Terhi:

Perinteisesti meillä on ollut kaikenlaista vastoinkäymistä ja ainakin melkoista odottelua autonvuokrauksien kanssa. Roomakaan ei pettänyt tässä asiassa meitä. Olimme Paolon suosituksesta vuokranneet auton Sicily by car-nimisestä paikallisesta autovuokraamosta ja säästimmekin siinä kohtaa satasia verrattuna kansainvälisiin autonvuokraamoihin. Aamulla lähdimme kymmenen aikaan Trasteverestä bussilla kohti Roma Terminiä eli Rooman päärautatieasemaa. Kuten arvata saattaa se oli todella suuri ja parikymmentä minuuttia tuhraantui pelkkään autonvuokraamo-osaston löytymiseen. Se oli, by the way, laiturin 24 läheisyydessä, jos joku sattuu tätä tietoa tarvitsemaan. Ei löytynyt tästä sijainnista oikein tietoa netistä. Siellä olikin hieno jonotussysteemi, lappu otettiin ja todettiin, että tällä firmalla oli tasan yksi tiski ja siinä yksi henkilö töissä ja meitä ennen 17 numeroa! Just! 

Auton vuokraamisessa kuluu paperitöineen aina jokunen hetki ja veikkasin heti, että ei taida tunnin odottelu riittää. No, onneksi oli se numero eli ajateltiin, että lähdetään jonnekin käymään ja tullaan hetken päästä katsomaan missä numerossa ollaan menossa. Sitten yhtäkkiä se taulu, jossa kaikkien autonvuokrausfirmojen numerot pyörivät, menikin epäkuntoon eikä näyttänyt enää kuin muutaman firman numeroita, ei Sicily by Car -firman jonotusnumeroa ollenkaan. Hetki siinä ihmeteltiin, että miten kukaan enää tietää, että mikä numero on menossa ja noudatetaanko enää numerojärjestyskään. Epätietoisuuden vallitessa Reima alkoi jonottamaan tiskille. Siinä oli alusta asti ollut yksi ja sama pariskunta. Minä leiriydyin lasten ja matkatavaroiden kanssa lähistölle odottamaan.

Homma ei vaan edennyt, kesti n. 40 minuuttia ennen kuin se eka pariskunta sai autonsa! Siinä oli siis enää 16 ennen meitä… Reima jatkoi kuitenkin jonottamista, kun epäselvää oli, onko siinä nyt numerojärjestys vai jonotusjärjestys, joka ratkaisee. Numeroita huudeltiin, mutta porukkaa ei ollut paikalla ja loppujen lopuksi saatiin auto noin puolentoista tunnin odottelun jälkeen. Haettiin se aseman vieressä olevasta parkista ja päästiin tosi sujuvasti autostradalle kohti Napolia ja Pompeijia. Siinä mielessä voi siis ihan hyvin suositella Roma Terminiä autonvuokrauspaikaksi. Pelkona nimittöin oli, että juututaan vielä Rooman ruuhkiin.

Olin varannut meille Pompeijista hotellin, jossa on uima-allas yhdeksi yöksi. Ajatus oli, että relataan pitkien ja aika raskaiden Rooma-päivien jälkeen yksi päivä altaalla ja nautitaan rennosta olemisesta. Tiesin, että hotelli ei ollut Pompeijin keskustassa, sillä sieltä uima-altaallista hotellia ei löytynyt. Kun navigaattori meidät sitten ohjasi kohti jotain melko rähjäistä seutua ajattelin, että virhevalinta oli ehkä tullut tehtyä. Se pikkuisen rosoinen ja ihana Italia ei nyt enää pitänyt paikkansa, vaan talot olivat oikeasti huonokuntoisia ja tienvarret olivat täynnä roskaa. No, Hotel Pompei oli kuitenkin ihan hyvä, peruskuntoinen ja siisti ja se uima-allaskin löytyi. Respassa asiat hoitui englanti-italialla ja laukut kannettiin huoneeseen asti tässä kolmen tähden hotellissa. Respassa asioita hoiti mamma ja hotellin baarissa ja altaalla hääräili poika, joka heti altaalle päästyämme esitteli tyttärensä Sofian, joka viihtyi altaassa.

Saatiin tilattua ruokaa ja Birra Moretit,  joten tämä päivä alkoi näyttää huomattavasti paremmalta! Koko matkan auton lämpötilamittari oli näyttänyt kolmeakymmentä ja kyllä se siltä tuntuikin. Oli ihanaa päästä pulahtamaan altaaseen!

Emme jaksaneet enää lähteä illalla  Pompeijin keskustaan, vaan tsekkasimme TripAdvisorista olisiko hotellin lähellä yhtäkään  ravintolaa. Yksi hyvät arvostelut saanut löytyi ihan läheltä ja suunnistimme sinne illalliselle. Ruoka oli tosi halpaa ja aivan älyttömän hyvää!! Ei olisi uskonut siitä ulkopuolen miljööstä ensi näkemältä. Ravintola oli toki ihan hienon näköinen, mutta koko seutu melko rähjäistä, kadulla lähellä hotellia ja ravintolaa oli jopa vessanpytty!

Olipas taas mielenkiintoinen päivä ja oli kiva, kun ollaan täällä totaalisen sivussa turistimeiningistä. Kirjoitan tätä hotellihuoneen terassilla ja tähän kantautuu naurunremakkaa viereisen talon pihalta, jossa syödään ja juodaan italialaisittain. Siskoni Sini aikanaan sanoi, jostain kohteesta, että ei välittäisi mennä sinne, kun siellä on niin paljon turisteja. En silloin tajunnut miksi, nyt vähän enemmän kun on tullut reissattua, niin ymmärrän mitä Sini tarkoitti. Parhaat elämykset matkustaessa ei aina välttämättä synny hienoimman turistinähtävyyden äärellä, vaan jossain ihan muualla. Melkoisen rähjäisellä Pompeijin sivukujalla, keskellä paikallista meininkiä.

 Oli täällä rähjäisellä syrjäkylällä kuitenkin yksi nätimpikin kohta. Tässä jonkun talon uskonnollinen  seinä: