltä jotain, joka ei kuulunut aamupalan hintaan, saimme kuulla pitkät sepustukset venäjän kieltä tädiltä. Ilmaisimme aina että asia on ok, voimme maksaa, mutta taas jos halusi jotain muuta kuin mikä kuului hintaan niin sama homma. Arvasimme, että mikään ei maksa mitään ja pulitimmekin vaivaiset 3 euron hinnan aamupalasta. Ei sitä kyllä kehua voi, mutta vatsa täyttyi ja kahvia sai. Se oli pääasia.

Olimme sopineet treffit Jänissaarelle Minean kaverin Elenan vanhempien kanssa ja metrolla sinne pääsi tosi nopsaan. Päätimme tutustua ensimmäisenä Pietarin ja Paavalin katedraaliin. Pietari Suuri siirsi maan pääkaupungin Pietariin 1712 ja antoi Trezzini-nimiselle arkkitehdille tehtäväksi suunnitella katedraalin. Tarinan mukaan Pietari Suuri itse osallistui katedraalin suunnitteluun ja vaati kirkkoon arkkitehtuurista uutuutta, valtaisaa kullalla päällystettyä tornia. Sen hän tosiaankin sai. Kirkko on 125 m korkea, josta 30 m on tornia.

Kirkon sisälle on haudattu kaikki tsaarit Pietari Suuren jälkeen ja viimeisimpänä v. 1998 todettiin, että Jekaterinburgin läheltä maasta kaivetut jäännökset olivat keisarillisen perheen. Nikolai II, Aleksandra ja heidän kolme tytärtään haudattiin myös tänne.

Hulppea oli tämäkin kirkko sisältä ja vaikuttava hautoineen.

Käveleskelimme pitkin aluetta ja päädyimme vanhaan vankilaan, jossa poliittisia vanheja oli pidetty vuosikausia. Pääsimme sisään, sillä miehet olivat kirkkoon lippuja ostaessaan olleet avokätisellä tuulella ja ostaneet oikein isohupiliput, joilla pääsi kaikkiin museoihin saarella. Kovin siellä oli tehty olosuhteet vangeille ikäväksi, kaikki vankien keskinäinen seurustelu tai kaikenlainen kommunikaatio oli ollut kiellettyä. Kaikki olivat olleet omissa selleissä, joiden seinien rakenne oli jopa tehty sellaiseksi, etteivät rummutukset kuuluneet viereisiin selleihin. Jotain on kuitenkin täytyny kuulua, sillä siellä oli kehitetty taputteluun aakkoset, että vangit olivat voineet kommunikoida keskenään.

Isohupiin ei yllättäen kuulunut saarta kiertävän muurin reunuksella kävely, mutta maksoimme siitä pienoisen hinnan, sillä olimme siinä uskossa, että samalla rahalla pääsisi paikan ainoaan ravintolaan, josta voisi saada päiväoluet ja kuohuvat. Maisemat olivat toki kohtuulliset, mutta ravintolaan, jossa mielestänme näimme viinilaseja ei päässyt sieltäkään! Missään nähtävyyksien lähellä ei näköjään täällä päin saa muuta kuin pientä snacksia, limsaa ja kahvia. Sellaisia kärryjä oli kyllä joka kulmalla tarjolla. Olisi kyllä vähän bisneksissä vielä kehittelemistä ja turisteilta saisi rahat pois.

No, tyydyimme ihailemaan maisemia.

Lähdimme museoalueelta lounaalle läheltä löytyvälle terassille, josta sitä kuohuvaakin löytyi ja istuimme mukavan hetken ruuasta ja juomasta nauttien ja jalkoja lepuuttaen. Sitten hyppäsimme taas metroon ja lähdimme takaisin hotellille, sillä olimme unohtaneet ladata kameran akun ja jouduimme ottamaan kännykkäkuvia ja se harmitti. Pienen välikuoleman ja nokosten jälkeen aktivoiduttiin taas ja todettiin, että kyllä pitää mennä käymään hotellimme takana, jossa oli aika epämääräisen näköistä seutua, mutta jonkinlainen kauppapaikka siellä näytti olevan.

Hotellimme on edestä tällainen.

Ja takapiha on tällainen.

Kävelimme markkina-alueen läpi ja sieltä olisi löytynyt feikki addyt ja niket ja vaikka mitä mutta emme jääneet kauppaa tekemään. Suuntasimme läheiselle kanavalle.

Ja siitä Pietarin pääkadulle Nevski Prospektille aperitiiville ennen illallista.