Auto oli seissyt pari päivää parkissa tyhjän panttina Rovinjissa, mutta tänään sille oli taas käyttöä kun lähdimme kohti Rijekaa, jossa meidän on tarkoitus pitää majapaikkaa loppuloma. Jonkin aikaa arvoimme olisiko loppuloman asunto Opatijassa vai Rijekassa, mutta valitsimme sitten Rijekan loppujen lopuksi sillä perusteella, että sieltä saimme ylipäätään asunnon. Suurin osa asunnoista oli jo myyty, mutta AirBNB:n kautta löysimme muutamia viikkoja sitten asunnon Rijekan laitakaupungilta. Matkan varrella päätimme tsekata Opatijan, joka on matkaoppaan mukaan ollut yksi euroopan tärkeimpiä lomakohteita, kun rautatie Wienistä läheiseen Italian Triesteen saatiin rakennettua jo vuonna 1873. 

Opatija sijaitsee Kvarnerin lahden pohjukassa ja matkaa Rovinjista sinne kertyi vain alle sata kilometriä ja tämäkin tie oli oikein hyvä, osittain moottoritietä. Tietulli moottoritielle maksoi 46 kunaa eli noin 6 euroa. Matkan varrella maisemat olivat hienot, vihreää vuoristoa ja parit tunnelitkin piti ajaa. Metsää ja tyhjää tilaa tässä maassa tuntuu olevan, ihan niinkuin Suomessakin. Kroatian väkilukukin on jotakuinkin Suomen luokkaa, ihan snadisti vähemmän. Tällä matkalla emme nähneet oliiviviljelmiä, mutta matkalla Pulasta Rovinjiin oli paljon oliivipuita. Niin kuivan näköisiä olivat, silti niin hyvää ja maukasta  satoa tuottavat. 

Opatija oli hyvin erilainen kuin Rovinj, siitä tuli mieleen Ranskan Monaco ja Nizza. Hienoja vanhoja hotellirakennuksia ja kiva rantakatu. Jotenkin tämä ei kuitenkaan vaan sytyttänyt Rovenjin jälkeen, en tiedä miksi. Ehkä Rovinj oli vaan niin täydellinen! Täällä oli niin turisteja varten tehdyn oloista. Täytyy myöntää, että pysähdyksemme kesti vain ehkä kolme tuntia eli kovin pintapuolinen se oli. Opatijan pääranta, nk. Rivijera, on kokonaan betonista rakennettua ja se ei houkutellut meitä uimaan, vaikka ilma oli paahteinen. Päätimme pikaisen lounaan jälkeen etsiä jonkin kivemman rannan. Siistiä ja kaunista siellä kyllä todellakin oli. 

Opatijan ranta ei siis oikein napannut ja päätimme lähteä lähemmäs majapaikkaamme ja jollekin Rijekan monista rannoista. Niitä on esitelty netissä monilla sivustoilla ja sieltä bongattiin joku kivannäköinen ranta, jonka nimi naputeltiin google-mapsiin ja menoks. Edellispäivän rannanetsintäreissulta olimme oppineet sen, että Nokian Here Wego ei ole tällaisessa hommassa paras mahdollinen opas, sillä sinne on laitettava aina osoite. Here Wego on muuten siitä hyvä, että ei vaadi nettiyhteyttä kunhan maan kartat on valmiiksi ladattu. Löysimmekin hyvin perille Rijekan ulkopuolella olevalle rannalle, joka oli taas hyvin erilainen kokemus. Sinne oli rakennettu betonista pieniä pyöreitä poukamia ja niiden välissä oli kivirantoja ja luonnonkalliota. Rannalla oli hauska surffityylinen baarikin ja kokonranta olisi ollut muuten tosi kiva, mutta vasemmalle katsottuna maisema olikin tällainen! Siinähän römötti valtava laivatelakka ja korjauksessa oli joku paikallinen sotalaiva. No, ei se nyt niin tarkkaa ole. Veikkaan, että tällä rannalla ei tänä vuonna ole kovin moni suomalainen uinut ja olimme siellä paikallisten seassa varmaan ainoat turistit. Vesi oli taas aivan mahdottoman kirkasta ja lapset snorkkeloivat ja bongailivat monenmoista kalaa meren pohjasta. Mutta silti! Kyllä meitä huvitti, että eksyttiinkin tälle rannalle!

Oikealle puolelle katsottuna maisema olikin jo nätimpi. Kauempana näkyy Rijekan kaupungin satamaa ja sen nostureita ja kaukana Opatija. Nyt ei oltu turisteja varten sliipatussa hotelleja täynnä olevassa kaupungissa, vaan vanhassa teollisuuskaupungissa, joka on Kroatian kolmanneksi suurin kaupunki Zagrebin ja Splitin jälkeen.

Muutaman tunnin lekottelun jälkeen olikin aika siirtyä asunnolle. Ensivaikutelma siitä ei ollut ihan mieleinen! Siitä lisää huomenna.