Terhi:

Rento karibialaistunnelma on tarttunut täysin meihinkin. Tänään ei tehty paljon mitään, mentiin sinne minne virta vei. Aamupäivällä oltiin kaikessa rauhassa altaalla, kerättiin voimia taudin jälkeen, juotiin ja syötiin. Naureskeltiin pihassa tepasteleville kanoille, ne on jostain naapuritalosta, mutta kävelevät täällä vapaana. Sitten lähdettiin Puerto Viejon kylän rantaan. Asettauduimme aivan rennon rantabaarin viereen. Lapset snorklailivat rantavedessä. Olivat nähneet paljon kaloja. Siinä oli kuivuneiden koralliriuttojen ansiosta tyyni rantavesi ja vesi kuin linnunmaitoa. Kolme koiraa tuli meidän seuraksi. Täällä on paljon koiria, osa varmaan irtokoiria, mutta koirat ylipäätänsä ovat täällä vapaasti, myös sellaiset joilla on kaulapanta. Sitten kun tuli nälkä niin tilattiin ruokaa, nautittiin vaan rennosta olotilasta, kuunneltiin reggaeta joka kuului rantabaarista ja katseltiin rannan elämää kunnes lähdimme kiertelemään rantakadun kojuja. Siellä rastafarit myyvät itse tekemiään koruja ja muita käsitöitä. Tänään olivat kaikki ihan tolkuissaan, mutta eilen illalla osa oli kyllä niin pöllyssä, että eivät paljon kaupanteosta enää ymmärtäneet. Täällä näkee kaikenlaisia elämäntapaintiaaneja. Ostin koruja yhdeltä rastafarilta ja hän alkoi kyselemään mistä olemme ja kauanko olemme täällä. Kerroin, että meillä on enää kaksi päivää lomaa jäljellä ja sitten joudumme lähtemään, vaikka ihanaa olisi jäädä. Hän totesi siihen vaan että, you stay if you want to. Niinhän se on elämä yksinkertaista joillekin.

Rantavaatteissa ja hiekkaisina kävelimme kylillä kunnes aurinko laski ja olimme silloin sopivasti rannan tuntumassa. Voi miten upea näky se olikaan. Kävimme syömässä hauskassa australialaispaikassa. Olimme samoissa vaatteissa ja ihot nihkeinä päivän aurinkorasvoista ja merivedestä, jalat hiekkaisina varvastossuissa, mutta eipä se täällä haittaa. Tulimme kerrankin ajoissa kämpille ja söimme vielä synttärikakkua ulkona ja me aikuiset nautittiin kuohuviiniä. Ihmeteltiin taas kerran viidakon moninaista yöelämää ja ääniä.

Madoista tai oikeastaan tuhatjalkaisista kirjoitin aikaisemmin. Niitä on tilkitsemistoimien jälkeen ollut vähemmän, mutta niitä on lattialla joka ilta kun tulemme kämpille. Niiden keräilemisestä on tullut jo iltarutiini. Minä otan paperin sisälle ja tapan jokaisen jonka näen. Rasmus ja Vesku keräilevät kouran pohjaan ja heittävät ulos. Kerroimme niistä vuokravälittäjälle, joka sanoi niiden olevan harmittomia. Hän kuulemma lakaisee omasta talostaan ne luudalla ulos. ”We are in the middle of the jungle”, hän totesi ja kohautti olkapäitään. Eivät ne enää minua inhota, eikä oikeastaan muitakaan. Kummasti sitä on muutenkin täällä tottunut kaikenlaisiin mönkijöihin ja ötököihin. Just kävin suihkussa ja ammeessa oli pari näitä matoja ja pari jotain muuta kuusijalkaista isohkoa hyönteistä. Tyynesti vaan suihkutin ne ensin viemäriin. Torakoita en ole nähnyt yhtäkään, onneksi. Niitä inhoan yli kaiken. Ovat liian nopeita ja kovakuorisia. Ulkona olemme nähneet muutaman todella ison sirkan, yli kymmenen senttisiä ovat olleet. Nekin ensin inhottivat, mutta eivät enää. Hämähäkkejä on nähty vähän. Yhtenä iltana oli aika iso käärme terassilla. Sinne pitää mennä vähän varovaisesti. Tömistellä ensin. We are in the middle of the jungle, indeed.