Reima:

Lauantai alkoi yllättäen aurinkoisena, niinkuin muistaaksemme joka ikinen aamu täällä ollessamme. Sadetta emme varsinaisesti ole nähneetkään koko reissulla, Manuel Antoniossa kuulimme yöllisen kuuron ja riippusiltakävelyllä se ripsautti hieman ylälehtiin. Merkillistä. Ja kuulemma epätavallistakin, Anskun ja Veskun mukaan tapaa kuuroja tulla yllättävän useinkin mutta nyt on täällä Puerto Viejossa ollut kuivaa pari kuukautta ja se alkaa vaikuttamaan elämiseen koska käyttövesi tulee täällä taivaalta. Landladymme Evikin pyysi säännöstelemään.

Ipanat kävivät perinteisellä aamu-uinnilla ja sitten suunnistimme Manzanilloon joka on tämän meidän tietaipaleemme viimeinen piste.

Manzanillo on elokuvakylä, pieni yritteliään kotikutoisesti rakennettu viehättävä ranta-alue jonne oli järjestetty paikallisen operaattorin toimesta pikku lastenhäppeninki. Siellä Mineakin sai käydä pomppimassa bungee-trampalla ja laskemassa vesiliukumäkeä paikallisten lasten kanssa.

Tässä paikassa hienointa oli kuitenkin jälleen ranta ja sen reunustama luonto. Ja ihmiset. Etukäteen tuli luettua ulkoministeriön ohjeita matkailijoille ja siitä sai sen kuvan että maa on täynnä pikkurikollisia ja huijareita. Täyttä köntsää sanon minä. Ainakin Pertti Perhelomailijalle tämä maa on näyttäytynyt ystävällisenä ja avuliaana. Perus kaupustelijatkin, joita on todella vähän, ovat mukavia eivätkä vähääkään tungettelevia. Terhi osti hippikoruja brassipariskunnalta joka tekee niitä itse ja elättää itsensä, Yo Man!

Laadukas ja maistuva lunchi syötiin rantabaarissa jossa tarjoiltiin äitien tekemää ruokaa. Maut olivat tekijöiden näköisiä, reheviä ja rempseitä. Tuli jotenkin New Orleans mieleen vaikken ole koskaan siellä ollutkaan. Siellä ei varmaan ole kuitenkaan barcan viirejä seinillä 🙂

Paikallinen junkkarikin tavattiin mutta sen kanssa ei ruvettu puukkohipalle. Olisi kyllä kauhavalaanen jäänyt kakkoseksi tämän korston leukulle. Onneksi miekkonen käytti viidakkoveistään vain kottikärryssä kuljettamiinsa kookospähkinöihin. Dollarilla kaveri humautti reiän kylkeen antoi pillin kaupan päälle. Ei maistunut oikeen millekkään. Ilmeestään huolimatta mukava mies oli tämäkin.

Manzanillo on siitä harvinainen paikka että täällä riutta alkaa muutaman kymmenen metrin päästä rannasta ja tarjoaa huimat vedenalaiset maisemat. Ja lajikirjon. Rasmus ja Vesku näkivät pallokaloja, barracudia, langusteja ja ties mitä, me Minean kanssa kymmeniä erivärisiä ja kokoisia mereneläviä. Oli jännää.

Illalla iltapäiväuintien jälkeen mentiin kylille ja naatiskeltiin KOKIs rantaravintolassa todella hyvää sapuskaa ja kierreltiin sen jälkeen ihmettelemässä ihmisiä, tuoksuja, värejä ja tunnelmaa. Tää on niin RENTO kylä! Kaikki vaan jotenkin tapahtuu, pakottamatta.

Istuttiin iltaa Terhin kanssa EZ Times -ravintolan sohvalla kuuntemassa jotain trubaduuria. Setin loputtua se kutsui noin vaan kutsui mukaan yhden ranskalaisrastan lavalle kun sillä sattui olemaan kitara messissä. No tämä orgaanisiin vermeisiin pukeutunut sälli soitti pari mystistä viisua ja sen kaverit taputtivat. Sen jälkeen hiipi seuraavat hemmot kehiin ja alkoi virittelemään pöytiä, valoja ja kaikenlaisia kaiuttimia. Puolessa tunnissa seinät oli täynnä sienitauluja ja psykedeelisiä kuvioita, siellä alkoi trancereivit.

Me otettiin taksi kotiin 🙂