Terhi:

Onpas ollut pitkä päivä tänään tiistaina. Matka Arenalilta Puerto Viejoon kesti viisi ja puoli tuntia, vaikka kilometrejä ajettavana oli vain vaivaiset 240. Tällä kertaa vuoristoteiltä vältyttiin kokonaan. Matkanteko oli vaan niin älyttömän hidasta, sillä ajoimme monien kylien läpi, joissa oli paljon liikennettä ja ajettiin hiljaa, loppumatkasta jumitimme yli kymmenen rekan jonossa. Kylien läpi oli kuitenkin kiva ajella, siinä näki taas monenmoista kulkijaa ja taloa. Vihdoin saavuimme Limoniin ja siitä rantatielle ja näimme Karibian meren. Palmut kapeilla rannoilla, ei mitään asutusta. Tuollainen upea rantaviiva on täälläpäin vaan ihan tavallista, ei siihen ole ollut tarvetta rakentaa hotelleja tai asutusta.

Puerto Viejossa menimme heti ensimmäiseksi syömään tacot surffiravintolaan joka on aivan rannan tuntumassa. Ansku ja Vesku tiesivät paikan edellisiltä kerroilta. Siinä meidät aivan imaistiin karibialaistunnelmaan. Letkeä reggae soi, surffareita tuli lautoineen rannalta oluelle baariin, siinä pelattiin ulkona biljardia, oli riippumattoja ja kertakaikkiaan rento meininki. Ilma kuuman kosteaa. Hieno kokemus heti alkuunsa.

Sitten suunnistimme vuokrakotia kohti. Se löytyikin kommelluksitta ohjeiden mukaan. Täällä ei kaduilla ole nimiä tai numeroita. Asunto oli kiva, ihan kuten kuvissakin. Oma uima-allas ulkona ja kiva sohvaryhmä. Naapurit ilmeisesti paikallisia, pari kanaakin näkyi eli taitaa olla taas kukonlaulun aikaan herätys! Tarkemman tarkastelun jälkeen päädyin Minean kanssa tilkitsemishommiin. Meidän makuuhuoneen ja kylppärin ikkunoissa ja ovissa on niin isot raot, että niistä pääsee sisälle aika isojakin öttimönkiäisiä ja niitä ei tänne haluta. Niinpä varustauduimme vessapaperilla ja paistinlastalla ja tilkitsimme kaikki raot! Reimaa varmasti nauratti meidän touhut, mutta pysyi viisaasti hiljaa. Tuli ikävä Manuel Antonion tiivistä kotia.

Vielä viimeisillä voimilla raahauduimme lähimpään ravintolaan syömään ja reggaemeininki jatkui siellä. Ravintola oli kokonaan ulkona ja palvelu karibialaisen hidasta. Ruoka oli kuitenkin onneksi hyvää ja palasimme loppujen lopuksi tyytyväisinä takaisin asunnolle taskulamppujen valossa. Tänne taloon on neljänsadan metrin matka pääkadulta ja katulamppuja ei tuolla tienpätkällä ole. Oli aika jännää kävellä siinä pilkkopimeän viidakon äänten keskellä. Talolla odotti epämiellyttävä yllätys – yhteisten tilojen lattialla oli vaikka kuinka paljon jotakin mustia matoja! Eivät ne kaikista ötököistä inhottavimpia olleet, mutta aika ällöjä kuitenkin. Miesväki poisti ne kaikki ja Vesku meni ulos lakaisemaan talon ulkoseinustat, joissa niitä oli paljon. Siitä alkoikin vielä isompi tilkitsemisurakka minulla ja Anskulla. Vessapaperia kului paljon, mutta olimme lopputulokseen tyytyväisiä! Nyt pysyy kaikki elukat ulkona täältä. Huomenna ostamme myrkkyä ja myrkyämme talon vierustan vielä varmuuden vuoksi. Niitä ei muuten löytynyt yhtäkään meidän makuuhuoneesta eli vessapaperitemppu ilmeisesti toimii!